DIY: KUVAPYYKKINARU


Heippa! Tänään julkaisen teille kivan tavan tuoda omia tärkeitä kuvia kotiin. Mulla oli meidän entisessä kämpässä iso seinä television yllä täynnä kehystettyjä kuvia läheisistä mutta en kuitenkaan halunnut enää meidän uuteen kotiin sellaista. Tykkäsin siitä kyllä, mutta mun mielestä se oli loppujen lopuksi liian hallitseva kokonaisuus. Haluan tuoda mun ystävien ja rakkaiden kuvia kotiin, mutta en enää niin suurissa määrin kuin ennen. 
Halusinkin siis keksiä jonkun erilaisen tavan tuoda kuvia esille. Meillä on täällä kotona yksi tyhjä seinä jonka oon kokenut vähän häiritseväksi, koska noh, se on vaan niin tyhjä. Olen miettinyt siihen jonkilaista hyllyä, mutta tuntuu että meiltä löytyy täältä jo jos jonkinmoista pöytää, lipastoa, tv-tasoa ja hyllyä. Ei enää siis niitä! Tuohon seinään ei saa kuitenkaan kiinnittää mitään ruuveja tai nauloja, koska siellä kulkee sähköjohtoja. En siis voinut laittaa siihen taulujakaan.
Ostinkin siis tigerista eurolla ruskeaa juuttinarua ja parilla eurolla nuo askartelupyykkipojat. Porista löytyy kauppakeskus puuvillasta photojet automaatti, josta saa tulostettua pieniä kuvia, nämä kuvienkin kuvat on siis sieltä tulostettu. Muistaakseni kaksi kuvaa maksoi kaksi euroa ja kuusi kuvaa viisi euroa. Näitä tämän tyylisiä kuviahan saa ihan netistäkin kotiin tilattuna, mutta mä koin helpoksi tulostaa ne tuolta automaatista, kun muutenkin siellä olin ja sain sitten heti kuvat mukaan! Koko kuvapyykkinarun tekoon ei siis todellakaan mennyt paljon rahaa. 
Kiinnitin narun kahdella taulukoukulla, joissa on siis ihan pienet piikit joilla ne pysyy seinässä kiinni. Nämä uskalsin tohon vielä laittaa, kun tosiaan piikit on niin lyhyet, ettei mene edes seinän läpi, kuten esimerkiksi naula. Mun mielestä tästä tuli pienellä rahalla ja vaivalla aivan ihana sisustusjuttu! ♥ Tykästyin tähän siis todella paljon ja loppu illan vietänkin varmaan tuijotellessa mun luomustani.. :D Kuviakin saa vaihdeltua todella helposti jos niin haluaa.
Mitäs te tykkäsitte?

Likes

Comments

Ainow
Ainow,
Kuulostaa hyvältä idealta! 😊
www.blogger.com/profile/106293224274481514
Ainow
Ainow,
Niin on! Toivottavasti säkin löydät vielä paikan omalles 😊
www.blogger.com/profile/106293224274481514
Write a comment...
IP: 82.99.3.229