Heräsin tänä aamuna siihen ajatukseen, että jonkin on nyt muututtava radikaalisti. Mun täytyy saada elämäni kiintopisteisiin eli niihin tärkeimpiin osa-alueisiin edes jonkinlainen balanssi.

Oon nyt vuoden tehnyt yrittäjämäisesti töitä eri työnantajilla ja eri aloilla - kaikki urheilun ohessa ja oikeastaan jopa ihan vain sen takia, että saisin harrastaa. Oon tehnyt osa-aikaista, vakituista, määräaikaista, keikkaa - hypännyt välissä johonkin täysin uuteen ja tuntemattomaan ja tehnyt sitäkin mikä mua ehkä vähiten maailmassa kiinnostaa. Sairastuminen työaikana ei ole kannattanut, koska sairaslomarahoja tai työterveyshoitoa ei ole näissä duuneissa ollut olemassakaan. Samalla olen aloittanut korkeakouluopintoni jotka saavat mut lähinnä raivokohtausten ja itsetutkiskelun partaalle, sillä tuntuu että mulla ei yksinkertaisesti riitä resursseja tehdä ihan kaikkea. Vertaan itseäni muihin ja mietin paljon, miten kaikki muut jaksavat lasten ja koirien ja duunien kanssa, mutta mulle on struggle nousta aamulla sängystä klo 07 ja saada itseni kouluun yhdeksäksi vain ryystämään kahvia ja kuuntelemaan vasemmalla korvalla. On kuin olisin takasin kymppiluokalla (joo, olen käynyt kymppiluokan kohta 7 vuotta taaksepäin. Olin poissa yli puolet koko ysiluokasta, joten en voinut muutakaan, heh).

Nyt mä en kuitenkaan ole jaksanut ihan kaikkea ja päätin tietoisesti pitää x verran totaalilepoa treenistä. Syynä oli se, että treeneihin meno oikeasti inhotti ja ahdisti.

Lepäsin viikon. Ja vedinkin sitten muuten ihan hippasen verran suklaata, jätskiä ja pullaa kitusiini. Hyvältä se kaikki maistui, mutta tietyt rutiinit tuntuivat puuttuvan ja olo oli toki sokeripöhnäinen about koko ajan.

Olo oli kurja, masentunut ja pöhöttynyt siihen saakka että pääsin tänään takasin pelikentille eli kyykkäämään. Kevyet kyykyt sujuivat kuin tanssi, mutta raskaammissa sarjapainoissa hyydyin nopeasti ja päätin siirtyä suosiolla tekemään suorinjaloinmavea, prässiä ja bulgarialaista askelkyykkyä. Pitkästä aikaa treeni tuntui oikeasti kevyeltä vaikka sata lasissa mentiinkin; ahdistus oli selvästi vähentynyt ja takareisien ja perseen hermottaminen alkoi jo hiljalleen tuntua jopa mahdolliselta, terveisin nimim. ei persettä, koska kaikki menee aina reisille.

Joka tapauksessa loppukuun pyhitän balanssin löytämiselle. Ehkä mä vielä joskus löydän sen. Tai sitten vaan hyväksyn lopullisesti mun ADHD:n ja teen ne ei-tärkeet asiat välillä vähän vasemmalla kädellä hutaisten ja rimaa hipoen.

Anyhow. Edellisessä tekstissä kerroin mun urheilumenneisyydestä tai pikemminkin ehkä lähinnä voimanoston löytymisestä mun elämään. Urheilu pelasti mut monelta, mutta onko se pelastanut mua mun ajoittaisesti vaarallisiltakin vartalokriiseiltä?

On. Vaikka kuvistakaan en kroppamuutoksia juurikaan huomaa, niin kriisejä mulla ei enää ole - toisin kuin näiden kuvien ottamisen aikaan.

Vasemmalla kevät 2016. Mukavaa turvotusta aika lailla kaikkialla havaittavissa. Oma kroppa vitutti ihan helvetisti, mutta eipä mua toisaalta huonon parisuhteen ja työpaineiden keskellä jaksanut kiinnostaa muu kuin päivästä toiseen selviäminen ilman vitutukseen kuolemista. // Oikealla tammikuu 2016, nälkiinnytin jonkin aikaa ja lenkkeilin jotta näyttäisin hyvältä kun silloinen avomies palaisi kotiin pidemmältä reissulta.

Alkuvuosi 2015. Breaking news: tietyt lääkkeet laihduttaa ihan perhanan hyvin, koska niiden jälkeen syöminen on täysin mahdotonta. Tässä lenkkeilin pahimmillaan 2 kertaa päivässä ja söin orjallisesti 800kcal/pv. Laihduin muutamassa viikossa 7kg ja paino oli siinä 44-45kg. Mielestäni olin läski, mutta sain ihania kommentteja hoikkuudestani. Toki näytin varmaan vähän löysältä, koska lihasta ei ollut missään mutta rasvaa toki jäi niin että vatsanahka vain rypistyi tietyssä asennossa.

