Ghetto on mun koti. Tai nyt oli. Muutin Kotkaan kaksi ja puoli vuotta sitten. Mun kanssa samaan soluun muutti Dana. Me löydettiin hyvin nopeesti yhteinen sävel, ja siitähän se lähti. Meijän kotia kutsutaan siis ghetoksi. Se on niin asuntojen kakkosluokkaa, ja jokainen joka sinne on jalallaan astunut, ymmärtää miksi se on juuri ghetto. Tätä ghettoa on yritetty pitää uunilla ja kynttilöillä lämpimänä. Aamuisin laitoimme "takan" päälle ja istuimme syväjäässä jalat uunin syöverissä. Välillä taas vessanpönttö on toiminut vain manuaalisesti käsi säiliössä, tai se ei ole toiminut lainkaan. Joskus taas rauhallisen aamupalahetken keskeyttää alakerran naapuri, jonka keittiön on kuorruttanut meidän viemärivesi. Tämä on kuitenkin ollut KOTI. Puitteista huolimatta ollaan tänä aikana kyllä urpoturpoiltu ihan kaikkien edestä, siitä oon varma.



Kämppiksessä parasta on se, ettei tarvitse olla yksin, vaan aina löytyy joku, jota yllyttää illalla karkkikaupoille. Näitä iltaisia ja joskus yöllisiä karkkijädeherkku metsästyksiä ollaan harrastettu ihan jopa Espanjassa saakka. Espanjassa tosin oli suomeen verrattuna säälittävän huono valikoima. Silloin usein päädyttiin leipomoon, jossa taas oli naurettavan halpoja pullamegaherkkuleivoksia. Tuossa alhaalla kuva erittäin onnistuneesta herkku huntista Fuengirolassa, suomi kauppa <3. Viime vuonna tähän aikaan siis siirrettiin meidän ghetto Espanjan auringon alle muutamaksi kuukaudeksi. Se oli muuten reissu se.



Kämppiksen kanssa asuminen on huippua, jos kohdalle vaan sattuu loisto tyyppi. Mulle onneks sattu ihan kelpo. Me opiskeltiin vielä samalla luokalla, joten koulutehtävätkin pitkälti tuli paukutettua yhdessä läpi. Tää oli pirun kova tiimi, puskettiin läpi kaiken, niin koulujutuissa kun urheilussakin. Koska asuttiin yhdessä ja opiskeltiin yhdessä, niin toisen naama-aika päivässä hipo aika korkeita lukemia. Se ei onneksi koskaan ole ollut ongelma. Harvemmin suoraan vitutti toisen naama. Toki etteikö viikonloput erikseen ollut välillä ihan paikallaan.


Personalspace on välillä hukassa. Mut seki on iha fine.

Unettomina öinä sai toivoa, että toinenkin valvoo ja siitä saisi kaverin yöllisille vähemmän fikusille ideoille. Muutamia tälläisiä hyvin aikaisen aamun pyöräreissujakin ollaan päräytetty menemään. Toisinaan taas vaan noustiin ylös ja aloitettiin aamu normaalisti, oli kello mitä hyvänsä. "Takka" päälle ja puurot porisemaan. Espanjassa ollessa kävi usein käsky "VIINIKAINEN YLÖS JA MENNÄÄN". Silloin täräytettiin takalistot alakerran baariin, josta itse tehtiin (Dana teki) unentulo drinkit. Ja kyllä, Dana on se memejen kaveri, joka tekee drinkit suhteelle 90%viinaa ja 10% värin vaihtajaa. Sillä ei ollut väliä, mihin aikaan unettomuus tai levottomuus hiipi, sillä alakerran baari oli _AINA_ auki.


Just kyseisillä unidrinksuilla


Välivuoden pitäminen oli tosi vaikea päätös. Olen aina ollut tavallaan suorittaja, joten jonkun asian kesken jättäminen ei ollu helppo ajatus. Kuitenkin vaikein asia oli ghetosta luopuminen. Luopuminen samalla siitä hyvästä ja turvallisesta arjesta, jota me ghetossa aika mallikkaasti elettiin. Kouluun myös pitäisi vuoden päästä palata ilman sitä omaa tsempparia, joka auttaa niiden vaikeimpien motivaatio puutosten yli. Siitä huolimatta olin sitä mieltä, että välivuosi tulee NYT. Se ehkä kertoo siitä, miten paljon tätä paussia tarvitsin.

Nyt on se hetki kun makaan gheton lattialla ja kamat alkaa olla aikalailla pakattu pienen Kia Rion kyytiin. Tuntuu kun luopuisi kaikesta siitä hyvästä mitä on saanut kokea. Tää olo on aika perseestä. Mutta eteenpäin on kuljettava, ja joskus omien unelmien tavoittelu vaatii isojakin muutoksia, eikä ne ole aina kivoja. Vaikka kaikki muuttuu aika radikaalisti, on siihen sopeuduttava tavalla tai toisella. Vaikka mä lähen ghetosta, ei ghetto koskaan ota hatkoja musta!

