FIRST MONTH

Kuukausi jo oltu täällä. Aika on lentänyt, ei todellakaan uskoisi, että jo 1/10 ajasta mennyt. Kun kelaa nyt kuukauden taaksepäin niin on ehtinyt jo tapahtua vaikka mitä, mutta en oikeastaan ole kohdannut sen suurempia ongelmia ainakaan vielä 😄

Olen ollut nyt kaksi viikkoa high schoolissa täällä, ja se on ollut mielenkiintoista. Koulu on tosiaan todella erilaista täällä kuin Suomessa. Tunnit ovat aika vapaita, osa oppilaista kuuntelee ja osa ei, osa oppilaista tulee tunneille ja osa ei. Luulen, että ero tulee juuri siinä koska täällä ei ole amista, eikä high schoolin ole ns. keskiarvorajaa. Oppilaat soittavat käytävillä kaiuttimista musiikkia ja menevät välituntisin polttamaan ulos ja ajelemaan autoilla, sillä täällä ajokortin saa jo 16-vuotias. Muuten koulu on aika rentoa ja TODELLA paljon helpompaa kuin Suomessa.

Opettajani ovat kaikki mukavia ja ymmärtäväisiä, joten minun on ollut helppo päästä arkeen mukaan. Täällä on lukuvuodessa kaksi jaksoa, ja minulla on tässä ensimmäisessä jaksossa: 1. Arts 2. Personal Life Management 3. Environmental Science 4. Arts 📖 Elikkä kuvista on kaksi kertaa päivässä. Environmental Science on sekoitus bilsaa ja maantietoa eli ollaan tähän mennessä tutkittu ötököitä ja tehty niistä erilaisia kaavioita ja taulukoita, sekä teimme esitelmän valitsemastamme ympäristöön liittyvästä ammatista ja itse tein villieläin biologista. Personal Life Management on taas enemmän "elämän taitoja" elikkä budjetointia, auton sekä asunnon ostamista, omia vahvuuksia, positiivisten asioiden löytämistä arjesta, omien arvojen hahmoittamista, perheen perustamista yms.

Koulun jälkeen minulla on myös treenit ja pelaan syksyn koripalloa meidän high school joukkueessa. Koulu on täällä hauskaa ja rentoa, sillä jokainen päivä alkaa aina 8.30 ja loppuu 14.30 ja joka päivä on samat aineet aina samaan aikaan. Hyvä rutiini eli sitä saa mitä tilaa😍

Toissa viikonloppuna meillä oli tapaaminen muiden vaihtareiden kanssa ja kävimme Kanadan kansallisessa ilmavoimien museossa ja se oli kiinnostava. Vietimme yön yhdessä ja menimme seuraavana aamuna Torontoon Rotary Foundation Walk - kävelylle.

Viime viikonloppuna oli Fall Fair ja se oli hauska tapahtuma, joka järjestettiin 225:nnen kerran. Koko kaupunki oli kokoontunut tapahtuma-alueelle ja siellä oli ihan kaikkea eläimistä huvipuistolaitteisiin ja lehmänäyttelyihin. Myös esteratsastuskisoja, sekä erilaisten kasvisten ja vihannesten kilpailuja. Illalla pääsin katsomaan smash derbyä ja se oli hauskaa. Kaikessa yksinkertaisuudessaan autot törmäilevät toisiinsa mahdollisimman kovaa ja voittaja on se joka liikkuu pisimpään. Autot olivat ihan murskana ja osa liikkui kolmella renkaalla lopuksi ja savusi paljon. Kisassa oli erilaisia kategorioita normaaleista autoista suuriin lava-autoihin.

Mun host perhe on tosi kiva ja viihdyn täällä hyvin!! Käytiin ostamassa heille sunnuntaita uusia kaloja, sillä valitettavasti useampi edellisistä kaloista kuoli muutamia päiviä sitten ja akvaario näytti tosi tyhjältä. Olen myös pitänyt heidän kesyrottia sylissä ja ne on nukkuneet taskuissani. Täällä tapahtuu koko ajan niin paljon uutta ja kivaa! Koti-ikävää on hetkittäin, mutta nyt kuukauden jälkeen on tavallaan jo helpompi olla, kun huomaa, että kotona kaikki on ihan samanlailla kun ennenkin ja on tajunnut, että eivät ne rakkaat ihmiset katoa minnekään, vaan siellä ne odottavat minun kotiinpaluuta❤

Uskomatonta, että ollaan jo syyskuun puolessa välissä. Täällä aloitetaan jo syyskoristelua Thanksgiving -päivää ja Halloweenia varten 🎃

LOVE,

Tykkää-merkinnät

Kommentit