Header

Sama virsi jatkuu! "Voi voi en oo päässyt päivittämään blogia kun ei oikeen oo edenny...", mutta kyllähän se nyt etenee! Siis kun on siellä itse koko ajan, ei oikeen hahmota mitä ympärillä oikeasti tapahtuu, mutta Hanna kävi meillä, ja oli ihan häkeltynyt mm. vaatehuoneesta ja väliseinstä. Eli loppujen lopuksi kun miettii, niin ne kauheimmat hommat on melkeen jo takanapäin, ja kevyemmät mutta näkyvimmät muutostyöt tekemättä. Eli ei tässä ihan epätoivoon tarvitse vaipua :) Aleksilla on myös ollut Kroatiassa kuoromatka, ja se vienyt aikaa ja ajatuksia, mutta A kotiutuu sieltä tänään, ja aikoo pistää vauhtia remppaan. Pyytää siihen myös apua, jeejeeeee!

Laitan nyt vähän kuvia siitä vaatehuoneesta. Se seinä tulee siis suht lähelle etuovea, joten siihen ei voinut laittaa ihan tavanomaista 90asteen kulmaa jotta ovesta pääsee esim muuttamaan. eli siinä on nyt kaksi kulmaa, joiden asteista ei ole hajua. Aleksia hirvitti että tuleeko siitä outo, mutta itse olen aivan rakastunut! Huone maalataan jollain ihanalla värillä (ruusukvartsi on omalla toivelistalla tällä hetkellä). Parketti myös vähän hajosi huoneessa, joten veikkaan että laitetaan sinne kokolattia matto. Hykertelen onnesta kun mietin miten ihanaa mennä suihkun jälkeen paljain jaloin pehmeälle matolle valkkaamaan vaatteita, mmmmm ..... <3

MUTTA NYT KUVAT

Levytetty väliseinä ja iloinen remppamies

Väliseinää vaatehuoneen sisältä

Ja loppukevennyksenä meidän ihana sisäpiha <3<3

Bloggaa matkapuhelimesta - Nouw:lla on ehkä Suomen paras blogi-sovellus - Napsauta tästä

Likes

Comments

Hello hello hello!

Viime päivityksestä on ehtinyt vierähtää, ja tässä on tapahtunut kaikkea kivaa välissä. Käväisin Köpiksessä Fannyn ja Raden vieraana nauttimassa lempikaupunkini alkusyksystä, ja Aleksi on saanut jo vaatehuoneen rungot rakennettua, ja tavoitteena olisi tänään myös levyttää se lähen umpeen. Ihan huikeaa nähdä jotain näin siistiä ja konkreettista!

Kelaan nyt tarinaa kuitenkin vähän taaksepäin ja kerron Köpiksestä parilla sanalla...

Lähdin siis viime viikon perjantaina töiden jälkeen iltalennolla Kastrupiin, ja vietin Kööpenhaminassa kaksi kokonaista päivää. Fanny ja Rade asuu nykyään Köpiksessä, ja oli äärettömän hauskaa kun oli ihan oikea kotitukikohta aivan keskustan tuntumassa. Meillä oli lauantaina kylmä keli ja rankkasade, mutta pyörittiin kaupoilla ja syötiin lounasta Papiröenin street food marketissa. Illalla Fannyn työkolleegat tulivat illanviettoon, ja mentiin illalla myös hetkeksi ulos. Seuraavana päivänä aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, mutta tämä fossiili (jonka alkoholikestävyys lähentelee näköjään nollaa), vietti tuskallista aamua tukka kipeenä :'D Ei se menoa haitannut, vuokrasin bycykelin ja F&R näytti Köpiksen ulkopuolella olevia ihania rantoja ja asuinalueita. Oli äärettömän hauskaa fillaroida Köpiksen pyöräystävällisillä teillä ja nähdä ihania dyynirantoja ja arkkitehtuurisia rakennuksia. Syötiin iltapäivällä herkkupizzaa joen äärellä ja nautittiin kirppishuminasta. Sunnuntai oli kuin täydellisen kliseinen nautiskelusunnuntai, ja tulen varmaan hyppäämään tuohon päivään kun haikailen talviräntäkeleissä takaisin syksyn parhaaseen aikaan.

