VAPPU JA TOHELO!

Korona mahdollistaa sen, että elämässä ei tunnu olevan muuta kuin aikaa! Senpä vuoksi ajattelin tehdä itse simaa!

Olen varmaan joskus maininnut, että olen hiukan tohelo, ja sitä todellakin olen😅

Ensimmäkin alkaessani tekemään simaa, huomasin:

1.HIIVA OLI MENNYT VANHAKSI
2.KATTILANI oli reseptiin LIIAN PIENI

Onneksi maapureinani on maailman ihanimmat ihmiset ja sain heiltä tarvittavan määrän hiivaa!

Huijasin ohjeessa, ja lisäsin loput vedestä isoihin astioihin, ja jaoin keittämäni siman niihin😅

HÄTÄ KEINOT KEKSII!

Koska tässä oli alettu jo super mutseilemaan, päätin, että minäpä aion tehdä munkkejakin itse!

Kerroin ajatuksestani usealle
ihmiselle, jotka vähän miettivät minua ja öljyä kattilassa, hiukan naureskelua ja kehotuksia, jotta en tekisi, koska luultavasti koko kämppähän siinä palaisi😅

JA TODELLAKIN NIIN OLISI LUULTAVASTI KÄYNYT 😂

Ystäväni lähetti minulle reseptin kuinka tehdä munkit uunissa, mikä olikin siis munkkejemme pelastus😍


Vielä kolmantena supermutseiluna päätin tehdä oman perunasalaatin. Sitä olen tehnyt ennenkin ja se on TÖRKEÄN HYVÄÄ! Liian hyvää!

Tästä hyvänä esimerkkinä kun torstaina tulimme saunasta, olin ruoasta edelleen aivan täynnä! Mutta mieli teki perunasalaattia, ahneena menin jääkaapille ja söinpä sitten kulhollisen😅 voin kertoa, että olin niin täynnä että en pystynyt liikkumaan, vatsaan sattui ja oksetti😂

Kuten vanha sanonta sanoo AHNEELLA ON PAS**nen LOPPU😂

Vappu menu oli lapsille suunnattu ja heidän mukaansa rakennettu! Oli nakkia, hodaria, munkkeja yms. Eli aika perus!

Olen tosi innoissani ja onnellinen siitä, että sima, ja munkit onnistuivat todella hyvin!

Itse vappu olikin leikkiä, hassuttelua ja saunomista perheen kesken! Mikä sen ihanempaa❤️

Because of corona I only have time, so i decided to do mead by myself! I have told you that i am a bit duffer. For starters when i started to do mead i noticed:

1. MY YESST HAD GONE OLD
2.MY POT WAS TOO SMALL

Well gladly my neighbours are the best, and they gave me some yeast. And i just put the rest of the water for two large container and poured the mead to the two containers.

Necessity is the mother of invention.

Because i already had started to be super mom, I thought I can continued it and do doughnut by myself also! I told this to my friends, some of them laugh a bit some didn’t think it was a good idea, because i am a bit duffer! Hot oil+me it might have been that this house would have been on fire 😂

My friend sended me receipt where doughnut were down on the oven, that saved us and our doughnuts!

Now that I have started this super mom thing I thought I go further! I would do potatosalad also by myself! I have done it before and it’s SO GOOD, TOO GOOD!

Good example how good it is:
I was still full when we got out from the sauna, but i still graved more potatosalad! What happened!? Well i ate THE WHOLE BOWL
😅
And i was so full, that i felt sick, i couldn’t move
and i had a stomachache😅

Walpurgis menu was simple, planed for the kids, hotdogs, wieners, doughnuts etc.

I am really excited that my doughnuts and mead were succed!

At the walpurgis we were fooling around, playing, we went sauna and had fun! Just our little family!

What did you do?

xxxAnriDaniela

Tykkää-merkinnät

Kommentit