TAMPERE QUICK VISIT

LIFESTYLE

Tän hetkinen fiilis: helpottunut, onnellinen, jännittynyt, innostunut... En osaa sanoa, olisiko vielä jotain mainitsemisen arvoista tunnetta, mutta nämä neljä ovat olleet pinnalla siitä lähtien, kun poistuin viimeisestä pääsykokeesta viiden aikaa keskiviikko-iltapäivänä. Tiistaina kävin tosiaan Helsingin puolella pääsykokeissa ja keskiviikkona lähdettiin aamusta äitin kanssa ajamaan Tampereelle toisiin pääsykokeisiin.

What am I feeling right now: relief, happiness, nervousness and excitement... I don't know if there's anything else to mention but these four feelings have been my mood ever since I left the last entrance exam I had Wednesday afternoon. Tuesday I had the exam in Helsinki and Wednesday morning we left for Tampere with my mom to get to the second exam.

Tässä vaiheessa oltiin just lähdössä ajamaan Tampereelle. Halusin ehdottomasti päälleni mukavat vaatteet, sillä jännitys oli tässä vaiheessa vielä todella kova. Tiistain kokeeseen menin kädet täristen ja sydän pamppaillen, mutta keskiviikkona Tampereella olo oli ihmeellisen zen. Nauroin jopa itsekin, että kovana jännittäjänä mulla oli todella hyvä olo, kun astuimme koesaliin. Näin jälkikäteen täytyy sanoa, että kokeet meni omasta mielestä ihan hyvin, mutta ennen tuloksia ei uskalla vielä tuulettaa. Mutta ainakin elämäni ensimmäiset pääsykokeet on nyt koettu - näistä fiiliksistä voisin vielä kertoa myöhemmin enemmän.

At this point my mom waited for me in a car and we were just leaving home Wednesday morning. I definitely wanted to wear something comfortable because I was sick to my stomach for nervousness. By the time we arrived in Tampere, I felt oddly zen and even laughed by myself how good I felt when the exam started. Let me tell you that this is not common, usually I'm the worst to feel nervous. But after all I have to say that I think the exams went well so now we're just waiting for the results. These were my first entrance exams ever so that was a win for me!

Tampere oli ihana!! Rakastuin siihen kaupunkiin kyllä todella paljon. Yövyimme äitin kanssa Sokos Hotel Villassa, mutta pääsimme aamiaiselle Torni-hotelliin, jossa nautittiin myös drinkit ennen nukkumaanmenoa. Oli kyllä todella hyvä idea, että päivä jatkui kokeen jälkeen, koska pääsimme hieman shoppailemaan ja kävelemään ympäriinsä kaupunkiin tutustuen eikä enää tarvinnut stressata tulevista suorituksista.

Tampere was great, I think I fell in love with the city! We stayed at Sokos Hotel Villa but had drinks and the breakfast next morning at Torni hotel. It was a great idea to continue the day after the exam because we got to do little shopping, went to dinner and walked around getting to know the city. And at that point I didn't have to stress about upcoming exams anymore.

Shoppailun tulos: uusia tiskirättejä, jotka eivät ole kirkkaan pinkkejä tai vihreitä, sekä Leijonien paita, joka mun on pitänyt ostaa jo viimeiset 10 vuotta. Löysin myös ihanan pellavapaidan, siitä lisää tulevissa asupostauksissa.

The little shopping in question: new dishcloths in beautiful, neutral colors and a fan jersey of our national hockey team that I've been supposed to buy for the last 10 years. I also found the perfect linen blouse for summer but I'll show it to you later.

Torstaina kotiinpäästessä olin niin uupunut ja kaikkeni antanut (vaikka hotellissa nukuttu yö oli mennyt hyvin), että otin mukavan asennon sängyllä ja ahmin Michael Schumacherin dokkarin ja Tyhjätaskujen kausia alusta alkaen melkein koko päivän. Illalla olikin sitten Suomen peli Slovakiaa vastaan, jolloin uusi fanipaita pääsikin päälle.

Viimeiset päivät on tuntunut kokonaiselta viikolta, mutta nyt jäädään jännittämään tuloksia kokeista ja jatketaan töitä vielä muutama viikko ennen kesälomaa.