Pari kuvaa Köpis weekendistä;

Nyt jatketaan remppailua! Olisin nyt laittanut väliaika kuvia vaatehuoneen rungosta, mutta A kielsi (lol), niin palaan asiaan parin päivän sisään :)

Nauttikaa kauniista sunnuntai-auringosta kaunokaiset! <3


Likes

Comments

Siskoni Hanna on pienen mutkikkaan tapahtumaketjun lopputulemana muuttanut vuodeksi kommuuniin - 500m meiltä! Kämppä jonka he saivat on aivan mielletön temppeliaukion kirkon ympyrässä, läpitalon huoneisto jossa isot korkeat huoneet ja 110m2 elintilaa. Heillä kävi kyllä mieletön tuuri sen kanssa, ja pakko myöntää että olen tositosi onnellinen että Hanna muutti näin lähelle meitä! :) Oltiin muuttohommissa koko porukka perjantaina, ja eilen saivat paikat kuntoon ja siistiksi. Pientä katkeruutta kun me viellä asutaan keskellä työmaata ja Hanna laittoi kuvan maailman suloisimmasta pienestä makuuhuoneestaan, mutta perässä tullaan :D


Asiasta toiseen aloin tänään himoitsemaan sitä että hankkisi telkkarin sijaan projektorin ja upottaisi kattoon tulevan palkin sisään valkokankaan, mutta prjektorit on niiiin kalliita! Voitaisiin ehkä käyttää meidän veronpalautukset siihen, mutta ei nekään varmaan riittäisi tarpeeksi hyvään projektoriin. Noh, katsotaan mitä käy. Telkkaria en vaan millään haluaisi, kun se nyt ei yhtään istu sisustussuunnitelmiini.



Hannan huone - meidän edennyt väliseinä - MUN UUS TUKKA


Likes

Comments

Väistettiin "kunpa oltaisiin mietitty vähän fiksummin..."-luoti ja havahduttiin fiksuun päätökseen tarpeeksi ajoissa. Asunnon keittiössä oli saareke, jossa oli pala kivitasoa. Musta, siisti, hiton painava. Se oli siis niin painava, että kukaan ei oikein saanut sitä edes muutamaa senttiä ilmaan. Olen tässä miettinyt että nonnih kivaa sitten raahata se täältä viidennestä kerroksesta kierreportaita ja sitten viellä sinne sorttiin. Pähkäiltiin sitä hetken, ja Aleksi tajusi mennä toriin katsomaan kuinka paljon tasoista pyydetään. 300-400e!! Ei mennyt montaa silmänräpäystä kun omamme oli jo torissa 190€ hintalapulla koristeltuna.Samana iltana tuli jo kaksi yhteydenottoa, ja kaksi päivää myöhemmin täällä oli kaksi isoa korstoa kantamassa sitä ulos. Heillä oli vaikeuksia kantamisen kanssa, ja toinen kantaja jäi jopa tason alle rapussa koska oli niin painava. Mitenköhän Aleksilla ja mulla olisi mennyt jos oltaisiin yritetty sitä kantaa :'D

Eli superhyvä fiilis että saatiin vähän rempparahaa, ei tarvinnut rikkoa itseään, ja ostaja teki myös hyvät kaupat laadukkaasta ja edullisesta tasosta. Win-win!

Tänään meillä on pitkä ja tehokas remppapäivä, tasostetaan seiniä ja listoja ja alotetaan varmaan myös vaatehuoneen runko. Sähkömies tulee maanantaina, jeejee :)


Likes

Comments

Kerron nyt kullan arvoisen vinkin, ja kerron sen tarinan saattelemana...

Olen nyt muutaman kuukauden haaveillut kullertavan sinapinkeltaisesta sohvasta. Se on aivan järjettömän kaunis väri, joka on vähän outside the box, helposti yhdisteltävä ja istuu hyvin rakastamaani syys väripalettiin jota sisustuksessa mielelläni käytän. Persoonani kuitenkin suosii että hankkisin sinapinkeltaisen tyynyn, enkä koko sohvaa, sillä kyllästyn aika nopeasti ja tykkään uusia. Sohva mitä mietin, olisi maksanut noin 1100e, ja toimitusaika oli pitkä. Joten laitoin määrätietoisen googlausmoodin päälle, ja etsin itselleni vaihtoehtoja. Ja siinä se oli. Vastaus. Bemz.com.