-HIMMI

Siirrä blogisi Nouwiin - nyt voit tuoda vanhat blogisi - Napsauta tästä

Likes

Comments


Noniin. Ajattelin, että nyt olisi oikea aika valoittaa vähän tulevaa rutistusta fitneksen parissa. Ensimmäistä kertaa lavalle olisi tarkoitus nousta ensivuoden Huhtikuussa. Tällä hetkellä ajatuksena olisi kisata bikini fitness sarjassa. Sen jälkeen vasta oikeastaan voi sanoa, onko tämä se oma juttu, vai jääkö siihen kertaan vain. Kaikki paukut kuitenkin tälle kokeilulle laitetaan, jotta jossittelulle ei jää varaa. Kun tehdään, niin tehdään kunnolla!

Nyt homman nimi on operaatio lihan kasvatus. Salilla käydään tiuhaan ja ruokaa syödään isoja määriä. Salilla tulee nyt käytyä ainakin se viisi kertaa viikossa. Päivän salliessa käyn kahdesti päivässä. Tällöin pilkon treenin osiin, ja siten saan tehtyä treenit kovemmalla temmolla, ja suuremmalla fokuksella. Ainakin toistaiseksi tämä kaksi kertaa päivässä rytmi on toiminut. Kerralla keskityn yhteen lihasryhmään, ja huolehdin, että poltto tuntuu siellä missä pitää. Toki, jos päivän aikataulu ei anna perikisi, väännän koko treenin samaan syssyyn. Luojan kiitos tuo salilla vääntäminen on niin terapeuttista ja nautinnollista! Motivaatiota löytyy kun tavoite on kirkkaana mielessä.



Ruoka, sitä saa nyt syödä paljon! Ihan rehellisesti sanoen välillä annoksen ääressä tulee hikoiltua. Niin kamalasti sitä ruokaa joskus tuntuu olevan. Toisaalta taas tuntuu, ettei sitä ole tarpeeksi. Rakkaus ruokaa kohtaan on kasvanut äärettömästi! Parasta on ehdottomasti jumpan jälkeinen supermega annos. NAM! Ruoasta olen oppinut paljon, näinkin lyhyessä ajassa. Nyt kun katsoo menneisyyteen, ihan heikottaa se ruoan määrä mitä ennen on tullut kumottua. AIVAN LIIAN VÄHÄN!!! Vaikka treenejä on nyt kovasti enemmän kuin aikaisemmin elämässä, niin energiaa on superisti enemmän. Eli oikeesti, SYÖ!



Täytyy muistaa vielä mainita uni. Sitä paukutan menemään 9-10h yössä. Unen tarve on muuttunut rasituksen kasvaessa. Iltaisin oikeasti kaipaa sänkyyn jo 20-21, ja sehän mulle passaa! Unesta en tingi. Se on mulla prioriteetti listalla tooosi korkeella.

Näillä mennään eteenpäin, ja katsotaan mihin se riittää. Tulevaisuuden kisadietti tulee kohdallani olemaan pitkä, n. 20vk. Tähän ollaan päädytty yhdessä valmentajien kanssa. Silloin jää aikaa yllättävillekkin tilanteille. Kova hinku dietille alkaa olemaan, mutta kaikki aikanaan. Eikä siihen oikeastaan pitkä aika enää olekkaan, muutama kuukausi.

Vaikka kaikkialle kirmaan kameran kanssa, en silti tajua ottaa sellaisia kuvia, joilla tätä tekstiä olisi kiva kuvittaa. Eli yksi TO DO lisää! OTA KUVIA OTA KUVIA!

-HIMMI

Likes

Comments

Voi apua miten vaikeaa sairastelun jälkeinen salille paluu voikaan olla! Liki viikon mittainen lepo takaa sen, että flunssa on taatusti karkoitettu, mutta niin on motivaatiokin. Pitkän levon jälkeen tositoimiin voi olla vaikeaa palata. Ainakin mulla on aina näin ollut. Haluaisin jäädä sinne mukavuusalueelle, missä ei tarvisi tehdä eikä stressata turhia. Viikon makoilun jälkeen olo on voimaton ja tuntuu kun lihakset olisi PUFF GONE! (Toki näin ei ole, mutta tiedätte varmaan mitä tarkoitan). Fiiliskään harvemmin on päätä huimaava, johtuen laiskasta olosta. Ajatuskin raudan nostamisesta saa hikoilemaan!

