KUN KUOLEMA YLLÄTTÄÄ

Blogini hiljaisuus johtuu yllättävästä kuolemasta, isäni. Toisaalta kuolema yllättää aina. Toisaalta olen odottanut tätä puhelua jo pari vuotta, jos en kauemminkin. Hän oli isäni, mutta myös alkoholisti. Loppua kohden sairaalareissuista tuli kierre, hän oli alipainoinen, hän sai aivoinfarktin ja halvaantui, ja lopulta kuoli.

En koskaan hyväksynyt hänen elämäntapaansa, en halunnut olla osa sitä. Toki me näimme, ja hän soittelikin paljon, koska hän oli yksinäinen. Kaikki olivat kaikonneet.

Kuolema, lopullinen päätepysäkki joka odottaa meitä kaikkia. Se on pelottava ja tuntematon ja niin LOPULLINEN. Kun sanotaan, että kun kuolemme, elämä vilistää silmiemme edessä, onko se niin? Vai vilistääkö se meidän omaisten silmien edessä, niin kävi minulle! Hän oli alkoholisoitunut, huonotapainen (paitsi minulle), en hyväksynyt monia asioita joita koin ja näin, mutta hän oli isäni, ja omalla tavallani menetin siis osan itseäni. Kun sain puhelun kotihoidosta, sekunneissa vilistivät tuhannet muistot, mutta ne muistot eivät koostuneetkaan viinan huuruisista päivistä, vaan niiden sekuntien aikana näin:

kuinka isäni halasi minua, kuinka hän suukotti poskeani, kuinka laskimme mäkeä, kuinka nauroimme vedet silmisssä,kuinka virvelöimme yhdessä, kuinka hän kertoi koko tienoolle typerästä hauestani, kuinka ylpeänä hän oli koulun päättäjäisisssäni, sairaalassa tapaamassa poikaani, ja sitä naurua, kuinka paljon me nauroimmekaan, ja kuinka huonoja juttumme olimekaan.

Ei en muistanut yhtäkään huonoa asiaa, muistin isän, jollainen hän oli.

I havent post anything for a while because of sudden death, my fathers. Deathis always sudden tho. I have been waitting this phone call years. He was my father but he also was an alcoholic. This past years he has been in and out in hospital, he had a stroke and he became paralyzed, he also was underweight and in the end, now he died.

I never accepted hes way of life, and I never will, and I didn't want to be part of it. Ofcourse we saw, and he also called me a lot, because he was lonely. Everyone had left him.

Death is our final stop what is waiting for everyone of us. It is scary, unknown and so FINAL. It is said that when you die, you can see your whole life in your eyes, is it like that? Or could it be we, love ones will see the life in our eyes, because that is what happened to me. He was alcoholic, and rude (not to me), I didn't accept many things I saw or experienced, but he was my father, so in some way I also lost a bit of myself. When I got the call, I saw our journey in my eyes, thousands of memories in few second, but the memories wasn't bad, I saw:

When my father huged me, how he kissed my cheeck, how we were sledding, how we laught so much that we cried, how we went fishing, how he told everybody so proudly about my stupid fish I caught, how proud he was in my junior high school ending seremony, when he came so prodly to see my son to hospital when he was born, the laughed, we laughed so much to our stupid things.

No I didn't member any bad things, I remembered my father.

Olin tehnyt selväksi ajat sitten, että en osallistu hänen elämäänsä, kuten voisin niin kauan kuin juominen jatkuu. En siis aio syyttää tai katua tekemääni päätöstä, sillä tein sen ajatellen lapsiani. On yksi kerta silti, mitä en pysty olla ajattelematta.

Olimme olleet viettämässä joulua äidilläni, isäni oli jo useaan otteeseen soitellut ja kysynyt ja muistuttanut, että tulemmehan sinne äidin jälkeen. Äidin luona venyi, mutta olin luvannut mennä isin luona käymään, joten ajoimme sinne.

Isäni alimmat selkänikamat olivat murtuneet/hiusmurtuma/jotain joten kävely oli tuskallista.

