Se tunne kun on pelkkää tyhjää valkoisella eikä tiedä mistä aloittaa. Vaikka mielessä on monen monta asiaa ei osaa päättää mistä lähteä liikkeelle. Kaikista paras varmaan vain luottaa omaan intuitoon ja antaa palaa.

Kertoisinko alkuun siitä kuinka alkoholisti isäpuoleni löi ja kaltoinkohteli minua lapsena, vai missä opiskelen tällä hetkellä? Ehkä avauspuheeksi ei ole hyvä ajatus aloittaa kertomalla lapsuuden traagisista muistoista. Olen jyväskylässä asuva 21-vuotias nainen parhaimmillaan. Opiskelen matkailupalvelujen tuottajaksi ensimmäistä vuotta ammattiopistossa. Olen lopettanut monet koulut kesken, enkä ole tahtonut löytää paikkaani tässä yhteiskunnassa. En ole aikaisemmin ollut liioin kiinnostunut opisekelusta. Enkä oikeastaan tiennyt mitä edes haluan. Kunnes tietää mitä haluaa on helpompi tehdä päätöksiä ja valintoja. Pohdinnan jälkeen on hyvä miettiä tavotteita ja mitä elämältä haluaa.

Olen asunut omillani jo ennen kuin olin täysi-ikäinen. Kotoa olen muuuttanut pois 15 vuotiaana. Suurimmaksi osaksi "teinivuodet" asuin nuorisokodissa. Monilla ihmisillä on varmasti ennakkoluuloja, oletuksia ja erilaisia kösityksiä asian suhteen. Minä en ollut kriminaali, itsetuhoinen tai sylkivä syntinen. Olin nuori joka tarvitsi turvallisen ympäristön kasvaa ja tutustua itseensä. Minä olin haavoittuvainen ja hukassa itseni kanssa, enkä tiennyt lainkaan kuka olin. Minulla ei ollut mitään käsitystä omasta identiteetistä. Tämäkin on varmaan aihe jota voisi jatkaa romaaniksi. Jos aloittaa yhdestä on kerrottava monesta muustakin.

Olen stereotypioista ja oletuksista kaukana. Tähän ikään olen nähnyt ja kokenut jos jonkinmoista. Olen niin sanotusti "elämänkoululainen". Aika opettaa ajallaan kuka ihmisen kuuluu olla, oma itsensä. Olen niitä ihmisiä jotka eivät syntyneet kultalusikka suussa velli tarjoittimella. Olen ihminen joka on kokenut vastoinkäymisiä, kärsimystä, sisäistä kamppailua, menetyksiä ja niistä selvinnyt. Minulla on ihmisenä tietynlaista herkkyyttä, nöyryyttä ja elämän ymmärrystä. Osaan pitää mieleni avoimena ja seisoa jaloillani vaikka vähän myrskyäisi. Tuulet ja myrskyt muistuttavat minua siitä kuka minä olen. Onhan se monesti mainittu että se mikä ei tapa, se vahvistaa. Meillä jokaisella on oma henkinen vastustuskyky joka auttaa jaksamaan psyykkisesti. Kaikki on sinusta kiinni kuinka pidät itseäsi ja omaa elämää arvossa. Mistä asioista sinun elämänkatsomuksesi ja maailmasi koostuvat. Millaisilla ajatuksilla ja asenteilla pääsi täytät. Oletko positiivinen ihminen vai pessimisti? Helpoin on tutkia ja pohdiskella ulkoisia asiota vasta sitten kun olet sinut itsesi kanssa ja sinulla on hyvä itsetuntemus. Hyväksytkö itsesi sellaisena ihmisenä kuin olet? Kuinka määrität itsesi, millaiset asiat määrittävät sinua? Annatko murheiden tai menneiden saastuttaa mielesi? Minä olen ihminen joka ei jaksa turhaan stressata pienistä asioista, elämässä on tärkeämpiäkin asioita. En koskaan anna valtaa turhamaisuudelle.

Koska kukaan ei ole luvannut kenellekkään huomista olisi syytä muistaa elää tässä päivässä. Miksi valmistua elämään huomenna, kun tänäänkin voi elää. Nautin pienistä asioita koska elämä on juuri nyt. Ei elämään voi valmistua, siten et voi elää sitä. Olen luonteeltani positiivinen ja kärsivällinen. Oma elämänkatsomukseni on käsityksien sateenkaari. En koskaan tuomitse ketään tai vihaa ketään, enkä pidä muiden ihmisten arvostelusta. Miksi minulla olisi syytä tuhlata aikaa moiseen. En ymmärrä arvostelua tai toisten ihmisten halventamista laisinkaan. Mielestäni on tärkeää osata priorisoida mikä elämässä on merkityksellistä ja mikä ei. Kiitollisuus ja kunnioitus elämää kohtaan ovat minulle tärkeitä asioita. Olen vapaa katkeruudesta ja vihasta. Elämässäni ei ole draamaa. Elämä voi olla paljon helpompaa kun vain taitaa asioita ajatuksen voimalla. Meitä on täällä moneen junaan, itse päätät missä junassa kuljet. Kaikessa tässä keskeneräisyydessään ei ihmisen tule miettineeksi että mikä tärkeää. Itsekästä mutta harvinaisen totta, sinä itse!

