Casual week

Viimeset pari viikkoa on ollu niin syksyisen pimeää ja sateista, ettei millään jaksais tehä oikein mitään muuta kun käpertyä viltin alle kuuman teekupillisen kanssa katsomaan netflix-sarjoja. Tää onkin ollu mun vakio rutiini aina iltaisin.

Oon ollu tän viikon Suomessa ja tehnyt töitä ja koulujuttuja. Itsenäisesti opiskellen saa tehtyä tehtaviä eteenpäin vähän rennommassa tahdissa, mikä on välillä ihan hyväksi. Onneks ei ollut mitään deadlineja tai palautettavia tehtäviä tälle viikolle, niin onnistui pitää etäviikko. Nyt mulla tulee olemaan seuraavat viikot kiireisiä midtermien ja esitelmien, sekä töiden osalta. Onneks on kuitenkin tuleva Rooman matka mitä odottaa, niin jaksaa painaa opintoja vielä vähän pidempää päivää.

Mä vietin mun syntymäpäiviä viime viikonloppuna mun parhaiden kavereiden seurassa. Vuokrasin paljun ja vietettiin ihanan rento ilta kotona. Just mitä tarvitsin, kun on ollu tosi hektistä ja reissaavaa viime aikoina tää meno. Oon niin ilonen, että niin moni mun kavereista pääs mun synttäreille, kun kaikki asuu eri kaupungeissa nykyään. Ihana nähdä aina juhlien merkeissä ja kuulla kuulumiset.

 

//The last weeks have been so rainy and dark, usual autumn weather in Finland, that all you want to do is to get a blanket and hot cup of tea and watch netflix series. That's basically been my evening routine for a while now.

I have been in Finland for the past week. I didn't have any deadlines or assignments to be turned in this week, so I was able to stay in Finland. Next weeks will be busy with school stuff, luckily, I have upcoming trip to Rome to look forward to, so I'll have some more motivation to do my assignments before that.

I celebrated my birthday last weekend. I rented a hot tub and invited my best friends to celebrate with me. It was such a great and relaxed night, just what I needed, after going around for the past couple of weeks. It's always so great to see friends at parties and hear what's up with their life. I'm so happy that so many of my friends could come to my birthday party, even though most of them live in different cities nowadays.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229
  • Instagram
  • Youtube
  • Nouw