uunilohta marinadissa & kasviksia

Halusin tehdä vapun kunniaksi jotain ekstra hyvää ruokaa koska, niinkuin varmasti me kaikki, vietetään tämä vappu tiiviisti kotona ja ruoka on siksi vieläkin suuremmassa roolissa tänä vuonna.

Pyörittelin mielessä muutamaa eri reseptiä kunnes päätin yhdistellä kaksi mielenkiintoisinta omiin jo kaapista löytyviin raaka-aineisiin sopiviksi ja syntyi tää todella herkullinen uunilohi, jonka ensiksi marinoin ja lisukkseeksi se sai erilaisia kasviksia.

Tästä tuli heittämällä meidän molempien suosikkiresepti ja tää on kaiken lisäksi todella helppo valmistaa.

Siksi halusin jakaa sen myös täällä.

Lohelle löysin googlen avulla helpon mutta hyvän marinadiohjeen täältä. Annoin kalan marinoitua noin tunnin ennen paistamista.

Pilkoin ensiksi bataatin pieneksi kuutioksi ja lisäsin niihin oliiviöljyä, suolaa ja mustapippuria ja laitoin ne hetkeksi uuniin ennen kalaa ja muita vihanneksia.

Seuraavaksi pilkoin pinaattikiinankaalin ja kevätsipulin ja lisäsin öljyn, suolan ja pippurin myös niihin.

Kalaa ja vihanneksia paistoin vielä noin 15-20 minuuttia uunissa noin 200 asteessa.

Ennen tarjoilua ripottelin päälle vielä seesaminsiemeniä, jonka jälkeen ruoka oli valmis syötäväksi.


Ihanaa Vappua kaikille,

Xx Tiina

Tähän

Ihanaa vappua! 🖤

Xx Tiina

Tykkää-merkinnät

Kommentit

How to transition your wardrobe from winter to summer

Huhtikuu on mennyt hurjaa vauhtia ohitse ja se tarkoittaa sitä, että kesä on jo ihan ovella! Tätä kirjoittaessa tosin ikkunasta katsoessa maata peittää pieni lumihuurre ja ulkona on pakkasta. Eli tällä hetkellä kesästä ei ole tietoakaan, haha.

Mutta kesä tulee vaikka nyt ei näytäkään siltä. Ja onneksi niin.

Aina vuodenajan vaihtuessa mietin miten saisin muutettua talvivaatekaapin mahdollisimman vähällä vaivalla kevätvaatteisiin ja kevätvaatteet kesävaatteisiin jne. Rakastan listoja, koska niiden avulla kaikki tekeminen muuttuu selkeäksi. Jos oot samaa mieltä niin tää postaus on sua varten.

Käyn nimittäin konkreettisesti vaihe vaiheelta läpi ne asiat, jotka mun mielestä on hyvä ottaa huomioon siirryttäessä vuodenajasta toiseen vaatteiden osalta. Näin hahmotat helposti mitä vaatekaapistasi löytyy ja vuodenaikojen vaihtuessa on samalla hyvä hetki käydä läpi koko vaatevarastoa ja karsia sellaisia kappaleita sieltä pois, joita et enää käytä.


mitä kannattaa ottaa huomioon siirtyessä kesävaatekaappiin

1. Monet talvivaatteista sopii myös kesään varsinkin Suomen ilmastossa. Talvivarastoon voi kuitenkin pakata paksut villapaidat sekä muut paksut mustat ja tummat vaatteet. Kesään kuuluu valkoinen ja vaaleat eri sävyt mutta myös värit (thinking about pink,blue,yellow!) tottakai muutamalla tummalla/mustalla vaatteella maustettuna(ohuet ja ilmavat kankaat). Kengistä ympäri vuoden käytän esimerkiksi nauhallisia nilkkureita ja lenkkareita.

2. Kun olet karsinut talvi ja kevätvaatteet pois, mieti seuraavaksi millaisia asukokonaisuuksia saat jo olemassa olevista vaatteistasi. Mitä klassisia vaatekappaleita sinun tulisi vielä hankkia, jotka sopivat ympäri vuoden käytettäviksi? Saatat yllättyä kuinka monta eri asukokonaisuutta saat aikaiseksi jo löytyvistä vaatteistasi kun otat kaikki kerralla esille.

