Kuvia|Katsaus opintoihin

Torstai-iltana lähdimme kaverin kanssa yhdeksän aikoihin räpsimään kuvia. Ei se kyllä mikään suunniteltu juttu ollut, kun Lauran piti saada kuvia johonkin kouluaiheeseen, joten hän soitti minulle vähän ennen yhdeksää ja pyysi mukaan. No tietysti sitä ottaa omankin kameran matkaan. Meni siinä jonkin aikaa kuvaillessa, en muista menikö ihan tuntia mutta kuitenkin.

En siinä paljoa ehtinyt räpsiä kuvia, mutta ihan kivasti. Mutta tähän väliin voitaisiin tehdä pieni kevätkatsaus opintoihin, kun kerta sitä kesälomallekin lähdetään ihan piakkoin. Syksyllähän kaikkien on tarkoitus lähteä työssäoppimaan, noh kun asiasta kysyin niin minä en erikseen hae, koska olen kuitenkin töissä muutenkin, niin saan siitä kerättyä tunnit. Opettaja kävi myös minulle opintosuoritusotteen läpi ja selvitti, mitä vielä uupuu.

Eli minulta puuttuu media-alalla työskentelystä jokin osa, jonka pitäisi kuulemma helposti opettajan mukaan täyttyä. Tapatumatekniikasta puuttuu, mutta sitähän muistaakseni käydään tällä jaksolla läpi ja sitähän ei voida laittaa suoritetuksi ennen kuin jakso päättyy. Näytöt on ihan fine, paitsi audiovisuaalinen puuttuu, joka pitää sopia opettajan kanssa.

Kaikessa kauneudessaan opettajan mukaan mediapuoli on hyvin hanskassa ja estradipuolen asiat, kunhan se näyttö tulee tehtyä. Ja molemmat uskomme, että syksyllä tämä on valmis, kunhan pääsen opettajan kanssa sopimaan näytöstä.

Niin joo tosiaan, ytot minulla on kaikki suoritettu, koska pystyin hyödyntämään edellisten koulujen opintoja, paitsi kaksi verkkokurssia piti tehdä mediapuolella, jotka suoritin jo ensimmäisellä vuodella. Eli hyvällä mallilla ollaan ja olen tyytyväinen!

Kuvaaja: Laura

Tykkää-merkinnät

Kommentit