​Tänään oli mun vaihtoni ensimmäinen päivä, jolloin tunsin oikeasti kovaa kaipuuta olla Suomessa. Vaikka kärsin alussa kovastakin koti-ikävästä, niin tänään tuntui oikeasti siltä, että haluaisin matkata päiväksi takaisin Kotiin. Vaihto-oppilaille oma kotimaa kun on entistäkin tärkeämmässä roolissa ja mm. sen vuoksi Itsenäisyyspäivän vietto ulkomailla, jossa suurin osa ihmisistä ei ole kuullutkaan Suomesta oli mulle rankkaa. Aamulla heräsin siihen, kun snapchat on täynnä kuvia ja videoita Itsenäisyyspäivään liittyen, Iltasanomat olivat sitä ihan täynnä (oli huono idea mennä lukemaan sitä) ja tuntui, että räjähdän kun joudun yksin olemaan innoissani. Tieto siitä, että muut juhlivat tätä isoa päivää samalla kun itse istun koulussa näille ihan tavallisena päivänä sai mut ikävöimään aamun aikana kotiin ja paljon. Olisin vain halunnut teleportata itseni päiväksi kaikkien tuttujen luokse ja katsoa Tuntematonta sotilasta kotisohvalla sinivalkoisten kynttilöiden palaessa ikkunalaudoilla. 

Päivän mittaan olo parani, lähinnä mun ihanan hostperheen ansiosta. Hostisä oli kirjoittanut mun lounaspussiin Suomi 100years ja laittanut mukaan yhden mun antaman Pandan Suomi-konvehdin. Sain myös katsottua Linnan juhlia IS:n netistä livenä lounastauolla ja kuljin koulun käytäviä ylpeänä Leijonien pelipaita päällä. Kotiin tultuani aloin leipoa hostisän kanssa pullaan ja kuunneltiin samalla suomalaisia radiokanavia. Illalla meidän kanssa Suomea juhlistamaan tulivat Anastasija, yksi ystäväpariskunta ja suomalainen Ritva, joka asunut Jenkeissä jo lähes 40 vuotta ja on mun perheen hyvä ystävä. Syötiin pizzaa ja pullaa sekä maisteltiin salmiakkia ja ammuttiin laittomasti ilotulitteita. Mun hostmom oli myös muistanut laittaa kaksi kynttilää ikkunalaudalle, koska olin kertonut hänelle tuosta perinteestä aikaisemmin. Mun uudet hostit ovat siis aivan mahtavia ja tekivät mun päivästä loppuen lopuksi ihan täydellisen!

Mä olen aina rakastanut kotimaatani todella paljon ja pidän itseäni hyvinkin isänmaallisena henkilönä, mutta täytyy sanoa, että näiden kolmen kuukauden ulkomailla asumisen jälkeen Suomi on tullut entistäkin rakkaammaksi enkä voisi olla ylpeämpi kotimaastani. Varsinkin täällä Yakimassa eläessa huomaa, kuinka onnellinen sitä onkaan kun omassa kotikaupungissani ei tarvitse pelätä pimeässä liikkumista, vältellä puolta kaupunkia sen vaarallisuuden vuoksi, pitää lukiosta valmistumista harvinaisuutena, jne. 

Mä ikävöin montaa asiaa, mutta ajattelin listata tähän muutaman jutun, joista olen erityisen ylpeä/joita kaipaan eniten. Ensinnäkin omalla äidinkielellä puhuminen, perhe ja ystävät, Turun tutut paikat (erityisesti Kupittaan Citymarket, Luolavuoren lenkkimaastot ja kaupunginkirjasto), tuttu ja terveellinen ruoka (RUISLEIPÄ!!), suomalainen hiljaisuus ja aitous sekä kaikki tutut arkirutiinit. Olen ylpeä hyvästä koulutuksestamme, kauniista luonnosta, ihmisten aitoudesta, turvallisuudesta, siitä, että suurimmalla osalla meistä kaikki elämän perusasiat ovat kunnossa ja että yleisesti ottaen Suomella on kaikki hyvin. Mä rakastan meidän vuodenaikoja, luontoa ja erityisesti valoisia kesäöitä. Arvostan sitä, että mun ei tarvitse lukion ohella käydä töissä ja että mun ei tarvitse stressata aivan älyttömiä yliopiston lukukausimaksuja. Ikävöin saunaa ja pesäpalloa, Leijonia ja ulkojäitä. Odotan ensi kesän yöuinteja, moottoriveneretkiä ja mökkiviikkoja sekä mustikkareissuja ja hyytävän kylmää juhannusta. 

Olen ylpeä mun sinivalkoisesta sydämestä. Hyvää Itsenäisyyspäivää! #suomi100

Siirrä blogisi Nouwiin - nyt voit tuoda vanhat blogisi - Napsauta tästä

Likes

Comments

Aikaa on taas kulunut ihan liian kauan siitä, kun viimeksi tänne kirjoittelin, mutta kai se on vaan positiivista, että ei ole ollut aikaa istua tietokoneen ääressä. Ajattelin kirjoittaa mun Thanksgiving-lomasta ja myös tän hetken kuulumisia.

Lähdettiin host vanhempien kanssa torstai-aamuna ajamaan kohti Portlandia (Oregon), pysähdyttiin matkalla Columbia-joen varrella näköalapaikalla ja syömässä yhdessä pikkukylässä. Reitti oli todella kaunis; suuria havumetsiä, vuoria, vesiputouksia, villihevosia, yms. Saavuttiin Portlandiin iltapäivällä, käytiin hakemassa isoveli juna-asemalta (tuli yliopistolta kotiin Kiitospäiväksi) ja käveltiin siitä suoraan yhdelle Portlandin "nähtävyyksistä". Powell's kirjakaupassa oli ainakin neljä kerrosta ja siellä myytiin niin käytettyjä kuin uusiakin kirjoja. Vietettiin siellä varmaan lähes pari tuntia ja sitten jatkettiin hotellille syömään Thanksgiving-illallinen, joka ei todellakaan ollut mikään perinteisin. Lämmitettiin hotellihuoneen mikrossa hostisän edellisenä päivänä tekemiä ruokia... 

Perjantaina olikin sitten black friday ja lähdin Portlandissa asuvan suomalaisen Rotary-vaihtarin ja hänen hostsiskon & sen kaverin kanssa shoppailemaan isoon kauppakeskukseen. Mentiin sinnen n. 11 aikaan ja väkeä oli jo todella paljon, mutta siinä vaiheessa kassajonot eivät olleet vielä ihan mahdottomat. Iltapäivällä ihmisiä olikin sitten jo niin paljon, että esim. Hollisterilla saatiin jonottaa tunti (koko kauppa oli -50%, joten en kyllä yhtään ihmettele). Vietettiin tuolla n.  kuusi tuntia ja ehdittiin käydä ehkä kuudessa kaupassa. Alennukset olivat kuitenkin hyviä ja itse ainakin löysin ihan liikaa hyviä tarjouksia... Olipahan taas hullu amerikkalainen kokemus!

