Pienen tauon jälkeen tuli taas bloginkirjoitusolo eli tässä nyt vähän viime aikojen kuulumisia niin sanoina kuin kuvinakin. Eilen alkoi mun 9. viikko vaihtarina ja voin vihdoin sanoa rehellisesti, että mulla menee todella hyvin. Viimeiset pari viikkoa olen herännyt iloisena ja onnellisena uuteen päivään ilman tunnetta siitä, että haluaisin vain nukkua vuoteni ohi ja palata takaisin kotiin. Olen alkanut tykkäämään mun ihan normiarjesta, olemaan kiitollinen pienistä jutuista ja tajunnut, että aika kuluu oikeasti tosi nopeasti... Olen siis vihdoin lopettanut vaihdon tuhlaamisen ja alkanut elämään.

Viime viime viikolla aloitin weight lifting clubin, jossa pääsen treenamaan koulun upealla salilla (!!!) neljä kertaa viikossa, autoin koulun lentopallopelissä myymällä nuudeleita ja limpparia sekä osallistuin Operation Harvestiin ja pääsin telkkariin. Operation Harvest oli siis iso hyväntekeväisyystapahtuma, jossa ajettiin ympäri kaupunkia ja kerättiin ruokapaketteja talojen pihoilta. Meidän autossa oli paikallinen televisiotoimittaja ja ranskan opettaja kertoi nähneensä mut uutisissa seuraavana päivänä (itse en ole tuota vieläkään löytänyt).

Viime viikolla tilasin hatun ja viitan graduationia varten, join ensimmäisen pumpkin spice latteni, kävin kahvilla montenegrolaisen vaihtarin kanssa, ostin John Greenin uusimman kirjan (signed copy!!), kävin Rotary-tapaamisessa, nautin weight liftingistä, nauroin yhdessä muiden vaihtareiden kanssa kun kouluni hävisi 41-6 football gamen, tutustuin seuraavaan hostperheeseeni (voisin muuttaa heille vaikka heti!!) JA sain kuulla, että vietän joulun Meksikossa!! En siis pääse kokemaan ihan perusjenkkijoulua, mutta ei kyllä hirveästi haittaa... Muutan seuraavaan perheeseeni Thanksgivingin jälkeen ja vietän siis joulun heidän (mukana matkalla myös molemmat isovanhemmat) kanssaan Meksikossa. Ihan hullua enkä varmasti tule unohtamaan tätä joulua...

Viikonloppuna pääsin myös hikingille/pyöräretkelle ihanien pikkupoikien kanssa (tuleva hostveli + kaverit), corn mazeen (maissipeltoon tehty labyrintti), kurpitsoja poimimaan ja juttelemaan oikein kunnolla skypessä siskojen & serkun kanssa. Sunnuntai-iltana vietettiin pikkuveljen 17.v. synttäreitä ja käytiin syömässä yhdessä ihanassa sushipaikassa. Kuultiin mm. henkilökunnan mielenkiintoinen versio synttärilaulusta... Maanantaina menin koulun jälkeen kavereiden kanssa syömään ja siitä yhden kaverin luokse homecomingmeikkiä harjoittelemaan ja leffaa katsomaan. Tällä viikolla meidän koulussa vietetään Homecomingia, josta kirjoitan enemmän sitten myöhemmin. Sitä edeltää spirit week eli joka päivä pukeudutaan jonkun teeman mukaan. Eilen oli pajama day ja pääsin pukemaan ihanan pehmeän ja lämpimän kengurupuvun, jonka pieni kenguruvauva sai paljon kehuja... Tänään oli twin day ja pukeuduin montenegrolaisen Anastasijan kanssa samalla tavalla: farkut, samat villapaidat, converset ja hiukset samalla tavalla. Tuo ihan ensimmäinen kuva on muuten siitä, kun käytiin Anastasijan kanssa sinfoniakonsertissa (?) edellisenä viikonloppuna. Yakiman Capitol theater on todella kaunis ja tää oli jo toinen kerta kun pääsin sinne (kolmas, mutta silloin oltiin vaan rotarien kanssa syömässä jossain juhlasalissa).

Mitäs muuta? Mulla menee hyvin, nautin elämästäni täällä (tulevat vaihtarit: ei tarkoita sitä, että olisi koko ajan superihanaa ja mahtavaa) ja odotan innolla ihan mahtavia juttuja, joita on tulossa pitkin syksyä! Koulussa menee hyvin, enkkukin sujuu ihan ok ja eilen saapuneet Fazerin siniset Suomesta pitävät mut hengissä ainakin jonkun aikaa :)

Ihanaa syyslomaa teille Suomeen!

Suunnittele blogisi - valitse Nouwin monista malleista tai tee omasi, "osoita ja napsauta" - Napsauta tästä

Likes

Comments

Tässä postauksessa kerron enemmän mun vaihtojärjestöstä eli Rotarysta ja myös mun omia mielipiteitä siitä, että millaista on olla Rotary-vaihtari. Jos Rotaryn nuorisovaihto kiinnostaa, niin kannattaa käydä lukaisemassa myös kaksi aiempaa osaa, jotka kirjoitin ennen vaihtoon lähtöä. 

Kaikki alkoi siitä, kun saavuin Yakiman lentokentälle ja mua vastassa oli joukko ihmisiä, joita en ollut ikinä tavannut. Hostperheen lisäksi paikalla oli myös kolme Rotaryn edustajaa ja näiden viikkojen aikana olen oppinut tuntemaan heitä paremmin ja tiedäm jo suurin piirtein, että keneen kuuluu ottaa yhteyttä missäkin asiassa. Kaikilla vaihtareilla on oma counselor, joka hoitaa juuri hänen asioita ja jonka tehtävänä on varmistaa, että kaikki menee hyvin. Mun counselor ajaa mut yleensä joka viikkoisiin Rotary tapaamisiin ja hän on se, kehen otan yhteyttä, jos tulee ongelmia perheen kanssa. Sitten on yksi nainen (en tiiä näiden muiden virallisia nimityksiä), joka hoitaa ylemmän tahon juttuja ja häneltä kysyn esim. luvan kaikkiin isompiin matkoihin, yms. Hän tietää siis sännöistä tosi paljon ja aina kun joku vähänkin mietityttää, niin laitan hänelle viestiä. Sitten on vielä yksi nainen, joka esim. ajoi meidät Yakiman vaihtarit Kanadaan alkuorientaatioon, mutta en tiedä hänen tehtävistä oikeastaan enenmpää.