Minulle on useimmiten hyvinkin ominaista olla pysymättä asiassa. Olen puhelias persoona jonka lause harvoin loppuu kesken. Ajatuksia päälekkäistyy enkä tiedä enää itsekkään mistä puhun. Olisipa korvassani usb-liitin josta voisi ladata mielikuvat ja ajatukset diana koneelle. Se olisi mahdollisesti helpompaa niin itselle kuin muillekkin. Kun suuni avaan, en saa lauseelle pistettä.

Vapaa-aikani koostuu kokkailusta ja sisustamisesta. Kaikki visualisoiminen ja sisustaminen ovat intohimoni. Olen täysin omassa elementissäni kun saan näpertää tai tuunata jotakin. Pitkään muhinut haaveeni olisi olla visualisoija/ sisustussuunnitelija. Taiteijiasieluna pidän myös valokuvaamisesta, tatuoinneista ja piirtämisestä. Tapan aikaa hyvin kirpputoreilla tai pyörien kauppojen alennuslaareissa. Harrastan suurella intohimolla kuntoilua aina vain kohti uusia tavotteita. Olen pienestä asti elänyt koirien kanssa, ne kuuluvat elämääni tavalla ja toisella. Vaikka en tässä elämänvaiheessa sellaista itse omistakkaan. Yksi tulevaisuuden haaveistani onkin joskus hankkia koira.

Viime vuonna kävin vielä ulkona juhlimassa. Voisin myöntää että elämäntapani olivat tuolloin hieman koetuksella. Söin huonosti, turposin ja kuntokin tuntui laskevan lyhyessä ajassa. Minulla oli erittäin huono omatunto että treenit ja itsekuri olivat jääneet narikkaan. En ehkä ollut valinnut seuraanikaan omaksi edukseni. Ystävät kävivät paljon ulkona ja minä mukana. Idioottikin tajuaa että parille lähtemisellä on omat riskinsä. Ja kun juttua riittä muutaman jälkeen vielä enemmän, useimmiten siinä kävin niin että seuraavana tuli teqiloiden vuoro. En ymmärrä enää juomista, enkä näe siinä mitään järkeä tai iloa. Paljon mukavempaa olla selvinpäin. Kai se on jokin "aikuistumis prosessi". Kivempi silloin tällöin ehkä maistella viiniä sohvalla kuin lähteä hillumaan kaupungille.

Muutettuani kaupungista vähän syrjemmälle joulukuussa 2015. Vuodenvaihteen jälkeen minulla ei ollut kuin aikaa itselleni. Lakkasin käymästä ulkona, asetin itselleni tavotteita ja treenasin kovaa. Se oli iso elämäntapamuutos lyhyessä ajassa. Neljässä kuukaudessa tapahtui todella paljon muutoksia niin henkisesti kuin fyysisesti. Mutta jostain syystä huomasin että sosiaalinen elämäni rupesi pikkuhiljaa hiljenemään. Muutto ja muutokset ovat vaikuttaneet minuun ihmisenä todella paljon. Vaikka olen aina viihtynyt omissa oloissani. Jostain syystä viimeaikoina minulla on ollut välillä todella yksinäinen olo. Olen aina ollut oma-aloitteinen kysymään kuulumisia ja pitämään yhteyttä. Mutta sen ei kai kuuluisi olla yksipuolista. Aina on hyvä miettiä ketkä ovat aitoja ystäviä ja ketkä eivät. Minusta tuntuu jo vainoharhaiselta ajattelulta että ketään ei kiinnosta. Todellisuus on kuitenkin sitä että kaikilla on oma arkensa. Aika on aina kaikessa suhteellista. Kaikki käyvät töissä tai opiskelevat. Naurettava ajatus ettenkö olisi kenellekkään tärkeä. Huomaisiko kukaan jos muuttaisin toiselle paikkakunnalle kenellekkään siitä erikseen mainitsematta. Jos tekisin niin edes tiedä kenelle siitä kertoisin, ehkä en kenellekkään. Toisaalta on lohduttavaa ajatella etten ole sosiaalisesti takertuvaa tyyppiä ja pärjään hyvin omillaankin. Myönnän ehkä viettäneeni liikaa aikaa omissa oloissa. Mitä vanhemmaksi tulee sitä enemmän osaa arvostaa omaa aikaa ja rauhaa. Elämästäni löytyy erittäin tärkeitä ihmisiä ja läheisiä joita rakastan todella paljon. Tosin kaikki sukulaiseni asuvat muualla ympäri suomea. Minulla on kaksi nuorempaa sisarpuolta ja yksi pienempi velipuoli. Äitini asuu miesystävänsä kanssa, kahden nuorimman sisaruksen ja koirien kanssa toisella paikkakunnalla. Kaksi vuotta nuorempi sisarpuoleni asuu myöskin etäämmällä avomiehensä ja kahden kissan kanssa. Kuulostaa säälittävältä sanoa näin mutta olen hieman orpo ja vieraantunut laumasta. Perheeni ja minä emme ole kovin läheisiä. Kaikki perheenjäseneni ovat aivan toista maata. Elämme täysin eri maailmoissa. Puolituntematon biologinen isäni asuu etelä-suomessa. Liioin emme ole hänenkään kanssaan tekemisissä, silloin tällöin olemme satunnaisesti puhelimitse yhteyksissä.

