#shopyourcloset 30 päivän asuhaaste

30paivanasuhaaste
30paivanasuhaaste

Törmäsin Instagramissa viime kuussa Shop your closet -nimiseen asuhaasteeseen ja paneuduttuani aiheeseen vielä hieman enemmän innostuin ja päätin ottaa haasteen vastaan myös itse. Ajankohta silloin oli kuitenkin huono kaiken muun kiireen vuoksi, joten päätin siirtää sitä hieman myöhemmäksi.

Asuhaasteen on keksinyt ex-shoppailuriippuvainen Eden Ashley, joka halusi kääntää katseen uuden ostamisesta omaan vaatekaappiin ja keksi kuukauden jokaiselle päivälle haasteen, jonka avulla saisi kaiken mahdollisen irti omasta vaatekaapista ja samalla näkisi mitä kaikkea sieltä itseasiassa jo löytyy.


Sunnuntaina pääsin kolmanteen haastepäivään ja tämän postauksen asukuvat onkin juuri eiliseltä päivältä. Kolmantena päivänä piti pukea asuste, jota en ole käyttänyt kolmeen kuukauteen.


Kuvassa näkyvät saappaat on varmasti ainakin viisi vuotta vanhat ja hankin ne Scorettista. Vuosia ne on pysyneet varastossa käyttämättöminä kunnes viime vuonna otin ne takaisin käyttöön.


Halusin koota asuni näiden tumman ruskeiden saappaiden ympärille ja mielestäni onnistuin rakentamaan ihan omannäköiseni asun, klassisen ja simppelin, joka toimii itselläni joka kerta. Nämä saappaat onkin täydellinen esimerkki niistä ajattomista asusteista (ja vaatteista), joista niin paljon täällä blogissa puhun.



Instagramin stoorit osiossa näkyy kaikki haasteen aikana käyttämäni asut, joten sieltä pääset seurailemaan lisää haastekuvia @tiinaannelimarianna.


Ja hei, kertokaa kommenteissa, jos tekin ootte tehneet jo tän haasteen tehneet tai sitä aloittamassa. Olisi kiva nähdä muidenkin asukuvia haasteen ajalta.



xx Tiina


Tykkää-merkinnät

Kommentit

Inspiraationa taidenäyttely

Tällä viikolla mua inspiroi taidemuseo, jossa käytiin eilen deiteillä. Rakastan taidetta ja ihailen kaikenlaista luovaa työtä. Saan niistä niin paljon inspiraatiota omaan tekemiseen ja siksi halusin tulla jakamaan kuvia näyttelystä myös tänne blogiin, jos vaikka joku teistä tarvitsee inspiraatiota just nyt. Ehkä näillä kuvilla säkin innostut käymään oman kaupungin museoissa.


Jyväskylän taidemuseoon oli siis viime viikonloppuna vaihtunut uusi näyttely nimeltään Matka maailman keskipisteeseen ja aiheena näyttelyssä on kuuluminen ja ulkopuolisuus. Näyttely on kuraattori Rickhard Borgströmin kokoama kansainvälinen näyttelykokonaisuus, jonka voi nähdä kolmessa keskisuomalaisessa museossa. Lisää tietoa näyttelystä löytyy Jyväskylän taidemuseon sivuilta.

Omaksi suosikiksi näyttelyssä nousi ensimmäisen kuvan kulhot ja kolmannen kuvan taulu. Ottaisin molemmat mielelläni omaa kotia sisustamaan.


Mikä on sun suosikki?


xx Tiina



inspiraatiota taidenayttelysta
inspiraatiota taidenayttelysta
inspiraatiota taidenayttelysta
inspiraatiota taidenayttelysta
inspiraatiota taidenayttelysta
inspiraatiota taidenayttelysta
inspiraatiota taidenayttelysta
inspiraatiota taidenayttelysta
inspiraatiota taidenayttelysta
inspiraatiota taidenayttelysta
inspiraatiota taidenayttelysta
inspiraatiota taidenayttelysta

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Syksy 2020 kapselivaatekaappi

Contains affiliate links

Te tiedättekin jo, että itseäni kiinnostaa kovasti kapselivaatekaappi konseptina, mutta ehkä enemmänkin pidän sitä hyvänä pohjana vaatekaapille. Toisin sanoen kaipaan sen verran vaihtelua omaan vaatekaappiin, että en näkisi pelkkää kapselipukeutumista itselleni sopivaksi vaihtoehdoksi.

Keräsinkin tähän postaukseen muutaman verkkokaupoissa vastaan tulleen tuotteen, jotka sopii mun mielestä erityisen hyvin kapselivaatekaappiin. Oikeastaan kaikki vaatteet ja asusteet sopivat keskenään yhteen, eli asukokonaisuuksia näistä saa useamman. Valitsin tähän myös sellaisia vaatteita, joita ainakin tämän postauksen julkaisu hetkellä löytyi varastosta suurinpiirtein jokaista kokoa.


Linkki kaikkiin vaatteisiin löytyy alta.

Mitä mieltä sä olet näistä kollaasin vaatteista, mikä on eniten sun makuun ?


Ensikertaan,

xx Tiina

Tykkää-merkinnät

Kommentit