Rotary-vaihtarina mulla on Suomessa sponsoriklubi, joka lähetti mut tänne sekä täällä paikallinen hostklubi. Suomeen tuli mun tilalle tyttö Kaliforniasta ja täältä lähti poika jonnekin Etelä-Suomeen. Rotaryklubit kokoontuvat yleensä kerran viikossa, mutta ovat muuten tosi erilaisia. Mun hostklubi täällä Yakimassa on 300 hengen klubi, joka kokoontuu joka torstai klo 12.00. Mun ei tarvitse mennä noihin kokouksiin kuin kai kerran kuukaudessa, mutta olen käynyt siellä joka viikko, koska a) tapaan joka viikko uusia mielenkiintoisia ihmisiä, b) haluan tietää enemmän Rotarysta, c) saan skipattua kaksi tuntia koulua ja d) syötyä HYVÄÄ ruokaa. Jokaisen kokouksen idea on siis se, että rotaryt (hieman vanhemmat vaikutusvaltaiset hyvin toimeentulevat ihmiset) istuvat suuressa salissa syömässä lounasta samalla kun joku heidän tukeman projektin esittelijä kertoo enemmän kyseisestä projektista. Mun klubi tukee esim. yhtä pariskuntaa, joka pelasti n. 10 simpanssia laboratorioista ja kasvattaa niitä nyt kotonaan hyvissä oloissa :) Kokouksiin kuuluu myös yleensä viiden kysymyksen tietokilpailu ja aina kun vastaa väärin, niin joutuu maksamaan dollarin. Vaihto-ohjelma on siis vain yksi monista Rotaryn tukemista jutuista, mutta ainakin meille suomalaisille ehkä se tunnetuin. Tän blogin etusivulla on linkki Suomen Rotaryn sivuille, jos järjestö kiinnostaa enemmän. 

Mun Rotary-piiri (Washington ja British Kolumbia Kanadassa) järjestää meille 25 vaihtarille tän vuoden aikana viisi viikonloppua, joiden aikana päästään tietysti tutustumaan toisiimme, mutta myös tekemään kaikkia kivoja juttuja, kuten laskettelemaan, yms. Kirjoitan niistä sitten enemmän, kun niiden aika on. Alkuorientaatio vietettiin Kanadassa Pentictonissa, jossa vain lähinnä puhuttiin säännöistä ja edessä olevasta vuodesta ja tutustuttiin toisiimme. Vuoden lopussa on myös mahdollisuus osallistua bussireissulle piirin halki (ainoa, joka pitää maksaa itse) ja se on kuulemma koko vuoden kohokohta. 

Mun klubi & Yakiman muut klubit järjestävät ainakin mun kaupungin neljälle Rotary-vaihtarille paljon ohjelmaa ja myös klubin yksittäiset jäsenet ovat innokkaina järjestämässä meille ohjelmaa. Oltiin esim. yhdessä ihanalla hikingilla, viikonloppuna on hyväntekeväisyystapahtuma ja marraskuussa pääsen Seattleen katsomaan vähän suuremman luokan jenkkifutista ja katsomaan nähtävyyksiä. 

Rotary-vaihtarina mulla tulee olemaan tän vuoden aikana kolme perhettä ja mun mielestä se on vain positiivinen asia. Kirjoitan enemmän ajatuksia siihen liittyen myöhemmin. Mulla on myös hieno sininen edustusjakku, joka on jo aika hyvin täyttynyt muiden vaihtareiden antamista pinsseistä. Mukana on myös perinteisiä käyntikortteja, jotka ei nyt sinänsä ole välttämättömiä, mutta mun mielestä hauska Rotaryn yksityiskohta. Mun tehtävänä on myös vaihtaa viirejä paikallisen klubin kanssa ja viedä, sitten mun sponsoriklubille Suomeen hostklubin antama viiri. 

Sitten mun omiin mielipiteisiin. Mulla on mennyt Rotaryn kanssa alusta asti kaikki todella hyvin. Sain Suomessa apua kaikkeen ja tiesin, keneen tuli ottaa yhteyttä milloinkin. Sama juttu on ollut täällä ja mulla on todella turvallinen olo, sillä tiedän, että näitä ihmisiä oikeasti kiinnostaa mun hyvinvointi ja ovat aina valmiita auttamaan ihan missö tahansa asiassa. Rotary mahdollistaa monia juttuja, joita muut järjestöt eivät tee ja järjestönä Rotary on todella luotettava pitkine perinteineen. Kaikki tapaamani rotaryt ovat todella mukavia ja kaiken kaikkiaan en voisi olla tyytyväisempi järjestööni. Olen todella kiitollinen niin mun sponsoriklubille siellä Suomessa kuin hostklubilleni täällä Yakimassa siitä, että he mahdollistavat mulle tämän hienon mahdollisuuden. 

Tulipahan taas sekavan pitkä teksti, mutta toivottavasti saitte jonkunlaisen käsityksen Rotarysta. Jatkan taas joskus tulevaisuudessa :) 

Likes

Comments

Tänään alkoi 7. viikko vaihtarina ja täytyy kyllä sanoa, että olo on juuri nyt todella onnellinen ja kiitollinen. Kirjoitan ekaksi vähän kuluneen viikon tapahtumista ja sitten lopuksi vähän "oikeita" kuulumisia eli mitä mulle noin niin kuin henkisesti kuuluu.

Viime viikon maanantaina pääsin kokemaan elämäni ensimmäisen State Fairin, joka ainakin täällä Yakimassa oli todella iso juttu ja koko kaupunki eli sen hengessä mukana. Mun käsityksen mukaan kyse on siis alunperin elonkorjuun ja agrikulttuurin esittelystä/juhlasta, mutta nykyään on myös paljon muuta. Yakiman Fair vietti tänä vuonna 125v. juhlavuottaan eli oli ilmeisesti vieläkin hienompi kuin yleensä. Fairia juhlittiin kymmenen päivää (loppui eilen) oikein erillisellä Fair alueella ja siitä puhuttiin koulussakin koko ajan.

