Finding that Christmas feeling

Kynttilöitä, valoja, jouluisia tekstiilejä, jouluisia kasveja, joulukuusi. Eikö joulukuun puolessa välissä voi jo laittaa joulun tunnelman kotiin kokonaisuudessaan? Yleensä oon säästänyt joulukuusen sisään kannon ja koristelun vasta aatonaatolle tai aatto aamuksi, mutta tänä vuonna mieli tekisi laittaa joulu jo ajoissa. Tallinna aikaan mulla oli sielläkin aina pieni joulukuusi tai muu joulukoristelu, tuomassa joulutunnelmaa. Perinteeksi muodostui myös aina käydä Tallinnan joulutorilla ns. pikkujouluilla, juomassa glögiä ja ihastelemassa joulukuusta ja valoja. Tänäkin jouluna olisin varmasti vieraillut Tallinnan joulutorilla jos matkustaminen olisi sallittua, mutta tämä on taas hieman erilainen joulu ja ensi vuonna voidaan toivottavasti jo matkata joulutoreille.

Oon viettänyt erilaisia jouluja vuosien varrella. Pienenä vietettiin jouluja yleensä joko isovanhempien luona kyläillen tai sitten lapissa lomaillen. Vanhempana joulu tuli vietettyä lähinnä perheen kesken ja vaihtovuonna tietysti host perheen kesken, jenkkijoulun tapaan. Vaihtovuonna ja sen jälkeisenä vuonna mulla oli jouluna kaveri kylässä, ja osallistumassa joulun viettoon. Lukion jälkeen oon lähinnä ollut joulut töissä. Käynyt syömässä ja avaamassa paketit porukoiden luona ja jatkanut töihin. Viime joulu oli moneen vuoteen ensimmäinen kun en ollut sopinut työvuoroa jouluaatolle. Tänäkään jouluna en ole töissä. Viime vuonna jouduin ihan miettimään miten vietän joulu aaton, ja päädyin jouluruokailun jälkeen jäämään porukoille, pelaamaan lautapelejä veljeni kanssa. Tänä vuonna menen taas porukoille aattona syömään ja illasta ehkä katsellaan leffoja ja saunotaan, kun keskiyön joulukirkkokin taitaa olla koronan takia hyvä jättää välistä.

Joulun perinteisiin mulla kuuluu joulupuuro aatto aamuna, ja joulupukin kuumalinja taustalla pyörimässä. Joulukuusen koristelu, ja lahjojen jakaminen. Illasta siirryn ruokailemaan porukoille ja siellä yleensä avataan lahjat. Sitten ilta on vapaata, ellen ole töissä. Tällaiset pienet perinteet on ollut helppo pitää, vaikka työvuoro olisikin sovittuna jouluksi. Olen sitten ollut päivävuorossa tai yövuorossa, niin olen ehtinyt pitämään omat pienet jouluiset perinteeni.

Hyvää joulua kaikille!

Kaikki kuvat Tallinnasta: joulutorilta ja keskustasta.

#christmas #christmastree #christmastraditions

Tykkää-merkinnät

Kommentit

  • Instagram
  • Nouw
  • Youtube