Bemz teetättää päällisellä varustetulle Ikea huonekalullesi (oli se sitten sohva, nojatuoli tai ruokapöydän tuoli) uuden päällisen valitsemastasi kankaasta. Kankaita heillä on 250+, joten oman haave värin, materiaalin tai kuosin voi hyvin todennäköisesti löytää heidän valikoimastaan. Kankaita on eri istuvuudella, helmalla tai ilman, ja sieltä saa myös kodin muita tekstiilejä samaisista kankaista. Hinnat liikkuivat sohvan päällisissä 250e ylöspäin, ja sitäkin halvemmalla löytyi aleosastosta.

Päädyin meidän kohdalla siihen, että ostan torista noin satasella Karlstad sohvan (ts liikkuivat siinä hintaluokassa kun viimeksi katsoin), ja teetätän siihen 499e maksavan Tegnér Melange straw yellow päällisen. Tuntuu toki hullulta maksaa viisinkertaista hintaa päällisestä sohvaan nähden, mutta toisaalta tuntuu hyvältä sitoutua yli puolet halvempaan vaihtoehtoon joka myös tulevaisuudessa on muokattavissa. Tilasin heidän verkkosivuiltaan kangasnäytteet ilmaiseksi, ja pakko sanoa että oli kyllä livenä sata kertaa kivemman näköinen ja tuntuinen kun netissä. Eli ihan huikean hauskaa toivottavasti kohta olla siinä pisteessä että saadaan ostaa sohva ja päälliset, ja tehdä satkun sohvasta million dollar babyn =)

En saanut kangasnäytteistä hyvää kuvaa, niin laitan sen kuvamallin siitä väristä (vääristynyt) ja sitten Bemz:in pinterestistä pari mallikuvaa minkälaisia päällisiä tekevät.


Siis kyllä toi vasemman puoleinen pellava loose fit olisi aika super myös. Ehkä sitten seuraavaksi ;)



Likes

Comments

Tänään heräsi toivon kipinä... Alustan hieman; Meillä on siis asunnossa kaksi eri lattialaatua jostain kumman syystä. Olkkari/makkari puoli on parkettia, keittiö/ruokailu laminaattia. Me ei lähdetä vaihtamaan lattioita kustannussyistä, ja maalataan betoluxilla valkoiseksi. Pientä päänvaivaa aiheuttaa tuo laminaatti johon betolux ei ilmeisimmin tartu, mutta Arja tiesi kertoa että laminaatillekin löytyy oikeat myrkyt. Eli glossy fancy valkoinen lattia koko asuntoon!

Noh. Keittiökaappien alta on ilmeisimmin sahattu sitä laminaattia, ja koska me levennetään meidän keittiötä niin se tyhjiö tulisi täyttää. Sata salamaa iski mun aivoissa kun älysin että saisin keittiöön ihanan ruudullisen kaakelilattian, mutta Aleksi ampui idean alas todella nopeasti. Tästä käytiin kiivasta keskutelua sillä lopputulemalla että "nope, not gonna happen". Tänään jatkettiin keittiön purkua ja tutkailtiin sitä lattiaa. Mainitsin siinä ohimennen että niin se kaakeloitu lattia edelleen elää mun unelmissa, johon Aleksi vastasi että "voin töissä vähä kysellä mitä parin neliön laatotus maksais". SIIS OIKEESTI OON NIIN HAPPY JOS TÄÄ MENIS LÄPI!!!! Se on niin pieni tila että lähtisin jostain laattapisteestä etsimään näteimmät vintagelaatat mitä löydän, ja keittiöstä tulisi niin julmetun kaunis <3 Pitäkää peukkuja, laitan tähän vielä pinnaamiani kuvia.


Likes

Comments

Aleksi on ollut tämän viikon vaellusreissulla pohjoisruotsissa, ja itse olen ollut mamman seuraneitinä täällä Långvikissa. Meillä on ollut ihana tyttöjen viikko suunnitellen tulevaisuutta, käyty kierrätyskeskuksissa aarrejahdissa, Långvik hotellin Spa:ssa ja saatu tarjota illallisia kunnia-arvoisille vieraille (Reeta ja Johanna). Ollut ihana viikko, mutta nyt on ihanaa palata pölyn ja melun keskelle meidän työmaalle jota kodiksikin kutsutaan.