Illalla päästiin paikallisen perheen vieraiksi syömään oikea aito Thanksgivingillallinen, johon kuuluu siis paljon iloisia ja äänekkäitä sukulaisia sekä suuri pöytä täynnä ruokaa. Oli kaikkea kalkkunasta ja kinkusta kasvisruokaan ja jälkiruoaksi tietenkin pumpkin pie:ta. Illallisen jälkeen pelattiin korttia paikallisten nuorten ja parin vaihtarin kanssa ja oli kaikin puolin aivan ihana ilta. 

Lauantaina hajaannuttiin ja kaikki pääsi tekemään mitä halusi. Mä valitsin downtownin ja shoppailun ja vietinkin muutaman tunnin tutustuen Portlandin keskustaan ja shoppaillen vielä vähän lisää... Taisin ylittää pankkikorttini päivärajan, koska se lakkasi toimimasta ja olin käyttänyt myös kaiken käteisen, joten päädyin Starbucksiin, jossa ihana myyjä antoi mulle (varmaan säälistä kuultuaan mun suomiaksentin ja nähtyään ostoskassit) ilmaisen gingerbread latten. Hän teki mun aamupäivästä ihan täydellisen ja päädyinkin istumaan Starbucksissa kauan ja vain katselemaan ohikulkijota ja miettimään, kuinka pienet asiat voikaan saada mut superonnellliseksi. 

Launtai-iltana menin tuon suomalaisen vaihtarin ja hänen hostperheen kanssa eläintarhan Zoolights-tapahtumaan. Koko eläintarha oli koristeltu kauniilla jouluvaloilla ja käveltiin siellä pari tuntia ihastelemassa niitä. Tavattiin myös joulupukki (oikeasti varmaan mun eka kerta ikinä!!) ja Frozenin Elsa eli ilta oli aikalailla täydellinen.

Sunnutaina ajettiin kotiin ja matkalla pysähdyttiin supersöpössä pikkukylässä, joka sai mut haaveilemaan amerikan roadtripista vieläkin enemmän. Kotiin tultuani siivosin huoneeni ja sitten olikin aika muuttaa mun toisen hostperheen luokse. Olin kuvitellut, että muutto tulee olemaan helppo, koska tiesin toisen perheeni olevan aivan mahtava ja olin odottanut muuttoa jo viikkoja. No, siinä sitten hyvästellessäni ekaa hostperhettä tajusin, että vaikka ei ehkä oltukaan ihan samalla aaltopituudella ja olin odottanut ekalta hostperheeltäni vähän eri asioita, niin he olivat kuitenkin mukavia ihmisiä ja iso osa mun vaihtovuotta. Tuntuu kuitenkin siltä, että meidän välit saattaa jopa muuttua paremmiksi, kun mun ei tarvitse asua heidän luonaan ja tullaan olemaan yhteyksissä vielä mun vuoteni aikana. 

Nyt asun siis neljättä päivää tän toisen perheen luona ja kaikki on mennyt tosi hyvin. Tähän kuuluu vanhemmat ja 7.v. poika sekä koira ja kissa. Vielä menee aikaa ennen kuin pystyn taas olla täysin kotonani uudessa talossa, mutta se on varmaan ihan normaalia. 

Likes

Comments

Tällä kertaa kirjoitan yhdestä amerikkalaisimmasta päivästä, joita olen täällä ollessani kokenut. Viime viikon tiistaina vietettiin siis Halloweenia ja ainakin mun kokemukseni oli aivan mahtava! Halloweeniahan täällä alettiin fiilistelemään jo syyskuussa ja lokakuun aikana kaupat täyttyivät niin puvuista, karkeista kuin koristeistakin ja talot muuttuivat päivä päivältä hienommiksi koristeluineen. Mä en ole viettänyt Halloweenia kunnolla oikeastaan koskaan eikä se ole ikinä merkinnyt mulle mitään, mutta tiesin jo vaihtoa odotellessani, että tänä vuonna asia tulee muuttumaan. Vietin mun ensimmäisen oikean Halloweenini mun hostperhe #2 kanssa, vaikka asunkin siis vielä ensimmäisessä perheessäni. He kutsuivat mut trick or treat-kierrokselle kanssaan jo monta viikkoa sitten ja omasta mielestäni mun ilta ei olisi voinut yhtään parempi.

Koulun jälkeen pukeuduin kenguruksi (sama puku, jota käytin koulun spirit weekillä) ja lisäsin asuuni pienen suomen lipun. Tajusin vasta karkkikierroksella, että mun asuhan oli ihan täydellinen. Kenguruillahan on ne mahataskut ja sain paljon kehuja ja hymyjä, kun ihmiset näkivät, että ämpärin tai pussin sijasta kerään karkkia mahataskuuni. Takaisin asiaan, eli hostäiti #2 tuli hakemaan mut ja ajettiin heille. Heidän naapurustonsa on todella suosittu Halloweenina, koska siellä suljetaan tiet illaksi eli paikka on turvallinen lapsille + moni alueen taloista osallistuu eli tarjolla on paljon karkkia ja hyvä tunnelma. Lähdettiin kävelemään kun oli vielä valoisaa ja jatkettiin yhteensä ehkä n. 2h. Ihmisiä oli ihan valtavasti ja pimeän tultua kadut olivat oikeasti täynnä iloisia lapsia ja aikuisia ja tunnelma oli aivan mahtava. Mun 7.v. hostveli juoksi kaverinsa kanssa talosta toiseen ja me yritettiin pysyä hostisän kanssa perässä.

Kävin itse ehkä joka kolmannessa talossa, johon pojat menivät ja sain mun Kånkenin ihan hyvin täyttymään. Oli ihanaa huomata, kuinka paljon ihmiset olivat panostaneet tuohon yhteen iltaan. Niin lapset kuin suuri osa aikuisistakin oli panostanut asuihinsa ihan tosissaan ja monet karkinjakajat olivat ulkona/kuistilla ison karkkikulhon kanssa vastassa ja täyttivät sitä sitä mukaan kun se tyhjeni. Ihmisiä ja eläimiä (koiria) kulki sisään ja ulos ja kaikkialta kuului trick or treat, thank you, happy halloween, I love your costume, jne. Kiireisimpään aikaan taloihin oli pitkät jonot ja yhdessä vaiheessa mun hostveli katosi väkijoukkoon... No, hän löysi onneksi itse kotiin ja ilta päättyi hyvin. Menin karkkikierroksen jälkeen vielä heidän luokse syömään ja ihastelemaan karkkisaalista. Oli taas aivan ihanaa viettää aikaa tuon perheen kanssa ja en malta odottaa, että pääsen muuttamaan heidän luoksensa (enää reilut kaksi viikkoa!!).

