Tekstiä lukieassasi, avaa sun sydän. Käännä katseesi suhun, sun elämään, sun läheisiin, sun elämässä läsnä oleviin ihmisiin. Miten sinä voit? Kenestä sinä huolehdit? Kenestä sinun pitäisi ensisijaisesti huolehtia? Kenelle voisit tarjota apua?

Viime aikoina ajatukset on pyörinyt aika paljon "huolenpidon" ympärillä. Aiemmin en ole edes pohtinut aihetta, kunnes ystäväni päästi suusta lauseen "Riina sun pitää lakata huolehtimasta musta, se ei tee hyvää sulle, eikä MULLE"

En ollut ikinä kuullut, että huolenpito voisi olla huono juttu tai, että se tekisi pahaa jollekkin. Mutta tämä keskustelu herätteli mua ja laittoi mut ajattelemaan aihetta syvällisemmin. Entä, jos liika huolehtiminen satuttaa mua ja mun läheisiä

Mietin, mistä sisäinen huolehtija- luonteeni oikein kumpuaa..sillä huolehtimen on niin sisäänrakennettu juttu minussa, niin vahva luonteenpiirre, että en edes huomaa millon "käytän" sitä. Se on niin automaatio.. Aina en edes tajunnut huolehtivani.

Oon 4 sisaruksen isosisko, perheen vanhin lapsi. Äitini oli ennen perhepäivähoitaja, talomme vilisi lapsia. Tuossa on jo huolehtimista kerrakseen. Ja näiden lisäksi on vielä muutama juttu, jotka ovat vahvistaneet ja kasvattaneet "huolehtija" piirrettä minussa, mutta ne ovat sen verran henkilökohtaisia juttuja etten niitä täällä halua kertoa.

Viime kuukausina olen ollut todella väsynyt, voinut huonosti. Ravasin lääkäreissä ja verikokeissa. Käteeni annettiin masennustestit, täytin ne, sain tulokset: ei masennusta. Lääkäri kyseli kysymyksiä liittyen elämääni ja hän kehotti pysähtymään, rauhoittumaan. Kyseessä oli jonkin asteinen uupumus, burn out. Lopetin työt, ainakin yritin. Oloni vaan paheni. Mietin, että "mitä ihmettä Riina" Miksi en pysty lepäämään. Yritin uuelleen. Tällä kertaa lähdin pois kotoa, ystäväni luokse, keskelle maaseutua. Suljin puhelimen muutamaksi päiväksi. Oli vaan minä, mun ajatukset ja autiot kadut. Kasa kirjoja, lämpimät villasukat ja hiljainen talo. Vihdoinkin, kuulin mun omat ajatukset. Muutaman päivän hiljaisuus teki ihmeitä. Kun hetken keskityin vaan itseeni, enkä ollut ihmisten "saatavilla" Hetken olin niin, että en edes voinut huolehtia kuin itsestäni.


En sano, että ihmissuhteet olisivat minulle taakka, en todellakaan. Saan ihmissuhteista niin paljon iloa. Ne ovat suurimpia siunauksia mun elämässä. Rakastan perhettäni, ystäviäni. Enkä myöskään sano, että muiden auttaminen on väärin tai että en haluaisi tehdä sitä.

Ongelma oli siinä, että olin unohtanut huolehtia itsestäni, mitä enemmän innostuin tarjoamaan mun huolenpitoa muille, sitä enemmän aikaa se vei multa itteltäni, mun omista jutuista. Vähitellen mun elämästä on lähtenyt niitä asioita mistä mä itse voimaannun, niitä asioita mitkä jaan vaan itseni kanssa. Sen takia väsyin, koska en voinut enään hyvin.

On eri asia kantaa toisen taakkoja ja yittää omin voimin keksiä niihin ratkaisuja, kun seistä ja kulkea toisen tukena, kantaa toista rukouksin, olla ystävä.