Yesterday after coming home I was so tired (even though we slept good in the hotel) so I went straight to my bed and binge-watched first Michael Schumacher's document and then Two Broke Girls first season. In the evening there were a game between Finland and Slovakia so of course I put on my new jersey and watched the exciting game.

These last few days have felt like a whole week but now there's nothing else to do than wait for the results from the exams and continue working for a few weeks before summer holiday.

Tykkää-merkinnät

HETKI EPÄVARMUUKSILLE

LIFESTYLE

Rakastan valokuvata ja ottaa itsestäni yksinkertaisia kuvia. Parhaiten tää tapahtuu vaaleaa seinää vasten kamera jalustalla ja kaukolaukaisinta käyttäen. Ja mieluiten sisällä oman kodin rauhassa, koska kolmijalkaa olisi jotenkin noloa kantaa ympäri julkisia paikkoja. Näitä kuvia ottaessani aloin kuitenkin miettimään, kuinka samanlaisia kuvista tulee kerta toisensa jälkeen, vaikka tyylillisesti muuttaisin itsessäni kaiken.

Tajusin ensimmäistä kertaa kasvojen ns. hyvän puolen vaikutuksen. Käännyn automaattisesti tiettyyn suuntaan ja kameraan osoitetaan vain toinen puoli kasvoista - itselläni hyväksi puoleksi on kehittynyt vasen puoleni. Kaikki pienetkin yksityiskohdat kulmakarvoista suun asentoon ja hiusten taipumiseen on vasemmalla puolella paljon kuvauksellisempia kuin oikealla. Mikä siinä onkaan, että puolet kasvoista voi näyttää niin erilaisilta, vaikka edestä katsottuna ne olisivat miltei symmetriset?

I love photograph and especially take photos of myself. The best way this happens is against a white wall, my camera is on a tripod and I'm inside of my own home hidden from people's eyes. As I was taking these pictures I could not help but think about how similar they always look even though I tried to change everything about myself style wise.

Then I realized that I'm only using my good side. I always turn the way that the left side of my face is showing because even the little things looks better on that side: my brow, the way my mouth moves, my hair. What is it that the sides can look totally different on their own but when I look myself full face, it's very much symmetrical?

Mä yritin - ja kovasti yritinkin - siis kääntyä toisinpäin ja kuvata mun kasvojen oikeaa puolta. Miten hassua ja jotenkin luonnotonta se olikin. Loppujen lopuksi noin 30 kuvan jälkeen tää yläpuolella oleva oli ainoa ihan ok versio, jonka oikeasti kehtaan julkaista. Ihan kuin oikea puoli ei koskaan näkyisi muille, kun tapaan heitä kasvotusten. Mutta tiedän, että oon itseni pahin kritisoija.

Musta on muutenkin lähiaikoina tullut jotenkin todella tietoinen omista kasvoista, ilmeistä ja miten tavallaan kannan kasvoni ihmisten edessä. Mun niin sanottu normaali ilme ei ole sama kuin täysin rentoutuneet kasvot. Lisäksi yritän kääntää itseäni jotenkin niin, että vasen puoleni näkyisi toiselle osapuolelle paremmin. Miten suuni liikkuu, minkälainen hymyni on, nouseeko kulmani tarpeeksi etten näyttäisi vihaiselta tai tylsistyneeltä. Katsoinko nyt tarpeeksi toista silmiin vai tuijotanko liikaa? Jokin keskustelu saattaa mennä omalta osaltani ihan plörinäksi, koska keskittymiseni on enemmän omassa toiminnassa kuin toisen sanomisissa. Toivon kuitenkin, etten olisi ainoa!!

En haluaisi kokea kasvoistani uudestaan epävarmuutta, koska oon todella kauan opetellut tykkäämään piirteistäni. Yritän yhä välillä löytää mielummin niitä positiivisia juttuja, jos alan ajattelemaan liikaa niin sanottuja vikoja itsessäni. Ikuisuusprojekti, totta tosiaan.