Koska tää fiilis koetaan joka kerran jälkeen, kun on joutunut joutilaana olemaan, on mulla selkeät sävelet miten homma saadaan taas pelittämään. Voisin listata tähän mun viisi sellaista asiaa, jotka takaa sen, että paluu on ainakin inhimillisen tuntuinen.

1. Huijaan kaverin salille samaan aikaan. Siinä vaiheessa kun tekisi mieli sanoa EN MENE. Tulee kuitenkin mentyä edes sen toisen vuoksi.

2. Teen aina mun lemppari treenin. Yleensä vielä karsin sieltä ne vaikeimmat liikkeet pois, jotta ei mene hermo, jos ei onnistukkaan.

3. Puen ne mukavimmat treenivaatteet. Ne mitä ei purista tai kiristä, ja jotka istuu just eikä melkeen. Vaatteilla on iso merkitys, ainakin mulle.

4. RUOKA. Suunnitelen ja teen valmiiksi treenin jälkeisen ruoan. Mä rakastan jumpan jälkeisiä ruokia. Miten ruoka voikaan maistua niin hyvälle? Ruoka siis motivoi mua.

5. Yritän olla ottamatta paineita, ja pyrin luottamaan siihen, että kyllä se motivaatio sieltä palaa.



Moni varmaan kokee tämän asian toisinpäin. Eli ei millään malttaisi odottaa taas raudan kimppuun ryntäämistä. Meitä on kuitenkin moneen junaan, ja itse joudun aina hyppäämään sinne epämukavuusalueelle, eikä se aina kivaa ole. Joka kerta kuitenkin se fiilis palkitsee, mikä saa siitä, että lähti liikkeelle ja teki! Tiedän, että ensimmäisen kerran jälkeen kaikki on niiiiin paljon helpompaa, ja yleensä motivaatio piikki iskeytyy perslihaksiin. Jos sulla on vaikeuksia lähteä urheilemaan, niin kokeile tehdä siitä mahdollisimman mukavaa, vaikka noilla mun käyttämillä konsteilla. Mene ja tee, se varmasti palkitsee!

-HIMMI

Likes

Comments

Sairastaminen on suoraan sieltä minne aurinko ei paista. Nyt on taas flunssa villitys kovimmillaan, enkä itsekkään tältä villitykseltä välttynyt. Hitsi kun nyt just olisi puhtia enemmän kuin tarpeeksi tehdä ja puuhata uusien asioiden parissa. Muutaman päivän pakko makaamisen jälkeen alkaa menojalka vipattaa siihen malliin, että jotain olisi nyt akuutisti tehtävä. Tämä pakkolepo on melkein yhtä mahdotonta kuin rubikin kuutoin ratkaiseminen. Olen yrittänyt tehdä juttuja sängyn pohjalta käsin. Ne kuitenkin vaatisi hiukkasen aivotomintaa, joka nyt on liki nollissa. Eihän mistään mitään tule, kun aivoissa asti on räkää hidasteena. Toisaalta pakkolepo tähän väliin on ehkä ihan jeppis. Meinasi vauhti kiihtyä turhan kovaksi uusien asioiden ympärillä. Välillä on pakko pysähtyä, ihan vaikka flunssan merkeissä.

Sairastamisen ykkös ajanviete on ehdottomasti NETFLIX, NETFLIX ja NETFLIX. Kohta olen tykittänyt Modernin Familyn ties monettako kertaa ympäri. Ah miten se on niin hyvänmielen sarja. Toinen kova juttu on päikkärit. Niitä kun paukuttaa kolmet päivään, niin voi taatusti olla varma, että ajantaju ja flunssa katoaa. Onneksi ajalla ei ole merkitystä kipeenä (Ainakaan, jos on vain vastuussa itsestään). Nämä kaksi kombona on taatusti monen flunssaisen päivän plääni.



Mä taidan olla niitä harvoja joille ruoka maistuu kipeenäkin. Ruoka uppoo tähän napaan kuin kuuma veitsi voihin. Ruoka on mun iha lemppari juttuja kipeenä ja terveenä. Flunssan kourissa olisikin hyvä muistaa syödä ja juoda, jotta kroppa jaksaa häätää taudin VEKS. Eli puuro ämpäri nenän alle ja kauhomaan! Toki helpommin sanottu kuin tehty, jos kärsii kovasta kuumeesta ja ruokahaluttomuudesta.

Nyt kääriydyn peittoon ja jatkan Netflix- maratoonia. Pikaista paranemista teille, jotka olette saaneet osanne tästä villityksestä! LEPOA JA RUOKAA!

