Iisisti ottamisen vaikeus, mikä siinä on? Miksemme osaa lakata kiirehtimästä, keittää vaikka kupposen teetä ja ottaa lempilehtemme kätösiimme ja ahmia sen innoissamme välittämättä muusta ympärillä pyörivästä maapallosta. Miksemme enää osaa olla läsnä ystävän kanssa keskusteltaessa vaan jokainen hetki on. mm jaettava samalla someen (filtterin valinta vie toki aikaa, mutta mitäs jos katsoisi toista silmiin ja kysyisi miten ystävällä oikeasti menee?)? Miksi tuntuu että kiire on jatkuva, ja kokoajan pitäisi olla tavoitettavissa myös muualla? Miksen osaa rauhottua tähän hetkeen?

Nykypäivänä tuntuu, että kiire on enemmän sääntö kuin poikkeus. Kokoajan tulisi olla menossa ja tulossa, kalenteri muistuttaa jonkinmoista sota-tannerta ja velvollisuudet täyttävät päivät. Osataanko varata aikaa myös vapaa-ajalle ja keskittyä mukaviin asioihin?

Itsellä kiire tuntuu hellittävän varsinkin iltaisin. Minulla on aikaa pötkötellä lakanoissani, katsella kenties netflixistä lempparisarjoja, tai kenties käydä naapurissa asuvan parhaan ystäväni luona teehetkellä. Näille voimaannuttaville hetkille on ehdottomasti osattava varata aikaa arjestakin. Pienet asiat tekevät arjesta niin paljon mukavampaa.

Tärkeitä hetkiä päivästä on kun saan kupposen (jääkylymää) kahavia ja istahdan keittiönpöytäni ääreen ja aloitan filosofoinnin. Usein kirjoitan myös kalenteriini milloin minun tulee olla ja missä, joten minimoin stressin alkutekijöihinsä. Kun olen selvillä omasta aikataulustani, eri osa-alueiden vaatimasta työ- ja aikamäärästä, on taas ujosti helpompi hengittää. En kestä epätietouden aiheuttamaa ärsyttävää ja piinaavaa olotilaa, joten teen parhaani näiden tilanteiden minimoinnissa. 

Meikäläisen vinkkeinä stressin karkoittamiseen ovat. A. aikataulutus ja kalenterin täyttäminen B. Omien kivojen luksushetkien tuominen arkeen C. Työmäärän kohtuullistaminen, kukaan ei pysty kaikkeen, ja mielestäni on hyvä tehdä vähän kerrallaan matkalla kohti päämäärää, kuin deadlinejen puskiessa päälle ahertaa yömyöhään tuskaisena. 

t. Mea

Bloggaa matkapuhelimesta - Nouwilla on ehkä Ruotsin paras blogi-sovellus - napsauta tästä!

Likes

Comments

Tämä maanantai ei oikeastaan ole ollut meikäläisen heiniä. Heräsin kolmen pintaan yöllä siihen, että meinasin tukehtua. Ei tämä kurkkukipu oikein nyt sytytä, varsinkaan kun intiaanikesä on tullut ilmeisesti jäädäkseen. Tällä hetkellä istun koulussa luennoilla, ja meillä on käsiteltävänä aivan älyttömän mielenkiintoisia juttuja. 

Puhetta on ollut mm. ruutuajan vaikutuksesta unen laatuun, syömisen suhteesta harjoitteluun, motivoinnista, tavoitteenasettelusta, palautumisesta urheiluun liittyen. Hommat on ehkä mielenkiintoisempia kuin ikinä. Huomenna mulla onkin luvassa lähteä reissuun lähikylään juttelemaan kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ja elämäntavoista sekä niiden muuttamisesta. Testaillaan vähän liikuntatouhuja ja liikkuvuutta. On niin ilo päästä auttamaan ihmisiä, jotka sitä oikeasti kaipaavat. Oon niin omalla alallani. 

t. Mea

Likes

Comments



Ai että, tulipa tehtyä ehkä herkullisimpia proteiinilettuja pitkään aikaan. Lettutaikinaan tuli käytettyä fitnessgurun one pancake-mixiä ja maitoa. Päällä urtekramin maapähkinävoita sekä walden farmsin sokeritonta ja kaloritonta kastiketta. Itse letut paistoin cocovin kookosöljyssä. Ei tämä sokeriton syyskuu tee edes pahaa kun näin terveellisestikin on mahdollista herkutella.



