Lauantaina mun ja Elin haisukelluksen jälkeen nähtiin muut tytöt Haleiwassa ja mentiin syömään Haleiwabowlit. Haleiwasta lähdettiin ajamaan kohti Pounders Beachiä. Pounders Beach on yks mun lemppari rannoista Havaijil. Se on tosi kaunis ja vesi on tosi turkoosia ja kaiken lisäks rannalla on veteen rakennettu trampoliini! Meillä oli tosi hyvä tuuri, koska tramppa on ollu rikki aika kauan, mut just ku me saavuttii rannalle oli jotkut localit alkanu korjaa sitä. Joten parin tunnin päästä päästiin hyppimään trampalta veteen.

Sunnuntaina tehtiin Crouching Lion Hike. Eka hike, jonka jokane teki flipflopeissa ja oli iso virhe. Polku huipulle oli tosi jyrkkä ja se oli sellast kovettunutta mutaa, jonka päällä oli pikku kiviä niin se oli tosi liukas. Ylhäältä oli tosi mahtavat näkymät ja saatiin tosi paljon kivoja kuvia. Kun me lähettiin menemää alas tuli meitä vastaan ihmisiä, jolla oli kukkasia ja kynttilöitä mukana. He kertoivat, että vähän aikaa sitten joku tyttö oli tippunu hiken huipulta alas ja menehtynyt😔 Kyseiset ihmiset olivat viemässä kukkia ja kynttilöitä tytön äidin puolesta ylös, sillä hän ei enään halunnut tehdä kyseistä vaellusta.

Crouchin Lion hiken jälkeen lähdettiin ajelemaan autolla kohti West sidea. Matkalla pysädyttiin syömään Havaijilaista ruokaa. Voin sanoa, että näyttää tosi epäilyttävälle, mutta se oli ihan hyvää. Vihreässä käärössä on possun lihaa käärittynä merilevään ja se on nimeltään laulau. Toisesta vihreästä töhnästä ei ole mitään hajua mitä se on. Lisukkeena oli sitten vielä tomaattimurskaa ja riisiä. Pysähdyttiin vielä Waimanalo rannalla uimassa ja jatkettiin matkaa katsomaan auringon laskua West sidelle.

Likes

Comments

Aikasin lauantai aamuna minä ja el mentiin tekemään haisukellus ilman häkkiä. Mun pitkä aikanen unelma on ollu päästä uimaan haiden kanssa ja jo ennen Havaijille tuloa tiesin tasan tarkkaan minkä yrityksen kanssa sen aijon tehdä.

Eli mentiin tekemään sukellus Oneoceandivinging kanssa. Kyseinen yritys yrittää muuttaa ihmisten ajatustapaa haista. Lähettiin pienellä veneellä 7 aikaan laiturista ja ei mennyt, kun 15 minuuttia kun oltiin jo kohdassa jossa sukellus suoritetaan. Oli aik jänsgää koska kohdasta mihin vene pysätyi näkyi tosi selvästi ranta jossa me ollaan tosi useesti uimassa. Niin se ajatus, että 15 minuutin vene matkan päässä on kohta mikä kuhisee haita on vähä pelottava.

Laivan pysähtyessa ja taivaan kirkastuessa pystyttiin näkemään vedessä olevat hait. Niitä oli niin paljon! Veteen mentäessä tuntui, että hengitys pysähtyy, kun yhtäkkiä ympärillä uiskentelee yli 25 haita. Mutta voin sanoa, että oli yks mun elämäni parhaimmista hetkistä. Hait oli välillä tosi syvällä ja sitten välillä ne tuli lähelle ja alkoi uimaan tosi nopeesti kohti, mut kummiskin vedessä oleminen tuntui jotenkin niin rauhottavalta, että en ees pelänny tossa tilanteessa. Meidän safetydriver kertoi, että hait on tosi uteliaita olentoja ja, että niiden uidessa kohti meidän pitää vaan puskea ne kauemmaksi. 

Ainoo asia mikä ärsyttää on, et meijän gopro kuvista tuli aika huonolaatusia, eikä me saatu hyviä kuvia kun sukellettiin haiden luokse. Mut tosiaan meijän kanssa vedessä oli +25 haita ja suurin osa oli 3-4 metrisiä. Suosittelen lisäämään hai sukelluksen ilman häkkiä Bucket listalle, toosi mahtava kokemus!

