Nyt kirjotan pikku tekstin... voimistelusta!

Alotin voimistelun nyt syksyllä... vaikka teinkin sitä jo keväällä kotona. Voimistelu alkoi olla mulle vaan tärkeämpää ja tärkeämpää joka päivä ja musta tuntu, et tiesin mitä haluan tehdä.
En ollut ikinä löytänyt harrastusta joka tekis mut iloiseksi, sillä pallopelit ei ole yhtään mun juttu ne vaan turhauttaa enkä tykkää kilpailemisesta sillä en ole mikään maailman paras häviäjä (kehtaan myöntää) ja turhaudun muutenkin kun vihaan pallopelejä 😂
Voimistelu on rankkaa ja saa mut sekä itkemään että hymyilemään. Se ei oo todellakaan mikään helppo laji ja kyllä sekin turhauttaa joskus. Oon monta kertaa itkenyt ja miettinyt miksen osaa, kun kaikki muutkin osaa sen?
Monta kertaa on ollut jalat kipeät, kädet kipeät, selkä kipeä, pää kipeä, mutta ei koskaan niin paljon etten jatkais voimistelua.
Voimistelussa tehdään paljon erilaisia juttuja, joka oikeastaan on kaikista kivointa. Oon oppinut kaikenlaista erilaista ja jopa ylittänyt itseni monta kertaa. Oon harjoitellut tunteja, vaikken ole kehittynyt yhtään niiden tuntien aikana mitä harjoitteluun käytin. Mutta sellaista se on. Pari tuntia ei aina riitä. Joskus tarvii parikymmentä.
On ihana tunne kun opit jotain uutta pitkän harjoittelun ja miettimisen jälkeen. "Uskallanko Mä?". Et ehkä uskalla nyt, mutta ehkä huomenna? Kuka tietää? Mutta ikinä ei saa luovuttaa. EI KOSKAAN. Jos sulla on edes pieni mahdollisuus että sun unelmat käy toteen älä todellakaan luovuta sillä sä tuut melko varmasti joskus onnistumaan vielä elämäsi aikana. Kun kyynel valuu poskelle, älä anna toisen kyyneleen valua vaan pyyhkäise kyynel pois ja sano itsellesi "yritän uudestaan".

Likes

Comments