Muistan yläasteaikoina, kuinka musertavaa oli todeta, että mullahan on paksut nilkat. Googlailin monesti, kuinka nilkkoja voisi muokata, voisinko aikuisena mennä johonkin leikkaukseen, jotta saisin niistä sirommat. Ja yhä edelleen tietynpituiset housut tai korkeavartiset kengät aiheuttavat näitä samoja tuntemuksia. Voisimpa tehdä näille jotain. Samaa oon kokenut niin polvien, reisien kuin käsivarsienkin kanssa, ja tiedän, että en ole tässä veneessä yksin. Löysin jostain kuitenkin hyvän muistutuksen, jota toistelen aina, kun jokin vaatekappale ei sovi minulle: meidän ei tarvitse sopia vaatteisiin vaan niiden pitää sopia meille. Tätä samaa voi varmasti soveltaa myös muille elämän osa-alueille. Ei tarvitse näyttää samalta kuin muutkin, tehdä samoja asioita tai tykätä samanlaisista jutuista vaan sovittaa omat mieltymykset osaksi elämää. Sehän meistä tekeekin niin ainutlaatuisia.

I tried - like really tried - to turn around and take pictures of my right side. How funny and somehow unnatural that was for me. After all, from all those 30 pictures of my right side, this one above was the only one I have the courage to post. Like people wouldn't see my right side when I meet them in person. But I know I'm the worst critic for myself.

Lately I've been more conscious about my face and how I carry it when meeting people. My normal face is not the same as the totally relaxed one because I lift my brows, open my eyes and lift the corners of my mouth a bit when trying to look 'natural'. In addition during conversation I turn so my left side is more visible to the other person. I care how my mouth looks like, how it moves, are my brows lifted enough so I don't look bored or angry. Do I look them in the eyes enough or is it too much that I'm staring them? Sometimes I'm not there during the whole conversation because in my mind I'm so focused on my features. I truly wish I'm not alone with this!!

I don't really want to experience insecurity about my face anymore because I've spent so long trying to love my features. There are still days that I have to remind myself to stop bashing my so called flaws and focus on the positive things. This is going to take forever, isn't it?

I remember during secondary school how devastating it was to admit that I have 'fat ankles'. I spent many nights googling how I could change them, if there were any surgery I could take when I'm older. And I have to admit that those feelings still come up every now and then when I'm wearing trousers with certain length or certain shoes. I wish I could do something to my ankles to make the clothes look better. It's been the same with my knees, thighs and arms too and I know I'm not the only one. Fortunately I found a good reminder somewhere that even I tell myself sometimes: we don't need to fit into clothes, the clothes have to fit us. This is the same mentality that could be used in other aspects of life. It's not needed to look like other people, do the same things as them or like the same stuff as they do. Isn't that what makes us special and unique?

Tällasta tajunnanvirtaa oon pyöritellyt omassa päässäni jo pidemmän aikaa, ja jotenkin nyt halusin vihdoin sanoittaa ne. Ehkä yritän kuvata niin sanottua huonoa puoltani enemmän, jotta oppisin pitämään myös siitä. Tai oppisin edes hyväksymään, että sellaisena ihmiset näkevät mut eikä kukaan ole koskaan tullut sanomaan epäsymmetrisyydestäni mitään. Niimpä.

This has been going on in my mind lately and I just had to write it down. Maybe I'll try to learn to accept the right side of my face too because after all that's how people see me and no one has ever come up to me and said that my face looks asymmetrical. Exactly.

Tykkää-merkinnät

MITÄ MULLE KUULUU?

LIFESTYLE

Trigger warning: In this post I talk about anxiety and my issues of eating so please don't read ahead if these topics trigger you.

Moi! Mitä teille kuuluu? Oon ollut harmillisen epäaktiivinen blogin puolella, vaikka halu kirjoittamaan on kova. Alkuvuosi on kuitenkin ollut erittäin poikkeuksellinen ja mielenkiintoinen, mutta samalla todella raskas - huomasin jossain vaiheessa, että kaikki energia meni arjesta selviytymiseen enkä jaksanut keskittyä oikein muuhun ylimääräiseen. Mutta nyt mulle kuuluu jo parempaa, luojan kiitos.

Hi! What's up with you guys? I've been a little absent lately even though I've had a desire to write a lot. The beginning of this year has been very exceptional and interesting but at the same time so so heavy - at some point I realized that all my energy went to survive the everyday life and I had nothing left for anything else. But now I'm already better, thank god.

