Aika itsellesi


Hei,

Milloin on aika ottaa hetki itsellesi ja milloin voi olla hieman itsekäs ja ajatella vain itseään ja omaa hyvinvointia?

Itse ainakin liian usein mietin muita ennen kuin itseäni, voinko tehdä näin ettei kenellekään muulle tuu paha mieli. Ei kai tää haittaa ketään että teen näin. Mitä jos lähden tonne ja en pysty näkemään niin usein kun ennen tekeekö se enemmän haittaa kuin hyvää. Olin siinä pisteessä Toukokuussa että elin elämääni muiden ehdoilla. Selvennykseksi kukaan muu ei asettanut näitä ehtoja vaan MINÄ itse tein niin. Olen niin people pleaser että teen kaikkeni että kaikilla muilla on hyvä olla. Kunhan kukaan ei ole yksin ikinä ja kunhan kenelläkään ei tule paha fiilis. Sillä ei ole väliä jos itselleni tulee paha fiilis ja on yksin. Olin jatkuvasti maassa ja allapäin. Halusin samaan aikaan olla kotona ja jossain muualla. Halusin olla oman kodin rauhassa, mutta myös tämä yksin olo ahdisti niin paljon että haluin vain pois kotoa. Olin liian väsynyt tekemään mitään taikka menemään mihinkään. Tiedän että tämä kuulostaa aivan burn outilta ja varmasti osaksi sitä se oli. Mutta suurin syy oli että elin elämään muiden ihmisten toiveiden mukaan. Kaiken minkä tein (ja kumpa voisin valehdella tästä) tein niin että se oli jonkun toisen pyytämää. Jos joku pyysi niin minä sen tein en varmaan kahteen kuukauteen sanonut ei. Samalla en myös kertonut kuinka vaikeaa oli tuolloin. Oli rankkaa töissä, oli paljon missä täytyi olla sosiaalinen ja samalla myös halusi sitä omaa aikaa, mutta sitä ei vaan ollut mahdollista saada tai en pystynyt mahdollistamaan sitä itselleni.

Oli aika myös päättää mitä tekisin kesällä kesätöikseni. Kesällä omista päivätöistä minulta lähtisi se itse fyysinen osa siitä ja en halunnut kesää olla pelkästään kotona tehden kotoa töitä. Minulla löytyy siis amiksesta ihan ammattikin mitä en tee päivätyokseni niin haluan aina kesäisin tehdä niitä töitä, jotta nämä taidot pysyvät muistissa. Oli mahdollisuus mennä samaan vanhaan kuin edelliskesänä tai sitten otta askel johonkin uuteen mikä kiehtoi.



Vanhassa olisin koko ajan lähellä kotia, ystäviä ja perhettä ja voisin jatkaa tätä samaa rataa. Voisin itseni sijasta tehdä työtä lähellä, jotta pystyn aina kun tarvitsee niin olla siinä lähellä. Vaikka ainoa asia mitä halusin oli saada jokin uusi kokemus. Kotikaupungissa on päivätyö, olen asunut melkeen koko elämäni siellä. Ylipäätänsä paikka on hieman pikkukaupunki, joten suurin osa ihmisistä on tuttuja. Varsinkin se asiakaskunta jotka kesätyössä tuolla olisi käynyt. Vanhassa kesätyön itse työssä tai ihmisissä ei ole mitään vikaa. Ei yhtikäs mitään olisin mielellään mennyt sinne jos en asuisi siinä samassa kaupungissa tai 20min päästä kaupungista. Jos elämäntilanne olisi ollut eri olisi todennäköisesti päätös ollut eri.

Myöskin tiesin että jos jään samaan paikkaan en pääse tästä pahasta oravanpyörästä pois. Jatkan ihmisten miellyttämistä niin kauan kunnes tulee meltdown ja sitten onkin jo liian myöhästä. Tiesin tarvitsevani tilapäisen uuden alun. Varsinkin nyt kun olen ollut suhteellisen avoin oman tarinani kanssa. Tarvitsin hetken jolloin minun ei tarvinnut olla se jolla on masennus, vaikka tiedän että se tulee olemaan vielä pitkään läsnä. Mutta hetki jolloin voin olla vaan minä ilman että minua vertaillaan edellisiin viikkoihin, kuukausiin tai edes vuosiin. Milloin voin antaa itsestäni uuden ensivaikutelman ihmisille ja näyttää uuden version itsestäni ilman mitään oletusta itsestäni.



Kaikkien näiden asioiden jälkeen päätin kokeilla onneani uutta kohti ja se sitten tärppäsi. Sain sen uuden kesätyön. Tässä työssä olen monta päivää viikossa poissa kotoa saaressa mistä ei pääse muuten kuin veneellä pois. Yövyn siis siellä myös. Olen pois kotoa velvollisuuksien luota. Minulla on hyvä syy kun sanon että en pääse jonnekin, kun en ole ees samassa mantereessa sillä hetkellä ja en pääse kun kahden päivän päästä pois. Minun ei tarvitse miellyttää muita eikä ennenkaikkea olla siellä samassa paikassa loukussa.