Eli remppapäivitys tähän väliin;

Viime viikolla ryhdyttiin tositoimiin, ja purettiin purettava osa väliseinää. Jouduttiin tosiaan tekemään se muutamassa osassa, koska pelkästä rappauksesta, joka paikoittain 15cm paksuista, tuli n 10 jätesäkkiä kiveä ja pölyä. Pyritään tekemään kaikki osissa, joten otettiin ensin se rappaus alas yhtenä päivänä, siivottiin, ja itse seinä toisena päivänä. Homma oli äärimmäisen hikistä, kuumaa, fyysisesti rankkaa mutta myös palkitsevaa. Kun A alkoi purkaa seinää, ja alettiin keittiön puolelta näkemään toiseen huoneeseen, innostuin kuin koiranpentu uudesta vinkulelusta (yes Hanna I said something this stupid and not taking it back).

Kun seinä oli kokonaan auki istuttiin vaan ja fiilisteltiin miten hyvä päätös tuli tehtyä. Ihan kun asunnossa olisi ollut tukahdettu zen joka vihdoinkin pääsi kiertämään avaraa tilaa. Myös valon määrä kahdesta ikkunasta yhteen tilaan on ihan mielettömän ihana ja mieltä ylentävä juttu.

Nyt siis aletaan funtsailemaan ja rakentamaan sitä vaatehuoneen kevyttä väliseinää, levytetään vanha oviaukko kiinni, ja ruvetaan miettimään sähköjä, seinän tasotuksia (aah tästä pitää myös tehdä oma postaus, koska maailman paras Arja kävi meillä ja piti pientä maali ja tasote konsultaatiota ja uli mahtavia ideoita ja vinkkejä, mutta siitä sitten enemmän) ja ja ja... Noh, kaikki muu :D Viellä on pitkä matka kunnes voidaan vaihtaa pölyvaatteet ihaniin talvisiin villasukkiin jolla tepastella valkoisella betolux lattialla teekuppi kädessä, mutta se kuva pistää jaksamaan. Toivon että saadaan tehopiikki ensi viikon aikana ja ehkä lopullisesti purettua loppukeittiö ja rakennettua ne seinät?? Itsestähän se on kiinni :)

Lopetan tämän sunnuntairomaanin tähän, ihanaa viikonloppua ja alkavaa työviikkoa! Palaan huomenna takaisin hammaslääkärihommiin ja oon siitä todella intona! Vaikea kuvitella että olen ollut siellä jo melkein vuoden töissä, aika mennyt älyttömän nopeasti.



​Purettu seinä ja meitsin sunnuntaiselfie!

Likes

Comments

Aaah, nyt on paljon asiaa. Meillä oli viikonloppuna huikeat bileet, josta pitää kertoa ja jakaa kuvia, ja meidän remppa edistyy. Otan nämä kaksi erikseen koska on niin paljon asiaa molemmista tahoista, ja aloitan kertomalla bileistä! :) Rempasta lisää seuraavassa postauksessa, mutta pienenä teaserinä että nyt meille tulee valoa kahdesta ikkunasta yhteen tilaan ;)

Mutta joo, WOODSTOCK! Mamma ja pappa siis täytti alkuvuodesta molemmat 50, ja meillä on jo pari vuotta ollut ajatuksissa järjestää isot 100v bileet. Talvella ja keväällä nämä mun levottomat vanhempani eivät kuitenkaan olleet yhtäkään viikonloppua molemmat kotona (ravasivat messukeikoilla ja Levillä) joten laitettiin ajatus jäähylle. Sitten kuitenkin keksin että meidän yli-ihana kotipiha olisi täydellinen kotifestari piha, ja siitä lähti ajatus järkätä kotiin omat Woodstock festarit. Järjestelyt ovat oikeastaan olleet mielessä koko kevään ja kesän, ja kaikki oli tarkkaan suunniteltu. Lopputulos oli niin sen arvoista, koska piha oli ihan uskomattoman kivassa kuosissa telttoineen, picnic hengailualueella ja mahtavalla ruualla.

