new week, new place, new life

Ensimmäinen perheeni on mukava. Vanhempien lisäksi perheessäni asuu minun ikäinen sisko, vanhempi sisko ja kaksi vanhempaa veljeä. Vanhemmat sisarukset ovat yliopistoissa, joten he asuvat kotona vain lomilla. Nyt kun saavuin niin molemmat siskot ja vanhin veli olivat kotona, sillä täällä on vielä kesäloma ja koulu alkaa 3.9.

Olemme nyt muutaman päivän aikana käyneet katselemassa paikkoja ja toissapäivänä kävimme junalla vanhempien ja vanhimman veljen kanssa Torontossa CNE:ssa. Paikka oli hauska, siellä oli pelejä, huvipuistolaitteita, urheilustadion, ruokapaikkoja, eläimiä, sekä pieniä kauppoja ja markkinat.

Toinen veli ja hänen tyttöystävänsä saapuivat toissa päivänä. Kävin eilen heidän kanssaan markkinoilla ja tallilla. Hevosia oli todella paljon joka puolella.

Eilen illalla isovanhemmat tulivat syömään ja juhlimme näin Emilyn ja Thomaksen syntymäpäiviä. Ruuan jälkeen pelasimme biljardia alakerrassa ja vietimme aikaa yhdessä. Päivät ovat olleet rentoja, sillä kaikki ovat lomalla vielä. Olemme pelanneet paljon biljardia, katsoneet elokuvia ja ajellut kaupungissa.

Tänään aamulla lapset lähtivät kirkkoon ja minä soitin facetimen kotiin, jonka jälkeen menin alakertaan salille tekemään treenin. Treenin jälkeen tuli hyvä olo ja tuntui "kotoisalta" kun sai tehdä itselleen rakkaita juttuja.


Koti-ikävää on ollut jonkin verran ilmassa ja välillä tulee todella tyhjä ja itkuinen olo kun mieli tekisi vain kotiin perheen ja poikaystävän luokse. Varsinkin aamut ovat vaikeita, sillä sillon haluaisi vaan olla omassa sängyssä ja syödä aamupalan kotona yhdessä perheen kanssa. Englannin puhuminen ja kuunteleminenkin tuntuu aamuisin vaikeimmalta. Varsinkin pari ensimmaistä aamua olivat rankat, itku tuntui olevan koko ajan kurkussa ja halusi vain kotiin, mutta päivä päivältä paremmin.. Haluaisi yrittää ajatella, että tämä on mahtava juttu ja mahdollista vain kerran elämässä, mutta silti tulee hetkiä kun kaikki tuntuu ylitsepääsemättömältä. Onneksi on villakoira Copper, joka antaa koira rakkautta.


With love,

Tykkää-merkinnät

Kommentit

EJL,
Ihania kuvia muru❤️ Ei ole olemassa parempaa asiaa kuin koirarakkaus, Copper nauttii saamastaan huomiosta ja samalla toimii sun terapeuttina. Hyvää työtä Copper❣️ Huikea vuosi edessä ja kunhan koulu alkaa ja arki starttaa kunnolla, niin ikäväkin siirtyy taka-alalle. Nunnia lainaten..."täällä pelkkää kurjuutta, ei edes sieniä metsässä" 😂🙊
Terkkuja, suukkoja ja haleja meiltä kaikilta❣️