Moni tekee näin vuodenvaihteessa uudenvuodenlupauksia, ja niin teen myöskin minä. Koskaan en ole tainut pitää yhtäkään uudenvuodenlupausta, mutta minusta tuntuu, että vuosi 2018 tulee olemaan hyvä vuosi. Ajattelinkin tänä vuonna kokeila jotain erilaista, lupauksien sijaan ajoin asettaa itselleni tavoitteita. Jokut ovat perinteisiä terveys aiheisia ja toiset eivät niinkään. Eli pidemmittä puheitta mennäänkin suoraan vuoden 2018 tavoitteisiin.

1. VOIDA PAREMMIN

Kaikista yleisin uudenvuodenlupaus on varmaan painonpudotus. Itsekin olen tähän syyllistynyt, enkä suinkaan ole pettämässä ketään tänäkään vuonna. Hieman aikaisemmasta poiketen aion tosi keskittyä pelkästään laihduttamisen sijaan voimaan paremmin. Itselläni on kertynyt enemmän kuin liika ylipainoa ja siitä on päästävä eroon monestakin syystä. Ensinnäkin liika paino vaarantaa terveyteni. Olen ollut todella onnekas eikä minulla ole vielä ilmaantutnut minkäänlaisia sairauksia painoni takia. Viime aikoina polveni tosin on ruvennut hieman reistailemaan vaikka en olisi sitä rasittanutkaan. Toinen syy on ihan vaan se, että en viihdy omassa vartalossani. Ihan vaan rappusia noustessa liika paino tuntuu ja haittaa. Konkreettisena tavoitteena tätä tukemassa on myöskin pienenpään vaatekokoon ahtautuminen. Tavoitteena on päästä koosta 50/52 kokoon 36/38. (tässä kohtaa pitää muistaa, että tavoite on sen verran suuri, että jos se ei toteudu 100% vuoden päättyessä ei se ole mikäään mailmanloppu.)

2. LIIKKUA ENEMMÄN

Tämä tavoite on suoraan yhteydessä ensimmäiseen. Minulla ei sinäänsä ole mitään kauhua tai inhoa liikuntaa kohtaan, mutta joku minun kokoinen varmaankin osaa samaistua siihen että kun on näin painava liikkuminen ei vain ole sitten yhtään mukavaa. Se tunne, kun itse on jo aivan puhki toisen alkulämmittelystä on erittäin lannistavaa ja tuntuu siltä, että helpotusta ja kehitystä ei ole näkyvissä mailla halmein. Tämähän ei kuitenkaan ole totta vaan niin se vain on, että kova työ palkitaan. Tavoitteena on liikkua säännölisesti joka viikko.

3. MIDNIGHT RUN HELSINKI 2018

Ilmoitin itseni Helsingissä järjestettävään midnight run tapahtumaan. Matkahan on se 10 kilometria ja voin sanoa, että se tuntuu aivan hirvittävän pitkäsltä. Päätin ilmoittaa itseni viimeiseen lähtöryhmään jossa aikaa suorittaa tuo matka on 70-90 minuuttia. Tavoitteena ei pelkästään päästä maaliin vaan myöskin juosta suurin osa matkasta. Aikaa harjoitella on noin yhdeksön kuukautta ja vaikka se ei ole ollenkaan liika uskon, että tavoite on saavutettavissa.

4. TEE ENEMMÄN HYVÄÄ RUOKAA

Tämä vuosi tulee olemaan minulle suurien muutosten vuosi ja yleensä elämäntaparemonttiin ja laihdutukseen yhdistetään tylsä ja mauton ruoka. Haluankin tehdä enemmän ruokaa, joka ei pelkästään ole terveellistä, vaan myöskin herkullista. En ole mikään surkea kokki, mutta sitäkin laiskempi. Olen ajatellut, että voisin väsätä pienen "keittökirjan" johon keräisin suosikki reseptejäni, jotta olisi aina pari suosikkia tallessa jos kekseliäsiyys tuntuu loppuvan.

5. SÄÄTÄÄ RAHAA

Olen super huono raha-asioiden suhteen ja teen yleensä todella impulsiivisia ostoksia. Sitä paitsi käyn todella usein ulkona syömässä ja käyn ihan turhaan kahvilla sun muuta, johon menee älyttämän paljon rahaa. Tänä vuonna onkin korkea aika oppia käyttämään rahaa fiksummin ja säästeleväisemmin.

6. TUNTI OPISKELUUN

Olen nyt lukion toisella ja kirjoitkset ovat väistämättä kohta edessä. Olen viime aikoina ollut todella huono koulun suhteen ja erittäin laiska läksyjen tekemisessä. Yksi vuoden tavoitteista tuleekin olemaan se, että varaan tunnin päivässä aikaa läksyjen tekemiseen. Vaikka en saisikaan sinä päivänä mitään tehtyä istun vaikka kädet taskuissa, en koske puhelimeen tai tietokoneeseen vaan aina asia jota saan tehdä on vain ja ainoastaan koulu juttuja. (Kuulostaa ehkä vähän oudolta enkä yhtään ihmettele, sillä tätä on hieman vaikea selittää näin lyhyesti, mutta homma toimii ainakin itselläni.)

7. OTTAA ENEMMÄN KUVIA

Itseäni harmittaa usein se, että meidän perheessä ei ole otettu mitään hirveän paljon kuvia joita vosi näin jälkeenpäin katsella. Haluankin oppia ottamaan enemmän kuvia ihan arkisistakin tilanteista, jotta olisi jotain minkä avulla voisi myöhemmin muistella menneitä. :)

Bloggaa matkapuhelimesta - Nouw:lla on ehkä Suomen paras blogi-sovellus - Napsauta tästä

Likes

Comments

Lähdin joulukuun puolessa välissä jenkkeihin viettämään joulua ja uutta vuotta isän ja hänen vaimonsa kanssa. Vaikka olen ollut täällä jo melkein kolme viikkoa olen vasta tällä viikolla saanut hankittua tavaroita joiden perään olen haikaillut. Sen takia en ole tänään ehtinyt kirjoitaa postausta uudenvuodenlupauksistani. Jos kaikki sujuu huomenna suunitelmien mukaisesti tulee se huomenna.

Likes

Comments

Ensimmäinen tammikuuta, uusi vuosi, uusia mahdollisuuksia. Sen pohjalta minäkin perustin tämän blogin. Olen aina pitänyt ajatuksesta kirjoittaa omaa blogia johon saisi omia ajatuksiaan purettua ja samalla dokumentoida omia muistoja. Tämä blogi tuleekin olemaan enemmän päiväirja tyyppinen, keskittyen tiettyihin uudenvuodenlupauksiin ja erilaisiin reissuihin.

Aiemalla kokemuksella voin sanoa, että päivittämisestä voi alkuhuuman jälkeen tulla hieman haasteellista ja juuri siksi laitankin tavoitteeksi itselleni päivittää blogia joka päivä. Pitkiä ja mielenkiintoisia postauksia ei varmastikkaan jokainen tule olemaan, mutta tiedän, että jos minulla on hieman suurempi haaste on tavoitteessa helppo pysyä.

Pidemmittä puheitta toivotankin jokaisen tervetuleeksi tänne minun blogiin ja toivotan kaikille oikein hyvää ja antoisaa uutta vuotta!

Likes

Comments