Taisinkin jo aikaisemmin mainita pääsykoeurakan alkaneen, ja mulle täähän on vasta ensimmäinen hakukerta korkeakouluun. Jännää, mutta samalla todella, todella ahdistavaa. Lukion ja Helsinki Design Schoolin jälkeen vietin 2 vuotta ahdistuneena tulevaisuudestani, mutta nyt mulla on pitkästä aikaa jokin tavoite - kivaa! Ahdistus ei kuitenkaan ole kadonnut, mutta sellainen epätietoisuus tulevaisuudesta ja muutoksen pelko on vähentynyt, mikä taas on saanut ahdistuksenkin muuttamaan muotoaan. Sitä on todella vaikea selittää, mutta elän tällä hetkellä sellaista innostuneisuuden ja jännittyneisyyden sekamelskassa, ja yritän jatkuvasti muistutella itseäni uskomaan itseeni. Ja jos en tänä vuonna pääse kouluun, niin se ei haittaa, yritän uudestaan ensi vuonna.

I think I mentioned that the process of applying universities started and it's the very first one for me. I feel excited yet so anxious because of it. After high school and one year in Helsinki Design School I spent all my time worrying about my future but now I finally have some kind of goal to reach for - it's nice to be honest. The anxiety hasn't gone away but not knowing what to do and being scared of change have definitely decreased. It's so hard to explain but now I'm living in a mixture of excitement and nervousness and try to remind myself continuously to believe in myself. And if I don't get in this year, I'll try again next time.

Pääsykoestressi todennäköisesti laukaisi mulle myös erittäin kivuliaat ja turhauttavat vatsavaivat. Oon muutenkin herkkävatsainen, ja stressi näkyy mulla ensimmäiseksi vatsan toiminnassa - tällä kertaa se vain tuntui olevan tuplasti, ellei triplasti pahempi kuin koskaan aiemmin. Väsyin sekä oireilun että ratkaisun löytämisen vuoksi, kun mikään ei tuntunut toimivan. Vältin tiettyjä ruoka-aineita, googlailin vatsaa kovettavia ruokia, harkitsin FODMAP-ruokavaliota, jätin aterioita välistä. Kun syömisestä tuli kummitus, tiesin, että mun on mentävä lääkäriin ja verikokeisiin. Olin tässä vaiheessa kokeillut jo kaikki itsehoitomahdollisuudet ja kärsinyt vatsakivuista kaksi kuukautta. Tulosten tultua epäiltiin suolistotulehdusta, mutta lopulta lääkäri sanoi mulla olevan vain todella alhainen ferritiini sekä kilpirauhasarvot. Aloitin siis rautakuurin, ja nyt toivon, että kilpirauhasenkin arvot nousevat samaan tahtiin ennen seuraavaa verikoetta. Jos se vatsakin samalla rauhoittuisi. Parempaan päin siis mennään!

The stress of applying schools affected my health too because I developed very painful and frustrating gut issues. My stomach is super sensitive and stress is the first thing that messes it up very easily but this time it felt much more painful than ever before. I got tired of the symptoms and trying to find a solution when nothing seemed to work. I avoided certain foods, tried to google what would calm down my stomach, considered starting the FODMAP diet, skipped meals. When eating became a scary thing to me I knew I had to go to a doctor. At this point I had tried everything I could and suffered from stomach pains for two months. The results made us believed it was an intestinal inflammation but after all the doctor said that my iron levels were super low and thyroid value was low as well. Now I take iron supplement and hope for it to work before the next appointment. Hopefully my stomach calms down too!

Totesin tossa just äitille, kuinka yölliset heräämiset ovat loppuneet, ja oon nähnyt taas paljon enemmän unia kuin aiemmin. Vaikka väsymys painaa edelleen, joka aamu tuntuu, että oon nukkunut sikeästi ja hyvin. Kasvojen ihokin tuntuu kirkastuneen ja epäpuhtaudet vähentyneen. Niin ja kävin myös hammaslääkärissä, jossa reikiä ei löytynyt eikä viisurit olleet puhkeamassa. Näistä pikkujutuista iloitsen siis nyt!

I just said to my mom how I haven't woken up in the middle of the night anymore and I've had more dreams again. Even though I feel constantly tired, every morning is better and better. My face is also clearing up and I even went to a dentist after a long time. These small things are what makes me happy right now.

Tykkää-merkinnät