Talvi tuli!

Kävimme Villen kanssa Kemin Taiteiden Yössä vähän kiertelemässä ja räpsimässä muutamia kuvia. Olin aika rennoilla vaatteilla liikenteessä, Turkista ostettu huppari päällä ja mustat housut. Kävimme historiallisessa museossa ja löysin kyllä oman paikkani näiden kahvipurkkien ja muiden kannujen vierestä.

Tänne Kemiin on tullut jo aika paljon lunta, ihanaa, kun on niin valoisaa lumen ansiosta! Olen kyllä odottanutkin talvea, kylmä, pimeä syksy ei ole kovin kiva, alkusyksy tosin vielä on mukavaa.

Mistä te eniten pidätte talvessa?

Töiden ja koulun lisäksi on pitänyt kiirettä, kun aloitin kirjoittamisen toiseen blogiin. Kemin kaupungin Ihmekaupungin ihmisiä - blogiin nimittäin ja sinne kirjoitan kerran kuussa. Blogin voit löytää tästä.

Olen myös järjestellyt halloween juhlia viikon aikana, askarrellut, suunnittellut ja leiponut. Niistä lisää sitten seuraavassa postauksessa. Ihanaa, kun saa järjestellä juhlia, saa toteuttaa omia visioita ja halloweenina ei haittaa, jos on vähän överi.

Olen joskus aikojen alussa lainannut kirjastosta Tohtori Unen, silloin päätin, että luen sen kokonaan, noh, en ole vieläkään sitä ehtinyt tehdä ja nyt siitä tulee jo elokuva. Ehkä katsonkin sen elokuvan ensin ja sitten vasta luen kirjan.

Nähdäänpäs myöhemmin, pitää vielä vähän koristella illan halloweenjuhlia varten!

Tykkää-merkinnät

Kommentit