Kaikella tällä selostuksella ja avautumisella on varmaan jokin tarkoitusperänsä miksi juuri nyt kirjoitan tätä loputonta tekstiä. Tällä hetkellä olen taloudellisesti vaikeuksissa ja minun on vaikea nojata olkapäähän pyytämättä. Olen ihminen joka patoo kaiken sisälleen eikä pyydä apua. On vaikeaa myöntää olevansa herkkä ja haavoittuvainen. Minun on aina ollut vaikea pyytää apua keneltäkään, minulle se on noloa ja nöyryyttävää. Vaikka todellisuudessa avautuminen ei olisi keneltäkään pois. Olen ihminen joka ennemmin kuuntelee muita kuin itse vaivaisin muita omilla murheilla. Jostain minulle on iskostunut selkärankaan ajatus siitä että pakko pärjätä omillaan. Täällä ei ole ketään joka olisi velvollinen minua auttamaan. Ihmiset tuntuvat välillä olevan tekopyhiä sen suhteen että auttaisivat vilpittämästi. Itse tahdon olla pyyteettömästi muiden avuksi vaatimatta vastapalveulusta. Se on vain tosi asia että kukaan ei pärjää täällä yksin, jokainen tarvitsee apua joskus. Kun sinulla menee hyvin, sinulla on paljon ystäviä. Kun sinulla menee huonosti, tiedät ketkä heistä ovat aitoja.

Toivon että kirjoittaminen auttaa minua löytämään uusia perspektiiveja ja näkemyksiä asiohin. Onhan kirjoittaminen jotenki vapauttavaa, jopa ehkä terapeuttista? Kirjoitukseni sisältää paloja sieltä sun täältä. En tiedä millaisen ensivaikutelman tällä loin. Ainakin pilkun nussuttajille tämä on katastrofaalista luettavaa. En ole äidinkielellisesti kovin taidokas. Pahoittelut niille jotka ovat tarkkoja oikeinkirjoituksesta. Koita selvitä asian yli, and life goes on!

Haluan että minut nähdään aitona ja omana itsenäni. Olen intohimoinen ja voimakastahtoinen. Haaveilen paljosta ja olen jossain määrin kunnnianhimoinen. Pidän paljon erilaisista asioista ja innostun helposti. Tykkään pohtia asioita syvälliseti. En ota kuitenkaan itseäni liian vakavasti, joten älä sinäkään. Olen itseironinen ja huumorintajuinen. Katselen maailmaa pilke silmäkulmassa, on vaikea pysyä pitkään surullisena tai ahdistuneena. En tiedä mitä huumorintajuni kertoo persoonastani, ehkä en halua itsekkään olla varma. Blogini ehkä kertoo sen ajan mittaan varmaan puolestaan.

Siirrä blogisi Nouwiin - nyt voit tuoda vanhat blogisi - napsauta tästä!

Likes

Comments


Pitkään elänyt salainen haaveni on kai tehnyt aloitteen.

Oman blogin kirjoittaminen on tuntunut aina houkuttavalta ajatukselta.

Jostain syystä en ole vain koskaan tiennyt mistä edes kirjoittaa ja mistä aloittaa...

En oikestaan koskaan ole lukenut muidenkaan blogeja.

Joten minulle aukeaa aivan uusia maailma.

Minulla on aina paljon mielen päällä, on vain vielä enemmän

asoita joista voisi vaikka kirjoittaa.

Useimmiten asiat hautovat korvieni välissä omaksi mieliksi, eikä muiden vaivaksi.

On hyvä olla määrätietoinen millaisista asioista haluaa kirjoittaa.

Valitettavasti taidan olla yli-innokas ja haluaisin heti kirjoittaa monenmoista joutavaa .

Olen haavelija luonne joka elää jalat maassa ja pää pilvissä.

Minulla on paljon asioita mitä elämältäni haluan.

Täytyy vain olla tavoitteita jotta elämässä voi niitä asioita saavuttaa.

Tahdon kirjoittaa itsestäni ja omasta elämästäni.

Blogini tulee toivon mukaan olemaan mieleenpainuva ja monipuolinen.

Toivon että sen ylläpitämisestä tulisi uusi harrastukseni tai jopa elämäntapa.

Kirjoitan siitä mitä minun elämäni on tässä ja nyt.

Puhun oman elämänkatsomuksen nojalla asioista omin silmin.

En ole vielä varma mistä kuitenkaan lähteä liikkeelle.

Todennäköisesti juttuja syntyy mustikkapiirakasta aforismeihin.

Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Likes

Comments