HILJAISUUS RIKOTTU

Moikka kaikille näin vähän yli viikon hiljaisuuden jälkeen! Mitä ihmettä tapahtui? Mun ei todellakaan ollut tarkoitus pitää mitään tällaista blogihiljaisuutta, mutta se vain tapahtui. EIkä mun oikeastaan edes tarvisi kirjoittaa siitä että, miksi blogi oli pienellä tauolla, mutta tuntuu, että haluan saada tämän sanotuksi, vaikkei se mikään iso asia olekkaan. Viikko on niin lyhyt aika olla poissa, mutta se tuntui ikuisuudelta! Tästä blogista on tullut mulle ihan arkipäiväinen juttu, jota rakastan tehdä. Ehkäpä siksi tuntui, kuin olisi ollut ikuisuuden poissa blogimaailmasta, vaikka kukaan ei varmaan edes huomannut mun poissaoloa, haha.

Tuntuu että ns poltin itseni aika loppuun, kun huhtikuun ajan yritin samaan aikaan kirjoittaa blogia, lukea pääsykokeisiin, käydä töissä ja sitten vielä viettää aikaa läheisten kanssa. Kyllähän mä siinä onnistuinkin, eikä se silloin edes tuntunut mitenkään raskaalta. Kuitenkin kun pääsykokeet oli ohi ja mun ei enää tarvinnut lukea, otin tosi rennosti enkä oikeastaan jaksanut tehdä yhtään mitään. Tuntui vaan niin ihanalta, kun töiden jälkeen ei tarvinnut ottaa sitä kirjaa esiin vaan sai vaan olla ja tehdä mitä halusi.

Vaikka rakastan blogin kirjoittamista eikä se ole tuntunut mitenkään pakkopullalta, toi väsymys heijastui silti ytälailla bloggailuunkin. Kun tuli se hetki, että saa vihdoinkin ottaa rennosti, toteutun sen kaikilta osa-alueilta. Otin rennosti niin blogin kuin muunkin elämän kannalta. Blogi siis jäi vähän kuin huomaamatta ja itsestään taustalle. Kun tajusin sen, se vaivasi mua jotenkin tosi paljon. Mitä kaikki ajattelee, kun normaalisti postaan kolme kertaa viikossa, mutta nyt en postaa kertaakaan? Lukeeko kukaan edes mun blogia enää tämän hiljaisuuden jälkeen?

Onneksi pääsin kuitenkin aika nopeasti noiden ajatusten yli ja tajusin, että just sillä hetkellä parasta oli se, että otin sitä omaa aikaa mitä tarvitsin. Kaikista tärkeintä on tunnistaa se hetki, kun täytyy vähän himmata. Nyt kun oikeen pysähtyy miettimään, niin huh mikä tahti mulla oli huhtikuussa päällä kaiken suhteen! Uskon, että vaikka kuka tahansa bloggaaja olisi hiljaa pidempäänkin kuin viikon, ne lukijat palaavat aina takaisin lukemaan sun juttuja, jos ne oikeasti kiinnostaa. Muistakaa himmata ja ottaa sitä omaa aikaa, jos siltä tuntuu.

Kaikilta varmasti tulee myös korvista ulos tää mun pääsykoehöpinä, jota on nyt muutamassa postauksessa esiintynyt. Pakko kuitenkin sanoa, että tää on niin iso osa mun elämääni just nyt, että pakostikkin se tulee näkymään myös täällä blogin puolella. Kuitenkin nyt kun pääsen tästä taas vauhtiin kirjoittelun ja kuvailujen kanssa, luvassa on paljon muutakin kuin tätä perus höpinää mun kuulumisista. Ihanaa on, että Emilia on täällä koko tämän viikon ja ollaan jo suunniteltu vaikka mitä kivaa niin bloggailuun kuin muuhunkin liittyen.

Tämän viikonlopun vietin toisen Emilian seurassa Turussa, nauttien Cheekin keikasta, shoppailusta, hyvästä ruuasta sekä seurasta, ihanasta kaupungista, jokilaivoista ja paljon muusta. Tää oli juuri sellainen pieni irtiotto arjesta, jota tarvitsin tähän väliin. Ei tarvinnut miettiä yhtään mitään vaan rentoutua ja nauttia kaikesta ihanasta. Uusi viikkokin on alkanut paljon paremmalla fiiliksellä tuon reissun jälkeen ja pääsin tähän koneenkin ääreen vihdoin! Ja nyt, se hiljaisuus on vihdoin rikottu.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

enkeleitahiuksissani
enkeleitahiuksissani,
Mäkin ehdin jo vähän kaivata sun postauksia 😉 Mutta todellakin ihan oikein on tehdä niin, että kuuntelee itseään ja ottaa aikaa sille mikä on tärkeintä <3 Nauttikaa Empun kanssa ♥
nouw.com/enkeleitahiuksissani
AinoKaisaR
AinoKaisaR,
Oi kiva kuulla! 🤩 Kiitos kivasta kommentista, todellakin nautitaan ❤️
nouw.com/ainokaisar
NooraMaijaKatariina
NooraMaijaKatariina,
Kiva, et palasit kirjottelemaan! ❤️
nouw.com/nooramaijakatariina
AinoKaisaR
AinoKaisaR,
Kiva että kaipasit ❤️
nouw.com/ainokaisar
Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229