Alueella oli ihan kaikkea, mitä kunnon amerikkalaiselta tapahtumalta voi toivoa. Kotieläinten ja maatalouden esittelyn lisäksi sieltä löytyi totta kai musiikkia, PALJON erittäin hyvää, mutta myös mielenkiintoista jenkkiruokaa, huvipuistolaitteita, pelikojuja, taidetta, esiintyjiä (hypnotisoija, koirakuoro, akrobatiaa, jne.) ja tietenkin paljon amerikkalaisia ja hyvää tunnelmaa. Mulle tuli ensimmäistä kertaa sellainen olo, että nyt ollaan siellä leffojen Ameríikassa ja tykkäsin tuosta tosi paljon. Pääsin maistamaan mielenkiintoisia uusia jenkkiruokia kuten corn dogia (kuva alempana), funnel cakea ja caramel applea.

Fair oli siis todella positiivinen kokemus ja oli juuri sellainen tapahtuma, joka vaihtarin kuuluu kokea jos haluaa tutustua alueen kulttuuriin. Olin siellä siis maanantaina ja rehellisesti sanottuna loppuviikko menikin sitten ei niin kivasti. Olin jotenkin todella huonolla tuulella, väsynyt ja ikävöin kotiin ja kaikki tuntui vain ärsyttävältä. Perjantain viimeisellä tunnilla aloin sitten kuitenkin piristyä, koska pelasimme US Historyssa hauskaa tietokilpailua ja viikonloppu alkoi olla jo lähellä.

Koulun jälkeen kävin kotona pakkaamassa tavarat ja sitten lähdettiin hostveljen ja hänen kaverinsa kanssa ajamaan kohti Ellensburgia, joka on sellainen todella söpö pikkukaupunki n. 45min ajomatkan päässä. He jättivät mut kaupungin ainoalle high schoolille, jossa olin sopinut tapaavani sveitsiläisen vaihtarin Lailan. Mentiin yhdessä katsomaan heidän koulun jefupeliä ja tapasin siellä myös ruotsalaisen Linnean, jonka kanssa oli ihanaa puhua kaikesta tutusta eli jääkiekosta, Euroviisuista ja Venäjästä. Puoliajalla lähdettiin Lailan ja hänen hostvanhempien kanssa syömään yhteen söpöön ravintolaan ja siitä sitten heille kotiin ja pikku hiljaa nukkumaan. Lauantaiaamuna lähdettiin kävelemään downtowniin ja rakastuin kaikkiin niihin ihaniin pikkupuoteihin ja katuihin ja tuon aidon jenkkikaupungin tunnelmaan. Yakima on ennenminkin sellainen ruma, epäsiisti ja melko köyhän näköinen kaupunki, joten oli ihana päästä näkemään jotain erilaista. Myöhemmin illalla oltiin auttamassa Lailan koululla, jossa järjestettiin Hall of fame-tilaisuus koulun vanhoille urheilijoille.

Oli siis ihanaa päättää viikko jonkun kanssa, joka ymmärtää täysin mun tunteita ja tietää mitä käyn läpi. Vaihtoon kannattaa lähteä jo pelkästään sen takia, että saa hyviä ystäviä ympäri maailmaa ja voi sitten myöhemmin säästää hotellikuluissa, kun tietää aina jonkun, kenen sohvalla nukkua... Mä suunnittelen jo matkaa ainakin Ruotsiin ja Sveitsiin.

No, mitä mulle nyt siis oikeasti kuuluu? Juuri nyt mulle kuuluu tosi hyvää. Olen todella iloinen ja kiitollinen siitä, että aina kun alkaa koti-ikävä painaa, niin tiedän saavani juuri oikeanlaista rohkaisua ja lohdutusta, kun laitan Suomeen viestiä ja kerron olostani. Myös paikallinen Rotary tukee mua todella hienosti ja tiedän saavani sieltä apua ihan mihin tahansa ongelmaan. Kirjoitan joskus lisää mun ajtuksista Rotaryyn liittyen, mutta tiivistettynä siis olen todella kiitollinen ja onnellinen siitä, että pääsin vaihtoon juuri heidän kauttaan. Hostperheen kanssa menee ihan hyvin, mutta motivaationa toimii tieto siitä, että pääsen vaihtamaan seuraavaan perheeseeni marraskuun lopulla. Koulussa menee myös ihan mukavasti, vaikka se onkin nyt muuttunut tavallisen tylsäksi koulun käynniksi. Ainakaan ei tarvitse stressata arvosanoista enkä teekään koulun eteen muuta kuin läksyt.

Yksi päivä ja viikko kerrallaan yritän täällä elellä ja parhaani mukaan nauttia mahdollisimman monesta hetkestä. On huonoja hetkiä ja parempia hetkiä, mutta kertaakaan en ole päätöstäni katunut, vaan jokaisen päivän päätteeksi olen ylpeä itsestäni ja kiitollinen kaikesta siitä, mitä mulla on juuri nyt. Vaihto on jotakin ainutlaatuisen hullua ja ehdottomasti sitä, mitä mun (ja kaikkien muidenkin) pitää käydä läpi.

Likes

Comments

Voi että. Tasan kuukausi sitten jouduin sanomaan heipat kaikelle sille tutulle ja turvalliselle, jota olin niin paljon rakastanut ja lähtemään jonnekin tuntemattomaan. Nyt alkaa arki jo pikku hiljaa rullata ja kaikki alkaa muuttua tutuksi.

Mulle tämä eka kuukausi ei ole ollut sellainen ihana honeymoon vaihe, jonka aikana kaikki menee hyvin ja on vain niiiin ihanaa! Paljon on tapahtunut, paljon olen kokenut ja paljon olen pohtinut ja miettinyt asioita. Päällimäisinä tunteina ovat tällä hetkellä onnellisuus ja kiitollisuus ja ekan kerran tuntuu siltä, että ehkä mä tosiaan pystyn jonakin päivänä sopeutumaan tänne. Kotina en tätä paikkaa pysty vielä pitämään, mutta eihän mun tarvitsekaan.