Olen uusien ihmisten ympäröimänä tekemässä ensi kertaa pitkäääään aikaan jotain uutta, mikä jopa ensimmäisenä päivänä jännitti. Ei oo muuten pitkään aikaan mikään tuolla tavalla jännittänyt tai en oo ollu innostunut mitään ku pikkulapsi ku pääsee ekaa kertaa huvipuistoon. Semmosta ilo innostusta. Meni siinä kolme viikkoa ennen kuin asia mielenterveys ongelmista tai edes tästä blogista tuli ilmi. En ikinä häpeä tai pelkää kertoa tästä, mutta nyt halusin irtaannuttaa itseni pois siitä ja vain rakentaa uudestaan sitä minkä kadotin kaiken miellyttämis pakon keskellä. Eli itseni!

En oo ikinä tehny mitään oikeen itseni takia. Joitain asioita mitkä vaikuttavat vain minuun esim, työ, koti jne niin niihin teen kyllä ihan omat päätökset. Kyllä se mielenterveys pitäis siihenkin kuulua, mutta en vain osaa siinä tilanteessa ottaa itselleni sitä oma hetkeä. Aina on joku joka tarvitsee apuani tai haluaa vain seuraani niin annan sen heille koska heille tulee hyvä mieli. Ei kukaan minua siihen pakota, mutta en osaa tälläisille asioille mikä tekee jonkun toisen iloiseksi niin sanoa ei.

Nyt osasin ja päätin sanoa itselleni KYLLÄ ja voi kun se on ollut yksi parhaimmista teoistani. Olen iloisempi ja jopa haluan nähdä ystäviäni kun tulen muutamaksi päiväksi kotiin. olin siinä pisteessä että en halua nähdä kohta ketään kun on niin huono-olla. Minulla on alkanut löytymään semmoinen sisäinen rauha ja asioiden käsittely helpottuu entistä enemmän. Suurin ilon asia on ollut että minusta pidetään, vaikka ei edes tiietä minun tarinaani ja niitä luurankojani mitkä on kaapissa. Minusta pidetään semmoisena kun olen kaikkineen virheineen ja päivineen. Tiesin jo tänne tullessa että vaikka teenkin fyysistä työtä mikä on rankkaa on ympäristö rauhoittava ja kaunis niin se rauhoittaa ja vie mielen mennessä jonnekin aivan muualle kuin sitten töihin. Ehkä voisin yrittää tuoda tätä ajattelua myös kotiin.
Se että vie siitä tutusta ja turvallisesta ja melkeinpä tylsästä ympäristöstä uuteen ja jännittävään tuo uutta motivaatiota ja innostusta elämään mitä en ikinä uskonut että voisi tapahtua. Myöskin on aina kiva tulla kotiin kun siellä ei ole pitkään aikaan ollut.

En halua että näille jotka on läheisimpiäni niin heille tulee fiilis että he oisivat tehneet jotain. ETTE se olin vain minä. Ette te olisi voineet tehdä mitään eri tavalla. Ette te tienneet mistään kun en sitä pystynyt kertomaan. Älkää vaihtako mitään mitä teette älkäkää muuttako meidän suhdetta. Voitte olla ensimmäisenä ehdottamassa jotain, mutta älkää pelätkö että en nyt sanoisi teille ei ja varmasti tulen sanomaan joo vaikka ei huvittais, mutta olen tämmöinen ollut aina. Se ei ole henkilökohtaista ketään kohtaan. Ei missään nimessä. Ainoa mitä voit tehdä jos haluat jotain hyväkseni tehdä on: Älä vertaa päiväni, viikkojani jne toisiinsa. Tämän sairauden kanssa mikään päivä ei ole samanlainen ei missään nimessä. Mitään ei saa ottaa henkilökohtaisesti jos olen toisena päivänä enemmän sosiaalinen kuin toisena. Syy on vain oma jaksaminen ja sen säästäminen. Aina voi kysyä sillä hetkellä onko syy tämä vai jokin muu. Ei kukaan pysty tietämään mitä toisen päässä liikkuu ellei asiasta kysy.

On täälläkin ollut vaikeita päivä ja ei tää nyt niin ruusuilla tanssimista oo vaikka siltä kuulostaaki. Halusin vain painottaa kuinka tärkeää on ottaa aika itsellensä kun siltä tuntuu. Enemmänkin tämä on muistutus itselleni siitä että voin jopa tehdä asioita itseni hyväksi kun siltä tuntuu.

Ei hätää olen jopa hieman onnellinen tällä hetkellä. Olen pääsemässä parempaan päin aina askel kerrallaa. Joskus mennään takapakkia, mutta sitten taas kovaa vauhtia eteenpäin.

~looove Lisa

Tykkää-merkinnät

Kommentit