Itselläni oli siis oikein perinteinen leffoista tuttu Halloween ja olen todella onnellinen, että pääsin tuon kokemaan. En ollut osannut aavistaa, että oikeasti kadut täyttyisivät ihmisistä ja tunnelma olisi noin upea. Yritän ehdottomasti päästä kokemaan jenkkihalloweenin uudestaan joskus tulevaisuudessa!

Likes

Comments

Viime viikolla mun koulussa vietettiin teemaviikkoa, jonka terkoituksena oli mun käsityksen mukaan nostaa high school spiritä, kouluhenkeä, yhteenkuuluvuuden tunnetta, yms. ennen viikonlopun Homecomingia. Maanantaina meillä oli pajama day, tiistaina, twin day, keskiviikkona senior citizen day, torstaina throwback thursday ja perjantaina spirit day (jokaisella luokka-asteella oma väri esim. seniorit musta). Oli kiva huomata, että moni otti viikon tosissaan ja ainakin jokaisella mun tunnilla oli pukeutuneita. Viikon päätteeksi eli perjantaina oli sitten spirit day ja koulun jälkeen kokoonnuttiin koko koulun voimin kohottamaan vielä tunnelmaa jumppasaliin. Siellä haastateltiin homecoming king ja queen ehdokkaat ja lopulta paljastettiin voittajat. Alhaalla laadukkaita kännykän kuvia teemaviikon päiviltä, jolloin mä panostin pukeutumiseen :)
Perjantai-iltana oli sitten homecoming football game, johon menin espanjalaisen Marcin ja ranskalaisen Elisan kanssa. Käytiin sitä ennen syömässä dinner yhdessä pikaruokapaikassa ja ostin näin niin kuin 2kk jälkeen ensimmäisen amerikkalaisen hampurilaiseni... Marc ja Elisa ovat myös Rotary-vaihtareita ja siis kaksi niistä kolmesta Yakiman Rotary-vaihtarista, jotka asuvat mun lisäkseni Yakimassa. Lähdettiin pelistä ennen sen loppumista mun luokse katsomaan pari leffaa ja he jäivät sitten vielä yöksi. Lauantaina mun hostit olivat tehneet ihan mahtavan jenkkiaamiaisen eli paksuja vohveleita vaahterasiirapilla, kermavaahdolla, suklaahipuilla ja mansikoilla, nam!
Viikko sitten kävin kokeilemassa jääkiekkoa Yakiman naisjoukkueessa, mutta jouduin toteamaan, että tällä polvella ei pelata kunnolla vielä ainakaan pariin kuukauteen. Onneksi on koulun weight lifting club, joka pitää mut kunnossa niin henkisesti kuin fyysisestikin! Ylhäällä kuva myös musta photographing tunnilta, jonka ansiosta pääsen joka päivä kävelemään ympäri koulua mun toisella tunnilla, ihanan rento tunti, mutta myös hyödyllinen. Sain viime viikolla postia niin äidiltä, tädiltä kuin mummoltakin ja Pieni pala Suomea onkin piristyttänyt mua taas kummasti. Tällä viikolla tuli lisää suomiherkkuja kummitädiltä sekä ihana kirje pikkuserkulta. Mulle saa aina lähettää postia, kortit päätyvät kirjoituspöytäni ylle seinälle :)
Eksyin taas aiheesta, mutta launtaina oli yksi vaihdon parhaista päivistäni. Aamulla vietin vielä aikaa Marcin ja Elisan kanssa ja heidän lähdettyä kotiin alkoikin sitten Homecoming tansseihin valmistautuminen. Iltapäivällä lähdin kaverini luokse, joka teki meikkini ja hiukset ja häneltä lähdettiin sitten tyttöporukalla ensin syömään ja sitten itse tansseihin. Homecomingtanssit, mitä niistä nyt voisi sanoa? Musiikki oli mitä oli, osa ihmisistä ymmärsi tanssimisen eri tavalla kuin toiset, mutta ainakin mulla oli hauskaa. Tapasin paljon uusia ihania ihmisiä ja kyllä, minä Tuulevi tanssinvihaaja, TANSSIN. Oli kaiken kaikkiaan ihana ilta ja jään odottamaan promia. Yritin kysellä ihmisiltä, että miksi he viettävät homecomingia, mutta kenelläkään ei ollut mitään tietoa. Jos joku tietää, niin saa valaista mua. 


Maanantaina olin Elisan luona, jossa katsottiin pari leffaa ja leikittiin hänen söpöjen pikkusisarusten kanssa (Sampsalle terveisiä, että ei ollut yhtä söpöjä kuin hän) <3. Tänään olin taas Rotary-kokouksessa, johon meinasin kyllä nukahtaa, mutta sainpahan taas syötyä hyvin :) Tällä viikolla ei siis ole hirveästi mitään tapahtunut, perusarkea eli koulua, weight liftingiä ja Netflixiä. Kaikki siis hyvin :) 

Likes

Comments

Pienen tauon jälkeen tuli taas bloginkirjoitusolo eli tässä nyt vähän viime aikojen kuulumisia niin sanoina kuin kuvinakin. Eilen alkoi mun 9. viikko vaihtarina ja voin vihdoin sanoa rehellisesti, että mulla menee todella hyvin. Viimeiset pari viikkoa olen herännyt iloisena ja onnellisena uuteen päivään ilman tunnetta siitä, että haluaisin vain nukkua vuoteni ohi ja palata takaisin kotiin. Olen alkanut tykkäämään mun ihan normiarjesta, olemaan kiitollinen pienistä jutuista ja tajunnut, että aika kuluu oikeasti tosi nopeasti... Olen siis vihdoin lopettanut vaihdon tuhlaamisen ja alkanut elämään.

Viime viime viikolla aloitin weight lifting clubin, jossa pääsen treenamaan koulun upealla salilla (!!!) neljä kertaa viikossa, autoin koulun lentopallopelissä myymällä nuudeleita ja limpparia sekä osallistuin Operation Harvestiin ja pääsin telkkariin. Operation Harvest oli siis iso hyväntekeväisyystapahtuma, jossa ajettiin ympäri kaupunkia ja kerättiin ruokapaketteja talojen pihoilta. Meidän autossa oli paikallinen televisiotoimittaja ja ranskan opettaja kertoi nähneensä mut uutisissa seuraavana päivänä (itse en ole tuota vieläkään löytänyt).