Eilen kävin ekan kerran elokuvissa ja täytyy sanoa, että olisin toivonut vähän enemmän. Tuo kokemus ei nyt mitenkään suuresti eronnut suomalaisesta leffassa käynnistä, mutta oli kiva tutustua kavereihin paremmin ja itse elokuva (Dunkirk) oli todella hyvä. Tajusin vasta kun leffa alkoi, että ai niin, tässä ei olekaan tekstitystä suomeksi. Hyvin kuitenkin ymmärsin :)

Tänään olin päivällä taas Rotary-kokouksessa, joka oli tällä kertaa meidän koulussa. Oli huvittavaa istua sivistyneiden ja siististi pukeutuneiden rotarien kanssa keskellä koulun isoa salia syömässä lounasta (ja hyvää jälkiruokaa...), kun muut oppilaat istuvat katsomossa (salissa siis kunnon katsomot korista varten) kuuntelemassa tämän viikon puhujaa. Idea noissa kokouksissa on siis se, että joka viikko on joku puhuja jostain projektista, jota Rotary tukee ja kuunnellessa syödään aina hyvin.


Tässä kuva tiistain softball-pelistä, jota itse siis katsoin kentän reunalta. Joo, meidän joukkue on ihan uusi ja pelattiin sarjan parasta vastaan eli yllättäen hävittiin. Mä olen itse asiassa tullut siihen tulokseen, että vaikka rakastan softballia lajina, niin en vain halua rikkoa taas polveani. Tunnen polveni sen verran hyvin, että tiedän sen loukkaantuvan jossain vaiheessa uudestaan jos vielä jatkan. Innostuin koulun outdoor-klubista ja weight lifting klubista, joten lopetan varmaan softballin ja aloitan ainakin noissa kahdessa klubissa. Haluan kuntouttaa polven kunnolla taas terveeksi, jotta pääsen sitten talvikaudeksi ehkä pelaamaan korista. Keväällä odottaa sitten softballin sijasta tennis tai yleisurheilu.

Kohta lähden vielä toiseen Rotary-tapaamiseen, jossa esitellään heidän vaihtoprojektia kiinnostuneille nuorille ja heidän vanhemmilleen. Siitäkin on jo vuosi, kun itse hain vaihtoon!!

Tällä hetkellä siis menee tosi hyvin ja vaikka ikävöin monia asioita Suomesta, niin ikävä ei häiritse arkea, vaan pidän sitä tähän vaihtariarkeen kuuluvana asiana, joka kulkee läpi vuoden mun mukana.

Ja ai niin, syksy tuli vihdoin tännekin! Aamuisin herätessä ei haluaisi nousta lämpimän peiton alta pois, mutta onneksi mummon antamat villasukat lämmittää. Nyt ulkona ropisee tasainen sade, jota tänne onkin odotettu jo kauan. Kuulemma ei ole neljään kuukauteen satanut ja tänä vuonna olikin pahin maastopalotilanne vuosikymmeniin. Paloista johtunut savusumu on nyt onneksi sateen ansiosta lähtenyt.

Pakko vielä tähän loppuun hehkuttaa pikkujuttuja, jotka ovat saaneet mut hyvälle tuulelle viime päivinä:

- Hyvin mennyt matikan testi

- Mukava keskustelu yhden Rotary-miehen kanssa

- Koulun ihana henkilökunta (tänäänkin "vartija" pyysi mua liittymään tennisjoukkueeseen ja opettajat kyselee aina kuulumisia)

- Koulun kirjaston lainaustiskillä ollut mukava tyttö

- Koulun lounassalaatit

- 4l jäätelöpaketti, jonka löysin äsken pakkasesta (ei, en syönyt kokonaan)

- Mummon villasukat!

- Postikortit ja kirjeet Suomesta

- Oivallus siitä, että en ole ainoa vaihtari, joka tuntee samanlaisia tuntemuksi kuin minä (kiitos suomalaisten outboundien wa-ryhmälle)

Likes

Comments

Lähes neljä viikkoa olen jo ehtinyt tätä jenkkielämää elellä. Aika on mennyt todella nopeasti, mutta toisaalta tuntuu siltä, että olen ollut poissa jo ikuisuuden enkä osaa enää edes oikein kuvitella elämääni Suomessa. Mun alkutaival ei ole ollut mikään kaikista helpoin ja kun luen muiden vaihtareiden blogeja, niin tuntuu siltä, että olen ainoa, joka ei kokenut tuota vaihdon alkuhuumaa, jonka aikana kaikki on ihanaa ja hauskaa. No, kaikkien vaihtokokemus on erilainen enkä aio sen enempää vertailla omaani muiden kokemuksiin. Tämä on mun vuosi, juuri täällä, näiden ihmisten kanssa ja mun tehtävä on sopeutua siihen, mitä mulle on annettu.

Koulussa menee hyvin ja tykkään olla siellä. Opettajat ovat todella ihania ja valmiina auttamaan ihan kaikessa. Kielen takia olen joutunut tekemään enemmän töitä, kuin mitä muuten tulisi tehtyä. Yritän vakuuttaa itselleni, että mun ei tarvitse stressata koulun takia ja on ihan ok olla panostamatta samalla tavalla kuin Suomessa. Se on vain hankalaa hyväksyä, koska olen aina ollut "vastuuntuntoinen ja ahkera opsiskelija, joka on aina hoitanut opiskelunsa kunnolla".

Softball on ihanaa ja ilmeisesti mun pesistaidoista on hyötyä, koska itseäni yhtään kehumatta, olen joukkueen parhaimmistoa. Säännöt on vielä vähän hakusessa, koska ei niitä olla kauheasti käyty läpi, mutta muuten menee ihan hyvin. Kunnes. Minä idiootti menin taas kerran rikkomaan polveni (juu mun oikealla polvella on rikas historia) ja nyt menee taas muutama viikko rauhallisemmin. Ärsyttää, koska olin suunnitellut jo pelaavani talvikaudella korista ja keväällä fast-pitch softballia ja nyt tuli taas sellainen olo, että ehkä mun polvi ei vain kestä urheilua. Saa nyt nähdä, että miten mulle käy. Tuntuu vain niin pahalta, koska kerrankin olen päässyt urheilemaan kunnolla ja nauttimaan joukkueeseen kuulumisesta (olin niin ujo nuormepana, etten vain olisi pystynyt harrastamaan mitään). Tänään polven rikkomisen jälkeen, kun istuin koulun parkkipaikalla odottamassa kyytiä, niin alkoi vain kyyneleet valua pitkin poskia, koska juuri kun mulla alkoi mennä muuten hyvin, niin taas tuli yksi asia lisää, josta murehtia. Kaiken lisäksi meillä on ensi viikolla ekat pelit ja tuntuu siltä, että mä en kyllä niihin pysty osallistumaan. Vaikeampaa tästä tekee vielä se, että pitäisi osata enkuksi kertoa mun polven historiasta, kun tuskin tiedän suomeksikaan, että mikä siinä on.

