Muotijuttuja

    Nälkään

    Matkakuume

      Mä olen ollut jo hetken aivan hiljaa johtuen siitä, että olen suunnitellut aika isoa muutosta.

      Puhuin jo viime vuoden lopulla muutoksista, joita blogilleni tulee tänä vuonna tapahtumaan. Ne ovat aika isoja, mutta todella tarpeellisia. Ja nyt on koittanut tämän muutoksen aika.

      Olen jo aika pitkään paininut blogini sisällön kanssa. Se ei ole tuntunut oikein omalta, eikä hyvältä ja tästä mä sain myös pienen kolauksen jokusen aikaa sitten. Joten lopulta mä koin muutoksen välttämättömäksi ja uskon, että tämä auttaa mua viemään omaa sisältöäni enemmän mun itseni näköiseksi ja ehkä myös avaavan uusia mahdollisuuksia.

      On a rainy day vaihtaa siis nimeä ja alustaa ja jatkaa yksin, yhden ihmisen platformina (toivottavasti keskustelua herättäen ja tulevaisuudessa mahdollisesti myös vierailevien kirjoittajien artikkeleja esittäen). Uusi nimi, VIHME, heijastelee vanhaa, mutta tuo paljon uutta. Mä toivon, että te jatkatte mukana näinkin ison muutoksen jälkeen ja jaksatte inspiroitua mun teksteistä.

      Tässä pieni recap, uuden sivun sisällöstä:

      VIHME sai alkunsa muutoksesta, jonka halusin blogilleni. On a rainy day olin minä jonakin muuna aikana ja jossakin muussa paikassa. Siksi tuli Vihme. Vihme on alati muuttuva - kuten sadekin - alusta keskustelulle arkipäiväisistä oivalluksista. Kirjoitan asioista, jotka kiinnostavat minua; ekologisesta muodista, hyvinvoinnista (en liikunnasta, vaan mielen hyvinvoinnista ja ehkä vähän myös hyvästä ruoasta), mielipiteistäni, ja vinkkejä, jotka itse koen toimiviksi ja inspiroiviksi. Vihme on hyvin vapaamielinen ja toivottavasti myös ajatuksia herättävä.

      Haluan pyrkiä kyseenalaistamaan nykyistä kulttuuriamme ja toimintatapoja, joita käytämme. VIHMEessä haluan puuttua elämän suorittamiseen ja fast fashioniin, liian nopeaan elämäntyyliin ja ilmastonmuutokseen. Aika raskaita aiheita joo, mutta väliin mahtuu myös hömppää ja höpöhöpö -juttuja elämästä, kirjoista, elokuvista ja ajatuksista, jotka kulkevat mielessäni.

      Blogin sisältö pysyy pääpiirteittäin samana kuin aiemmin, mutta mä yritän kehittää sitä koko ajan enemmän mun näköiseksi. Aiheet eivät juuri muutu; mua edelleen kiinnostaa ekologisuus ja slow fashion, hitaampi elämäntapa ja jatkuvasta suorittamisesta luopuminen, kirjat, elokuvat ja mielipiteiden ja ajatusten jakaminen.

      Aika Nouw:lla on ollut antoisa ja ajatuksia herättävä ja se on mulle ollut todella tärkeää, mutta nyt on muutoksien aika. Mä olen todella innoissani tulevasta ja tästä vuodesta! Jätän tämän blogin tänne, josta pääsette katsomaan vanhoja tekstejä, mutta uudelle alustalle vanhat tekstit eivät siirry (aivan muutamaa lukuun ottamatta).

      Blogia voi seurata edelleen vanhaan tapaan Bloglovinissa, mä vaihdan sinne uuden osoitteen ja nimen, eikä teidän tarvitse tehdä mitään (ilmeisesti), joten muutos on teille helppo ja mutkaton.

      Toivottavasti nähdään uudessa osoitteessa!

      HTTP://VIHME.FI

      Tykkää-merkinnät

      Kommentit

      Kevään ja auringon taas muistutellessa itsestään mua on kiinnostanut ja inspiroinut valkeat ja napakat kauluspaidat, kevyet ja freesit vaatteet.

      Auringon paistaessa villapaidat on alkaneet tuntua tunkkaisilta ja nuhjuisilta (pitää viedä ne seuraavan edes pienen pakkasen aikaan partsille). Mä haluaisin jo muuttaa vaatekaappini kohti kevättä ja kesää, mutta vielä täytyy todennäköisesti odottaa ainakin kuukausi.

      Ennen kevätvaatteisiin vaihtamista mä aion freesata vaatekaappiani tuulettamalla ja vaihtamalla villapaidan välillä valkoiseen kauluspaitaan. Tuuletuksen jälkeen silitys napakoittaa ja säilyttää vaatteiden eleganttiuden. (Näin mä luin Minutes.fi -blogista, sillä oon itse tosi huono silittäjä, ja nyt mun täytyy todella kokeilla sitä.)

      Mä oon arvioinut, että tämä tietynlainen kovuus, jota mä nyt kaipaisin mun pukeutumiseen saattaa johtua siitä, että kevät on tietyllä tavallaan kova ja aika armoton. Päivät on silti aika kylmiä, vaikka aurinko lämmittää jo nyt ja valo on terävää paljaassa luonnossa ja lumen keskellä. Mä tykkään siitä, sillä se on inspiroivaa talven jälkeen, kun silloin kaikki valo on tosi pehmeää.

      Yhden kesävaatteen mä jo ostin muutama viikko sitten. Lyhythihaisen valkean puuvillapaidan pienillä kirjailuilla. Se on ihanan suloinen ja elegantti samaan aikaan, enkä mä malttaisi odottaa pääseväni käyttämään sitä sandaalien kanssa.


      Tykkää-merkinnät

      Kommentit

      Mä todella odotan kevättä (ja melkein myös loskaa, koska se kertoo lämpimämmästä säästä ja tulevasta kesästä).

      Tänä vuonna tammikuu ei tuntunut ollenkaan niin loputtoman pitkältä kuin viime vuonna. Muistan sen ankeuden ja harmauden ja sen loputtomalta tuntuneen kevään ja valon lisääntymisen odotuksen. Kun helmikuu alkoi, tuntui jo melkein keväältä.

      Olen kaivannut kirsikoiden makeaa karvautta. Söin niitä viime kesänä stadikan portailla ja luin Jojo Moyesin kirjaa. Oli todella tuulista, mutta silti ihanaa ja ne kirsikat oli niin tosi makeita!

      Lähden maaliskuun alussa Sannan luo Islantiin (hän tekee vaihto-opintojaan siellä). Miten ihanaa!

      Ja edellisen vastapainoksi: 10. helmikuuta eli aivan parin päivän päästä Oodissa pidetään yleisöluento junamatkailusta Euroopassa. Kuulostaa todella hyödylliseltä ja mielenkiintoiselta luennolta ja itse ainakin yritän päästä paikalle. Lisätietoja löytyy täältä.


      Tykkää-merkinnät

      Kommentit