Joku joskus sanoi minulle "et voi huolehtia muista, jos et osaa ensin huolehtia itsestäsi" Omalla kohalla tuo ei pidä paikkaansa, pystyin huolehtimaan muista, vaikka unohin huolehtia itsestäni.
Mutta vaikka pystyin, en olisi saanut tehdä niin. Koska lopulta se johtaa tähän missä pisteessä mä olin. Ja apuni "laatu" kärsii ja siitä saattaa tulla suorittamista.

Jos vaan kyselen mitä muille kuuluu, mutta unohan kysyä itteltäni "mitä minulle kuuluu" - siinä vaiheessa jotain on mennyt pieleen.


Tiedän, että maailma voisi paljon paremmin jos ihmiset auttaisivat ja tukisivat enemmän toisiaan. Meidät on kutsuttu elämään yhdessä. Nousemaan ja kaatumaan. Ja minusta ajatus on ihana, eletään täällä yhdessä, jaetaan iloja ja murheita. Siunataan toisiamme auttamalla ja tukemalla, tullaan siunatuiksi, kun saahaan apua. Mutta, se ei kuitenkaan saisi tapahtua oman hyvinvoinnin kustannuksella.

Jos sinulla menee hyvin, miksi et auttaisi jotain kellä asiat ei ole niin hyvin, jotain ketä tarvitsee apua? Mutta, jos sinulla on vaikeaa ja tarvitsisit apua, miksi et arvostastaisi ja rakastaisi itseäsi sen verran, että pyydät apua ja otat sen vastaan. Ystävät haluavat auttaa ja huolehtia, seistä sun rinnalla, kulkea matkaasi sinun kanssasi.

Missä elämäntilanteessa olet? Onko sinun aika pysähtyä ja keskittyä sinuun? Vai voisitko mahdollisesti olla tarjoamassa apuasi jollekkin?

Siunattua keskiviikkoa

<3:lla Riina

Siirrä blogisi Nouwiin - nyt voit tuoda vanhat blogisi - Napsauta tästä

Likes

Comments

Kun luet tätä tekstiä, toivon että se muistuttaa sinua jostain sun unelmasta, mistä olet haaveillut, uneksinut jo pitkään. Mitö sun sydämeen on laitettu?

Unelmia, uskon, että meillä jokaisella on niitä. Mulla ainakin on sydän täynnä, unelmia jotka vaikuttaa mahdottomilta tai ei niin mahdottomilta. Mutta jokainen niistä on unelma. Ja jokainen niistä on toteuttamisen arvoinen.

Kun olin 15 vuotias sydämeeni syttyi unelma orpokodin perustamisesta, silloin ajatuskin siitä kuulosti mahdottomalta ja ajattelin "ehkä sit joskus." Ja ehkä tuossa iässä ajatus oli ihan oleellinen, olihan ajankohta todella väärä. Mulla oli koulut kesken, olin alaikäinen, enkä tiennyt maailman menosta riittävästi. En olisi ollut henkisesti tarpeeksi vahva, eikä mulla olisi ollut tarpeeksi tietoa asioita tai rohkeutta lähteä toteuttamaan asioita, olinhan itse vielä ihan lapsi.

Mutta nyt olen jo kohta 21. Unelman syttymisestä on kulunut 6 vuotta, eikä se ole kadonnut minnekkään, siellä se yhä on, vahvempana kuin koskaan aikaisemmjin. Mutta huomaan, että olen edelleen jämähtänyt ajatukseen "ehkä sit joskus." Vaikka mun elämäntilanne on nyt täysin eri, olen aikuinen, mulle on kertynyt elämänkokemusta, olen nähnyt maailmaa, tiedostan mitä tuo kaikki vaatii

Ja huomaan, että tuo sama ajatusmalli "ehkä sit joskus." toistuu huomaamatta lähes kaikissa asioissa mistä unelmoin. Mutta, entä jos vaan päättäisin aloittaa elää mun unelmia todeksi nyt, tänään. Pienin askelin. Entä, jos voisin elää mun unelmia joka päivä, enkä vaan haaveilla niistä. Se olisi mahtavaa, ja mä uskon, että siihen meiät on kutsuttu. En usko, että asiat mistä unelmoin, tai sä unelmoit on tullut meiän mieliin vaan kiusatakseen meitä, sillä ajatuksella, että millaista meiän elämä voisi olla, en usko. että ne on siellä sattumalta, sille on jokin syy, miksi juuri minä, miksi juuri sinä unelmoit niistä asioista mistä unelmoit. En usko, että meiät on luotu vaan haaveilemaan, vaan elämään niitä todeksi.