Likes

Comments

Oon aina ihaillu ihmisiä joilla on taskoja ja oon tienny, että jonain päivänä tuun ittekkin ottamaan tatuoinnin. Mun tatskakuume vaan paheni täällä Havaijilla, koska oikeesti melkeen kaikilla on jonkin näkönen tatska ja tatskat kuuluu tän paikan kulttuuriin.

Mulla on ollut pienestä pitäen erilaisia suunnitelmia millasia tatuointeja haluun, mutta Havaijille tultuani näin yhen kuvan tatuoinnista, joka on lonkan kohdalla. Ihastuin siihen ja päätin, että aijon ottaa ittelleni samantapasen. Ainoo ongelma tietenkin oli se, että oon vielä 17 ja Usassa tatskan tekemiseen tarvitsee vanhemman luvan tai sitten pitää olla yli 18v. Mähän en tietenkään aikonut kertoa mun vanhemmille, että suunnittelin tatskan ottamista, joten alettiin kiertämään tatska paikkoja Elin kanssa ja esitettiin, että El on mun huoltaja täällä.

Heheh saatiin aika monelta paikalta rukkaset, mutta onneks vähän ajan päästä onnisti. Ne tyypit ei tietenkään uskonu meijän huoltajakertomuksia, mutta suostuivat lopulta ottamaan työn vastaan. Musta tuntuu, että sekin auttoi, kun El otti heti samasta paikasta kanssa tatuoinnin. Mä varasin ajan seuraavalle päivälle.

Mun aika oli 18.00 ja jännitin koko päivän ja tuntu et aika ei liiku mihinkään. Sitku vihdoinkin lähin kävelee studiolle päin tuli vaan niin outo fiilis, kun yleensä kerron aina kaiken äidille ja sitku en nyt voinukkaa soittaa sille ja kertoo mitä tulee tapahtumaan. Studiolla jouduin täyttää jtn paprui ja sitten alettiin sovittaa sitä kuvaa siihe kohtaa mihin mä sen haluun ja loppujen lopuks päädyin isontaa sitä alkuperästä kuvaa kahella koolla isommaks. -Go big or go home😜

Olin tosi yllättyny, koska se ei sattunu melkeen yhtään ootin jtn nii paljon pahempaa. Tottakai sitku se alko tekee niitä kohtia jotka on lonkkaluun kohalla ja varjostuksia niin kyllähän se sattui. Mut se kipu oli sellast pientä pistävää johon tottui aika nopeesti. Ainoo mikä mua sattu oikeesti oli se, että jouduin makaamaan suunnilleen samassa asennossa niin kauan, että tuntui et se ei tatuoitava lonkkaluu tulee nahkasta läpi. Mun tatuoinnin tekeminen kesti melkeen 4 tuntia.

Tässä kuva lopputuloksesta. Tää kuva on otettu heti tatskaamisen jälkeen, joten se näyttää punertavalta mut todellisuudessa se on mustavalkonen. Oon tosi oonnellinen, tyytyväinen lopputulokseen ja oon ylpee ittestäni et pystyin makaamaan siinä pöydällä sen neljä tuntia. Nyt mulla on aina ikuisesti mukana hyvä muisto Havaijilta. En malta oottaa, että pääsen ottamaan lisää taskoja.

Likes

Comments

Moii, Oltiin tällä viikolla ratsastamassa Elin kanssa. Löydettiin Grouponista hyvä alennus, johon kuului ratsastus sekä kuljetus tallille. Oltiin tosi innoissamme, koska ollaan molemmat heppatyttöjä eikä olla päästy ratsastamaan pitkään aikaan. Kuljetus tuli hakemaan meitä erään hotellin pihasta 6 aikaan aamulla. Sovittiin Elin kanssa, että nähdään 5.45 mun talon edessä ja sitten keretään kävellä rauhassa noutopaikalle. Kello on 5.45 eikä Eliä näy missään, joten lähden asuntolaan kattomaan missä se on ja sielä se oli vielä nukkumassa. Nopeesti se pistää kaikki kamat kasaan ja sit saatiinkin kiitää hotelille.