Viime viikolla tilasin hatun ja viitan graduationia varten, join ensimmäisen pumpkin spice latteni, kävin kahvilla montenegrolaisen vaihtarin kanssa, ostin John Greenin uusimman kirjan (signed copy!!), kävin Rotary-tapaamisessa, nautin weight liftingistä, nauroin yhdessä muiden vaihtareiden kanssa kun kouluni hävisi 41-6 football gamen, tutustuin seuraavaan hostperheeseeni (voisin muuttaa heille vaikka heti!!) JA sain kuulla, että vietän joulun Meksikossa!! En siis pääse kokemaan ihan perusjenkkijoulua, mutta ei kyllä hirveästi haittaa... Muutan seuraavaan perheeseeni Thanksgivingin jälkeen ja vietän siis joulun heidän (mukana matkalla myös molemmat isovanhemmat) kanssaan Meksikossa. Ihan hullua enkä varmasti tule unohtamaan tätä joulua...

Viikonloppuna pääsin myös hikingille/pyöräretkelle ihanien pikkupoikien kanssa (tuleva hostveli + kaverit), corn mazeen (maissipeltoon tehty labyrintti), kurpitsoja poimimaan ja juttelemaan oikein kunnolla skypessä siskojen & serkun kanssa. Sunnuntai-iltana vietettiin pikkuveljen 17.v. synttäreitä ja käytiin syömässä yhdessä ihanassa sushipaikassa. Kuultiin mm. henkilökunnan mielenkiintoinen versio synttärilaulusta... Maanantaina menin koulun jälkeen kavereiden kanssa syömään ja siitä yhden kaverin luokse homecomingmeikkiä harjoittelemaan ja leffaa katsomaan. Tällä viikolla meidän koulussa vietetään Homecomingia, josta kirjoitan enemmän sitten myöhemmin. Sitä edeltää spirit week eli joka päivä pukeudutaan jonkun teeman mukaan. Eilen oli pajama day ja pääsin pukemaan ihanan pehmeän ja lämpimän kengurupuvun, jonka pieni kenguruvauva sai paljon kehuja... Tänään oli twin day ja pukeuduin montenegrolaisen Anastasijan kanssa samalla tavalla: farkut, samat villapaidat, converset ja hiukset samalla tavalla. Tuo ihan ensimmäinen kuva on muuten siitä, kun käytiin Anastasijan kanssa sinfoniakonsertissa (?) edellisenä viikonloppuna. Yakiman Capitol theater on todella kaunis ja tää oli jo toinen kerta kun pääsin sinne (kolmas, mutta silloin oltiin vaan rotarien kanssa syömässä jossain juhlasalissa).

Mitäs muuta? Mulla menee hyvin, nautin elämästäni täällä (tulevat vaihtarit: ei tarkoita sitä, että olisi koko ajan superihanaa ja mahtavaa) ja odotan innolla ihan mahtavia juttuja, joita on tulossa pitkin syksyä! Koulussa menee hyvin, enkkukin sujuu ihan ok ja eilen saapuneet Fazerin siniset Suomesta pitävät mut hengissä ainakin jonkun aikaa :)

Ihanaa syyslomaa teille Suomeen!

Likes

Comments

Tässä postauksessa kerron enemmän mun vaihtojärjestöstä eli Rotarysta ja myös mun omia mielipiteitä siitä, että millaista on olla Rotary-vaihtari. Jos Rotaryn nuorisovaihto kiinnostaa, niin kannattaa käydä lukaisemassa myös kaksi aiempaa osaa, jotka kirjoitin ennen vaihtoon lähtöä. 

Kaikki alkoi siitä, kun saavuin Yakiman lentokentälle ja mua vastassa oli joukko ihmisiä, joita en ollut ikinä tavannut. Hostperheen lisäksi paikalla oli myös kolme Rotaryn edustajaa ja näiden viikkojen aikana olen oppinut tuntemaan heitä paremmin ja tiedäm jo suurin piirtein, että keneen kuuluu ottaa yhteyttä missäkin asiassa. Kaikilla vaihtareilla on oma counselor, joka hoitaa juuri hänen asioita ja jonka tehtävänä on varmistaa, että kaikki menee hyvin. Mun counselor ajaa mut yleensä joka viikkoisiin Rotary tapaamisiin ja hän on se, kehen otan yhteyttä, jos tulee ongelmia perheen kanssa. Sitten on yksi nainen (en tiiä näiden muiden virallisia nimityksiä), joka hoitaa ylemmän tahon juttuja ja häneltä kysyn esim. luvan kaikkiin isompiin matkoihin, yms. Hän tietää siis sännöistä tosi paljon ja aina kun joku vähänkin mietityttää, niin laitan hänelle viestiä. Sitten on vielä yksi nainen, joka esim. ajoi meidät Yakiman vaihtarit Kanadaan alkuorientaatioon, mutta en tiedä hänen tehtävistä oikeastaan enenmpää.

Rotary-vaihtarina mulla on Suomessa sponsoriklubi, joka lähetti mut tänne sekä täällä paikallinen hostklubi. Suomeen tuli mun tilalle tyttö Kaliforniasta ja täältä lähti poika jonnekin Etelä-Suomeen. Rotaryklubit kokoontuvat yleensä kerran viikossa, mutta ovat muuten tosi erilaisia. Mun hostklubi täällä Yakimassa on 300 hengen klubi, joka kokoontuu joka torstai klo 12.00. Mun ei tarvitse mennä noihin kokouksiin kuin kai kerran kuukaudessa, mutta olen käynyt siellä joka viikko, koska a) tapaan joka viikko uusia mielenkiintoisia ihmisiä, b) haluan tietää enemmän Rotarysta, c) saan skipattua kaksi tuntia koulua ja d) syötyä HYVÄÄ ruokaa. Jokaisen kokouksen idea on siis se, että rotaryt (hieman vanhemmat vaikutusvaltaiset hyvin toimeentulevat ihmiset) istuvat suuressa salissa syömässä lounasta samalla kun joku heidän tukeman projektin esittelijä kertoo enemmän kyseisestä projektista. Mun klubi tukee esim. yhtä pariskuntaa, joka pelasti n. 10 simpanssia laboratorioista ja kasvattaa niitä nyt kotonaan hyvissä oloissa :) Kokouksiin kuuluu myös yleensä viiden kysymyksen tietokilpailu ja aina kun vastaa väärin, niin joutuu maksamaan dollarin. Vaihto-ohjelma on siis vain yksi monista Rotaryn tukemista jutuista, mutta ainakin meille suomalaisille ehkä se tunnetuin. Tän blogin etusivulla on linkki Suomen Rotaryn sivuille, jos järjestö kiinnostaa enemmän. 

