Olohuoneeseen uutta ilmettä

olohuoneen sisustus
olohuoneen sisustus
olohuoneen sisustus

MAINOS www.bga.fi :lle


Kuulun niihin tyyppeihin, jotka syksyn tullen innostuu sisustuksesta ihan uudella tavalla. Ja niin myös tälläkin kertaa vaikkei syksy ole ihan täysin vielä alkanutkaan.

Oikeastaan voisin sanoa, että sisustus on tyylin ja muodin lisäksi toinen intohimoni ja rakastan kuluttaa aikaa sisustusputiikeissa ja sisustukseen liittyvissä verkkokaupoissa.

Pidän monen tyylisestä sisustuksesta enkä osaa nimetä yhtä ainoaa suosikki tyyliä, mutta esimerkiksi klassinen New England- tyyli on niin kaunis.

Pidän toisaalta dramaattisista kuvioista esimerkiksi tapeteissa, joita tasapainottamassa on maanläheiset sävyt, mutta samalla myös pelkistetty on kaunista.

Tällä hetkellä omassa kodissa tykkään yhdistää uutta ja vanhaa. Mulle on erityisen tärkeää, että kodissa näkyy oma persoona enkä halua liian trendikästä sisustusta vaan kodikkuus ja mukavuus on tärkeintä ja ne syntyy mulle pehmeistä tekstiileistä ja luonnollisista, laadukkaista materiaaleista sekä värien tasapainosta.

Viime kesänä saatiin viimein viisi vuotta (!!) muuton jälkeen pintaremontoitua meidän olohuonetta. Yhdestä seinästä tehtiin paneeliseinä ja maalattiin samalla kaikki seinät melko tummaksi siniharmaan sävyisiksi. Tykkään seinien ja vaalean beigen sohviemme kontrastista ja mielestäni taulut näyttää erityisen hyviltä juuri tummaa seinää vasten.

Halusin pitää paneeliseinän kokonaan tyhjänä, koska mielestäni paneeli on niin kaunis ettei se kaipaa muuta.

Paneeliseinää vastapäätä oleva seinä taas on ollut tyhjillään ainoastaan siksi, etten ollut keksinyt siihen sopivaa ratkaisua.


Olinkin siis erityisen innoissani, kun minulle tarjottiin mahdollisuutta toteuttaa tämä postaus yhdessä ruotsalaisen yrityksen www.bga.fi: n kanssa.

Sain valita heidän verkkokaupan laajasta valikoimasta tuotteen itselleni ja päädyin lopulta valitsemaan
tämän todella kauniin peilin, joka mielestäni sopii täydellisesti olkkarissa olevalle tyhjälle seinälle. Sijoitin peilin mustalle sivupöydälle, johon voi lisäillä kasveja ja muita sisustus esineitä fiiliksen mukaan. Tarkoitus olisi myös lisätä samalle seinälle lisää tauluja tai taidetta kunnes sopivat löytyy.

Peili on livenä vieläkin kauniimpi kuin kuvissa eikä siinä ole
reunaa, mikä tekee siitä todella moneen sisustukseen sopivan. Tilaus saapui minulle viikon sisällä lähimpään postiin ja plussaa tuli myös siitä, että peili oli kevyt ja siksi helppo kantaa.


Bga.fi on johtava valokuva kehysten ja albumien jälleenmyyjä Ruotsissa, Suomessa, Norjassa sekä Tanskassa.


bga.fi sivuilta löydät yllä mainittujen tuotteiden lisäksi myös
peilit, julisteet sekä taulunkehys.
Nettisivuilla näytti olevan tällä hetkellä myös alennukset käynnissä eli kannattaa käydä kurkkaamassa www.bga.fi.


Innostutko sä syksyn tullen sisustuksesta? Mikä on sun tyyli sisustaa?


Ensikertaan,


xx Tiina





Tykkää-merkinnät

Kommentit