Onneksi mulla on paljon muita kivoja juttuja tulossa. Huomenna sveitsiläinen vaihtari tulee mun luokse yökylään läheisestä kaupungista ja tiedossa on ainakin shoppailua ja Yakiman downtowniin tutustumista (joo en ole vieläkään käynyt siellä kunnolla...). Ensi viikolla on muutama Rotaryn juttu, eka jenkkifutispeli ja yksi kaupungin iso tapahtuma, josta kirjoitan lisää, kun tiedän enemmän.

Yleisesti ottaen kaikki on nyt ihan ok ja olen oppinut elämään koti-ikävän kanssa ja tiedän, mikä siihen mun kohdalla auttaa. Alan tuntea itseni kotoisaksi ja joka päivä löydän hirveästi asioita, joista olen onnellinen ja kiitollinen. Helppoa tämä ei ole, mutta eihän kukaan niin sanonutkaan. Perheen kanssa menee myös hyvin ja pääsin myös tapaamaan tulevat perheeni, jotka vaikuttivat aivan ihanilta. Alustavasti olen suunnitellut perheen vaihdon marraskuun loppuun/joulukuun alkuun ja seuraavan sitten maaliskuulle. Seuravaa perhe kertoi jo ostaneensa mulle kausikortin laskettelukeskukseen ja kuulemma he käyvät siellä lähes joka viikonloppu, ihanaa!

Nyt alkaa olla taas se aika, kun monet alkaa pohtia vaihtoon lähtöä ja teille sanon, että tehkää se! Hakekaa vaihtoon ja lähtekää kokemaan jotain hullua. Tää vuosi ei ole loma eikä myöskään mikään pakopaikka omasta elämästä, mutta jos sulla on mahdollisuus tehdä tää, niin en keksi yhtäkään syytä olla tekemättä. Tälläisesta kokemuksesta ei olisi haittaa kenellekään.

Voimia opiskeluun ja pimenevään syksyyn!

Likes

Comments

Nyt on toinen viikko Yakimassa takana ja pikkuhiljaa alkaa jo muodostua jonkinlainen rytmi arkeen. Viikonloppuna olin perheen kanssa mm. hikingilla läheisessä kansallispuistossa sekä kajakoimassa ihanalla järvellä. Maanantaina vietettiin Labor dayta eli saatiin ylimääräinen vapaapäivä koulusta. koti-ikävältä ei olla täällä vältytty, mutta esim. tänään mulla on ollut aivan ihana päivä enkä ole ehtinyt edes ajatella koti-ikävää. Itsestäni olen vain huomannut, että satun olemaan koti-ikävöivää tyyppiä ja sille ei vain voi mitään. Onneksi viestit Suomesta auttavat ja tiedän, että siellä on monia ihmisiä, jotka mua ajattelevat.

Nyt itse aiheeseen eli mun ensikokemuksiin high schoolista. Käyn siis AC Davis High Schoolia, jossa opiskelee tänä vuonna n. 2500 oppilasta. Kouluun saan aamuisin kyydin momilta tai daddylta. Mun jokainen päivä alkaa klo 8.00 ja mun päivittäinen lukkari näyttää tältä:

1. IB English

2. Photo and video

3. Accounting

4. French Honors 2

5. Sports medicine

6. US History

Enkku on tähän mennessä ollut vaikein aine, koska runojen tulkinta mun enkulla ei ihan oikein oo mun vahvin juttu, mutta tykkään opettajasta, joten ihan ok. Valokuvauksessa ei olla vielä päästy vauhtiin, mutta vaikuttaa todella kivalta aineelta ja tässäkin mulla on ihana opettaja. Matikassa ollaan käyty prosenttilaskuja eli asioita, joita Suomessa opiskelin noin neljä vuotta sitten... Helppoa ja ihana opettaja= tykkään. Ranskan ryhmä on opiskellut kieltä vuoden eli saman verraan kuin mä Suomessa, mutta me ollaan käyty samoja asioita kuin mä opiskelin ekan ranskan kurssin alussa Suomessa... Mutta jälleen kerran kunniaa ihanalle opelle, joten tykkään tuostakin, vaikka meinaankin tylsistyä tunneilla. Sitten on vuorossa sports medicinen, jossa siis käydään öäpi urheiluvammoja ja niiden hoitoa. Todella mielenkiintoista ja sanaston takia vielä hiukan hankalaa, mutta tää on ainakin aine, jossa opin jotain uutta. Joka päivän päätteeksi mulla on mun lemppariainetta eli US History. Rakastan mun ihanaa nuorehkoa irlantilaistaustaista opettajaa, joka kättelee jokaisen oppilaan ovella ja toivottaa tervetulleeksi nimellä. Hänen tuntinsa ovat todella mielenkiintoisia ja hän varmistaa aina, että pysyn kärryillä. Muutenkin kaikki opettajat kohtelevat mua ihanasti ja ovat koko ajan valmiita auttamaan.

Lounas on meidän koulussa ilmainen ja mun mielestä melko monipuolinenkin. Lounasta syödään aina saman porukan kanssa samassa pöydässä ja se on yleensä ainoa tilaisuus päivän aikana, kun ehtii nähdä kavereita. Tuntien välissä on nimittäin vain viiden minuutin tauko, jonka aikana käytävät täyttyy ihmisistä kaikkien yrittäessö ehtiä seuraavalle tunnille ajoissa. Täällä siis lähdetään heti kellon soidessa, vaikka opettajalla olisi juttu kesken. Joka aamu lausutaan "lippuvala" seisaalteen katse lippuun päin suunnattuna, mutta ainakin mun koulussa ei muuten ole hirveästi isänmaallisuus tullut esille. Yakimassa elää todella paljon mm. meksikolais- ja intiaanitaustaisia ihmisiä ja tämä näkyy myös selvästi koulussa.