3. Listaa sen jälkeen ylös, mitkä tulevan kesän trendit ovat sun mielestä mielenkiintoisimpia ja joita haluat ehdottomasti pukea tänä kesänä päällesi. Tämä siksi, että kun seuraavan kerran selailet netissä kesävaatteita on sinun paljon helpompi bongata listalta löytyviä vaatekappaleita kun tiedät mitä tyyliä etsit. Samalla vältyt hutiostoksilta.


Ihanaa alkavaa viikkoa,


xx Tiina

Tykkää-merkinnät

Kommentit

To buy or not to buy

Vaateostoksia tehdessä saatoin aikaisemmin miettiä tuntikaupalla (jopa liikkeessä) onko jokin vaate ostamisen arvoinen. Pyrin siihen, että oman vaatekaapin sisältö on itsellä capsule- tyyppinen eli tarkoitukseni on aina ostaa ainoastaan ajattomia, klassisia, käytännöllisiä ja laadukkaita kappaleita. Tämä ei aina ole helppoa, varsinkin jos olet ostamassa vaatteita jotain tiettyä tilaisuutta varten. Olen ainakin itse huomannut, että juuri silloin on tullut tehtyä hutiostoja, kun ns. paniikissa etsii vaatteita.

Tähän ongelmaan on helppo ratkaisu olemassa; Aina kun löydän mielestäni laadukkaan ja ajattoman vaatekappaleen, josta todella pidän, ostan sen.

Mutta aina ostoksia tehdessä päätös ei ole helppo tehdä ja siksi laadinkin muutaman kysymyksen, joita pohtimalla helpotat ostopäätöstäsi.

Ostamalla vähemmän, mutta pidempiaikaisia vaatteita säästät myös luontoa <3


1. Mitä materiaalia vaate on?

Tämä on se tylsä vaihe, mutta myös se mitä ei kannata skipata, koska laadukas kangas säilyy pidempään ja on yleensä ajaton. Aina kun mahdollista yritän suosia aitoja materiaaleja.

2. Kuinka monen sinulta jo löytyvän vaatteen kanssa uusi vaate sopii?

Mitä enemmän keksit asukokonaisuuksia jo kaapistasi löytyvistä vaatteista uuden vaatekappaleen kanssa sen parempi.

3. Voitko kuvitella pitäväsi vaatetta enemmän kuin kerran?

Tämä kohta liittyy jollain tapaa edelliseen kysymykseen.

Jos olet ostamassa vaikkapa mekkoa kaverin häihin, kysy itseltäsi voisiko kyseistä mekkoa käyttää myös tulevissa ristiäisissä tai deiteillä ravintolassa? Mitä enemmän keksit mekolle käyttötarkoituksia sen parempi.

4. Onko vaate mukava päällä? Millaisia fiiliksiä vaate sinussa herättää?

Toisin sanoen jos materiaali tuntuu iholla ihanalta on se merkki siitä, että laatu on myös hyvä tai vähintääkin tulet todennäköisemmin pitämään sitä. Jos vaate tuntuu istuvan sinulle täydellisesti (ei kiristä tai kutia iholla) ja kaiken lisäksi tunnet olosi kauniiksi, arvokkaaksi tai söpöksi niin BUY IT!

5. Näyttääkö vaate laadukkaalta?

Aina ei ole mahdollista ostaa parin sadan euron villapaitaa vain, koska se säilyy pitkään mutta onneksi vaatteen ei tarvitse olla kallis näyttääkseen laadukkaalta. Kun huollat jokaista vaatekappalettasi hyvin ja säännöllisesti, luonnollisesti ne myös säilyvät pidempään.

6. Kysy läheisen mielipide

Sellaiselta, joka tietää tyylisi ja jonka tiedät kertovan rehellisen mielipiteensä. Älä kuitenkaan nojaa liikaa muiden mielipiteisiin vaan luota omaan intuitioon ja makuusi.


Ja muista, shoppailun tulisi ennen kaikkea olla hauskaa ja välillä hutiostoksia tulee meille kaikille!


xx Tiina


Tykkää-merkinnät

Kommentit