Ensimmäiset kaksi kuukautta Karibialla

Olen tällä hetkellä asunut Karibialla Freedom of the Seas -laivalla kahden kuukauden ajan, ja voin sanoa nauttineeni elämästäni täällä. Olin pitkään haaveillut show-luistelijan työstä ja nyt vihdoin olen päässyt toteuttamaan unelmaani. Elämä täällä on ollut aikalailla sellaista mitä sen kuvittelinkin olevan - täältä löytää paljon uusia ihmisiä ja tuttavuuksia ympäri maapalloa, upeita Karibian hiekkarantoja sekä hyväntuulisia matkustajia yleisössä katsomassa esityksiämme. Ihmiset täällä ovat mukavia ja helposti lähestyttäviä, joten uusien ystävien saaminen ei ole kovin vaikeaa.

Asun tällä hetkellä yksin hytissäni, mutta aikaisemmin minulla oli meksikolainen huonekaveri ja sitä ennen latvialainen huonekaveri. Työntekijöiden hytit ovat kuitenkin pieniä. On kiva, että matka omalta hytiltäni kavereideni hyteille on todella lyhyt. Olen todennäköisesti laivan toiseksi nuorin työntekijä tällä hetkellä, ja muut luistelijat ovat minua 2-15 vuotta vanhempia. Ikäero ei kuitenkaan haittaa, sillä tulen hyvin kaikkien kanssa toimeen.

Englannin kielellä puhuminen ja työskenteleminen ei myöskään ole ongelma, sillä kielitaitoni on kuitenkin kohtuullisen hyvä. Toki monesti vastaan tulee tilanteita, jolloin en tiedä, miten jokin asia pitäisi sanoa tai että en muista jotakin tiettyä sanaa. Täällä ei kuitenkaan tarvitse osata täydellistä englantia eikä tarvitse pelätä virheiden tekemistä. Tärkeintä on olla rohkea ja yrittää.

Huonoja puolia laivalla työskentelemisessä on pienien hyttiin lisäksi se, että emme pääse käymään kotona tämän 6,5 kuukauden aikana. Lisäksi huonoa on se, että internet-yhteys laivassa on todella kallis, eikä täällä ole tarjolla ihan kaikkia sellaisia ruokia, mitä Suomessa normaalisti söisin. Esimerkiksi rahka-käsitettä ei täällä tunneta. Suomesta kaipaankin juuri rahkaa sekä suomalaista jogurttia ja mysliä.

Luisteleminen laivalla on hieman haastavaa, mutta siihen kuitenkin tottuu. Jääkenttä on todella pieni, joten hyppyjen vauhdinotot täytyy tehdä eri tavalla kuin isolla kentällä. Joissain esitysnumeroissamme jäällä luistelee yhteensä kymmenen luistelijaa samaan aikaan, joten luistellessa pitää pystyä ottamaan huomioon myös muut luistelijat.

Kuitenkin niitä hyviä puolia tässä työssä on paljon enemmän kuin huonoja. Karibialla on aina lämmin ja säät ovat hyvät ja pääsemme melkein joka päivä käymään maissa. Pääsemme näkemään monia upeita paikkoja. Työyhteisö on hyvin kansainvälinen, joten opin koko ajan uusia asioita eri kulttuureista. Lisäksi kielitaitoni kehittyy, sillä kommunikoimme englannin kielellä ja opin ymmärtämään erilaisia aksentteja paremmin, sillä ihmiset eri puolilta maapalloa puhuvat englantia eri tavoin. Työkseni saan tehdä sitä, mitä rakastan - luistella ja esiintyä yleisölle. Työpäiväni eivät ole liian pitkiä, joten vapaa-aikaa jää melko paljon. Koska työskentelemme ja vietämme vapaa-aikaa samojen henkilöiden kanssa, saa täällä helposti uusia läheisiä ystäviä. Vietämme paljon aikaa myös esimerkiksi tanssijoiden ja laulajien kanssa. Olen onnellinen siitä, että saan tehdä työkseni juuri tätä! :)

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Ansku - Glitteri addikti
Ansku - Glitteri addikti,
Ohoh, onpas sinulla mielenkiintoinen työ. Mahtava päästä kokemaan tällainen elämys, mitä myöhemmin ei ehkä tulisi koettua. Karibia on varmasti ihana!www.glitteriaddikti.fi
JoannaKallela
JoannaKallela,
Kiitos! Niinpä, tällaista mahdollisuutta ei välttämättä enää myöhemmin elämässä tule vastaan, joten onneksi lähdin tänne! Karibia todellakin on ihana 😊nouw.com/joannakallela
Anna
Anna,
Kuulostaapa ihanalta! 😊 Varmasti upeeta päästä tutustumaan eri saariin. Olis mukava kuulla vaikka erillisessä postauksessa, että mitä kaikkea oot saarivierailujen aikana tehnyt. Varmaankin jossain jo mainitsit kuinka paljon teillä on vapaa-aikaa olla saarilla. Ootteko hyödyntäneet noiden stoppien aikana esimerkiks nettikahviloita jos laivalla netti on kallista? Onko tullut vielä koti-ikävää? Hyttien pieni koko kuulostaa yllättävältä kun kuitenkin asutte laivalla. Minkäkokoisia ne ovat vaikkapa ruotsinlaivojen pieniin hytteihin verrattuna? Onko omille tavaroille erillistä säilytystilaa vai ahdetaanko kahden henkilön tavarat hyttiin? Tosi kiva että teillä on hyvä porukka ja yhteishenki siellä! 😊 Kiitos kun päivittelet tänne blogiin. Instassakin aina seuraan kuulumisiasi! Mukavaa alkavaa "syksyä" sinne Karibialle!!
JoannaKallela
JoannaKallela,
Kiitos Anna kommentista ja kysymyksistä! Yleensä saarivierailujen aikana olen käynyt esimerkiksi kahviloissa hyödyntämässä ilmaista nettiä, tai sitten saatan kierrellä eri kaupoissa ja paikoissa. Yleensä käyn turistikaupoissa, sillä haluan löytää kivoja matkamuistoja itselleni ja tuliaisia muille. Jos menen kavereideni kanssa ulos, saatamme mennä rannalle tai tehdä jotain muuta yhdessä. Jos meillä on vapaapäivä, niin sillon ulos pääsee joskus kahdeksan aikoihin aamulla ja takaisin pitää palata viiden-kahdeksan välillä, riippuen päivästä. Emme kutenkaan yleensä ole ulkona noin kauaa.nouw.com/joannakallela
JoannaKallela
JoannaKallela,
Ei oo vielä tullut koti-ikävää, tosin kaipaan Suomesta mulle läheisiä ihmisiä sekä välillä myös jotain suomalaisia tuotteita, esimerkiksi ruisleipää ja rahkaa. Hytistäni voin tehdä jossain vaiheessa esittelypostauksen, niin näät siinä sitten sitä kokoa tarkemmin😊 Kiva että seurailet mun kuulumisia, mukavaa syksyä myös sulle! nouw.com/joannakallela
Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229