UNIHALVAUS

En tiedä kuinka moni teistä on joskus kokenut unihalvauksen. Mulle ne on aika ajoin ihan viikoittainen ongelma, ellei päivittäinen.

"Unihalvaus on tila, jossa ihminen on hereillä, mutta ei pysty puhumaan eikä liikkumaan. Itsestään ohi menevä kohtaus ei ole vaarallinen, vaikka se tuntuukin usein pelottavalta." - Terve.fi

"Unihvalvaus on hyvin lyhyt, melko harvoin ilmenevä, useimmiten herätessä tapahtuva ilmiö. REM-unen aikana ihmisellä on aivojen säätelemänä lihashalvaus luurankolihaksissaan, jotta emme satuttaisi itseämme unennäön vaiheessa. Joskus käy niin, että aivorungon vireystilaa säätelevät mekanismit eivät toimi vaan tietoisuus herää ennen lihashalvauksen päättymistä. Kyseessä on neurologinen pelottava ilmiö", unitutkija psykologian tohtori Katja Valli.

Sain ensimmäisen unihalvauksen joskus 19-vuotiaana, ja siitä lähtien olen saanut niitä aika ajoin. Joskus niitä saattaa tulla päivittäin viikkojen ajan, joskus saattaa mennä kuukausiakin ettei ole yhtään kohtausta. Muistan sen ensimmäisen kerran, luulin että olen oikeastin saanut jonkun aivoinfarktin tai että olen halvaantunut. Yritin pakonomaisesti liikkua, kunnes sain mun käden liikkumaan ja havahduin siitä. Olin niin unelias, että mun oli pakko nousta istumaan jotten vaivu siihen takaisin. Silloin kohtaukset jatkuivat 1-2 vuotta niin, että sain niitä kerran viikossa tai kahdessa. Menin jo silloin heti lukemaan aiheesta, ja oli huojentavaa kuulla ettei se ole vaarallista, koska vaaralliselta se tuntui.

Kohtauksen aikana saan silmäni ja näen tilan missä olen, mutta en pysty liikuttamaan MITÄÄN kehoni osaa, en puhumaan ja hengittäminen on vaikeaa. Kuin joku painaisi rintaani. Joskus unihalvauksen aikana näen henkilön joka yrittää tehdä minulle pahaa, toisinaan en vain pysty liikkumaan eikä kukaan yritä satuttaa minua. Se on silti todella ahdistavaa. Nykyään kun asun poikaystäväni kanssa, yritän huutaa hänet hereille mutta en tietenkään sitä pysty tekemään.

Olen oppinut keinon päästä pois siitä tilasta, yritän liikuttaa oikeata kättäni niin kauan että se liikkuu ja herään. Minun on edelleen pakko nousta HETI sängystä ylös, muuten vaivun saman tien takaisin siihen tilaan. En pysy hereillä muuten.

Unihalvaukset voivat olla erityyppisiä eri henkilöillä. Toisilla huoneeseen tulee aina joku paha henkilö, joka yrittää satuttaa. Toisilla keho vain "halvaantuu" ja on vaikea hengittää, tuntuu kuin joku istuisi rinnan päällä.

Unihalvaukselle ei ole löydetty syytä. Itse olen huomannut sen tulevan silloin, jos treenaan liian myöhään kovan treenin (esim- jalkoja) ja silloin kun olen stressaantunut tai ahdistunut, niitä tulee usein. Pahinta mitä voin tehdä, on miettiä asiaa ennen kuin menen nukkumaan, silloin se tulee varmasti. Arvatkaa vaan kuinka usein ajatukset ovat siihen eksyneet... usein!

Mikäli puolisosi tai ystäväsi saa unihalvauksen, eli näette hänellä silmät auki ja hengitys on esimerkiksi vaikeaa, mutta hän ei reagoi vaikka puheeseenne ja vaikuttaa kuin nukkuisi, koskettakaa häntä. Toisen henkilön kosketus vapauttaa unihalvauksessa olevan siitä tilasta. Sanoin itsekin poikaystävälleni, että jos hänestä tuntuu että minulla on se, rohkeasti vain kunnolla tuuppaisee niin pääsen irti siitä.

Vaikka unihalvaus onkin lyhyt, se tuntuu sillä hetkellä kestävän ikuisuuden ja on todella ahdistavaa. Sitä ei kuitenkaan kannata pelätä, koska todella moni maailmassa on kärsinyt ja kärsii siitä, eikä se aiheuta vaaraa ihmiselle.

Onko sielä kohtalotovereita?

  • 1 487 katselua

Tykkää-merkinnät

Kommentit

SofiaKeitaanranta
SofiaKeitaanranta,
kiva kun kirjoitit tästä aiheesta postauksen, oli mielenkiintoista lukea sun kokemuksia unihalvauksista 😊 itsekkin olen pari kokenut ja kirjoitin niistä postauksenkin jos haluat käydä kurkkaamassa: https://nouw.com/fashionsituation/tosielaman-kauhutarinoita-unihalvaukset-34406267
nouw.com/sofiakeitaanranta
JanetteKarvonen
JanetteKarvonen,
Kiitos kommentista! 🥰 Käyn kurkkaamassa myös sun postauksen ☺️👌
nouw.com/janettekarvonen