Koulu on yleisesti ottaen tooodella helppoa Suomen lukioon verrattuna, mutta läksyjä tulee ehkä hieman enemmän ja ne tehdään, koska moni opettaja tarkistaa ja arvioi läksyt seuraavana päivänä. Opettajat ovat todella mukavia, mutta mun mielestä liian läheisiä oppilaiden kanssa. Vaikka opettajia kutsutaan mr. mrs. ja ms. mutta monet oppilaat ovat kavereita opettajien kanssa ja opettajat ovat oikeasti valmiita auttamaan oppilaita ja aidosti kiinnostuneita siitä, mitä heille kuuluu. Koska high school on pakollinen kaikille, on selvästi huomattavissa, että osaa tulee kouluun pakosta eikä motivaatiota opiskeluun löydy oikeastaan muualta kuin IB kursseilta. Mun hostveli kertoi tästä jo ennen koulujen alkua ja hänen neuvosta vaihdoin normienkun IB enkkuun parin päivän jälkeen. En nimittäin halua viettää mun enkun tunteja leikkien ihania tutustumisleikkejä ja opettaen suomalaisia kirosanoja ihanille epämotivoituneille luokkakavereilleni.

Ihmiset koulussa ovat helposti lähestyttäviä ja olen jo löytänyt oman lounasporukkani sekä paljon hymyily-/moikkaustuttuja. Eilen alkoi myös softballtreenit ja joukkueesta saan varmaan vielä läheisempiä kavereita. Mulla on softballtreenejä joka päivä koulun jälkeen eli klo 15.00-17.30 ja olen nyt jo ihan hurahtanut lajiin! Mun pesistaidoista on ollut huimasti hyötyä ja tänäänkin multa kysyttiin moneen kertaan, että oonko pelannut tätä aiemmin. Sitten ihmeteltiin kun sanoin, että ei, en ole ikinä pelannut softballia, koska sitä ei pelata Suomessa. Lopuksi mun oli pakko paljastaa, että mulla on ehkä vähän kokemusta pallon heitosta ja kiinni ottamisesta. Softball joukkueseen liittyminen oli aivan loistava päätös, koska a) säännöllinen liikunta, jee! b) helppo tapa saada kavereita c) kun tulee kotiin vasta ennen kuutta, jonka jälkeen tehdään läksyjä, niin ei ehdi ajattelemaan koti-ikävää. Ja musta on ihanaa pelata oikeassa joukkueessa! Meidän joukkue on ihan uusi, koska tässä koulussa ei oo pelattu slow-pitch softballia (helpompaa kuin fast-pitch jota pelataan keväällä) vuosikymmeniin. Joukkueessa on siis monta muutakin ihan aloittelijaa eli mulla ei ole mitää paineita menestyä. Eka peli meillä on jo parin viikon päästä ja vähän hirvittää, koska mulla ei vielä ole hirveästi tietoa edes säännöistä...

Davisin teema on merirosvot ja mm. urheilujoukkueet käyttävät teemaa hyväkseen. 

Tällä hetkellä mä tykkään mun koulusta, vaikka onkin ehkä vähän ikävä oikeaa opiskelua ja sitä, että tunneilla keskitytään Tää koulunkäynti muistuttaa enemmänkin yläkoulua ja oppilaita kohdellaankin kuin Suomen yläkoululaisia. Myös turvatoimet ovat todella tarkat. Esim. jos joutuu lähtemään kesken päivän pois, niin täytyy käydä kirjoittautumassa ulos ja takaisin tullessa sama juttu. Koululla on myös vakituista turvahenkilökuntaa, joka kiertää alueella ja varmistaa, että kaikki on kunnossa. Myös poliisiauton voi bongata koulun pihalta lähes joka päivä. Vessaan mennessä pitää ottaa mukaan lupalappu tai kirjoittaa lähtöaikansa luokassa olevaan paperiin, jotta opettaja tietää, missä kukakin on milloinkin. 

Erilaista, mutta tähän mennessä vielä mielenkiintoista. Voi olla, että kirjoitan vielä toisen osan tähän joskus myöhemmin. 

Likes

Comments

Saavuin Yakimaan tasan viikko sitten ja siitä lähtien olen yrittänyt sopeutua uuteen kotiini ja alkaa luomaan mun elämää tänne. Vaihtarina olo on ollut todella outoa. Muistan, kuinka viime vuonna juttelin koulumme vaihtareiden kanssa ja unelmoin omasta vuodestani ulkomailla. Kaikki tuntui silloin todella selvältä ja helpolta ja olin varma, että tää oli se juttu, joka mun pitäisi kokea. Tän viikon aikana olen kuitenkin tajunnut, että vaihtarina olo on jotain, mihin ei pysty valmistautumaan etukäteen. Kaikki odotukset tästä vuodesta katosivat, kun saavuin mun uuteen kotiin. Kun tajusin, että tulen oikeasti olemaan vuoden pois ja mun pitäisi osata nauttia tästä ja luoda uusi elämä ja hankkia kavereita ja oppia paikallisesta kulttuurista ja selittää KAIKKI vieraalla kielellä ja kokea uusia juttuja ihmisten kanssa, joita en tule välttämättä vuoden päästä edes näkemään, niin en enää ollutkaan niin varma, mihin olin ryhtynyt. Tämän viikon sana on ehdottomasti vuoristorata. Juuri kun ahdistaa niin paljon, että haluaisi vain itkeä ja syödä Fazerin sinistä ovi kiinni omassa sängyssä, niin hostveli kävelee huoneen ohi, moikkaa ja hymyilee. Ja PUM, kaikki on taas hyvin! Mun mielialat oikeasti vaihtelee päivän sisällä moneen kertaan ja pienikin positiivinen asia piristää ja muistuttaa mua siitä, miksi mä tänne halusin.

