Autumn is my favorite colour

Siis, ai että, mitä ruskan loistoa joka puolella Suomea tänä syksynä! Aivan ihana kulkea tuolla maanteillä ja ihastella luonnon kauneutta. Puut on puhjennut aivan mielettömiin syksyn sävyihin ja tekisi mieli vaan koko ajan pysähdellä ottamaan valokuvia ja ikuistamaan tämä ruska. Varsinkin Järvi-Suomen alueella kun järven pinnat ovat tyyniä, niin maisemat oikein kaksinkertaistuvat heijastuessaan järvenpinnasta. Mieletöntä!

Ainut mitä tänä syksynä haluan tehdä on käpertyä paksuun neuleeseen ja sytyttää kynttilöitä. Istahtaa sohvalle viltin alle, katsoa leffoja ja juoda teetä. Iltateehetkestä on melkein tullut mulle rutiini taas pitkästä aikaa. Siinä hetkessä rauhoittuu.

Mutta, asia mitä päätin tehdä tänä syksynä toisin. En tänä vuonna vietä synttäreitä, eikä oikein kukaan mun syksyllä syntyneistä kavereistakaan järjestä synttäribileitä. Sen sijaan, järjestän Halloween bileet loka-marraskuun vaihteessa. Oon niin innoissani näistä bileistä! Mietin kavereiden kanssa, että viimeksi oon kai juhlinut halloweenia joskus lukiossa. Eli, korkea aika jo pistää kurpitsat tulille ja miettiä karmaisevaa koristusta ja menuuta, sekä tietysti asua!

//I can't believe how beautiful this fall is in Finland this year! Such incredible colours all around. I would just like to stop on the side of a road all the time to capture these views with my camera. Especially, here in Finnish Lake district the views just double as the colours are reflect from the still water surface. Incredible!

The only thing I want to do this autumn is to get comfy in a big knit and light up some candles. Sit down on a sofa, under a blanket, watch movies and drink hot tea. Evening tea has kind of become a routine for me again, after a while. The moment is just so relaxing.

But, what I also decided to do differently this autumn. Well, I won't be having a birthday party and none of my friends, born in autumn, will either throw a party. So, instead, I will be having a Halloween party! I'm so exited about it! As I was talking with my friend, I realised the last time I celebrated Halloween was in High school, I think. It's time to start carving those pumpkins and think about the creepy, spooky decoration and menu, not to forget the outfit!

---

#nouwfinland #autumncolours #autumn2019 #finland

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229
  • Instagram
  • Youtube
  • Nouw