Kuljetus oli tosi kätevä, koska west sidelle kestää mennä bussilla 2 tuntia. Päästiin kuljetuksella suoraan tallille, missä hepat odottivatkin jo valmiina meitä. Tuntu niin oudolle, kun ratsastuskoululla on aina opetettu pitämään turvaväli muihin hevosiin, mutta meidän vaellus hevoset on koulutettu kävelemään nokat toistensa pepuissa. Hepat oli muutenkin niin älyttömän laiskoja. Ne seurasivat vain toisiaan ja kun yritettiin Elin kanssa mennä ottamaan kuvaa ei meinattu saada niitä liikkumaan askeltakaan eteenpäin.

Vaikka hepat olivatkin vähän omaperäisiä tykkäsin meijän vaellusratsastuksesta, maisemat oli tosi kauniit. Päätettiin tilata meille ensi viikolle saman yrityksen matka, mutta uimaan vapaiden delfiinien kanssa.

Likes

Comments

Heyy, viimeviikolla päästiin tekemään vihdoinkin Stairway To Heaven! Tää hike on ollu mun bucket listalla jo siitä saakka, kun päätin lähteä Havaijille Stairway to heaven on yksi Havaijin kuuluisimmista hikeistä. Portaikko rakennettiin vuonna 1942, koska Yhdysvaltojen armeija tarvitsi tukikohdan josta lähettää radiosignaaleja Tyynellävaltamerellä oleville aluksilleen.

Ylhäälle päästäkseen pitää kivuta 4000 porrasta ja joissain kohdissa portaat ovat tikkusuorat ja alas on aika pitkä pudotus. Itseasiassa itse portaiden kipuaminen on kyseisen vaelluksen helpoin vaihe. Vaikeutta vaellukseen tuo se, että se on suljettu. Portaille päästäkseen pitää ohittaa vihainen naapurusto vahtikoirineen, kaksi piikkilanka aitaa ja lopuksi portaiden juurella oleva vartija.

Lähdettiin yöllä kello 3 Gabrielin, Elin, Honon ja Davidin kanssa kohti Haiku Valleytä. Stairway to heaven toisella nimellä haiku stairs on tosi tärkeä tehä jonkun kanssa joka on joskus tehnyt sen ja tietää tasan tarkkaan minne mennä ja millä tavalla. Meidän oppaana oli David, joka on tehny stairwayn 5 kertaa.

Meidän eka haaste oli vihainen naapurusto jonka läpi jouduttiin menemään yöllä. Kyseinen naapurusto on tosi vihaista porukkaa, koska joutuvat joka yö heräilemään, kun ihmiset yrittävät löytää tietä portaille ja menevät pitkin heidän pihojaan. Ennen kuin pääsemme pois naapurustosta piti meidän päästä korkean metalliaidan yli, jonka päällä on piikkilanka aita. Tässä kohtaa yleensä aidan lähellä olevat asukkaat heräävät ja soittavat jo poliisit. Meillä oli tosi hyvä tuuri, koska kyseinen aita oli auki ja päästiin ongelmitta portaille johtavalle polulle. David kertoi, että viimekerralla naapurit olivat heränneet ja tulleet vahtikoirien kanssa häätämään heitä ja soittaneet poliiseille, mutta kaikki pääsivät onneksi karkuun.

Ekan aidan jälkeen käveltiin hetki ja päästiin toiselle aidalle, joka oli harmiksemme kiinni. Jouduttiin kävellä vähän aikaa aidan vierusta, kun löydettiin jonkun leikkaama reikä aidasta. Niinpä me päästiin hyvin reistä toiselle puolelle. Aidan jälkeen käveltiin pientä hiekkapolkua aivan pilkkopimeässä metsässä. Pienen kävely matkan jälkeen jouduttiin menemään bambumetsään, niin ettei vartia näkisi meitä. Bambumetsä oli mun mielestä koko jutskan vaikein vaihe. Käveltiin pilkkopimeässä jyrkkää rinnettä pitkin ja yritettiin löytää portaat. Jouduttiin roikkumaan puiden juurissa ja kivissä, jotta ei valuttaisi rinnettä alas. Noin tunnin rämpimisen jälkeen löydettiin portaat.


