Taitoluistelu-urani / osa 3

Tämä postaus on kolmas osa postaussarjastani, jossa teemana on taitoluistelu-urani. Tässä postauksessa käyn läpi urani viimeisimpiä vuosia, joihin sisältyi onnistumisien lisäksi loukkaantumisia, pettymyksiä, uupumusta ja taitoluistelu-uran lopettaminen kilpajäillä. Lisäksi kerron siitä, kuinka ensi kesänä haaveeni show-luistelijana Karibian risteilijällä tulevat toteutumaan.

kuva: Mia-Tuote / Mia Surakka

Viimeinen kauteni juniorisarjassa oli yksi urani parhaimmista kausista, sekä myös kausi 2016-2017 oli melko onnistunut. Olin kilpaillut jo kolme kautta junioreissa, jossa voitin mm. kaksi SM-mitalia ja PM-kultamitalin, joten päätin ottaa uuden haasteen luisteluuni ja siirtyä kaikista vaikeimpaan kilpailusarjaan, SM-senioreihin.

Kilpailin syksyllä 2016 kaksissa Junior Grand Prix -kilpailuissa, toinen kilpailu oli Saranskissa, Venäjällä ja toinen Tallinnassa. Molemmissa kilpailuissa sijoituin yhdeksänneksi melkein samoilla pistemäärillä. Kilpailut olivat kovatasoiset, joten olin ihan tyytyväinen sijoituksiini. Vain harvat suomalaisluistelijat pääsevät edustamaan Suomea JGP-kisoihin, joten olin iloinen siitä, että sain mahdollisuuden päästä kahteen kilpailuun. Olin syksyllä melko hyvässä kunnossa lukuunottamatta kahta poskiontelontulehdusta ja muita pieniä flunssia, jotka osuivat juuri JGP-kilpailujen harjoitusjaksojen kohdille.

SM-kilpailut järjestettiin täällä Tampereella. Oli kiva kilpailla omassa kotihallissa, sillä olin saanut harjoitella siellä monesti aiemmin. Lähdin kisoihin hyvillä mielin ja melko hyvin valmistautuneena. Ohjelmat menivät aika hyvin, tosin eivät kuitenkaan ihan niin hyvin kuin olisin toivonut, mutta paremmin kuitenkin miten harjoituksissa yleensä olin tehnyt. Sain näistä SM-kisoista urani toiseksi parhaat pisteet ja sijoituin neljänneksi. Harmitti hiukan kun en saanut SM-mitalia, sillä mitali oli kuitenkin aika lähellä ja onnistuneilla suorituksilla se olisi ollut mahdollista saavuttaa. Kisasta mieleeni jäivät kuitenkin hyvät muistot, vaikka olinkin hieman pettynyt sijoitukseeni.

Alkukausi meni paremmin kuin loppukausi. Keväällä kilpailin Puolan kilpailussa, jonka jouduin jättämään kesken sairastuttuani flunssaan. Lyhytohjelmani meni kisassa todella huonosti, ja vapaaohjelmapäivänä oloni oli sen verran kuumeinen, että päätin jättää kisan kesken. Myös PM-kisat Reykjavikissa menivät huonommin kuin olisin toivonut, sijoituin siellä yhdeksänneksi. Nuo kisat olivat mieleenpainuvat, sillä niissä kisoissa sain kilpailla huippuluistelija Carolina Kostneria vastaan, jonka luistelutyyliä olin ihaillut jo pienestä pitäen. PM-kilpailut olivat muutenkin aina kivoja kilpailuja, sillä ne olivat vähän niin kuin joukkuekisoja, sillä siellä jokaisella Pohjoismaalla oli keskenään hyvä yhteishenki ja kaikkia oman maan luistelijoita tsempattiin hyviin suorituksiin. PM-kisojen ansiosta olen käynyt Norjassa, Tanskassa, Ruotsissa ja kaksi kertaa Islannissa. Ulkomaankisamatkat olivat aina tosi kivoja, sillä en muuten päässyt juuri koskaan ulkomaille, ja kisamatkoilla ehdimme kuitenkin käydä katsomassa joitakin nähtävyyksiä ja tutustua vähän eri maiden kulttuureihin. Näiden kisamatkojen ansiosta aloin rakastaa matkustamista ja halusin parantaa kielitaitojani ja kansainvälistyä lisää.