Kesä 2016 oli ehdottomasti hirveintä mitä oon ikinä kokenut. Siitä ei selvinny muutoin ku viinillä - jos silläkään. Ja sitä sitten menikin ihan vitusti. Pieni muistutus itselleni: toi valkoinen mekko keskikuvassa on mulle tällä hetkellä niin iso että se meni suoraan kirpparille myyntiin ja kolmannesta kuvasta taas meinasin tuolloin ratketa ulos kun keskivartalo ei diggaillut noin raffista kaljamahasta. En oo vielä kehdannut heittää sitä pois, mutta tällä hetkellä ongelmana mekon kanssa on lähinnä se, että musta on tullut liian mukavuudenhaluinen siihen että jaksaisin puolen minuutein välein tarkistaa vilkkuuko mulla ylä- vai alapään kriittiset paikat.

Vihdoin oon päässyt kiinni rutiineihin kuten vedenjuonti, säännöllinen liikunta (verenmaku suussa, luonnollisesti) ja mulle sopiva kasvisruokavalio jossa vältellään viimeiseen saakka eläinperäisiä ainesosia. Nää jutut tulee mulla nykyään jo repsahdusten jälkeen automaattisesti, mutta vielä muutama vuosi sitten sain niin pahoja ahmimiskohtauksia että yritin niiden jälkeen oksentaa tuntikausia. Ensimmäisen kerran syömiseni häiriintyi ala-asteella 10-11 -vuotiaana, kun aloin rasvapelkobuumin ollessa pahimmillaan välttelemään lähes kaikkea. Söin lähinnä vähärasvaista Profeel-jogurttia (...), 5% juustoa, ruisleipää ja salaattia. En edes muista paljonko painoin tuolloin.

Voimailu ei ole mulle enää tapa toteuttaa mitään syömishäiriötä vaan pakokeino ahdistuksesta ja tapa vahvistaa itsetuntoa vahvistamalla kehoa. Toki vaadittava, jatkuva progressio kuormittaa psyykkisesti, mutta saanpahan herkutella just kuten huvittaa - jos huvittaa.

Mukavaa viikonloppua kaikille! Mä lähden huomenna päiväreissulle Viroon kauneusturistiksi. Katotaan tarttuuko freesatun naaman lisäksi jotain uutta kivaa messiin. :*

Siirrä blogisi Nouwiin - nyt voit tuoda vanhat blogisi - Napsauta tästä

Likes

Comments

Mun lyhyt historia voimailun parissa voidaan tiivistää aika tiukkaan pakettiin.

Aloin käydä salilla (lue: tehdä jotain pienesti hikoiluttavaa vailla mitään ohjeistusta tai treeniohjelmaa tai ruokavaliota) tasan vuosi sitten, tammikuun lopussa 2017. Halusin vaan laihtua ja kiinteytyä (tää kiinteytymisen myytti elää vahvana edelleen...) ja näyttää about Sofia Ruusilalta. Joo, aika kunnianhimosta. Aika nopeesti vittuunnuin kyllästyin painoilla pumppailuun enkä saanut siitä mitään kuuluisia endorfiiniryöppyjä, ellen sitten mennyt tosi huonona päivänä vetämään jotain "kivaa treeniä" (kiva treeni = helppoja liikkeitä jotka ei tunnu raskailta). Kelasin ettei tässä touhussa voi olla mitään järkeä. Miten jengi jaksaa pauhata täällä salilla päivästä ja vuodesta toiseen vaan näyttääkseen hyviltä ja voidakseen hyvin? Usein mä ajelinkin salin jälkeen Alkoon ja vietin omaa laatuaikaa aika melankolisissa merkeissä.

Kunnes.

Maaliskuussa 2017 aloitin työt ihan uudella alalla. Salilla käymisestä arkisin oli jo muodostunut rutiini, maastavedossa 60kg oli jo iso juttu ja quarter squat samalla painolla oli myös aika kovaa kamaa. Entinen avopuoliso jaksoi noissakin jutuissa auttaa ja tukea mua sen verran minkä jaksoi, hänelle kiitos siitä!

Kyseisen kevään aikana aloin hiljalleen törmätä instagramissa eri mimmien voimanostovideoihin. Muistan katsoneeni ihan lumoutuneena, perhoset vatsassa kisavideoita ja silloin se iski muhun: musta tulee voimanostaja, maksoi mitä maksoi ja vaati mitä vaati! Long story short: sen jälkeen eksyin sattumalta Sali365:lle Malmille, sain muutamaksi kuukaudeksi valmentajan ja aloin vetää treenejä ihan 200 lasissa. Aivan rapakuntosesta mimmistä saatiin 5 kuukaudessa 52-kiloluokan junnujen SM3 - ei ehkö millään hehkutettavalla yhteistuloksella, mutta saatiin hitto vie kuitenkin!