Olen huomannut, että jos jään liian pitkäksi aikaa yksin huoneeseeni vain katsomaan netflixiä, alan pikku hiljaa masentua ja sitä seuraa ärtymys ja ikävä kotiin. Mutta kuten äsken sanoin, pienikin asia voi nostaa mut taas sekunnissa ylös ja hetken päästä tunnen olevani maailman onnellisin ihminen. Ja silloinkin, kun ikävöin kotiin (tai ennenminkin ihmisiä kotona), tiedän olevani maailman onnellisin ihminen, koska mulla on jotain niin hyvää, mitä ikävöidä.

Mitä viikon aikana on siis tapahtunut? Ensinnäkin olen saanut tutustua mun ihanaan hostperheeseen ja saanut ensimmäisen oman huoneeni (olo on kuin prinsessalla vietettyäni 13 vuotta samassa huoneessa kahden pikkusiskoni kanssa). Mun pikkuveljeni (vain 3kk mua nuorempi) on ollut mun suurin piristäjä ja ilman häntä mulla olisi ollut todella tylsää ennen kuin koulut alkoivat. Hän on mm. ajeluttanut mua pitkin kaupunkia, ampunut mun kanssa ilotulitteita takapihalla, vienyt mut ekalle hikingille ja katsomaan tähtiä yöllä kaupungin ulkopuolelle (varmasti kaunein näky mun pikkuveljen syntymän jälkeen...), kertonut kaikkea kouluun liittyviä juttuja ja yleisesti ottaen ollut vain aivan ihana veli, joka saa mut hyvälle tuulelle vain tulemalla samaan huoneeseen. Dad on kertonut mulle paljon alueen historiasta ja maantiedosta ja pitää koko ajan huolen, että mulla on kaikki ok. Mom on amerikkalaisen sosiaalinen ja hauska ja myös isoveli on mukava. Perheen koira George sulatti mun sydämen heti ekana päivänä ja jopa kissat ovat olleet ihan ok (ehkä siksi, että pysyvät yleensä poissa sisätiloista eivätkä siten häiritse mua). Perhe on yleisesti ottaen todella hauska ja rento ja on ihanaa vain olla ja seurata kuinka he puhuvat toisilleen.

Laitan seuraavaksi listan asioista, joita oon kuluneen viikon aikana tehnyt.

- ensimmäinen hiking

- Yakima tour ja lounas isoveljen kanssa

- intiaanien reservaatioalueeseen tutustuminen

- Rotary dinner mun klubin edustajien ja toisen vaihtarin kanssa

- lounas ja puistotapaaminen "toisen vaihtarin" eli espanjalaisen Marcin kanssa

- koulutarvikkeiden shoppailua veljen ja momin kanssa Targetissa

- iltalenkki koiran ja dadin kanssa ihanissa maisemissa yhdellä kanjonilla

- eka päivä high schoolissa (kirjoitan myöhemmin erillisen postauksen high schooliin liittyen)

- 9.v. babysitteröintiä veljen kanssa (=monta tuntia leikkimistä legoilla ja angry birds movie)

Paljon oon päässyt siis jo kokemaan ja oppimaan niin itsestäni ja amerikkalaisesta kulttuurista, kuin Yakimasta ja vaihtarina olostakin. Elämä täällä on erilaista, outoa, ahdistavaa, ihanaa ja juuri sellaista kuin sen kuuluukin, jotta oppisin mahdollisimman paljon tän vuoden aikana. Tällä hetkellä mun ainoa tavoite koko vuodelle on selvitä tästä vuodesta hengissä (ai niin Yakimassa on kuulemma osavaltion korkeimmat rikostilastot ja pimeällä yksin kulkeminen on multa kielletty kokonaan), jotta voin ensi kesänä taputtaa itseäni olalle tätä lukiessani ja kokea olevani valmis palaamaan kotiin kaiken kokeneena ja mahdollisimman paljon oppineena.

Tsemppiä sinne Suomeen alkusyksyyn, täällä mennään vielä kuukauden verran +25-33 helteillä!

ps. Kiitos teille kaikille, jotka kirjoititte mulle tsemppiviestejä läksiäisissä, olette ihania <3

Likes

Comments

Täällä sitä nyt ollaan. Lähdin tosiaan Suomesta jo maanantaina 21.8. josta lensimme muiden suomalaisten vaihtareiden kanssa NYCiin ja vietimme siellä pari päivää nähtävyyksiä kierrellen ja vaihtoon liittyviä asioita läpi käyden. NYC oli hieno kaupunki, mutta rehellisesti sanottuna olin odottanut jotain vielä mahtavampaa. Ehkä leffat ja sarjat olivat tehneet tehtävänsä ja saivat kaupungin näyttämään vain ihan ok:lta. Kuvia NYCin päivistä löytyy mun instagramista @tuulevikuisma. En ja ole vielä siirtänyt puhelimen kuvia koneelle, joten tähän postaukseen niitä ei tule.

Tänään aamulla lähtikin jo lento kohti Seattlea, josta jatkoin sitten Yakimaan. Seattlesta Yakimaan oli enää vajaan puolen tunnin lento, jonka aikana ehdin ihastella tän upean osavaltion metsiä ja vuoria. Lentokentällä mua olikin sitten vastassa perhe (paitsi toinen veli, joka oli bändiharkoissa) ja kolme Rotaryn edustajaa. Jatkettiin siitä momin kanssa koululle, josta sain mun lukujärjestyksen ja siitä sitten kotiin purkamaan tavaroita. Mun huone on todella ihana ja kaikki vaikuttaa tähän mennessä hyvältä. Perheen koira on söpö, kissat ok (multa paljon sanottu), vanhempi veli hauska, nuorempi aivan ihana ja vanhemmat todella mukavia.

Käytiin koiran kanssa lenkillä ja käveltiin naapuruston poikki mun koululle, jossa nuoremmalla veljellä oli bänditreenit. Ja siis kyseessähän on ihan jättikokoinen marching band, joka harjoitteli koulun kentällä. Paikalla olevat nuoret + heidän vanhempansa vaikuttivat todella mukavilta sosiaalisilta amerikkalaisilta ja tunnelma oli mahtava. Sitten ajettiin vielä jätskille ja sieltä kotiin. Kaikki siis hyvin :)

Laitan tähän vaikka kuvia tuliaisista, joita toin mun hosteille. Tykkäsivät kuulemma kovasti :) Tässä on siis yhteensä kolmen perheen tuliaiset + jotakin Rotary-klubille ja ehkä koululle.