Portaille päästyä alkoi ylös kiipeäminen. Ensinmäinen ja toinen osa portaista ovat jyrkimmät. Se tarkoittaa sitä, että portaat on ihan vaakasuorassa ja tuntuu, että kävelet tikapuita ylös. Mietin vain ylös mentäessä, että miten hitsissä päästään menemään alas. Onneks oli pimeää niin pudotusta ei näkyny niin selvästi muuten mun itsesuojeluvaisto ois estäny ylöspääsemisen. 1 ja 2 osion jälkeen päästiin ensimmäisille tasoille missä oltiin ottamassa lepii vähän pidempään. Loppu matka ylös ei ollut enään niin jyrkkä ja oltiin ylhäällä joskus 6 aikaan ja jouduttiin odottamaan auringon nousua yli tunti. Aivan huipulla tuuli niin älyttömästi, että oli ihan jäätävän kylmä. Onneksi päästiin tuulelta suojaan vanhalle radioasemalle, jonka rauniot ovat vielä jäljellä Haiku Stairsin huipulla.

Auringon noustua näky aivan upeat maisemat. Oltiin jokin aika ylhäällä ottamassa kuvia ja sitten alettiin menemään takaisin alas. Luulin eka, että alas meno ois portailla jotenkin vaikeaa erityisesti niissä tosi jyrkissä kohissa, mutta se olikin yllättävän helppoa. Meidän kaikkien onneksi vartiat ei ollut soittanu poliiseita niin päästiin menemään normaalia reittiä takaisin eikä tarvinnut kiertää vartijoita bambumetsän kautta. Käveltiin nopeasti naapuruston läpi ja tilattiin uuberi.

Meillä oli kuulemma tosi hyvä tuuri yleensä kaikilla on ollut jo ongelmia ekalla aidalla ja ne ovat jatkuneet vartijoihin saakka missä vartijat kertovat, että poliisit odottavat alhaalla jos aikovat tehdä vaelluksen. Tosi monet ihmiset on saanu 1000e arvosen sakon kiinni jäätäessään ja jotkut jopa parin vuoden kiellon tulla Amerikkaan. Meidän Stairway to heaven oli siis tosi onnistunut ja oon niin onnellinen, että pääsin sen tekemään. Yks kauneimmista maisemista mitä oon ikinä nähny.

Likes

Comments

Joululoma meni ihan sika nopeesti ja nyt oon palannu normaaliin arkeen. Tässä postauksessa laitan joululoman aikana ottamia kuvia ja kerron vähän niiden ohella mitä oon loman aikana puuhastellu.

Käytiin mun kaverin IIdan kanssa varmaan maailman söpöimmässä kahvilassa! Sieltä sai tilattua erillaisia toasteja ja me otettiin aluks avokaadotoastit ja sit jälkkäriks nutellatoastit.

Kahvila sijaitsee Kakaakossa ja kyseinen alue on kuuluisa hienoista katutaideteoksista. Lähettiin kahvilan jälkeen seikkailemaan alueella ja löydettiin melkeen heti kauniita seinämaalauksia.

En tiiä oikeesti mitä tapahtu, kun oltiin suunniteltu niin paljon erilaisia vaelluksia joita piti tehä joululoman aikana. Me tehtiin koko loman aikana vaan yks hike ja se oli Manoa Falls. Manoa Falls on n. 30min vaellus vuorta pitkin kauniille vesiputokselle. Kyseinen hike on tosi helppo ja se onkin suosittu turisti kohde. Koska se on niin helppo minä ja Djuka päätettiin, että ei mennä vesiputokselle normaalia vaellusreittiä pitkin vaan mennään vesiputouksesta syntyvää jokea pitkin itse vesiputoukselle. Se oli aika hauskaa ja meillä meni 2 tuntia, että päästiin perille.

Mulla oli varmaan maailman oudoin joulu ja toivon, että tulevat joulut on vähän erilaisia. Ekaks tää joulu oli eka, jota en viettänyt mun perheen kanssa. Täällä ei oikeesti oo kauheesti joulufiilistä, kun lämpöä on 25-30°C ja palmuja joka puolella. Vietin joulun siis mun kavereiden kanssa ja oltiin juhlimassa rannalla. Meijän uusvuos oli aik samanlainen, kun jouluaatto.

Tottakai oltiin melkeen joka pv surffaamassa ja tehtiinkin Julin kaa uus enkka ja oltiin yks pv surffaamassa ainakin 4h. Sen päivän jälkeen oli vähä lihakset selässä ja käsissä jumissa.

