Neljä viikkoa jäljellä Karibialla

Nyt on kulunut noin viisi ja puoli kuukautta siitä, kun lähdin Helsinki-Vantaan lentökentältä yksin matkustamaan kohti Karibiaa. Olen saanut nähdä monia uusia paikkoja täältä maapallon toiselta puolelta ja olen saanut kokeilla uusia asioita, kuten snorklaamista kalojen ja kilpikonnien kanssa turkoosinvärisessä merivedessä ja vaellusreissuja Karibian helteisessä säässä. Olen tavannut ihmisiä maapallon eri puolilta ja saanut läheisiä ystäviä monista eri kulttuureista. Olen oppinut mukauttamaan oman kulttuurini tyypillisiä käytöstapoja toisten tapoihin sekä olen oppinut uusia asioita ihmissuhteista sekä sitä, miten eri ihmisten kanssa tulee toimia.

Olen monesti perustellut ihmisille omia tapojani ja käyttäytymistäni oman kulttuurini kautta. Suomalaisille ei ehkä aina ole tyypillistä halailla kavereita tai pussata poskelle niin kuin esimerkiksi meksikolaiset tekevät. Aluksi minusta tuntuikin hieman oudolta, kun huomasin miten erilailla ihmiset eri kulttuureista käyttäytyvät, mutta nyt olen alkanut sopeutua siihen. Uskon, että täällä pystyn tartuttamaan itseeni niitä hyviä asioita eri kulttuureista ja tuomaan niitä mukanani kotiin. Vaikka olen edelleen se sama Joanna kuin puolivuotta sitten, koen kuitenkin että täällä olen kasvanut henkisesti ja tullut rohkeammaksi.

Joulun vietto Karibialla on itselleni vähän haikeaa, sillä olen tottunut viettämään jokaisen jouluni kotona perheeni kanssa aina samojen jouluperinteiden parissa. Onneksi kuitenkin pian joulun jälkeen palaan Suomeen ja pääsen näkemään itselleni tärkeitä ihmisiä.

Nyt kuitenkin aion vielä nauttia viimeisestä kuukaudestani show-luistelijana ja elämästäni Karibialla! :)

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Anna
Anna,
Tuo kuulostaa niin tutulta kun itsekin olen asunut ulkomailla ja joutunut sen myötä opettelemaan sopeutumista monikulttuurisiin yhteisöihin 😊 Jotenkin on oppinut arvostamaan paljon suomalaista kulttuuria ja tapoja, mutta oppinut samalla valtavasti myös hyviä asioita muista kulttuureista. Suomalaisuudessa eniten arvostan rehellisyyttä ja sitä, että jos jotain luvataan niin tästä pidetään myös kiinni. Tällaisia juttuja oppii arvostamaan vasta kun näkee miten monissa muissa maissa toimitaan. Muualta haluaisin tuoda Suomeen positiivista elämänasennetta ja iloisuutta! Nautihan vikoista viikoista Karibialla täysin siemauksin! 😊
JoannaKallela
JoannaKallela,
Jep, oon ihan samaa mieltä noista jutuista mitä mainitsit! Itsekin olen huomannut, että suomalaisille on tärkeää, että lupauksista pidetään kiinni, mutta ihmisille muista kulttuureista se ei ehkä ole niin tärkeää. Kiitos paljon!😊
nouw.com/joannakallela
disa svensson
disa svensson,
God fortsättning <3<3<3
Årets fattigaste månad vill jag tipsa om några SPARTIPS:
Campadre:
https://campadre.se/tipsa/7817?utm_source=mgm&utm_medium=sharelink&utm_campaign=7817
Lyko:
https://referme.to/9vACAmo
Best secret:
https://www.bestsecret.se/r.htm?rc=K5UKQ33DLZE4S&c=se&utm_campaign=copylink_invitation&utm_medium=copylink&utm_source=invitation&utm_content=registration
Refunder
http://www.refunder.se/b/Spara50
eller
https://members.com/se/tipsa/m1401355?utm_source=mgm&utm_medium=sharelink&utm_campaign=m1401355
Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229