Sunny days

Ihanaa tiistaita!
Vihdoin tänne blogiin pääsin kirjoittelemaan, liian pitkä aika siitä taas onkin kun tänne olen päivitellyt. Mulla ja varmasti monilla muillakin alkoi kesäloma viime viikonloppuna. Nyt vihdoin kaikki kokeet ja projektit lukion ykkösvuodelta on takana, joita olikin tätä loppua kohden tarpeeksi. Pakko sanoa, että fiilikset tällä hetkellä on tosi hyvät, huolimatta tästä koronatilanteesta, joka edelleen on käynnissä. Onneksi tilanne on jo hieman rauhoittumaan päin!

Vaikka kesälomasuunnitelmat ovat varmasti muuttuneet monilla koronan takia, ainakin itsellä on semmoinen tuntuma, että kyllä kesästä voi siltikin hyvä tulla. Muutamia juttuja olenkin jo suunnitellut, osa taas jutuista on jouduttu perumaan. Suurin osa mun kesäsuunnitelmista painottuu tietenkin ihan kotona oleskeluun, mutta toivon mukaan loppukesästä pääsisi muuallakin käymään, Tarkoituksena olisi ainakin tällä viikolla heittää talviturkki, sillä rakastan uimista ja hyviä kelejä on myös luvattu. Tänä kesänä muutenkin varmaan tulee liikuttua luonnossa paljon ja käytyä tottakai mökkeilemässä. Kesätyöpaikkani säilyi tästä poikkeustilasta huolimatta, joten aloitankin jo torstaina työt! Oon ollut myös tosi iloinen tämän hetken keleistä ja toivottavasti kesäkuukin olisi yhtä aurinkoinen.

Viime viikkoihin on kuulunut paljon kävelylenkkejä, auringon ottoa, opiskelua vikoilla viikoilla ja livetreenejä. Vaikka luulisi etäopiskelun olleen helpompaa, niin ainakin itselleni viimeiset viikot olivat jopa hieman stressaavia, sillä useita projekteja, kokeita ja esityksiä jouduttiin tekemään loppuun asti etäyhteyksillä. Nyt kuitenkin fiilikset on sitäkin paremmat, kun kaikki on saatu pakettiin!

Olen elänyt pientä hiljaiseloa myös sosiaalisessa mediassa varsinkin nyt viimeisen kuukauden ajan. Varmasti tämän kesäloman käyntiin lähtiessä siihen on tulossa muutosta ja on enemmän taas aikaa blogille sekä kuvailulle. Itse asiassa julkaisinkin eilen Instagramiini kivan arvonnan ja jos sun tekee tällä hetkellä mieli jotakin makeeta, niin suosittelen tsekkaamaan sen tästä!

Miten teidän kesä on lähtenyt käyntiin? :)

xx julia

Tykkää-merkinnät

Kommentit

,
Hi! Hope everything's okay with you.
I would like to get in touch with you regarding a collaboration. Email to [email protected] if it sounds interesting, I'll tell you more. Have a good day! / Ida, http://www.bga.fi