#ATM

LIFESTYLE
Hiljaisuus ei todellakaan ollut suunniteltu juttu, viikko oli vaan niin täynnä tekemistä ja dead linejä, etten millään kerennyt uhrata ajatusta blogille. Ja tällainen satunnainen postaaminen jatkuu, koska koeviikko kolkuttelee ovella (taas).   Autokoulukin vie aikaa päivistä. Vaikka teoriatunteja käynkin kotoa ja omalta koneeltani käsin, yhden tunnin asioiden lukemiseen ja tehtävien tekemiseen menee helposti tunti jos toinenkin. Kävin myös viime torstaina ensimmäistä kertaa ajamassa liikenteessä - niiin jännää! Meni paremmin kuin odotin (olin ihan paniikissa). Koulun pihalta lähdettäessä myös parit enkunopettajat seurasivat aika kiinnostuneina - arvasivat varmaan mun ilmeestä, että nyt mennään eikä meinata. Sen vajaa tunnin aikana kerkesin saada auton sammumaan varmaan viisi kertaa, vetää parit takkuilevat jarrutukset, mutta myös huomaamaan kuinka kivaa ja lopulta ihmeellisen rauhoittavaa autolla ajaminen on. Kyllä se kortti taskussa tulee olemaan, mutta varoittelin kavereita jo kesäöiden ajeluiden lykkääntymisestä.. :D  Kevät on jo tavallaan täällä, onhan jo maaliskuu ja ihan hyvää vauhtia noi lumet tuolla ulkonakn sulavat. Ilmat lämpenee ja valoisuus lisääntyy, mutta se tarkoittaa myös viimeisiä rutistuksia koulussa, kurssivalintojen suorittamista, syksyn kirjoituksien suunnittelemista... Alkaa hieman stressaamaan, kuinka paljon hommaa kesäksi tulee olemaan, vaikka kirjoitankin syksyllä vaan pitkän englannin. Se tarkoittaa kuitenkin 8 kirjaa (jonka yhden joudun lukemaan kokonaan ilman kurssin suorittamista, koska en ehdi käymään sitä...), monen monta sanastoa ja muutama kymmen sivua kielioppia.  Omaan hyvinvointiinkin täytyisi keskittyä. Kahdeksan (jopa yhdeksän) tunnin yöunet tulevat olemaan enemmän kuin sallittuja ja tarvittuja, ilman niitä en pärjäisi millään. Onneksi herääminen on nykyään paljon helpompaan, kun valo tulee kaihdinten välistä jo aika reippaasti, haha. Ja mitä syömiseen tulee, oon tällä hetkellä älyttömän onnellinen siitä, että oon päässyt eroon punaisesta lihasta - sen suhteen mulla on niin hyvä olo, että se tuntuu ihan henkisestikin. Vaikka oma perhe ja kaverit sitä aluksi vähän ihmettelivät, omalta kannaltani päätös oli just oikea!
Innolla odottelen kesäpukeutumista, kuukauden päässä kummittelevaa wanhojen risteilyä, synttäreitä, lämpimiä ilmoja, kesätöitä ja kaikkea sitä, mitä tällä vuodella on vielä tarjota! Pieni purkautuminen oli nyt paikallaan, että voi taas nollautua ja jatkaa eteenpäin.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Sini,
Tuo on hyvä, että voit ottaa aikaa pois blogilta etkä jää stressaamaan kirjoittamattomista postauksista 😊 Tsemppiä autokouluun, kyllä se kortti varmasti jonakin päivänä on taskussa! Mahtavaa, että oot päässy irti punaisesta lihasta. Itse syön sitä kouluruokailussa ja jos kotona on ruokana esim. makaronilaatikkoa, mutta omaan asuntooni omia ruokia tehdessä en sitä ole kovin montaa kertaa ostanut. Kanajauheliha maistuu kyllä paremmalta kuin sika-nauta! 😃
www.blogger.com/profile/086439380693916571
Emma,
Aina täytyy jostain nipistää, kun päivässä tosiaankin on vaan sen 24h 😃 Tota kanajauhelihaa kokeilinkin, en kuitenkaan tykännyt, haha. Kiitos kommentista ♥
www.blogger.com/profile/019225436961484072
?Saga?,
Oi sullahan on paljon ihania juttuja edessä<3 Ja tsemppiä kaikkeen! Toi lihattomuus on tosi hyvä askel parempaan <3
www.blogger.com/profile/174598641563438231
Emma,