Kyseisellä kaudella olin sairaana todella useasti. Lukion ja luistelun yhdistäminen alkoivat stressaamaan minua, ja välillä olin aika väsynyt arjesta. Voi olla, että immuniteettini heikentyi stressin ja kuormituksen myötä ja sen takia olinkin usein flunssassa.

kuvat: Elina Paasonen

Kisakauden jälkeen Kiira Korpi teki minulle ensimmäistä kertaa ohjelmieni koreografiat tulevaa kautta varten, mikä oli mielestäni todella upea juttu. Olin aina ihaillut Kiiraa, joten oli hienoa kuulua toisen ryhmäläiseni ohella niihin ensimmäisiin luistelijoihin, joille Kiira teki koreografian.

Lyhytohjelmamusiikkini oli blues-tyylinen kappale "Why dont you do right" ja vapaaohjelmamusiikkini oli Abban esittämä kappale "I let the music speak". Pidin näistä ohjelmista todella paljon, erityisesti lyhytohjelmasta, sillä se oli ihan erilainen mitä mulla oli koskaan ennen ollut. Kisamusiikeissa mulla oli aina tosi tärkeää tietää, mistä kappale on peräisin ja mitä siinä lauletaan tai mikä tarina on musiikin taustalla. SM-juniorikaudellani vapaaohjelmani oli West Side Story -musikaalista ja lyhytohjelmani Les Miserables -musikaalista, ja siitä seuraavalla kaudella vapaaohjelmamusiikkini oli Cinema Paradiso -elokuvasta. Näiden kaikkien ohjelmien kohdalla hyödynsin kyseisiä elokuvia ja luistellessani yritin muistella elokuvien sanomaa ja tunnelmaa ja tuoda sitä esiin omassa tulkinnassani. Olen aina pitänyt itseäni vahvana esiintyjänä, mutta välillä ilmaisutaitoni saattoivat jäädä vähän piiloon, sillä ohjelmassa vaikeat hypyt veivät suurimman osan keskittymisestäni.

Keväällä 2017 nilkastani revähtivät nivelsiteet maalla kaksoisakselia hypätessäni. Olin juuri ostanut uudet lenkkarit, joiden pohja oli hieman korkeampi verrattuna aiempiin lenkkareihini ja en ollut vielä täysin ehtinyt tottua niihin, joten nilkkani pääsi vääntymään hypyn tullessa huonosti alas. Kyseessä oli sama nilkka, joka oli murtunut noin puolitoista vuotta aiemmin. En muista tarkalleen kauanko olin poissa jäältä, mutta pystyin kuitenkin tauon aikana tekemään joitain oheisharjoituksia, kuten esimerkiksi pyöräilyä tai hyppyjä toisella jalalla. Nilkkaani sain ilmalastan, ja sitä käytin parin viikon ajan. Sen jälkeen otin kuivaharjoituksiin käyttöön nilkkatuen, jota pidin aina hyppiessäni, sillä yleensä nivelsidevamman jälkeen nilkka on heikko vielä pitkään.

En pystynyt harjoittelemaan kesällä täysipainoisesti nivelsidevamman takia, ja vasta loppukesällä pystyin kokeilemaan myös siltä kipeältä jalalta ponnistettavia kolmoishyppyjä. Tämä vaikutti siihen, että kisakauden alkaessa en ollut vielä omasta mielestäni tarpeeksi hyvässä kisakunnossa, sillä toistoja vaikeista hypyistä ja ohjelmista oli ehtinyt kertyä melko vähän.

Kauden 2017-2018 ensimmäinen kilpailuni oli Tampereella järjestettävä lyhytohjelmakilpailu. Yllätyksekseni ohjelma meni todella hyvin, tein ihan puhtaan ohjelman ja voitin kisan, ja pisteiksi sain noin 54, jotka olivat koko urani parhaat lyhytohjelmapisteet. Onnistuin ohjelmassa myös vaikeassa kolmoislutzissa, joka ei ollut onnistunut kisaa edeltävän harjoitusjaksoni aikana kovinkaan montaa kertaa.

