Mun eka tatuointi ūü§©

Tuo monien vuosien unelma ja tämän vuoden tärkeä tavoite. Ensimmäisen tatuoinnin ottaminen. Todella jännittävää, mutta samalla ihanaa. Sattuiko? Paljonko maksoi? Mitä teksti tarkoittaa? Mistä sait idean? Mikä fontti? Kuka sen teki? Mm. näihin kysymyksiin saat vastauksen jos jatkat postauksen lukemista :)

Idea ja halu tatuointiin on lähtenyt jo vuosia sitten. Asetin sen kuitenkin vasta tälle vuodelle tavoitteeksi, koska se ei olisi ollut iän puolesta mahdollista aikaisemmin. No siihen, että sain sitten oikeasti aikaseksi varata ajan meni noin kuukausi. Tällä viikolla kysyin sitten aikaa ja kävi niinkin hyvä tuuri, että sain jonkun toisen peruutusajan heti saman viikon perjantaille!

Halusin pienen ja kauniin tekstitatuoinnin, joka merkitsisi itselleni paljon. Samaan aikaan halusin myös tekstin, joka näyttää hienolta. Sain yhdistettyä nämä asiat ja päädyin ranskankieliseen lauseeseen, joka tarkoittaa suomeksi "Minä pystyn tähän" . Se on siinä muistuttamassa minua, että oli asia mikä tahansa, niin pystyn siihen. Todella motivoiva ja tärkeä lause! Lisäksi tämä sopii mihin tahansa elämäntilanteeseen.

Fontin valitsin Google docsin kirjoitusohjelmasta! Kokeilin noin pariakymmentä, joista sitten lähdin karsimaan pikkuhiljaa. Sen täytyi olla tarpeeksi ohut, koska teksti tuli niin pienellä ihooni.

Tatuoinnin paikka on ollut alusta lähtien täysin selvää, solisluun alapuolelle tietenkin! Mielestäni se on niin kaunis paikka tatuoinnille, ettei toista samanlaista vain löydy. Toki se oli hieman epäselvää viime minuuteille asti, että tuleeko tatuointi vinoon ihan solisluun alle vai suoraan rintakehän päälle. Mutta päädyin sitten tuohon vinoon vaihtoehtoon, koska se oli kaiken kannalta parempi vaihtoehto.

Näin kipuherkkänä ihmisenä pelkäsin ja jännitin todella paljon kipua etukäteen. Kuulin myös monia pelotteluja, kuinka säteily tuntuisi leuassa asti yms. Mutta yllätyin todella positiivisesti! Itse tatuointiin meni aikaa ehkä 25min ja siitä noin 5min oli oikeasti epämiellyttävää, muuten se ei tuntunut juuri miltään / ei ainakaan kipeältä. Ja mainitsen toistamiseen sen, että olen todella kipuherkkä. Esimerkkinä se, että en kestä kulmakarvojenkaan nyppimistä itkemättä.

Tatuointi maksoi 100 euroa ja sen minulle teki Studio Black Cat! Vahva suositus, todella ammattitaitoista toimintaa :) Tatuointi on todella ihana ja juuri sellainen, mitä halusinkin. Nyt pääsee kunnolla suunnittelemaan sitten seuraavaa ;)

- Anne, Instagram @annnejanina

Edellinen postaus Rahapäiväkirja 2

Sinua saattaa kiinnostaa myös Matkani ajokorttiin

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Sini
Sini,
Voi ett√§ miten n√§tti toi on! Tekstikin on just aivan t√§ydellinen ūüėä
www.stoori.fi/mahdollisesti-ehka/
Annejanina
Annejanina,
Kiitos kovasti Sini ūü•į
nouw.com/annejanina
Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229