Oli muuten älyttömän toimiva aamupala/brunssi näin sunnuntaina kun sitä haluaa vain ottaa iisisti eikä ruokailuja jaksa sen kummemmin miettiä. Sunnuntaisin on myös mukava herkutella hieman extraa ja nauttia syömisistä.


Lettujen seurana join mansikkasmoothien, josta löytyi luonnollisestikin mansikoita, luonnon jugurttia ja maitoa. Yksinkertaisuus on toimivaa useinkin näissä ruokajutuissa.

Likes

Comments

En varmasti ole ainoa tämän syksyisen flunssakierteen kanssa painiskeleva. En tiedä mitään ärsyttävämpää kuin tukkoinen nenä ja se ainainen niistäminen, kaktustakin piikikkäämpi ja karheampi kurkku ja alati vaihteleva ruumiinlämpötila.

Valitettavasti tähän ei rehellisesti (ainakaan itsellä) toimi kuin riittävä lepääminen ja reipas juominen. Vuodepotilaaksihan tämä ainakin meikäläisen vetää, mutta onpahan aikaa ottaa kiinni kaikista hommista joita varten olisi jo ajat sitten pitänyt istahtaa alas ja laittaa homma toimimaan.

Tsemppiä muillekin flunssailijoille! Kyllä tämä tästä taas helpottaa, ja vastustuskyky pitää huolen siitä, että viimeistään vuoden päästä ollaan tässä tilanteessa uudestaan. ps. Sitruunavesi helpottaa ainakin allekirjoittaneen kipeytynyttä kurkkua. 

t. Mea

Likes

Comments

Ai että, oon ehkä tyhymä tai tyhymä, tai sitten vaan yksinkertaisesti yllytyshullu. Eräs tuttu vaasasta heitti ilmoille blogissaan haasteen sokerittomasta syyskuusta, (terkkuja vaan ainolle) ja mähän tartuin syöttiin ihan virallisesti facebookin kommenttikentässä. Kaikkihan tietää, että mikä löytyy facebookista on täyttä faktaa. Näin se ainakin minun kuulemani mukaan toimii parisuhteissa, joten eiköhän tälläisissä kummallisissa kokeiluissakin. Koska osallistumiseni näin halusin julkistaa, olen siis jumissa nyt herkuttomassa elämässäni about sen. kolmisenkymmentä päivää, jota syyskuuksikin kutsutaan.

Omaa sokeritonta syyskuutani lähdin lähestymään ensisijaisesti jättämällä herkut (karkit, leivokset, jäätelö tms) pois. Arjessani harvemmin edes sokeria tulee mihinkään laitettua, enkä edes itseasiassa tiedä löytyykö asunnostani sokeria lainkaan. Liian hifistelyksi en jaksa tätä haastetta vetää, ja mikäli jostain ruoasta sokeria löytyy, niin se on sitten henkilökohtainen voi voi. Pyrin kuitenkin välttämään liiallisia piilosokereita ja valitsemaan hyviä tuotteita.

Vasta tässä jo useamman päivän sokerittomana olleena flunssaisena uhosin ison namukasan kaverin autossa nähtyäni, että haen pussillisen karkkia (tutti frutti rings-pussi on tullut takaisin suomeen!!) ja piiloudun maailmaa sohvan nurkkaan viltin alle. Tätä ei kuitenkaan edes tee mieli, ja voin vakuuttaa, että jo kymmenessä päivässä sokerin himo on kokonaan väistynyt. Herkuttelunkaan ei aina tarvitse sisältää sitä sokeria, vaan mahdollisuuksia on enemmän kuin uskoisikaan. Jopa ilomielin jätin työpaikan kahvihuoneesta löytyneet namuset omaan arvoonsa ja mussutin eväitäni tyytyväisenä. Kaikki maailman karkit ja herkut ovat olemassa vielä lokakuun ensimmäinenkin päivä, mikäli niitä haasteen jälkeen vielä himoitsen.

Uhosin toki jo ääneen jo muutaman vuoden karkkilakossa olleelle ystävällenikin jatkavani tätä haastetta pidempäänkin, ja senkin jälkeen vähentäväni sokeria huomattavasti.