Voitin ensimmäiset valintakilpailut ja toisista valintakilpailuista sain hopeaa. Kilpailin myös Innsbruckissa kilpailussa, josta en kuitenkaan muista melkein mitään. Alisuoriuduin lyhytohjelmassa ja vapaaohjelmakaan ei onnistunut toivotulla tavalla, joten epäonnistumisen jälkeen ilmeisesti puoliksi tiedostamattani yritin unohtaa koko kilpailun. En edes muista, monesko olin tai paljonko sain pisteitä. En oikein halunnut katsoa kisan jälkeen omia pisteitäni tai arviointejani.

Syksyllä kauden alkaessa ja vähän ennen sitä aloin vakavasti pohtimaan urani jatkoa. Olin jo pitkään kokenut itseni ylikuormittuneeksi ja uupuneeksi, eikä minulla ollut enää niin paljoa motivaatiota harjoitella tavoitteellisesti yli kahtakymmentä tuntia viikossa. Lukion ja luistelun yhdistäminen oli raskasta, enkä enää tykännyt omasta arjestani, sillä se oli todella kiireistä ja viikosta toiseen aina niin samanlaista. Luistelutreenien ja läksyjen tekemisen jälkeen minulle ei jäänyt juuri yhtään aikaa muille tekemisille tai ihan vaan rentoutumiseen. En päässyt tarpeeksi ajoissa nukkumaan aamujäitä edeltävinä iltoina, joten en ehtinyt nukkua tarpeeksi ja usein olinkin tosi väsynyt, mikä näkyi myös jäällä. Säännöllisesti tehdyissä fyysisissä kuormitustesteissä ei kohdallani näkynyt mitään normaalista poikkeavaa ylirasittumista, mutta samaan aikaan tiesin, että olin jo pitkään ollut henkisesti ylikuormittunut ja uupunut. En oikein uskaltanut puhua ylirasittumisestani kenellekään, ja joskus aamuisin jos olin todella väsynyt ja päätin jättää treenin väliin, sanoin valmentajalleni syyksi flunssan tai jonkun muun syyn väsymyksen sijasta. En halunnut, että motivaatiotani alettaisiin epäillä.

Uupumus ja ylirasittuminen aiheuttivat minulle väsymystä, heikentynyttä mielialaa, toivottomuuden tunteita ja keskittymisvaikeuksia. Aloin unohdella asioita, kuten esimerkiksi sen, miten edelliset kisani olivat menneet. En enää jaksanut olla niin sosiaalinen kuin ennen. Koin itsetunnon laskua, enkä enää uskonut omiin kehittymismahdollisuuksiini. Aloin elämään "sitten kun" -elämää - aloin haaveilemaan ajasta, jolloin minulla olisi aikaa, energiaa ja rohkeutta tehdä sellaisia asioita, mitä en normaalisti ehtinyt tai voinut tehdä. Haaveilin sellaisesta ajasta, jolloin ehtisin oikeasti lepäämään ja rentoutumaan kunnolla, ja jolloin saisin itse päättää, milloin teen mitäkin asioita. Luistellessani päiväni olivat aina todella tiukkaan aikataulutettuja, ja se alkoi stressaamaan minua. Stressasin myös sitä, että en mielestäni ehtinyt panostaa kouluun tarpeeksi, sillä koulussa menestyminen on aina ollut minulle tärkeää. Olen luonteeltani kunnianhimoinen ja perfektionisti, ja haluan menestyä mahdollisimman hyvin niissä asioissa, mihin käytän aikaani. Minua ei enää tyydyttänyt ajatus siitä, että jatkaisin luistelua pysyen vain samalla tasolla koko ajan, vaan halusin nähdä edistystä ja kehittymistä tapahtuvan.