Likes

Comments

Heii, Paljon on tapahtunu viime postauksen jälkeen. Oon nyt päättänyt, että 6kk Havaijilla on tarpeeks ja en siis aijo pidentää mun opiskeluaikaa täällä vaikka se ois aika täykkyy. Aluks tarkotuksena oli lähtee 18 helmikuuta kohti kotia, mutta saatiin maman kaa vaihettuu mun lennot aika halvalla silleen et lähen 16 helmikuuta New Yorkkiin ja pääsen viettämään viikon sielä mun perheen kanssa. Oon toosi innoissani, koska viimeks olin Nykissä n. 6 vuotta sitten enkä oikeesti muista kauheesti siitä matkasta.

Toinen asia mikä on muuttunut on se, että ennen joulua päästiin EF:n kautta ilmaseks 2 viikoks HUBiin eli EF:n asuntolaan, koska meillä oli pikku probleemia host asutuksen kanssa. Tarkotuksena oli palata samaan host perheeseen uudenvuoden jälkeen, mutta me molemmat Djukan kanssa aateltiin, että olisi paaljon kivempi asua Waikikillä. HUB oli ihan täyteen bookattu, joten etittiin meille oma vuokrakämppä. Meillä kävi tosi hyvä tuuri ja löydettiin samalta kadulta kalustettu asunto missä HUB sijaitsee. Niin ihana asua ihan rannan vieressä ja lähellä koulua.

Sain vihdoin vähän ennen joulua ostettua oman surffi laudan!😍 Alotin opettelemaan surffaamaan melkeen heti tänne päästyä ja alan olee jo ihan perus hyvä. Meillä on koulussa spinclassejä eli suomeksi sanottuna vapaavalintaisia tunteja ja mulla on surffaus. Eli mulla on kerran viikossa n. kolme tuntia ohjattua surffausta pienryhmän kanssa. Surffitunnit opejen kanssa on toosi kalliita, joten oon onnellinen, että ne kuuluu koulun tuntitarjontaan. Niistä oli ainakin alussa tosi paljon hyötyä, jotta oppii kaikki surffauksen säännöt ja vähän ymmärtämään paremmin meren toimintaa, kuten virtaukset ja aallot. Nykyään käyn ihan itsenäisesti kavereiden kanssa surffailemassa aina kun vain mahdollista.

Koulun kanssa käydään surffaamassa Ala Moana Beachillä. Kyseinen ranta on tosi hyvien surffareiden suosima ja se ei ole turistejen suosima isompien aaltojen vuoksi. Tällä hetkellä käydään kavereiden kanssa surffaamassa enemmän Waikiki Beachillä, koska se on lähempänä kotia, joten ei tarvitse raahailla lautoja ympäri Honolulua. Ainoo miinus Waikikillä on turistit, joilla ei useinmiten ole mitään hajunhälvähdystä mitä ne on tekemässä ja siksi aika useesti aaloilla sattuu yhteentörmäyksiä ja aaltojen varasteluja.

Surffailun jälkeen on kiva päästä hakemaan terveellistä ruokaa meidän kodin lähellä olevalta farmers marketilta. Host perheessä ollessa syötiin melkeen joka pv pelkkää lihaa ja riisiä, joten on iha kivaa vaihtelua saada vähän salaattia ruokavalioon. Farmers marketilta saa perus halvalla valmiiksi tehtyjä salaatteja, chia puddinkia, kevätrullia ja vaikka mitä.

Likes

Comments

Tiistaina lähettiin mun host siskojen kaa aamulla aikasin tekemään Koko Head hike. Mun hostsisko Helene tuli vasta sunnuntaina Havaijille ja mä oon jo raahannu sitä maanantaina ympäri Waikikiä, koulun jälkeen Hanauma Baylle ja nyt jo Koko Headille. No ainakin sillä on ollut tekemistä😂

Koko Head Hike sijaitsee saaren etelä puolella. Vaellus vuoren huipulle on hyvä aloittaa aikaisin, koska auringon noustessa lämpötila kuumenee ja kuumenee, eikä kyseisellä vuorella ole oikein varjopaikkoja. Vuorenhuipulla on kaksi toisen maailman sodan aikana rakennettua bunkkeria. Bunkkereiden vuoksi vuorelle on rakennettu junarata, jotta sotilaat pystyivät toimittamaan kätevästi erilaisia elintarvikkeita bunkkereille. Nykyään vanha junarata toimii polkuna vuoren huipulle. Koko Head Hike on tehokas porrastreeni, koska epätasaisia portaita on ylös n.1050.