Omia makeita herkku-suosikkejani on mm. omenalohkot maapähkinävoilla (urtekramin luomuversio on muuten ainakin meikäläisen suosikki), erilaiset smoothiet, marjat, manteli- tai soijamaitoon tehty kaurapuuro, proteiiniletut kanelin ja omenasoseen kera (tässäkin luotan urtekramiin), sekä kookosöljyssä paistetut banaani- ja omenalohkot. Ai että kun hellii vatsaa ja mieltä nämä herkut.

t. Mea

Likes

Comments

Kouluhommissa on tullut paljon puhetta niin älyttömän mielenkiintoisista aiheista, jotka tuntuu itselläkin olevan lähellä sydäntä. Opiskelen siis liikuntaa, mikä oikeastaan kaikissa osa-alueissaan on meikätytölle aina ollut, ja aina tulee olemaankin iso osa elämää. Koulujutuissa tekisi kovasti mieli kirjoitella omista kokemuksista ja ajatuksista syvällisesti ja pidempäänkin, mutta uskon että kaikki se löydetty faktatieto ja lyhyt reflektointi riittää opiskelukavereille ja opettajille tiedoksi. Meikäläisen elämäntarina kun ei välttämättä niin sytytä jokaista joka on sattunut valitsemaan saman alan itselleen. Ompa kumma.

Mutta aihe mistä on tullut kirjoiteltua kylläisyyksiin asti on motivaatio. Tällä hetkellä mun motivaatio liikuntaa ja urheilua kohtaan on ihan täydet 100%, haluaisin kovasti olla menemässä ja tekemässä. Mikä mua sitten motivoi? Sisäisen motivaation puolesta se älyttömän hyvä olo, mikä valtaa kropan ja mielen raskaan treenin, ja etenkin onnistumisten jälkeen. Onko parempaa kuin se, kun aivan hikisenä hymyillen toteat itsellesi, että olet pystynyt siihen, jossa aluksi itseäsi epäilit. Mä myös nautin treenaamisesta ylipäätäänkin, ei ole hauskempaa tapaa viettää omaa aikaa.

Ulkoisena motivaattoreina toimii toki ulkonäkö. En voi väittää etteikö treenattu ja hyvinvoiva keho olisi kaunis, koska kyllä se vain omaa silmääni mielyttää huomattavasti enemmän. Ja puhun tässä vain ja ainoastaan omasta kehostani (ennkuin joku vetää ne kuuluisat herneet nenäänsä), koska kauneusihanteita on monia, ja niin on myös kehojakin. Näissä jutuissa pitääkin tehdä vain sitä omaa juttuaan. Vaikken pinnallinen ihminen ole pätkän vertaa, en voi valehdella etten viihtyisi treenatussa kropassa paremmin.

Tällä hetkellä itselleni isoin motivaattori olen minä itse. Tiedän minkälainen kunto minulla on ollut, ja mitä on mahdollista saavuttaa. Ulkoista kuntoa tärkeämpää on tietenkin se miten jaksan. Haluan olla fyysisesti vahva, jaksaa juosta pitkiä matkoja, nostaa painavaa rautaa ja oppia tekniikoita vieläkin enemmän. Haluan syödä oikein ja puhtaasti, pitää psyykkisen puolen kunnossa ja painaa täysillä eteenpäin, oman jaksamisen rajoissa tottakai. Oma rajallisuus on tärkeä osata tunnistaa kun on kyse kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista.

​Tuntuu että liikunnan-alan "ammattilaisena" (opiskelijana) on ehkä vaikeaa tehdä itselleen ohjelmia, tavoitteita ja vielä pystyä seuraamaan tilannettakin. Osaaminen löytyy, ja onhan tässä oikeita asiakkaitakin otettu vastaan, mutta omana pomona toimiminen tuo lisähaasteen. Katsotaan miten paljon kaikkea sitä tämän blogin kirjoittamisen myötä tuleekaan oivallettua.

t. Mea

Likes

Comments

Hey! Ajattelin että olisi taas näppärä palata blogin pariin aivan uudelta pohjalta. Täältä löytää jatkossa mietteitä, fiiliksiä ja kuulumisia elämästä täältä pohjoisesta. Jännä nähdä mitä tästä tulee. Helppohan se on aina flunssaisena sängyn pohjalta innostua lähes kaikesta mille ei löydy aikaa sitten lainkaan. Täällä siis taas. 

t. Mea

Likes

Comments