Mitä unelmia sä oot saanut? Mitä unelmia sun sydämeen on annettu toteutettavaksi? Usko siihen potenttiaaliin, mitä suhun on laitettu, siihen millaiseksi sut on luotu. Siihen elämään, jonka olet lahjana saanut.

Jaa sun unelma, kerro siitä sun ystävälle, perheelle, jollekkin ketä rohkaisee ja puhuu totuutta siihen. Puhu se ääneen ja puhu siihen toivoa. Sillon se ei ole pelkkä ajatus sun mielessä. Älä lähe tavoittelemaan sitä pelosta käsin tai ajatuksella "ei siitä kuitenkaan tuu mitään" Usko, että jos on tarkoitus, se toteutuu, mutta sun on tehtävä sun oma osuus.

Joidenkin unelmien toteuttaminen vie enemmän aikaa, esim. tiedän, että orpokotia ei perusteta yhdessä yössä. Vaikka askelia sitä kohti oon vuosien aikana ottanut ja otan edelleen. Nyt saan nauttia matkasta kohti sitä. ( tästä kirjoitan myöhemmin lisää). Toiset unelmat ei tarvitse niin paljon aikaa ja kasvua, esim. mä haaveilen englanninkielen oppimisesta, koreokrafian tekemisestö, puolmaratonin juoksemisesta paremmalla ajalla kuin viimeksi. Siitä, että osaisin työskennellä levosta käsin ja löytää sen salaisuuden mitä se konkretiassa on. Unelmoin päivittäisistä aamulenkeistä, säännöllisistä kahvilareissuista ystävien kanssa, opiskelupaikan saamisesta. Unelmoin niin monista asioista, joitain niistä pystyn elämöän nyt jo, jotkut ovat enemmän tulevaisuuden juttu. Mutta kaikkia kohti voin nyt jo ottaa niitä askelia.

Mihin suuntaan sun elämä on menossa? Mihin suuntaan sä oot menossa? MItä unelmia sulle on annettu? Mikä unelma sulla toteutui viimeksi?

<3:llä Riina

Likes

Comments

Tehdäänn haaveista totta, askel kerrallaan. Oon haaveillu blogin pitämisestä jo pitkään ja aloittanutkin monta kertaa, mutta se on aina kaatunut johonkin. Useimmiten siihen, että oon stressannut aiheita mistä kirjottaisin, aikaa millon ehtisin kirjoittamaan. Mutta nyt teen tätä alusta asti levosta käsin, ilman stressiä, kirjoitan siitä mitä mun sydämellä on, kirjoitan silloin, kun mulla on aikaa.

En ajatellut kirjoittaa erikseen mitään esittely-postausta itsestäni, sillä lukemalla mun blogia opitte varmasti tuntemaan mua paremmin. Pyrin kirjoittaa mahdollisimman avoimesti ja rehellisesti, koska mun mielestä tää maailma tarvitse enemmän aitoutta. Kirjoitan asioista jotka tuo mulle iloa ja hymyn huulille, mutta myös niistä asioista mitkä on mulle haasteellisia, asioita missä saan kasvaa. Kirjoitan asioista mistä unelmoin, asioista mitä rakastan, asioista mitä mun mielessä pyörii, asioista mitä ihmettelen Tuun varmasti jossain vaiheessa avaamaan enemmön sitä miten musta on tullut minä, mitä asioita olen käynyt läpi, niitä elämän iloja ja kipuja. Ja myös siitä, millaiseksi ja minne olen matkalla. Eli lyhyesti: kirjoitan elämästä, elämästäni ilman kulisseja.

Toivottavasti viihdyt matkalla kanssani. Toivottavasti voiaan yhessä ihmetellä ja jutella.

<3:llä Riina

Likes

Comments