Monesti näihin aikoihin ja jo pari vuotta aikasemminkin aloin pohtimaan paljon sitä, mitä muut minusta ajattelevat. En enää halunnut kirjoittaa blogia säännöllisesti, sillä pelkäsin liikaa muiden mielipiteitä. Nykyään uskallan paremmin olla oma itseni ja kirjoittaa ja kertoa asioista avoimemmin, vaikka en vieläkään ole päässyt ihan täysin vanhoista ajattelutavoistani eroon.

kuvat: Antti Lehto

SM-kilpailuihin lähtiessäni tiesin, että en ollut parhaassa mahdollisessa kunnossa. Alkukauden onnistunut lyhytohjelmakilpailu herätteli toivoa kehittymisen mahdollisuuksista ja siitä, että saisin itseni kuntoon SM-kisoihin, mutta todellisuudessa tämä jäi vain haaveeksi. Koko syksyn harjoitteluni oli ollut huonoa enkä saanut tehtyä hyviä ohjelmakokonaisuuksia juuri koskaan. Halusin onnistua SM-kisoissa hyvin ja tehdä puhtaan vapaaohjelman, sillä minusta tuntui siltä, etten melkein koskaan saanut tehtyä kisoissa täysin puhdasta vapaaohjelmaa. Toisaalta myös tiesin, että hyvin epätodennäköisesti tulisin onnistumaan SM-kisoissa ohjelmissa täydellisesti, joten päätin ottaa kisojen tavoitteeksi sen, että vain nauttisin kilpailusta ja yleisölle esiintymisestä mahdollisimman paljon. Mielessäni mietin, että nämä saattaisivat olla urani viimeiset SM-kilpailut, joten halusin ottaa niistä kaiken irti.

SM-kilpailujen lyhytohjelmassa epäonnistuin pahasti, ja olin lyhytohjelman jälkeen yhdeksäntenä. Vapaaohjelmassa onnistuin hieman paremmin ja olinkin siinä neljäs, mutta sijoituin kokonaiskilpailun kuudenneksi. Vapaaohjelman aikana onnistuin tavoitteessani nauttia luistelusta ja esiintymisestä, vaikka ohjelmani ei mennytkään virheettömästi. Lyhytohjelmakilpailun jälkeen totesin siskolleni, että en tiedä, haluanko enää jatkaa luistelua. Päätin SM-kilpailujen jälkeen suunnata katseeni kohti PM-kilpailuja, jonka jälkeen voisin tehdä päätökseni urani jatkamisesta.

Keväällä kilpailin kutsukilpailuissa, jotka voitin melko onnistuneiden suoritusten ansiosta. Kevään ja samalla myös koko urani viimeiset kilpailut olivat Pohjoismaiden mestaruuskilpailut Rovaniemellä. Kilpailu päättyi osaltani lyhyeen, sillä jouduin keskeyttämään kilpailun nilkkavamman takia. Kaaduin lyhytohjelmani ensimmäisen hypyn, kolmoisflipin, jossa nilkkani vääntyi alastulossa. Pystyin kaatumisesta huolimatta kuitenkin jatkamaan ohjelmani loppuun asti. Kyseinen nilkka oli sama nilkka, joka oli aiemmin murtunut ja josta oli revähtäneet nivelsiteet edellisenä keväänä. Suorituksen jälkeen sain kisan ensiapuhenkilöiltä jääpussin nilkkaani, ja aloin pohtimaan sitä, kestäisikö nilkkani enää vapaaohjelmakisaa. Seuraavana päivänä vapaaohjelmaharjoituksiin mennessäni tunsin, kuinka pelkkä luistimen laittokin sattui nilkkaan. Jäällä yksinkertaiset askeleet sattuivat, enkä olisi uskaltanut tehdä kipeällä nilkalla mitään hyppyjä. Oli todella suuri pettymys, kun jouduin toteamaan valmentajalleni, että en pysty enää jatkamaan kisaa. Pettymys oli suuri erityisesti sen takia, koska olin varautunut siihen, että nämä kisat saattaisivat olla urani viimeiset PM-kilpailut. Myöhemmin tajusin, että nuo kisat eivät enää olleetkaan pelkästään viimeiset PM-kilpailuni, vaan että näiden kisojen jälkeen en tulisi enää ikinä palaamaan kilpajäille.

PM-kisojen jälkeen matkustin Rovaniemeltä suoraan Ouluun siskoni luokse, jossa minun oli tarkoitus mennä pariksi päiväksi luistelemaan Oulun Luistinkerhon jäille ja samalla miettiä, mitä haluaisin vielä taitoluistelu-uraltani. En kuitenkaan nilkkavamman takia päässytkään luistelemaan, vaikka valmensinkin siellä siskoni kanssa pieniä luistelijoita. Kotiin palattuani aloin kuntouttamaan nilkkaani ja valmistautumaan seurani kevätnäytökseen, jossa esiinnyin pääroolissa.