Oma panostuksemme oli hatunnoston arvoinen juttu, mutta pakko sanoa että nämä bileet kruunasi kuitenkin kaikki meidän uskomattoman ihanat kaverit ja naapurit, jotka olivat panostaneet 110% omiin asuihinsa ja biletunnelmaan. Jokaikinen tuli tälläytyneenä, toiset enemmän ja toiset vähemmän, mutta olivat tajunneet jutun juonen. Nyt pukeudutaan ja heittäydytään oikein kunnolla! Keli oli mielletön, fiilis katossa, ja hehkutukset sairaan kivoista festareista on jatkunut jo pari päivää.

Todettiin yhteen ääneen kotona että it was all worth it! Laitan viellä kuvapläjäyksen :)



Likes

Comments

Saatiin vähän keppejä rattaisiin rempan suhteen ja homma on hetkeksi seisahtanut. Sunnuntaina hommasin itselleni pahan olon jostakin enkä pystynyt jatkamaan Aleksin remppa-assarina, ja eilen Aleksille iski joku ihme vatsatauti. Niin hirveesti ei nyt ole muuta raportoitavaa täältä työmaalta kun että keittiö on osina olkkarissa, seinässä näkyy pelkät vesieristeet vanhojen hyllyjen paikalla ja visioin tuohon sitä uutta ihanaa keittiötä täyttä häkää!

Sen sijaan voin päivitellä uusista kirppislöydöistä. Meillä oli taas Hannan kanssa Woodstockin hankintapäivä (pieniä puuttuvia juttuja), ja sen ohella löytyi myös omia pieniä kirppis heräteostoksia. Itselläni oli suht hyvä flow, ja löysin läjän ihania juttuja kaikki yhteensä alle 30€!

Tässä osa;

Kirja - Kaivarin Kanuuna Töölö // Ivana Helsinki pussukka - Relove // Vintage lautanen ja kulho - Hietsun kirppis // Kappahl paita - Relove // Kropattu villapaita - Kaivarin Kanuuna Töölö //Lee farkkutakki - Hietsun kirppis // Ralph Lauren paita - Hietsun kirppis


Eli ihan laadukasta ja kivaa tavaraa tarttui tällä kertaa matkaan :) Näitä ostaa aina niin hyvällä omatunnolla. Ei rasita kulutusyhteiskuntaa tai omaa lompakkoa, mutta silti saa omaan vaatekaappiin ja kotiin jotain kivaa ja uutta.

Toinen kiva juttu tältä viikolta on että varasin itselleni long weekendin Köpikseen moikkaamaan Fannya (ja Radea) syyskuussa! Oon niin innoissani päästä taas lempikaupunkiin parhaassa seurassa. Toivotaan hyviä kelejä, herkku ruokaa, paljon sisustusshoppailua ja paljon paljon naurua ja iloa <3 

Nyt viritän HBOn Game of Thrones tunnelmiin, oon välttänyt tän päivän facebookia ja 9gagiä spoilereiden pelossa. 

ADIOSSSSS!

Likes

Comments

Päästiin vihdoin ja viimein alottamaan väliseinän purkua! Seinä on ns kananpaskaseinä, ja molemmin puolin paksut rappaukset. Eilen Aleksi piikkasi olkkarin puoleisen rappauksen pois, ja sitä tavaran, pölyn ja kiven määrää mitä siitä tulee ei voi oikein ymmärtää. Saatiin kymmenen painavaa jätesäkkiä täyteen, ja vielä on siis toisen puolen rappaus jäljellä, ja sitten tietysti itse seinä. Eli tässä olisi sitten muutama sorttikeikka edessä :D Sen seinän voisi tietyti ottaa saman tien lekalla alas, mutta me yritetään tehdä mahdollisimman siististi ja järjestelmällisesti tämä homma. Tuntuuhan se nyt hyvältä että ei ole valtavaa kivimerta pitkin lattiaa, ja että pitäisi ottaa kaikki sitten kerralla pois. Todettiin että tämä remppa on marathon eikä pikajuoksu =)

Tänään olisi keittiön purku tiedossa. Tämänhetkinen keittiö on niin ruma ja epäkäytännöllinen, että on kyllä niin superihanaa päästä siitä vihdoin eroon ja suunnata kohta Ikeaan tekemään uudesta suunnitelmaa. Tämän hetkinen keittiö on periaatteessa saman mallinen kun uusi tulee olemaan, mutta me tehdään siitä hieman käytännöllisempi ja uudenaikaisempi. Ja tiskikone. Ai että miten sitä kaivataan!



Likes

Comments