Mun treenit oli valmennuksen aikaan aika spartalaisia, joskin todella toimivia. Penkkiä, mavea ja kyykkyä kolmesti viikossa, apuliikkeitä maltillisesti eikä koskaan loppuun asti pumpaten. Mun lonkat ja polvet oli alkuun aivan klesana kaikesta rasituksesta, samoin alaselkä; kyykkyyn mennessä oli pakko ottaa tukea jostain ja kivut oli jotain aivan järkyttävää. Nyttemmin en onneksi oo enää kärsinyt kivuista ja oonkin voinut treenata kaikkea tosi vapaasti.

Viimeiset kisat kisailin marraskuussa 2017 eli vähän päälle pari kuukautta sitten. Kaiken painonpudotuksen ja stressin jälkeen mun kroppa on ollut vähän sekasin, mutta treeneissä oon päässyt varioimaan entistä paremmin ja tekemään jopa sitä kuuluisaa pumppaavaa bodytreeniä. Maksimeita en oo kokeillut pariin kuukauteen, mutta kyykyssä sain viimeksi 1x90kg. Oma paino pyörii 52-53 kilon hujakoilla. Seuraavana vuorossa mulla olis Kontulan aluekisat 2018 jotka toivon mukaan pidetään traditionaalisesti aina loppuvuodesta. Käyn siellä vetämässä uudet enkat ja oon taas hetken tyytyväinen itseeni.

Yllä olevat kuvat Salon SM-kisaprepistä 11/2017. Klo 18 illalla päivän viimeinen ateria aka pari riisikakkua ja pähkinöitä ilman vettä, jonka jälkeen infrapunapussiin hikoilemaan. Paino oli kisa-aamuna 50,9kg eli ihan heittämällä kisapainossa.

Treenitunteja peruskuntokaudella (eli ennen kisoja) mulle tuli viikossa 10-14. 2,5h treenit oli ihan peruskauraa ja niitä tulee välillä vedettyä edelleen, rääkkikyykyistä en nimittäin hevillä luovu ja ainakin mulla pitkät palautukset on ihan ykkösjuttu hyviin kyykkytreeneihin jos halutaan varmistaa onnistuminen joka sarjassa. Ja niin, tein koko peruskuntokauden ajan kolmea eri duunia 3 eri baarissa ja pk-seudun Prismoissa sijoittaen kaiken ylimääräsen rahan kisavarusteisiin. Vaikka 90% ajasta vitutti niin kannatti herätä!

Kisaaminen painonpudotuksineen ja peruskuntokausineen on psyykkisesti hyvin raskasta puuhaa, josta saisi kirjoitettua jo ihan oman postauksensa. Ens kerralle kelasin kuitenkin kuvailla vähän treenivideota, joten pysy kuulolla!

Likes

Comments

Moi!

Tapani mukaan mä kirjoitan tätä tekstiä tiistain ja keskiviikon välisenä yönä puoli yhdeltä. Parhaat ideat syntyy aina öisin ja mun herätykseen on enää 8,5 tuntia aikaa, joten eiköhän aloteta!

Oon pohtinyt blogin kirjoittamista jo vuosia mutten vaan oo uskaltanut. Viimeisen vuoden sisään oon kuitenkin punninnut itsekseni asioita joita en ole uskaltanut tehdä. No, jäätävästä esiintymispelosta huolimatta mä kisasin kahdet voimanostokisat 1,5 kuukauden sisään 5kk treenipohjalla; mitä mä enää siis en uskaltaisi tehdä? Hyvä kysymys.

Nyt oon lähes 24-vuotiaana aloittanut opiskelut muutaman duunivuoden jälkeen, luonut vähän uraa ja verkostoitunut ammattikoulun jälkeen. Nyt tuntuu olevan oikea aika tälle kaikelle; duunille, koululle, treeneille ja entistäkin paremmille ihmissuhteille.

Haluan mun blogin keskittyvän lähinnä lifestyleen, voimailuun ja hyvinvointiin ylipäätään. En oo vielä törmännyt yhteenkään hyvään suomalaiseen voimailublogiin ja haluankin olla vertaistuki tai vertailukohde niille joita sporttailun aloittaminen tai mun treenien seurailu kiinnostaa. Tuun jakamaan tänne treenivideoita ja -ohjelmia: tällä hetkellä valmennan itse itseäni kohti seuraavia aluekisoja, joten tää olkoon samalla myös pieni ihmiskoe.

Ens kerralla lisää kisapreppifiilistelyjä ja kisa-asioita yleensäkin. Stay tuned!

Tack o vi ses! :*

Katri

Seuraa mua instagramissa: katrialt

Seuraa mua snäpissä: mutsiskatri

Likes

Comments