MUN LEMPPARIKIRJAT

LIFESTYLE
Minä ja mun rakkaus lukemiseen on kokenut pienen kolauksen tänä kesänä tai itseasiassa jo pidemmän aikaa. Varmaan kevään kirjoituksista lähtien oon laiminlyönyt vapaa-ajan lukemista, ja kesällä kun sille olisi ollut aikaa, tein jotain aivan muuta. Sarjat on tosiaan vienyt mennessään, vaikka oon aina yrittänyt arvostaa hiljaisia ja rauhallisia hetkiä kirjan kanssa. Mikä siinä onkaan, kun sarjoja voi katsoa yhä uudestaan ja uudestaan (vinkki: Gilmore Girls, Frendit, Moderni perhe), mutta kirjoja on jotenkin hankala aloittaa alusta? 
Sen verran oon kuitenkin ihan parin vuoden aikana lukenut, että lemppareiden valinta oli hurjan vaikeaa. Aluksi olin ajatellut vaan muutamaa kirjaa, mutta turhautuminen sai mut kasaamaan kaikki kirjat, jotka on jättänyt jonkinlaisen muiston kirjan päättämisestä. Ehkä tekin löydätte jotain uutta luettavaa - suosittelen näistä jokaikistä!!
Ei varmaan tuu kenellekään yllätyksenä, että sisällytin tähän postaukseen kaikki mun Sophie Kinsellan kirjat. Ihan ensimmäinen lukemani Kevytkenkäinen kummitus oli lainakirja, mutta siitä lähtien oon hamstrannut Kinsellan kirjoja aina sitä mukaan, kun löydän uuden lukemattoman.   Jos te ette oo vielä koskenut Kinsellaan, kannattaa ehdottomasti aloittaa tosta Himoshoppaajan salaiset unelmat, joka on Himoshoppaaa-sarjan ensimmäinen. Itse luin noi ihan sekalaisessa järjestyksessä, mutta ei se itse lukukokemusta häirinnyt. 
En muista, oonko ylistänyt jo Henriikka Rönkkösen Mielikuvituspoikaystävää, jonka lukemisesta on jo aikaa vuoden päivät. Tää sinkkuelämän salaisuuksia ja tabuja käsittelevä kirja on yks hauskimmista ja rempseimmistä kirjoista, mitä oon ikinä lukenut - jo ensimmäiseltä sivulta lähtien. Muistan pysäyttäneeni tän lukemisen, jotta voisin lähettää otteita kavereille ja naureskelemaan yhdessä. Jos siis et pelästy ronskista kielestä ja synonyymeistä ihmisten intiimialueille, niin tartu tähän ensi kerralla kirjakaupoilla ollessasi - olit sitten sinkku tai ei! :D
Kirppikseltä löytämäni Nicolas Barreaun Pieni elokuvateatteri Pariisissa oli mielenkiintoinen ja omalla tavallaan söpö rakkaustarina, joka jätti ihanalla tavalla hyvän olon fiiliksen - muistan sen edelleen, vaikka kirjan lukemisesta on vaikka kuinka kauan. Oudot juonenkäänteet pitävät mukana kirjassa, kun pienen elokuvateatterin pitäjä Alan ihastuu punatakkiseen naiseen, joka lopulta katoaa, mutta samaan aikaan Alanin teatterissa halutaan kuvata elokuvaa. Pakkomielteinen rakkaus sijoitettuna Pariisiin kuulostaa imelältä, mutta tälläinen kirja uppoaa muhun niin paljon paremmin kuin ällösuloiset rakkausleffat - etsi tää käsiisi, jos oot samaa mieltä mun kanssa! 
Mua harvoin kiinnostaa poliittiset tai elämänkerralliset kirjat, joista huumori on kaukana - enhän mä kestä sarjojakaan, jotka ei välillä naurattaisi. Pari vuotta sitten päätin kuitenkin haastaa itseni ja ostin tän Elif Shafakin Kunnian, joka kertoo kurdinaisesta 70-luvulla, perheen historiasta 40-luvulta lähtien, ja kuinka maahanmuutto ja perheen pettäminen voi hajottaa suhteet täysin hajalle.     Kirja kiinnosti etenkin uskonnollisista syistä ja oli toisaalta hyvinkin opettavainen. Jos pitää puhuttelevista, näkökulmia availevista kirjoista, niin tää kannattaa etsiä käsiinsä. Mun täytyisi myös muistaa haastaa itseäni useammin, koska erilaisesta kirjasta huolimatta tää jätti positiivisen jäljen. 
Voi Nicholas Sparks ja hänen Best of Me -kirjansa - kuinka kauan mä odotinkaan tän suomennosta. En enää muista, kuinka tulin löytäneeksi itse kirjan, ja juonen lukiessani mun oli pakko saada tää luettua. Meni varmaan pari vuotta, kunnes kyllästyin suomennoksen etsimiseen ja odottamiseen, joten päätin tarttua ensimmäiseen englanninkieliseen kirjaani.     Jos uudelleenrakastumisen mahdollisuus, riitaisat perhesuhteet ja toivottomat rakkaustarinat ylipäätään uppoaa suhun, niin tää on kirja just sulle (niin jos siis tykkäät lukea englanniksi). Tää oli yks niistä kirjoista, joiden lukemista odotin kuin kuuta nousevaa, eikä ne jättänyt ollenkaan kylmäksi - nappikirja siis kyseessä!
Tän Talulah Rileyn Acts of Loven ootte nyt nähnyt edellisissä postauksissa varmaan liikaakin, mutta halusin ehdottomasti lisätä tän tähän postaukseen. Vähän erilainen rakkaustarina, jossa Bernadette halajaa ystävänsä miestä Timiä, mutta solmiikin vahvan viha-rakkaus-suhteen Radleyn kanssa - kahden miehen välillä mikään ei voi mennä niinkuin pitäisi, minkä vuoksi Bernadetten rakkauselämä eroaakin muista kirjallisuuden naisista.     Mulla oli älyttömän vaikea päästä kirjaan sisälle, mutta se oli sen arvoista. Vähän tylsähkö alku palkitsi loppua kohden, joten sinnikkäästi vaan eteenpäin, jos sua kiinnostaa tää kirja. 
Mulla on tällä hetkellä yöpöydällä vielä yksi kirja, jonka jälkeen täytyy suunnata kirjakaupoille ♥ Ootteko te lukeneet yhtäkään näistä kirjoista? 

Tykkää-merkinnät