Mun Rotary-piiri (Washington ja British Kolumbia Kanadassa) järjestää meille 25 vaihtarille tän vuoden aikana viisi viikonloppua, joiden aikana päästään tietysti tutustumaan toisiimme, mutta myös tekemään kaikkia kivoja juttuja, kuten laskettelemaan, yms. Kirjoitan niistä sitten enemmän, kun niiden aika on. Alkuorientaatio vietettiin Kanadassa Pentictonissa, jossa vain lähinnä puhuttiin säännöistä ja edessä olevasta vuodesta ja tutustuttiin toisiimme. Vuoden lopussa on myös mahdollisuus osallistua bussireissulle piirin halki (ainoa, joka pitää maksaa itse) ja se on kuulemma koko vuoden kohokohta. 

Mun klubi & Yakiman muut klubit järjestävät ainakin mun kaupungin neljälle Rotary-vaihtarille paljon ohjelmaa ja myös klubin yksittäiset jäsenet ovat innokkaina järjestämässä meille ohjelmaa. Oltiin esim. yhdessä ihanalla hikingilla, viikonloppuna on hyväntekeväisyystapahtuma ja marraskuussa pääsen Seattleen katsomaan vähän suuremman luokan jenkkifutista ja katsomaan nähtävyyksiä. 

Rotary-vaihtarina mulla tulee olemaan tän vuoden aikana kolme perhettä ja mun mielestä se on vain positiivinen asia. Kirjoitan enemmän ajatuksia siihen liittyen myöhemmin. Mulla on myös hieno sininen edustusjakku, joka on jo aika hyvin täyttynyt muiden vaihtareiden antamista pinsseistä. Mukana on myös perinteisiä käyntikortteja, jotka ei nyt sinänsä ole välttämättömiä, mutta mun mielestä hauska Rotaryn yksityiskohta. Mun tehtävänä on myös vaihtaa viirejä paikallisen klubin kanssa ja viedä, sitten mun sponsoriklubille Suomeen hostklubin antama viiri. 

Sitten mun omiin mielipiteisiin. Mulla on mennyt Rotaryn kanssa alusta asti kaikki todella hyvin. Sain Suomessa apua kaikkeen ja tiesin, keneen tuli ottaa yhteyttä milloinkin. Sama juttu on ollut täällä ja mulla on todella turvallinen olo, sillä tiedän, että näitä ihmisiä oikeasti kiinnostaa mun hyvinvointi ja ovat aina valmiita auttamaan ihan missö tahansa asiassa. Rotary mahdollistaa monia juttuja, joita muut järjestöt eivät tee ja järjestönä Rotary on todella luotettava pitkine perinteineen. Kaikki tapaamani rotaryt ovat todella mukavia ja kaiken kaikkiaan en voisi olla tyytyväisempi järjestööni. Olen todella kiitollinen niin mun sponsoriklubille siellä Suomessa kuin hostklubilleni täällä Yakimassa siitä, että he mahdollistavat mulle tämän hienon mahdollisuuden. 

Tulipahan taas sekavan pitkä teksti, mutta toivottavasti saitte jonkunlaisen käsityksen Rotarysta. Jatkan taas joskus tulevaisuudessa :) 

Likes

Comments

Tänään alkoi 7. viikko vaihtarina ja täytyy kyllä sanoa, että olo on juuri nyt todella onnellinen ja kiitollinen. Kirjoitan ekaksi vähän kuluneen viikon tapahtumista ja sitten lopuksi vähän "oikeita" kuulumisia eli mitä mulle noin niin kuin henkisesti kuuluu.

Viime viikon maanantaina pääsin kokemaan elämäni ensimmäisen State Fairin, joka ainakin täällä Yakimassa oli todella iso juttu ja koko kaupunki eli sen hengessä mukana. Mun käsityksen mukaan kyse on siis alunperin elonkorjuun ja agrikulttuurin esittelystä/juhlasta, mutta nykyään on myös paljon muuta. Yakiman Fair vietti tänä vuonna 125v. juhlavuottaan eli oli ilmeisesti vieläkin hienompi kuin yleensä. Fairia juhlittiin kymmenen päivää (loppui eilen) oikein erillisellä Fair alueella ja siitä puhuttiin koulussakin koko ajan.

Alueella oli ihan kaikkea, mitä kunnon amerikkalaiselta tapahtumalta voi toivoa. Kotieläinten ja maatalouden esittelyn lisäksi sieltä löytyi totta kai musiikkia, PALJON erittäin hyvää, mutta myös mielenkiintoista jenkkiruokaa, huvipuistolaitteita, pelikojuja, taidetta, esiintyjiä (hypnotisoija, koirakuoro, akrobatiaa, jne.) ja tietenkin paljon amerikkalaisia ja hyvää tunnelmaa. Mulle tuli ensimmäistä kertaa sellainen olo, että nyt ollaan siellä leffojen Ameríikassa ja tykkäsin tuosta tosi paljon. Pääsin maistamaan mielenkiintoisia uusia jenkkiruokia kuten corn dogia (kuva alempana), funnel cakea ja caramel applea.

Fair oli siis todella positiivinen kokemus ja oli juuri sellainen tapahtuma, joka vaihtarin kuuluu kokea jos haluaa tutustua alueen kulttuuriin. Olin siellä siis maanantaina ja rehellisesti sanottuna loppuviikko menikin sitten ei niin kivasti. Olin jotenkin todella huonolla tuulella, väsynyt ja ikävöin kotiin ja kaikki tuntui vain ärsyttävältä. Perjantain viimeisellä tunnilla aloin sitten kuitenkin piristyä, koska pelasimme US Historyssa hauskaa tietokilpailua ja viikonloppu alkoi olla jo lähellä.

Koulun jälkeen kävin kotona pakkaamassa tavarat ja sitten lähdettiin hostveljen ja hänen kaverinsa kanssa ajamaan kohti Ellensburgia, joka on sellainen todella söpö pikkukaupunki n. 45min ajomatkan päässä. He jättivät mut kaupungin ainoalle high schoolille, jossa olin sopinut tapaavani sveitsiläisen vaihtarin Lailan. Mentiin yhdessä katsomaan heidän koulun jefupeliä ja tapasin siellä myös ruotsalaisen Linnean, jonka kanssa oli ihanaa puhua kaikesta tutusta eli jääkiekosta, Euroviisuista ja Venäjästä. Puoliajalla lähdettiin Lailan ja hänen hostvanhempien kanssa syömään yhteen söpöön ravintolaan ja siitä sitten heille kotiin ja pikku hiljaa nukkumaan. Lauantaiaamuna lähdettiin kävelemään downtowniin ja rakastuin kaikkiin niihin ihaniin pikkupuoteihin ja katuihin ja tuon aidon jenkkikaupungin tunnelmaan. Yakima on ennenminkin sellainen ruma, epäsiisti ja melko köyhän näköinen kaupunki, joten oli ihana päästä näkemään jotain erilaista. Myöhemmin illalla oltiin auttamassa Lailan koululla, jossa järjestettiin Hall of fame-tilaisuus koulun vanhoille urheilijoille.

