Tein viimeviikolla tilauksen missä tuli esimerkiksi Mary-lou manizer The Balmilta mitä oon jo kauan halunnut kokeilla! En kyllä yhtään pettynyt kun tänään kokeilin sitä ekaa kertaa kunnolla. Mulla on ollut jo varmaan vuoden ajan Seppälän "The ultimate bronzing powder" sävyssä 01 Rising sun, muistaakseni vaalein sävy mitä noista aurinkopuutereista sai. Siihen oon ollut myös yllättävät tyytyväinen ja on kyllä tullut kovaan käyttöön, varsinkin nyt kesäisempinä päivinä.

Niin kun kuvista huomaa niin tuote on kuin kopio tosta The Balmin highlighterista! Harmi vaan että tietääkseni tota Seppälän meikkisarjaa ei enää myydä, ainakaan en ole pitkään aikaan nähnyt kun olen nopeasti kävellyt kosmetiikkahyllyjen ohi.

Tuotteet eroaa kahdella tavalla. Ensinnäkin Balmin on tietenkin vähän pigmenttisempi, mutta highlighterissa se ei häiritse ainakaan minua jos tuote ei ole niin pigmenttinen, koska sillon iholle saa luonnollisemman hehkun. Balmin kanssa saa olla varovainen ellei tykkää yhtä voimakkaasta korostuksesta kun minä, haha... Toinen asia minkä huomasin oli että Seppälän aurinkopuuteri on hiukan enemmän kullan sävynen, mikä on ihan kiva! Varsinkin ruskettuneella iholla. Balmin puuteri taittaa enemmän hopeaan, mistä yleensä itse tykkään enemmän. Varsinkin niillä kenellä on kalpeampi iho niin kannattaa olla varovainen kullan sävyisten highlighterien kanssa.

​Kuvissa olen laittanut tuotetta poskipäille, kulmaluulle, nenänpäähän, silmän sisänurkkaan ja huulien amorinkaareen.

Vasemmalla Balmin ja oikealla Seppälän

Itse ainakin oon ihan hullaantunut hehkuvaan ihoon rusketuksen kera. Välillä kylläkin auringossa iho näyttää rumalta kohdissa mihin on lisännyt tämän tapaista tuotetta, mutta minua se ei ainakaan haittaa ellei ole ottamassa lähikuvia, mitä tapahtuu harvemmin :D... Silloin kun mulla oli huonompi iho niin en käyttänyt highlightereita ollenkaan, sillä ne korostaa (nimensä mukaisesti) epätasaista ihoa (finnejä, isoja ihohuokosia tai arpia)

Mary-Lou manizeria saa ainakin Nellystä ja Bangerheadiltä! Jälkimmäinen on vähän halvempi :). Suosittelen ehdottomasti kaikille, ei välttämättä tarvitse juuri tätä kyseistä yksilöä, mutta vastaavat tuotteet on tosisuosittuja nyt kesällä! Ja muutenkin varjostukset ja korostukset ovat tulleet suositummiksi viimeaikoina. Kaikki kosmetiikkamerkit tekevät eri variaatioita varjostus&korostus paleteista. Voit myös kokeilla vaaleita luomiväreja poskipäille ja kulmaluulle. Olen esimerkiksi käyttänyt vaikka kuinka kauan Wet&Wildin Walking on Eggshells triopaletin vaaleinta väriä korostamiseen, toimii!

Suunnittele blogisi - valitse Nouwin monista malleista tai tee omasi, "osoita ja napsauta" - napsauta tästä!

Likes

Comments

Vihdoin on juhlat juhlittu! Oli kyllä ihan superihana päivä kaikin tavoin, vaikka mulla vieläkin on epätodellinen fiilis eikä tunnu siltä että olisin valmistunut :D
Kaikki meni tosihyvin ja aiiettä meidän ruokatarjoilu oli hyvä! Ei ole tarvinnut tehdä ruokaa ollenkaan viimepäivinä kun on pystynyt syömään left overeita, nam! Kakkuja mulla oli 5 (heh, joo tuli lievä ähky) ja lempparina oli ehdottomasti kuvassa näkyvä kakku. Oon tosityytyväinen siihen millaset juhlat oli, vaikka väsymys oli aivan kamala koko päivän... Eipä sitä oikeen huomannut kun piti häslätä kokoajan jotain.
Onnea kaikille muillekin ylioppilaille! :)

Mulla on ristiriitasia tunteita valmistumisesta. Suurimmaksi osaksi oon älyttömän helpottunut ja onnellinen siitä, että tämä aikakausi elämässäni on ohi. Mulla oli välillä rankkaa lukiossa mutta myös monia hienoja muistoja kertyi vuosien aikana. Osa musta tuntee kuitenkin pelkoa siitä mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Tuttu ja turvallinen koulu on pelkkää historiaa ja nyt pitäs valmistautua suurempiin asioihin. Monella on jo suunnitelmat kunnossa ja tietävät millaselta he haluaa elämänsä näyttävän esim. vuoden päästä. Mulla ei oo aavistustakaan. Mutta eiköhän ajan kanssa tämäkin selviä.

Likes

Comments

Tänään herättyä päätin vaihtelun vuoksi syödä jotain muuta kun puuroa aamupalaksi (mitää oon muuten syönyt jo ikuisuuden jokaikinen aamu). Koska rakastan kaurahiutaleita niin halusin kuitenkin tehdä jotain niistä. Koko lapsuuden ajan äiti teki usein omenahyvettä mitä söin aamupalaksi, välipalaksi tai vaikka jälkkäriks. Tein siitä terveellisemmän variaation minkä päätin näyttää videomuodossa.