Likes

Comments

Viimeinen "lomaviikko" meni mökillä Hirvensalmella ja oli kyllä ihanaa! Sää oli just sopivaa eli yleensä aurinkoista ja perus lämmintä. Käytiin veneellä kirkonkylällä, poimittiin mustikoita, pelattiin sulkkista, paistettiin lettuja nuotiolla, nautittiin pimeistä illoista (ja tähdistä!!), luettiin, lenkkeiltiin ja nautittiin. Viikonloppuna alkoi myös kauan odotettu Valioliiga ja saa nähdä miten mun käy Jenkeissä kun pelit tulevat ihan outoihin aikoihin. Cityn paita lähtee kuitenkin mukaan ja vaaleansininen sydän säilyy, vaikka taukoa tulisikin <3

Maanantai meni Linnanmäellä, tiistaina hoisin asioita, ostin tuliaisia ja läksiäistarvikkeita sekä kiipeilin Flowparkissa ja tänään pääsin viettämään laatuaikaa pikkuveljeni kanssa Muumimaailmassa. Hän on se, jota tulen varmasti ikävöimään eniten ja oli ihanaa päästä viettämään koko päivä hänen kanssaan (+tietty halaamaan Nipsua). Huomenna menen ottamaan viimeisen rokotuksen ja varmaan käymään koululla ja sitten ehkä vielä mökille mummoa ja vaaria katsomaan.

Kävin hakemassa viisumin pari päivää sitten postista eli nyt loppui senkin stressaaminen. Tuliaiset alkaa pikkuhiljaa olla hallinnassa ja voinkin kertoa joskus, että mitä tuli hankittua mun hosteille. Perjantaina vietetään meidän sukulaisille & muille tutuille rennot läksiäiset pesäpallon merkeissä ja lauantaina juhlitaan sitten kavereiden kanssa. Tuntuu, että tää viiminen viikko Suomessa vaan täyttyy asioista ja päivät vaan viuhahtelee ohi. Oon jo valmis lähtemään, mutta toisaalta on niin monta hommaa vielä tekemättä, että onneksi lähtöpäivä ei ole vielä tullut.

Multa on kysytty kesän mittaan tosi usein, että jännittääkö mua. Oon miettinyt tota tosi paljon ja tullut siihen tulokseen, että ei mua jännitä. Tiedän, että mun perhe on ihana ja mulla on paljon ihmisiä, jotka odottaa mua tuolla Atlantin toisella puolella. Tiedän, että vuoden päästä tulen olemaan todella onnellinen ja ylpeä siitä, että uskalsin lähteä. Yleisesti ottaen mua ei siis jännitä, mutta on ainoa asia, joka vielä huolettaa on se, että kuinka paljon tulen ikävöimään kotiin ja miten pystyn ikävästä huolimatta ottamaan kaiken irti vuodestani. Onneksi mulla on hostperhe, Rotaryt ja muut vaihtarit, joiden avulla selviän vuodesta todennäköisesti hengissä.

Nyt onkin enää viisi päivää lähtöön ja se tuntuu niin oudolta. Ei sitä pysty käsittämään, että on oikeasti lähdössä vuodeksi pois, ennen kuin istuu lentokoneeseen. Tai ehkei vielä silloinkaan. Mutta kuten 5.v. pikkuveljeni yrittää lieventää asiaa, niin en ole lähdössä vuodeksi pois, vaan ainoastaan VAJAAKSI vuodeksi.

Perjantaina saan todennäköisesti tilaamani käyntikortit, joten katsotaan jos kirjoitan vielä viikonloppuna Rotary Youth Exchange #4. Myös läksiäisistä on tulossa postausta ja jos aikaa ja intoa riittää, niin mahdollisesti myös viimeisen päivän tunnelmista.

<3 Tuulevi

Likes

Comments

Eilen vietettiin mun kaverin läksiäisiä ja tajusin itsekin, että lähtö on oikeesti jo tosi lähellä. Mulla on enää 16 päivää lähtöön eli vähän yli kaksi viikkoa. Niin outoa, mutta niiiin ihanaa. Viisumi ei ole vielä tullut, mutta muuten kaikki alkaa olla kunnossa. Oon jopa alkanut pohtimaan pakkaamista vaikken sitä ihan vielä aloitakaan. Kaiken kaikkiaan oon tosi innoissani lähdöstä ja ootan jo innolla mun elämää Yakimassa!

Ollaan ekan perheen kanssa viestitelty kesän mittaan aina silloin tällöin ja he vaikuttavat tosi ihanilta. Pääsen kuulemma näkemään myös perheen vanhimman pojan, joka muuten asuisi yliopistolla, mutta viettää nyt muutaman viikon kotona. Perheessä piti alunperin olla kolme koiraa, mutta nyt niitä on kuulemma enää kaksi. He kuitenkin miettivät toisen ottamista, jotta nykyisellä olisi seuraa. Nää koirat on kuulemma kaikki olleet löytökoiria ja niin tulis tää seuraavakin olemaan. Mä oon aina haaveillut omasta koirasta ja vaikka mun koirakuume on alkanut jo hellittää, niin on ihanaa päästä elämään/kokemaan koira-arkea. Taas yksi asia, jonka vaihtovuosi mahdollistaa mulle ja jota en tulis muuten kokemaan vielä pitkään aikaan!

Olo on tällä hetkellä tosi outo, koska en vieläkään osaa ajatella, että oon oikeasti lähdössä, mutta toisaalta ajatukset liikkuu lähes koko ajan vaihtovuodessa. Tänään lähden vielä viikoksi mökkeilemään ja nauttimaan Suomen kesästä (joka mun mielestä on ollut just sopiva). Koulussakin pitäisi vielä käydä täyttämässä joku lappunen, jossa ilmoitan lähteväni vuodeksi pois ja vimppa hepatiittirokotus pitäisi käydä ottamassa.

Tsemppiä kaikille jo lähteneille ja meille lähteville vaihtareille!!

Likes

Comments