Oli siis ihanaa päättää viikko jonkun kanssa, joka ymmärtää täysin mun tunteita ja tietää mitä käyn läpi. Vaihtoon kannattaa lähteä jo pelkästään sen takia, että saa hyviä ystäviä ympäri maailmaa ja voi sitten myöhemmin säästää hotellikuluissa, kun tietää aina jonkun, kenen sohvalla nukkua... Mä suunnittelen jo matkaa ainakin Ruotsiin ja Sveitsiin.

No, mitä mulle nyt siis oikeasti kuuluu? Juuri nyt mulle kuuluu tosi hyvää. Olen todella iloinen ja kiitollinen siitä, että aina kun alkaa koti-ikävä painaa, niin tiedän saavani juuri oikeanlaista rohkaisua ja lohdutusta, kun laitan Suomeen viestiä ja kerron olostani. Myös paikallinen Rotary tukee mua todella hienosti ja tiedän saavani sieltä apua ihan mihin tahansa ongelmaan. Kirjoitan joskus lisää mun ajtuksista Rotaryyn liittyen, mutta tiivistettynä siis olen todella kiitollinen ja onnellinen siitä, että pääsin vaihtoon juuri heidän kauttaan. Hostperheen kanssa menee ihan hyvin, mutta motivaationa toimii tieto siitä, että pääsen vaihtamaan seuraavaan perheeseeni marraskuun lopulla. Koulussa menee myös ihan mukavasti, vaikka se onkin nyt muuttunut tavallisen tylsäksi koulun käynniksi. Ainakaan ei tarvitse stressata arvosanoista enkä teekään koulun eteen muuta kuin läksyt.

Yksi päivä ja viikko kerrallaan yritän täällä elellä ja parhaani mukaan nauttia mahdollisimman monesta hetkestä. On huonoja hetkiä ja parempia hetkiä, mutta kertaakaan en ole päätöstäni katunut, vaan jokaisen päivän päätteeksi olen ylpeä itsestäni ja kiitollinen kaikesta siitä, mitä mulla on juuri nyt. Vaihto on jotakin ainutlaatuisen hullua ja ehdottomasti sitä, mitä mun (ja kaikkien muidenkin) pitää käydä läpi.

Likes

Comments

Voi että. Tasan kuukausi sitten jouduin sanomaan heipat kaikelle sille tutulle ja turvalliselle, jota olin niin paljon rakastanut ja lähtemään jonnekin tuntemattomaan. Nyt alkaa arki jo pikku hiljaa rullata ja kaikki alkaa muuttua tutuksi.

Mulle tämä eka kuukausi ei ole ollut sellainen ihana honeymoon vaihe, jonka aikana kaikki menee hyvin ja on vain niiiin ihanaa! Paljon on tapahtunut, paljon olen kokenut ja paljon olen pohtinut ja miettinyt asioita. Päällimäisinä tunteina ovat tällä hetkellä onnellisuus ja kiitollisuus ja ekan kerran tuntuu siltä, että ehkä mä tosiaan pystyn jonakin päivänä sopeutumaan tänne. Kotina en tätä paikkaa pysty vielä pitämään, mutta eihän mun tarvitsekaan.

Eilen kävin ekan kerran elokuvissa ja täytyy sanoa, että olisin toivonut vähän enemmän. Tuo kokemus ei nyt mitenkään suuresti eronnut suomalaisesta leffassa käynnistä, mutta oli kiva tutustua kavereihin paremmin ja itse elokuva (Dunkirk) oli todella hyvä. Tajusin vasta kun leffa alkoi, että ai niin, tässä ei olekaan tekstitystä suomeksi. Hyvin kuitenkin ymmärsin :)

Tänään olin päivällä taas Rotary-kokouksessa, joka oli tällä kertaa meidän koulussa. Oli huvittavaa istua sivistyneiden ja siististi pukeutuneiden rotarien kanssa keskellä koulun isoa salia syömässä lounasta (ja hyvää jälkiruokaa...), kun muut oppilaat istuvat katsomossa (salissa siis kunnon katsomot korista varten) kuuntelemassa tämän viikon puhujaa. Idea noissa kokouksissa on siis se, että joka viikko on joku puhuja jostain projektista, jota Rotary tukee ja kuunnellessa syödään aina hyvin.


Tässä kuva tiistain softball-pelistä, jota itse siis katsoin kentän reunalta. Joo, meidän joukkue on ihan uusi ja pelattiin sarjan parasta vastaan eli yllättäen hävittiin. Mä olen itse asiassa tullut siihen tulokseen, että vaikka rakastan softballia lajina, niin en vain halua rikkoa taas polveani. Tunnen polveni sen verran hyvin, että tiedän sen loukkaantuvan jossain vaiheessa uudestaan jos vielä jatkan. Innostuin koulun outdoor-klubista ja weight lifting klubista, joten lopetan varmaan softballin ja aloitan ainakin noissa kahdessa klubissa. Haluan kuntouttaa polven kunnolla taas terveeksi, jotta pääsen sitten talvikaudeksi ehkä pelaamaan korista. Keväällä odottaa sitten softballin sijasta tennis tai yleisurheilu.

Kohta lähden vielä toiseen Rotary-tapaamiseen, jossa esitellään heidän vaihtoprojektia kiinnostuneille nuorille ja heidän vanhemmilleen. Siitäkin on jo vuosi, kun itse hain vaihtoon!!

Tällä hetkellä siis menee tosi hyvin ja vaikka ikävöin monia asioita Suomesta, niin ikävä ei häiritse arkea, vaan pidän sitä tähän vaihtariarkeen kuuluvana asiana, joka kulkee läpi vuoden mun mukana.

Ja ai niin, syksy tuli vihdoin tännekin! Aamuisin herätessä ei haluaisi nousta lämpimän peiton alta pois, mutta onneksi mummon antamat villasukat lämmittää. Nyt ulkona ropisee tasainen sade, jota tänne onkin odotettu jo kauan. Kuulemma ei ole neljään kuukauteen satanut ja tänä vuonna olikin pahin maastopalotilanne vuosikymmeniin. Paloista johtunut savusumu on nyt onneksi sateen ansiosta lähtenyt.

Pakko vielä tähän loppuun hehkuttaa pikkujuttuja, jotka ovat saaneet mut hyvälle tuulelle viime päivinä:

- Hyvin mennyt matikan testi

- Mukava keskustelu yhden Rotary-miehen kanssa

- Koulun ihana henkilökunta (tänäänkin "vartija" pyysi mua liittymään tennisjoukkueeseen ja opettajat kyselee aina kuulumisia)

- Koulun kirjaston lainaustiskillä ollut mukava tyttö

- Koulun lounassalaatit

- 4l jäätelöpaketti, jonka löysin äsken pakkasesta (ei, en syönyt kokonaan)

- Mummon villasukat!

