Introduction

Hola amigos!

Luultavasti melko moni lukija on löytänyt blogiini ihan oman Facebook-profiilini kautta, joten hei vain kaikille tutuille! Jos siellä kuitenkin sattuu olemaan myös tuntemattomia lukijoita, lienee jonkinlainen esittely paikallaan.

Täällä kirjoittelee siis Meeri, 24-vuotias tuuliviiri. Nautin lingvisti-huumorista, kissojen silittämisestä, ystävieni seurasta sekä makeasta valkoviinistä. Luonteeltani koen olevani avoin ja iloinen, ja pidän nauramisesta (vaikka lempivitsini onkin ampiais-aiheinen, eikä kukaan naura sille). Alunperin olen kotoisin länsirannikolta Kalajoelta, mutta viimeiset kuusi vuotta olen asunut ja opiskellut Oulussa. Se aikakausi on nyt kuitenkin tullut päätökseensä, sillä valmistuin Oulun yliopistosta viime keväänä, ja seuraavaksi suuntaan kohti Espanjaa ja seuraavaa maisterin tutkintoa kielitieteen alalla.

Miksi Espanjaan? Vastaus löytyy vierestäni, sillä menin rakastumaan espanjalaiseen mieheen, ja nyt tämä international love vie minut pois tutusta ja turvallisesta Suomesta. Tämä aihe ansaitsee varmasti oman, kattavamman postauksensa, mutta lyhyesti sanottuna olemme molemmat tehneet kompromisseja etäsuhteen välttämiseksi. Nyt on sitten minun vuoroni lähteä, ja kun tästä aurinkoiseta kohdemaasta löytyi vielä sopivaa ajanvietettä opiskelujen muodossa, ei asiat ole lainkaan hullummin.

Olen aikaisemmin blogannut pienimuotoisesti Bloggerin alla, mutta olen itse varsin ärsyyntynyt vanhoihin postauksiin ja siihen, miten photobucketin kautta ladatut kuvat eivät enää näy siellä. Tuo blogi on kuitenkin edelleen löydettävissä, jos sieltä haluaa käydä lukemassa Oulu-vuosieni edesottamuksia. Tässä uudessa blogissa haluan kuitenkin keskittyä elämään Espanjassa sekä opiskeluun kansainvälisessä maisteriohjelmassa, ja lähinnä jakaa kuulumisia ja kuvia perheelle ja ystäville. Olen toki otettu, jos seikkailujani eksyy lukemaan joku muukin!

// Hey there!

My name is Meeri, and I'm a 24-year-old extremely indecisive girl (not yet a woman) from Finland. I enjoy linguistic puns, petting cats, spending time with my friends and drinking cheap and sweet white vine. I'm also a positive person who likes to have fun and laugh (although my own jokes aren't too good). Originally, I come from a small town on the West coast of Finland, but I moved to Oulu six years ago for my university studies. I graduated last May, and now it's time to head towards new adventures in Southern Spain.

Why Spain, you might ask. The answer is this brown-eyed Spanish guy next to me, as we fell for each other two years ago, and now this international love is taking me to his hometown. I will explain more about our story in another post, but frankly, we have both made some sacrifices and compromises to be together. Now, it's my turn to follow him, but since I found the perfect Master's degree to keep myself busy, I think this year will be both useful and fun.

Some of you may have read my previous blog (in Finnish) in Blogger, but due to technical issues, I won't transfer the old posts under this new blog. I'd rather start all fresh and keep the focus on my upcoming studies and life in Spain. I will mostly write posts to keep my family and friends updated, but anyone is more than welcome to subscribe.


Hasta pronto!

Meeri

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229