MUU

boheemit bikinit

Juhannusviikonloppu häämöttää jo! Säätiedotteet eivät lupaa tällä hetkellä Suomeen upeimpia hellesäitä, mutta ainakin lauantaina pitäisi auringon paistaa meidän juhannuksenvietto paikkakunnalla. Bikinit siis kassiin mukaan. Kotiuduttiin eilen mökiltä ja huomenna lähtö uudestaan mökkeilemään, tosin eri mökille ja vähän isommalla porukalla. Koitetaan ottaa kesästä nyt kaikki ilo irti nimittäin muutto häämöttää jo kuukauden päästä. Kesä on mennyt niin nopeasti. Normaalistihan kesä jatkuu vielä syyskuun alun puolelle, mutta meillä kesä loppuu kuin seinään kuukauden päästä kun on aika pakata tavarat ja lentää Ruotsiin. Jännittävää ja outoa. Kivaa aloittaa taas uusi vaihe elämässä. Silti on pala kurkussa kun joutuu jättämään taas Suomen hetkeksi taakseen.

Huominen ajomatka on ehkä elämäni pisin, joten olen varannut matkalle lueskeltavaa ja hankittiin meille just ihan huippu liikkuva netti, joka toimii myös Ruotsin puolella! Pystyn siis katselemaan vaikka youtube-videoita koko ajomatkan. Ihanaa juhannusta, nauttikaa, grillatkaa, pitäkää hauskaa ja juokaa kohtuudella! Juhannusviikonloppu, täältä tullaan!

juhannusviikonloppu

Time for midsummer celebration! We just got home yesterday from our summer cabin, and tomorrow we are heading to another place to celebrate midsummer – juhannus – which is a big thing at least in Finland and Sweden. The weather forecast is not looking very promising but it should be sunny on Saturday so let’s keep our fingers crossed there will be use for bikinis this weekend! We are moving in just one month to Sweden, so we are trying to enjoy our last month of summer as much as possible. Usually the summer in Finland goes ’til early September. Now ours ends in the end of July! That’s crazy. But also exciting and I cannot wait to start a new chapter in life. But it will be a big change.

Now it’s time to pack the rest of belongings I need for this weekend. Taking my camera with me and trying to shoot as much as possible. Would you like to see more “normal life” here on my blog. Share your wishes please! xx Have a great weekend!

Bikinis H&M / Sunnies Rayban

Likes

Comments

PULL THOSE SOCK(boot)S ON

TYYLI

" Uusi viikko! Ja luvassa aika huikea sellainen sillä torstaina juhlitaan Nouw Finlandin launchbileitä ihan huipulla porukalla täällä Helsin…"

AAND BACK TO FINLAND (for few days)

MUU, TYYLI

" Ja nyt takaisin Suomeen. Ihana miniloma takana, nyt pariksi päiväksi Suomeen ja sunnuntaina taas takaisin Ruotsiin.. Pakko kyllä sanoa, et…"

TO KARLSKOGA AFTER HECTIC TIMES

MUU, SUOSITELLUT

" Mä istun tällä hetkellä lentokentän kahvilassa odottelemassa tunnin päästä lähtevää lentoa. Huh miten kiireistä mulla on ollut viime aikoi…"

CONTACT: JANINAKATRIINA.BLOG@HOTMAIL.FI
@elahblog