- Postikortit ja kirjeet Suomesta

- Oivallus siitä, että en ole ainoa vaihtari, joka tuntee samanlaisia tuntemuksi kuin minä (kiitos suomalaisten outboundien wa-ryhmälle)

Likes

Comments

Lähes neljä viikkoa olen jo ehtinyt tätä jenkkielämää elellä. Aika on mennyt todella nopeasti, mutta toisaalta tuntuu siltä, että olen ollut poissa jo ikuisuuden enkä osaa enää edes oikein kuvitella elämääni Suomessa. Mun alkutaival ei ole ollut mikään kaikista helpoin ja kun luen muiden vaihtareiden blogeja, niin tuntuu siltä, että olen ainoa, joka ei kokenut tuota vaihdon alkuhuumaa, jonka aikana kaikki on ihanaa ja hauskaa. No, kaikkien vaihtokokemus on erilainen enkä aio sen enempää vertailla omaani muiden kokemuksiin. Tämä on mun vuosi, juuri täällä, näiden ihmisten kanssa ja mun tehtävä on sopeutua siihen, mitä mulle on annettu.

Koulussa menee hyvin ja tykkään olla siellä. Opettajat ovat todella ihania ja valmiina auttamaan ihan kaikessa. Kielen takia olen joutunut tekemään enemmän töitä, kuin mitä muuten tulisi tehtyä. Yritän vakuuttaa itselleni, että mun ei tarvitse stressata koulun takia ja on ihan ok olla panostamatta samalla tavalla kuin Suomessa. Se on vain hankalaa hyväksyä, koska olen aina ollut "vastuuntuntoinen ja ahkera opsiskelija, joka on aina hoitanut opiskelunsa kunnolla".

Softball on ihanaa ja ilmeisesti mun pesistaidoista on hyötyä, koska itseäni yhtään kehumatta, olen joukkueen parhaimmistoa. Säännöt on vielä vähän hakusessa, koska ei niitä olla kauheasti käyty läpi, mutta muuten menee ihan hyvin. Kunnes. Minä idiootti menin taas kerran rikkomaan polveni (juu mun oikealla polvella on rikas historia) ja nyt menee taas muutama viikko rauhallisemmin. Ärsyttää, koska olin suunnitellut jo pelaavani talvikaudella korista ja keväällä fast-pitch softballia ja nyt tuli taas sellainen olo, että ehkä mun polvi ei vain kestä urheilua. Saa nyt nähdä, että miten mulle käy. Tuntuu vain niin pahalta, koska kerrankin olen päässyt urheilemaan kunnolla ja nauttimaan joukkueeseen kuulumisesta (olin niin ujo nuormepana, etten vain olisi pystynyt harrastamaan mitään). Tänään polven rikkomisen jälkeen, kun istuin koulun parkkipaikalla odottamassa kyytiä, niin alkoi vain kyyneleet valua pitkin poskia, koska juuri kun mulla alkoi mennä muuten hyvin, niin taas tuli yksi asia lisää, josta murehtia. Kaiken lisäksi meillä on ensi viikolla ekat pelit ja tuntuu siltä, että mä en kyllä niihin pysty osallistumaan. Vaikeampaa tästä tekee vielä se, että pitäisi osata enkuksi kertoa mun polven historiasta, kun tuskin tiedän suomeksikaan, että mikä siinä on.

Onneksi mulla on paljon muita kivoja juttuja tulossa. Huomenna sveitsiläinen vaihtari tulee mun luokse yökylään läheisestä kaupungista ja tiedossa on ainakin shoppailua ja Yakiman downtowniin tutustumista (joo en ole vieläkään käynyt siellä kunnolla...). Ensi viikolla on muutama Rotaryn juttu, eka jenkkifutispeli ja yksi kaupungin iso tapahtuma, josta kirjoitan lisää, kun tiedän enemmän.

Yleisesti ottaen kaikki on nyt ihan ok ja olen oppinut elämään koti-ikävän kanssa ja tiedän, mikä siihen mun kohdalla auttaa. Alan tuntea itseni kotoisaksi ja joka päivä löydän hirveästi asioita, joista olen onnellinen ja kiitollinen. Helppoa tämä ei ole, mutta eihän kukaan niin sanonutkaan. Perheen kanssa menee myös hyvin ja pääsin myös tapaamaan tulevat perheeni, jotka vaikuttivat aivan ihanilta. Alustavasti olen suunnitellut perheen vaihdon marraskuun loppuun/joulukuun alkuun ja seuraavan sitten maaliskuulle. Seuravaa perhe kertoi jo ostaneensa mulle kausikortin laskettelukeskukseen ja kuulemma he käyvät siellä lähes joka viikonloppu, ihanaa!

Nyt alkaa olla taas se aika, kun monet alkaa pohtia vaihtoon lähtöä ja teille sanon, että tehkää se! Hakekaa vaihtoon ja lähtekää kokemaan jotain hullua. Tää vuosi ei ole loma eikä myöskään mikään pakopaikka omasta elämästä, mutta jos sulla on mahdollisuus tehdä tää, niin en keksi yhtäkään syytä olla tekemättä. Tälläisesta kokemuksesta ei olisi haittaa kenellekään.

Voimia opiskeluun ja pimenevään syksyyn!

Likes

Comments

Nyt on toinen viikko Yakimassa takana ja pikkuhiljaa alkaa jo muodostua jonkinlainen rytmi arkeen. Viikonloppuna olin perheen kanssa mm. hikingilla läheisessä kansallispuistossa sekä kajakoimassa ihanalla järvellä. Maanantaina vietettiin Labor dayta eli saatiin ylimääräinen vapaapäivä koulusta. koti-ikävältä ei olla täällä vältytty, mutta esim. tänään mulla on ollut aivan ihana päivä enkä ole ehtinyt edes ajatella koti-ikävää. Itsestäni olen vain huomannut, että satun olemaan koti-ikävöivää tyyppiä ja sille ei vain voi mitään. Onneksi viestit Suomesta auttavat ja tiedän, että siellä on monia ihmisiä, jotka mua ajattelevat.

