Pieniä tärkeitä asioita - The important little things

Moikka!

Ihanaa Äitienpäivää! Postaus ei niinkään liity tähän päivään, vaan yleisesti elämään ja tähän hetkeen. Tämä postaus voi olla sellainen mihin voit palata myöhemmin, kun siltä tuntuu. Pieniä mutta merkityksellisiä asioita. Elämässä kohtaa kaikennäköistä. Kohteli elämä sinua sitten miten tahansa uskon että asioihin suhtautumisella vaikuttaa. Sanoisin että tärkein asia elämässä on taito ottaa kaikenlaiset eteen tulevat asiat vastaan. Just sulla on se mahdollisuus vaikuttaa sun elämään. Vaikka nämä asiat saattaa kuulostaa itsestään selvyyksiltä, sitä se ei aina ole. Elämässä tulee päiviä kun pitää muistuttaa näitä asioita itselleen. Juuri sen takia haluan sanoa nämä asiat.

Tee se, vaikka sua pelottaisi mitä muut ajattelevat. Uskalla, elää oman näköistäsi elämää. Tee sinulle tärkeitä asioita ensin itsellesi ennen kuin teet niitä muita varten. En usko että kukaan voi sulkea sydäntänsä niiltä asioilta mitä haluaa tehdä. Ainakaan minä en siinä onnistuisi. Ja muista on ihan ok olla tietämättäkin, se kuuluu asiaan.

Kokeile uutta ja koe uutta. Tee sulle merkityksellisiä juttuja. Ylitä itsesi. Luota itseesi ja luota muihin, sinun luottamuksesi arvoisiin.

Rakasta ensin itseäsi sitten muita. Se, että rakastat itseäsi ei tarkoita suoranaisesti että olisit itserakas. Se on jotain aivan muuta. Luota kehoosi, kohtele sitä hyvin. Kehosi on kuitenkin se, joka kuljettaa sinua läpi elämän.

Älä pelkää epäonnistumisia. Epävarmuudetkin kuuluvat asiaan. Ole ystävällinen ja hyvä itsellesi. Epäonnistumiset opettavat, samoin kuin onnistumisetkin.

Toteuta itseäsi ja inspiroidu. Tavoittele unelmiasi rohkeasti. Tee rohkeasti töitä niiden eteen, anna kaikesi vaikka se tuntuisi vaikealta. Älä koskaan unohda niitä asioita joita sinulla on. Kun elät elämääsi, on tärkeää päästää irti niistä asioista mitkä eivät tee oloasi hyväksi. Tee se mitä täytyy, kunnes voit tehdä sitä mitä oikeasti haluat. Yritä olla stressaamatta, tee parhaasi ja unohda loput.

Kaikista tärkein asia ainakin itselleni on "But don't forget to live it is most important thing of all". Olisipa se aina niin helppoa, myös niiden vastoinkäymisten keskellä. Haluun vaan vielä sanoa, että jokainen päivä ei ehkä ole hyvä, mutta jokainen päivä on elämääsi. On aika antaa näille ajatuksille enemmän tilaa, kuin niille jotka estävät sinua elämästä täysillä. Minä uskon unelmiini, joten tee sä samoin. Ja tänään vietä ihana päivä läheisiesi kanssa tai ihan itsekseen.

Ihanaa päivää ja muista vielä että elämä on tässä ja nyt <3

#nouw #nouwfinland #nouwinfluencer #nouwinspo #nouwinspiration #inspriation #photography

Annileena

Tykkää-merkinnät

Kommentit