Ainekset mitä käytin olivat:

Omena 

Taateleita

Kaurahiutaleita

Mantelijauhoja 

Kookoshiutaleita

Hasselpähkinärouhetta

Stevia makeutusta

Hunajaa

Kanelia 

Kardemummaa

Suolaa

Kookosrasvaa

Maitoa

Vettä

Näitä aineksia voi poistaa tai lisäillä jos haluaa. Tämä resepti on niin takuuvarma että mitat eivät ole tarkkoja ollenkaan. En itsekään mitannut aineksia mutta videossa näette suurinpiirtein miten paljon lisäsin mitäkin. Kanelia ja makeutusta lisäsin vielä omppujen päälle ja pinnalle. Uuni oli n. 180-190 astetta ja pidin sitä siellä 20 min.

Likes

Comments

Voiei kattokaa miten sulosia nämä karvapörrönaamat on. Olen tän illan koiravahtina joten ilta menee leffoja katellessa ja varmaankin aikasin nukkumaan, eli ei mitään kiinnostavaa. Kamala sushihimo tuli mutta en sit saanut hankittua sitä mitenkään kun sushikuski oli kuulemma kipeenä haha.

Ostin uuden nahkatakin tänään! Oon jo monta vuotta harkinnu että ostaisin uuden mutta jokakerta päätynyt siihen lopputulokseen että se ei oo mun tyylinen, no, onhan se ihan älyttömän kivan näkönen kuitenkin... Ja kun kerran oon miettinyt sitä niin monesti niin ihan hyvä että vihdoin sain ostettua oman!

Tänään on ollut ihanan kesäinen keli ja tuolla vois hyvin kävellä sortseissa tai hameessa! Jeee

Likes

Comments

Olin eilen kampaajalla laittamassa juurikasvua piiloon. Kukaan ei ole aiemmin onnistunut värjäämään mun hiuksia niin miten haluan, mutta tää kampaaja oli ihan huippu! Vajaan kolmen tunnin jälkeen kampaaja ei ollut 100% tyytyväinen tulokseen joten sain uuden ajan huomiseks mikä oli tosikiva että hän oikeesti haluaa käyttää aikaa hiuksiini eikä vaan tee niin nopeasti kun mahollista. Mun hiukset taittaa niin helposti keltaseen että juuret oli tosivaikeita saada saman sävyseks kun latvat. On nää jo nyt paljon paremmat :)
(Kuvassa tosin vanhat hiukset mutta ei ne nyt kauheesti ole muuttunut)

Likes

Comments

Vähähiilarinen "lettu", nams! Sekoitin vaan 2 valkuaista, ruokalusikallinen protskujauhetta (esim vaniljan makuinen), ruokalusikallinen maitorahkaa, hippusellinen leivinjauhetta ja paistoin letun kookosrasvassa. Päälle laitoin maitorahkaa missä oli tilkka maitoa ja makeutusta ja vielä tuoreita mansikoita.

Likes

Comments

Onko vihdoin lupa syödä keksitaikinaa sellaisenaan? Kyllä! Tämä terveellinen keksitaikina syntyy ihan älyttömän helposti. Pelkästään 5 aineosaa eikä aikaa mene kuin pari minuuttia. Tein tätä joskus aikaisemmin mutta sillon ei ollut läheskään yhtä hyvää. Osittain sen takia että käytin mantelivoin sijaan maapähkinävoita, mistä en tykkää yhtä paljon. Lisäsin myös enemmän makeutusta ja lisäksi vielä vanilja aromia.

Resepti on niin helppo että tarvitset vain:
Purkillisen kik herneitä
Ruokalusikallinen mantelivoita (tai muuta pähkinävoita)
Pari ruokalusikallista hunajaa ja/tai jotai makeuttajaa esim steviaa (lisää tarvittaessa)
1-2 ruokalusikallista vanilja aromia
1-2 riviä tummaa suklaata
Huuhtele kikherneet ja blendaa ne mössöksi esim sauvasekottimella. Lisää muut ainekset paitsi suklaa ja jatka sekoittamista. Kannattaa maistaa tässä vaiheessa ja oman maun mukaan lisätä tarvittaessa enemmän esim makeutusta. Murskaa suklaa pieneksi ja sekoita joukkoon lusikalla. Nauti sellaisenaan tai esim jätskiin sekoitettuna.
Ps. Jos kaapista löytyy protskujauhetta missä makuna on vaikka cookies&cream niin kannattaa ehdottomasti lisätä joukkoon :)

Likes

Comments

Vaikka tuolla onkin ihan älyttömän kaunis sää niin tuntuu oudolta että kesä alkaa virallisesti jo 1,5 viikon päästä. Miks tuolla ei ole lämpösempää? Noh, ehkä mä oon liian vaativa hah.
Oon muuten laittanu ittelleni tavotteen että haluan saada vähintään viis leukaa ja nyt oon jo kolmessa! Ennen en saanut edes yhtä ilman että "ponnistin", joten oon ihan tyytyväinen siihen miten oon kehittyny. Saa nähä kauan tässä vielä kestää mutta eiköhän se kohta lähesty... 

Likes

Comments