Hän ei nähnyt, että näin hänet. Hän käveli ilman tukea, häntä sattui, hän puri huulta. Hän avasi ulko-oven. Hän oli selvä, hän oli koko päivän odottanut meitä selvänä. Hänellä oli lahja kassit kädessä. Ja vielä alhaalle tullessaan, hän katsoi minuun hymyili, halasi, toivotti hyvää joulua, ja kysyi, jos edes nopeasti tulisimme kahville. Annoin hänen lahjansa, ja otin meidän. Ja sanoin, että lapset ovat jo väsyneet, on pakko päästä kotiin. Silmät, ne silmät. Se pettymys, suru ja yksinäisyys. Hän yrittti huikata iloisesti silti hyvät joulut. Halusin oikeasti mennä kahville, mutta en tiedä pelkäsinkö miltä asunto näytti, vai mitä, mutta me lähdimme.

Lähdimme ajamaan, annoin autossa jo lahjat. NE olivat TÄYDELLISET. Halusin vain kääntyä, ja mennä takaisin kahville. purskahdin vain itkuun.

Tytölle hän oli hankkinut barbi setin jossa oli tytölle mätsäävät korut barbin kanssa, ja pojalle, lego starwars paketin, ja minulle Nomination palan jossa oli lippis ja virveli!❤

I made clear to my father, that I don't want to be in his life if he will continue he's way of life. I won't blame, or regret that,because I did it because of my children. No child should ever have to witness the alcoholics way of life, but there is this one time, what I can't stop thinking about.

We were celebrating Christmas at my mothers house. My father had called me few times already, to remind me that we should go there also. Time flied, but I promised that I go to my fathers place, so we drove there.

My father had some serious back problems, so he had really difficult time to walk.

He didn't see me as he walked down the stairs. He didn't lean on anything while he was coming down, it was painful to him, I saw that he was biting his lips. He opened the outdoor. He was sober, he had waited us all day sober! He had Christmas present gift bags in his hand. And when he opened the door, he smiled, huged, and wished me merry Christmas, he also asked if we could come up just to quick visit for a coffee etc. I said kids are too tired, I need to put them to sleep. His eyes, the look. The disapointment, and sorrow in his eyes. Still he tried to wave cheerfully bye. I wanted to stay, I don't know what I was affraid, maybe what the house would look like, I don't know. So we left.

In car I gave the presents to kids. He had bought to my daughter this barbie doll, and in that package there were matching jewellery for my daughter and the doll, for my son he bought star wars legos, and for me nomination jewellery, and there was cap and spinning rod.❤

Vieläkin on vaikea käsittää, että en enään koskaan näe häntä tai kuule hänen ääntä. Viimeinen näkemisemme oli mukava. Kävin sairaalassa moikkaamassa, haukuin ja motkotin 1,5h, ja seuraavat 1,5h puhuimme, ja nauroimme. Se oli mukavaa, ja se on mukava viimeinen muisto!

Kuulin hoitajilta, että sen jälkeen hän oli skarpannut toden teolla 2 seuraavaa viikkoa kunnes oli saanut huonoja uutisia ja ratkennut ryyppäämään, ja se oli siinä.

Omalla tapaa vihasin ja halveksin häntä, ja omalla tapaa rakastin. Haluan muistaa hänet kuten silloin kun asiat näin. En teidä olenko outo, mutta kyllä, kyllä minä ikävöin häntä. Kuolema on niin lopullinen, en enään koskaan näe, tunne, kuule tai kosketa sinua, mutta nyt saat olla rauhassa, levossa. Sinulla on parempi olla, vihdoin.

Hyvästi, isi. Hyvää matkaa. Rakastan sinua

It is so hard to realise that i won't ever see my father again, or hear his voice. Our last meeting were nice. I went to hospital to see him, i lectured to him about his way of life about 1,5h, and another 1,5hours we talked and laughed! That was nice, and that is really nice last memory of him.

I heard from the nurses, that after that he really tried to put his act together, but then he got bad news and he started to drunk again, and that was it.

I sort of hated and despised him, and in my own way I loved him really much. I want to and I will remember him in the same way when I got the call. I don't know if I am weird or not, but yes, yes I miss him really much. Death in so final, I will never see you, feel you, touch you, hear you, but now you are in peace. Now you feel better, finally.

Goodbye dad. Farewell. I love you.

xxxAnriDaniela


Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229