Helou tyypit! Oonko mä jo ehtinyt valittaa teillekkin, miten teen nyt 2,5 viikkoa vaan yövuoroa? No varmasti olen, mutta teen sen vielä kerran, jotta jää varmasti itsellekkin mieleen, etten ihan heti suostu tekemään tällaista settiä uudestaan, oman hyvinvoinnin, sekä myös talossa asuvien nuorten takia. Yksi hauska (miten sen nyt ottaa) juttu, mikä on valvomisista jäänyt on se, että puhun ihan miten sattuu ja lauseen viimeinen sana voi olla joku täysin siihen kuulumaton.

Mitäs mä sitten olen ehtinyt muuta tekemään, kuin nukkumaan päivisin ja valvomaan öisin? Mäpäs kerron.

Pikkuveljenihän on aloittanut opinnot, joten vaikka oma koulunkäynti on muilta osin kuopattu, voi tällä verukkeella käydä juomassa välillä halpoja juomia hyvän musiikin tahtiin. Tämä tapahtui viimeksi klassisissa Tursajaisissa, jossa vietettiin perinteen mukaan Wilun synttäreitä. Kotiin mentiin kaikki aivan liian aikaisin, mutta tekosyyksi voi aina sanoa, että aloitettiin ihan hyvissä ajoin ilta.

Päivinä jolloin en joudu menemään yövuoroon, illan teemana on kaksi vaihtoehtoa. Joko makaan koomassa katsomassa netflixistä sarjaa 10 tuntia putkeen, tai käväisen hakemassa pullollisen viiniä ja nautin ystävieni seurasta. Näin kävi esimerkiksi kun mentiin keskellä viikkoa Veran kanssa Forteen ja lauantaina, kun matkustin Piikkiöön juhlimaan Tian tupareita.

Okei okei, pientä liioittelua. Olenhan myös viettänyt aikaa mummin luona, saunonut ja käynyt pari kertaa uimassa Tanjan ja äidin kanssa.

Viime viikonloppu oli siltä osin aivan täydellinen, että pääsin viettämään perjantaita ja lauantaita mun ehdottomien lemppareiden seurassa. Perjantaina Veran kanssa ja lauantaina Wilun ja Hannan kanssa. Wilun kanssa käytiin sushilla ja ostoksilla ja Hannan kanssa lähdettiin juhlimaan.

​Nyt toverit sormet ristiin, että mun nää viimeiset (tältä osin) neljä yövuoroa menee nopeasti ja että mun silmäluomet ei rupee painamaa ihan hirveästi. Baii.

Siirrä blogisi Nouwiin - nyt voit tuoda vanhat blogisi - Napsauta tästä

Likes

Comments