Nyt itse aiheeseen eli mun ensikokemuksiin high schoolista. Käyn siis AC Davis High Schoolia, jossa opiskelee tänä vuonna n. 2500 oppilasta. Kouluun saan aamuisin kyydin momilta tai daddylta. Mun jokainen päivä alkaa klo 8.00 ja mun päivittäinen lukkari näyttää tältä:

1. IB English

2. Photo and video

3. Accounting

4. French Honors 2

5. Sports medicine

6. US History

Enkku on tähän mennessä ollut vaikein aine, koska runojen tulkinta mun enkulla ei ihan oikein oo mun vahvin juttu, mutta tykkään opettajasta, joten ihan ok. Valokuvauksessa ei olla vielä päästy vauhtiin, mutta vaikuttaa todella kivalta aineelta ja tässäkin mulla on ihana opettaja. Matikassa ollaan käyty prosenttilaskuja eli asioita, joita Suomessa opiskelin noin neljä vuotta sitten... Helppoa ja ihana opettaja= tykkään. Ranskan ryhmä on opiskellut kieltä vuoden eli saman verraan kuin mä Suomessa, mutta me ollaan käyty samoja asioita kuin mä opiskelin ekan ranskan kurssin alussa Suomessa... Mutta jälleen kerran kunniaa ihanalle opelle, joten tykkään tuostakin, vaikka meinaankin tylsistyä tunneilla. Sitten on vuorossa sports medicinen, jossa siis käydään öäpi urheiluvammoja ja niiden hoitoa. Todella mielenkiintoista ja sanaston takia vielä hiukan hankalaa, mutta tää on ainakin aine, jossa opin jotain uutta. Joka päivän päätteeksi mulla on mun lemppariainetta eli US History. Rakastan mun ihanaa nuorehkoa irlantilaistaustaista opettajaa, joka kättelee jokaisen oppilaan ovella ja toivottaa tervetulleeksi nimellä. Hänen tuntinsa ovat todella mielenkiintoisia ja hän varmistaa aina, että pysyn kärryillä. Muutenkin kaikki opettajat kohtelevat mua ihanasti ja ovat koko ajan valmiita auttamaan.

Lounas on meidän koulussa ilmainen ja mun mielestä melko monipuolinenkin. Lounasta syödään aina saman porukan kanssa samassa pöydässä ja se on yleensä ainoa tilaisuus päivän aikana, kun ehtii nähdä kavereita. Tuntien välissä on nimittäin vain viiden minuutin tauko, jonka aikana käytävät täyttyy ihmisistä kaikkien yrittäessö ehtiä seuraavalle tunnille ajoissa. Täällä siis lähdetään heti kellon soidessa, vaikka opettajalla olisi juttu kesken. Joka aamu lausutaan "lippuvala" seisaalteen katse lippuun päin suunnattuna, mutta ainakin mun koulussa ei muuten ole hirveästi isänmaallisuus tullut esille. Yakimassa elää todella paljon mm. meksikolais- ja intiaanitaustaisia ihmisiä ja tämä näkyy myös selvästi koulussa.

Koulu on yleisesti ottaen tooodella helppoa Suomen lukioon verrattuna, mutta läksyjä tulee ehkä hieman enemmän ja ne tehdään, koska moni opettaja tarkistaa ja arvioi läksyt seuraavana päivänä. Opettajat ovat todella mukavia, mutta mun mielestä liian läheisiä oppilaiden kanssa. Vaikka opettajia kutsutaan mr. mrs. ja ms. mutta monet oppilaat ovat kavereita opettajien kanssa ja opettajat ovat oikeasti valmiita auttamaan oppilaita ja aidosti kiinnostuneita siitä, mitä heille kuuluu. Koska high school on pakollinen kaikille, on selvästi huomattavissa, että osaa tulee kouluun pakosta eikä motivaatiota opiskeluun löydy oikeastaan muualta kuin IB kursseilta. Mun hostveli kertoi tästä jo ennen koulujen alkua ja hänen neuvosta vaihdoin normienkun IB enkkuun parin päivän jälkeen. En nimittäin halua viettää mun enkun tunteja leikkien ihania tutustumisleikkejä ja opettaen suomalaisia kirosanoja ihanille epämotivoituneille luokkakavereilleni.

Ihmiset koulussa ovat helposti lähestyttäviä ja olen jo löytänyt oman lounasporukkani sekä paljon hymyily-/moikkaustuttuja. Eilen alkoi myös softballtreenit ja joukkueesta saan varmaan vielä läheisempiä kavereita. Mulla on softballtreenejä joka päivä koulun jälkeen eli klo 15.00-17.30 ja olen nyt jo ihan hurahtanut lajiin! Mun pesistaidoista on ollut huimasti hyötyä ja tänäänkin multa kysyttiin moneen kertaan, että oonko pelannut tätä aiemmin. Sitten ihmeteltiin kun sanoin, että ei, en ole ikinä pelannut softballia, koska sitä ei pelata Suomessa. Lopuksi mun oli pakko paljastaa, että mulla on ehkä vähän kokemusta pallon heitosta ja kiinni ottamisesta. Softball joukkueseen liittyminen oli aivan loistava päätös, koska a) säännöllinen liikunta, jee! b) helppo tapa saada kavereita c) kun tulee kotiin vasta ennen kuutta, jonka jälkeen tehdään läksyjä, niin ei ehdi ajattelemaan koti-ikävää. Ja musta on ihanaa pelata oikeassa joukkueessa! Meidän joukkue on ihan uusi, koska tässä koulussa ei oo pelattu slow-pitch softballia (helpompaa kuin fast-pitch jota pelataan keväällä) vuosikymmeniin. Joukkueessa on siis monta muutakin ihan aloittelijaa eli mulla ei ole mitää paineita menestyä. Eka peli meillä on jo parin viikon päästä ja vähän hirvittää, koska mulla ei vielä ole hirveästi tietoa edes säännöistä...

Davisin teema on merirosvot ja mm. urheilujoukkueet käyttävät teemaa hyväkseen. 

Tällä hetkellä mä tykkään mun koulusta, vaikka onkin ehkä vähän ikävä oikeaa opiskelua ja sitä, että tunneilla keskitytään Tää koulunkäynti muistuttaa enemmänkin yläkoulua ja oppilaita kohdellaankin kuin Suomen yläkoululaisia. Myös turvatoimet ovat todella tarkat. Esim. jos joutuu lähtemään kesken päivän pois, niin täytyy käydä kirjoittautumassa ulos ja takaisin tullessa sama juttu. Koululla on myös vakituista turvahenkilökuntaa, joka kiertää alueella ja varmistaa, että kaikki on kunnossa. Myös poliisiauton voi bongata koulun pihalta lähes joka päivä. Vessaan mennessä pitää ottaa mukaan lupalappu tai kirjoittaa lähtöaikansa luokassa olevaan paperiin, jotta opettaja tietää, missä kukakin on milloinkin. 

Erilaista, mutta tähän mennessä vielä mielenkiintoista. Voi olla, että kirjoitan vielä toisen osan tähän joskus myöhemmin. 

Likes

Comments