Me laitettiin tyttöjen kanssa meille tavoitteeksi, et päästäis huipulle 30 minuutissa, koska meijän urheiluhullut kaverit Eli ja Juli teki sen yhtenä päivänä 20 minuutissa. Vähä aikaa ylöspäin kiivettyä mietin, et mehä päästää samassa ajassa ylös, kuin hekin, mutta sitten junarata tulikin vaan jyrkemmäksi ja jyrkemmäksi ja loppujen lopuks meil kestiki 40minuuttii...

Mun mielestä Koko Head oli haastava varsinkin kohdissa, joissa ei ollut maata alla ja pudotus oli n. 12 metriä. Jyrkimmässä kohassa tuntu kyl et voimat oli ihan loppu ja kuumuuden vuoksi alko vähän pyörryttääkkin, mutta sitten istuskeltiin hetki ja päästiin loppujen lopuksi ylös saakka.

Ylhäällä oli tosi mageet maisemat. Huipulta näkyi hyvin Makapu´u vuori ja Waikikin korkeat pilvenpiirtäjät. Ainoo miinus Koko Headilla on, että se on suosittu turisti kohde, joten ylhäällä oli aikamoinen vilinä.

Bongattiin Hanauma Baykin vuoren huipulta. Oltiin aika kauan ylhäällä ottamassa kuvia, nauttimassa maisemista ja lataamassa akkuja. Alaspäin meno oli kyllä huomattavasti helpompaa, kuin ylös kipuaminen. Ainoa vain, että sai olla todella varovainen, ettei jalka lipeä puisilta rappusilta. Alaspäästyä saatiin taas kyyti Waikikille, joten meillä oli aikaa mennä käymään rannalla suihkussa ennen kuin koulu alkoi.

Likes

Comments

Heii, oon super ilosena tnä! Meijä host perheeseen tuli uus tyttö Kanadasta ja se on tosi kiva ja sopii hyvin meijä pikku jengiin täällä kotona. Nyt mun perhe on päättänyt ottaa viel uuden tytön tänne nii meit on sit 5 tyttöö ja 2 poikaa EF:ltä. Must on tosi kiva ku meit opiskelijoita on monta, mut nyt alkaa kyl tulee pikkusen ahasta. Mut kyl mä uskon et selvitää ihan hyvin. Oon nyt miettiny kans sitä vaihtoehtoo, että vaihtaisin jossain kohtaa asuntolaan ja pidentäisin mun aikaa tääl 2 kuukaudella, mut mikään ei oo vielä varmaa.

Eli, Helene ja mä

Eli mentiin Hanauma Baylle maanantaina koulun jälkeen Julin, Elin ja mun perheen uuden oppilaan Helenin kanssa. Koulusta pääsi Hanauma Baylle 2 bussilla, mutta me ei jaksettu enään odottaa toisen bussin tuloa niin alettiin liftaamaan. Loppujen lopuksi saatiin kyyti ja päästiin lava-autolla perille saakka.

Hanauma Bay on yksi saaren suosituimmista turistikohteista sen rikkaan merielämän takia. Harmikseen sen koralliriutat ovat kokeneet kovia suurien turisti rysien vuoksi, jotka ovat vahingoittaneet sekä koralleja, että lahdella asuvia merieläimiä. Se on nykyään luonnonsuojelu aluetta ja sisäänpääsy maksaa 7 dollaria, mutta me opiskelijat päästiin sisään ilmaiseksi. Ennen rannalle menoa kaikkien pitää katsoa 10 minuutin mittainen video, jossa kerrotaan lahden synnystä, sen merieläimistä ja siitä miten vedessä kuuluu käyttäytyä, jotta ei vahingoittaisi koralleja.

Päästiin rannalle ja lähettiin Julin kaa heti snorklaamaan. Meijän tuurilla vuorovesi oli toosi matalana superkuun vuoksi, niin snorklaus oli vähän haastavaa matalan veden takia. Mutta se ei meitä haitannut oltiin vaan super varovaisia ettei koskettu koralleihin. Hanauma Baylla oli paljon enemmän erilaisia kaloja, kun Electric Beachillä. Nähtiin ihan tosi isoja kaloja ja paljon pieniä kaloja parvissa. Hanauma Bay on myös kuuluisa kilppari kohde, mutta me ei tällä kertaa törmätty kilppareihin:( Meinas hermot mennä ku siel oli niin paljon ihmisii, jotka vaan seiso korallien päällä. Raivostuttavaa miten jotkut voi olla niin ajattelemattomia, kun just oltiin siinä videossa kerrottu, että se koralli kuolee jos siihen koskee niin ei vaan mee jakeluun.