Keväynätöksen jälkeen en vieläkään ollut tehnyt lopullista päätöstä siitä, jatkaisinko uraani vai en, vaikka olin miettinyt päätöstä koko kauden. Sisimmässäni oli tunne, että en enää jaksaisi niin tavoitteellista harjoittelua, vaan halusin kokeilla elää myös tavallista nuoren lukiolaisen elämää. Vaikka rakastin luistelua, ei kisaohjelmien tekeminen enää tuntunut niin hyvältä kuin ennen. En enää jaksanut herätä aamujäille ja koin, että olin saanut niistä tarpeekseni. Loukkaantumisen jälkeen olin myös hieman turhautunut siitä, että en pystynyt tekemään kaikkia hyppyjä kunnolla, sillä nilkkani ei enää tuntunut kestävän kaikista vaikeimpien hyppyjen vaatimaa kuormitusta.

Päätöksentekoani vaikeutti kaikkien niiden ihanien asioiden miettiminen, mitä luistelu on minulle antanut - onnistumisen tunteita ja menestymistä, ulkomaankisamatkoja, uusia kavereita ympäri Suomen ja muualtakin maailmasta ja mahdollisuuksia esiintyä isojen yleisöjen edessä. Tein listan taitoluistelun plussista ja miinuksista, jossa molempia puolia oli suunnilleen saman verran. Miinuksien kohdalla oli vain hieman enemmän painoarvoa. Päätöksentekoani vaikeutti myös se, että mietin todella paljon sitä, mitä perheeni (erityisesti äitini), ystäväni, sponsorini ja kaikki luistelua ja uraani seuranneet henkilöt ajattelisivat siitä, jos lopettaisin. Halusin vain lykätä päätöksentekoa niin pitkälle, kunnes tietäisin varmaksi mitä haluaisin, mutta pian kuitenkin kevätnäytöksen jälkeen päätimme yhdessä valmentajieni kanssa pitää palaverin urani jatkosta. Keskustelun jälkeen tulimme siihen lopputulokseen, että urani kilpailevana taitoluistelijana päättyy.

Vaikka olin osannut valmistella itseäni lopettamiseen koko kauden ajan, tuntui se silti todella vaikealta päätökseltä ja kaikista suurimmalta muutokselta, mitä olin koskaan elämäni aikana joutunut kokemaan. Lopettamisen jälkeen koin identiteettikriisin, sillä taitoluistelijan rooli oli ollut neljävuotiaasta saakka niin iso osa identiteettiäni. Oman uuden identiteetin etsiminen vei aikaa, mutta taitoluisteluvalmentajaksi siirtyminen helpotti kriisiä jollain tavalla.

Sain myöhemmin ajatuksen siitä, että ei minun kuitenkaan tarvitsisi luopua taitoluistelijan identiteetistä kokonaan. Olin miettinyt jo pienestä pitäen sitä, että haluaisin lähteä urani jälkeen maailmalle show-luistelijaksi, ja syksyllä 2018 rohkaistuin lähettämään hakemuksen show-luistelijaksi Karibian risteilylaivoille. Skype-haastattelun jälkeen sain melko nopeasti positiivisen vastauksen, jossa kerrottiin, että minut oli hyväksytty hakemaani rooliin. Tämä tarkoittaa siis sitä, että lähden ensi heinäkuussa Royal Caribbean -laivayhtiön Freedom of the Seas -risteilijälle Karibialle show-luistelijaksi. Tiedon saatuani olin todella innoissani tulevasta, mutta myös vähän huolissani siitä, miten saisin taitoni pidettyä yllä. Olen käynyt tämän kauden ajan harjoittelemassa jäällä yhtenä tai kahtena päivänä viikossa, sekä omatoimisesti salilla treenaamalla. Näillä jäillä harjoitellessani olen luonut itselleni uskoa siihen, että pystyn kyllä pitämään tarvittavat taidot yllä, ja haaveeni ensi kesästä tulee oikeasti toteutumaan.

Tykkää-merkinnät

Kommentit