-HIMMI

Likes

Comments

Hupsista keikkaa ja sellainen välivuosi. Joskus mulla on vähän vaikeuksia vain olla. Voin taas vain todeta, että tarvitsen tekemistä. Keksinpä siis jotain tekemistä. Tosi nyt vähän suurempaa mitä olin ajatellut. Selailin yksi ilta Facebookkia aivan rauhallisesti, ilman mitään päämäärää. Aivan kuten usein somea selataan. Tämän liki aivottoman tapahtuman katkaisi seinälleni onnistuneesti pompahtanut mainos. Valokuvaajan tutkinto, se olisi mahdollista suorittaa välivuoteni aikana. Hyvä vitsi ja sivu kiinni.

Hyvin nukutun yön jälkeen, aamulla ensimmäisenä mietin sitä pirun mainosta. Kuinka siistiä olisi heittäytyä aivan hulluksi ja hakea siihen kouluun. Etsin tiedot koulutuksesta ja tajusin täyttäväni kaikki hakukriteerit. Ennenkuin kukaan oli kerennyt estää tämän lennokkaan idean, olin jo täyttänyt hakemuksen ja painanut "lähetä"- nappia. HUPSIS. Hakemus lähti suhteellisen lyhyellä mietintä ajalla. Toisaalta, jos joku juttu kolahtaa, niin tarviiko sitä suotta kauaa veivata.



Tämän viikon Perjantaina huomasin istuvani suhteellisen hienon näköisessä paikassa, jossa kaikki oli tiptop! Pääsin siis sisään Helsinki Desing Schooliin, ja välivuosi sai aivan uuden suunnan. Musta yritetään tehdä valokuvaajaa. NIIN SIISTIÄ! Nyt kaksi päivää on tuossa koulussa istuttu ja voi hyvänen aika on siisitä! En malta odottaa opintojen etenemistä, ja kaikkia niitä siistejä juttuja jotka on edessäpäin.



Ihanaa Sunnuntaita, ja muistakaa nauttia! Mä aion syödä kakkua.

-HIMMI


Likes

Comments

Haluan nyt vähän avata tätä välivuosi juttua. Tämä välivuosi tulee olemaan breikki ensihoidon opiskelusta. Haluan antaa itselleni aikaa tehdä enemmän muita asioita. Olen suoraan lähihoitaja opinnoista päässyt opiskelemaan ensihoitoa, ja siitä olen äärettömän onnellinen! Mutta pelkkä hoitoalan opiskelu ja sen parissa työskentely vaatii pientä stop nappulaa. Joten nyt on aika painaa STOP. Nyt tuntuu vahvasti siltä, että tarvitaan jotakin uutta ja haastavaa.



Pienenä halusin valokuvaajaksi, kuitenkin tästä haaveesta luovuin kun kasvoin isommaksi. Valokuvaus jäi unholaan ja hoitoala raivasi tien päämääräkseni. Hoitoala vei tämän tytön mukanaan ja tulevaisuus oli selkeä, kurotan tässä niin korkealle kuin vain suinkin pääsen. Lääkäri, hoitoalojen opettaja tai anatomian megaosaaja, en tiedä vielä, mutta kaikki niistä kuulostaisi äärettömän hyviltä vaihtoehdoilta

Nyt kuitenkin koen suurta tarvetta pysähtyä hetkeksi, ja kokeilla muuta. Siispä välivuosi olkoon kokeilujen vuosi. Aion kokeilla ja tehdä niin paljon uusia asioita kun vain suinkin kerkeän, ja mikä hyvältä tuntuu. En aio ottaa paineita, mutta kuitenkin vähän väkisin aion itseni epämukavuusalueelle työntää. Epämukavuus meitä kuitenkin vain kehittää.



Kalastaminen, varsinkin vaarin kanssa, on ihan ykkösjuttuja. Sitä aion varmasti tehdä vielä kun kesääkin on jäljellä.

Nyt heti ensimmäisenä olen toteuttanut itseäni valokuvaamalla. Aamulla kun kello soi 5:00, kampean ruhoni ylös ja lähden kameran kanssa odottamaan auringonnousua. Ensimmäiset auringonsäteet usvan takaa, SIITÄ MÄ TYKKÄÄN! Happi hyppelyn jälkeinen aamupala on mitä parhainta! Aikaiset aamut on mun juttu, olen parantamaton aamuihminen, ja siitä aion välivuotena nauttia.



Toisena annan aikaa urheilulle. Päätin tehdä laadukkaita treenejä, ilman kelloon kyttäämistä. Menen salille siihen aikaan kun motivaatio kärpänen iskee, oli kello sitten 5:00 tai 17:00. Haluan oppia kuuntelemaan omaa kroppaa, ja nyt siihen on oiva mahdollisuus, kun ei tarvitse puskea arjen läpi väkisin. Nyt on aikaa, ja siitä lupaan nauttia.

Innolla odotan mitä vuodella on annettavaa, ja mihin kaikkeen kerkeän käteni työntää. Nyt kuitenkin salille mars!

-HIMMI

Likes

Comments