Oltiin vielä snorklauksen jälkeen hetki ottamassa aurinkoa ja sitten alettiin laittaa kamoja kasaan. Juli ja Eli päätti vielä tehdä Koko Head hiking, kun taas minä ja Helene lähettiin liftaamaan kyytiä kotia päin. Saatiin taas lava-autolta kyyti Waikikille ja siitä sitten päästiin kätsysti dösällä kotiin.

Likes

Comments

Viime viikonloppuna lähettiin tsekkaamaan Makapu´u Lighthouse Trail. Se on perus helppo vaellus vuoren huipulle, jossa sijaitsee Amerikan kolmanneksi vanhin majakka. Lähettiin aamulla kotoa joskus 8 aikaan. Se on parasta, kun täällä Havaijilla on niin paljon erilaisia vaellusreittejä, mutta ainoo ongelma mulle vaan on se et pitäs aamusin aina herää kukonlaulun aikaan, jotta kerkeis alottaa vaelluksen ennen auringon paahdetta.

Lähettiin siis ajoissa liikkeelle (mäki pääsin tällä kertaa ajoissa sängystä ylös) ja päästiin sitten lopulta parin tunnin kestäneen bussi seikkailun jälkeen perille. Täällä kertaa meijän dösäkuski näki jollai rannalla jotai kavereita nii se päätti pysäyttää dösän rannan reunaan ja jäi jubailee sen kamujen kaa. Siinä me sit venailtiin, että se tulee takas oli vähä jotkut turistit närkästyneen näkösiä. Bussista jäätyämme nähtiin varmaan yks kauneimmista rannoista ikinä ja suunniteltiin, että mennään sit vaelluksen jälkeen sinne.

Makapu´u Lighthouse Trail osottautui tosi helpoksi. Vuoren huipulle meni asfaltista tehty loiva polku ja oltiinkin ylhäällä puolessa tunnissa. Tää vaellusreitti oli tosi positiivinen yllätys, vaikka ylös pääsikin hetkessä oli sielä tosi paljon nähtävää. Ylhäällä oli erilaisia polkuja, yksi vei majakalle, toinen ihan vuoren huipulle ja kolmannesta polusta pääsi Makapu´u Tidepoolseille.

Tältä vaellusreitti näytti, se oli tosi loiva ja helppokulkuinen. Reitillä oli tosi paljon lenkkeilijöitä koirien kanssa ja sitten oli näitä urheiluhulluja jotka juoksi polkua ylös alas.

Majakalle päästäkseen joiuduttiin vähän alittelemaan aitoja.

Majakalta pois lähdettäessä lähettiin kävelemään jyrkkää laavakivistävuorta alaspäin Tidepoolseille. Tidepoolsit ovat luonnon tekemiä altaita. Altaat ovat täynnä erilasia kaloja ja merikasveja.

Vuorta alaspäin mentäessä bongattiin hylje rannalta! Onneks nähtiin se ylhäältä päin, koska alhaalla sitä ei olis luultavasi näkynyt isojen kivien takia. Käytiin eka alas päästyä kattomassa sitä ja se oli niin yli söpö! Piti sellasta örisevää ääntä ja Juli sai niin hyvän videon ku se haukotteli<33

Tidepoolseilta lähettiin kävelemään takas alaspäin. Rannalle mentäessä huomattiin, että se on alkanu menemään varjoon isojen vuorien takia, joten päätettiin lähteä Waikikille kattomaan auringonlaskua ja mennä tolle rannalle aikasemmin joku muu päivä. Oltiin toosi väsyneitä eikä tunnin dösämatka oikee napannu nii päätettii testaa liftaamista ja melkee heti eka auto pysähtyiki tien reunaa. Kuski oli tosi mukava ja samalla ku vei meitä Waikikille päin niin se kerto kaikkee Havaijista ja sit pysäytti autoa näköala paikkoihin niin saatiin tyttöjen kaa ilmane opaskierros päivän päätteeks.

Likes

Comments