arkipäivä

​Moi!

Ei ole vähään aikaan tullut kirjoitettua mitään. Minä voin todella hyvin ja aika on kulunut todella nopeasti ja on ollut todella paljon tekemistä viime aikoina että en ole ehtinyt. On ollut paljon harjoituksia, noin kahdeksan joka viikko, ja huomenna on minun ensimmäinen pelini!!! Peli on Karlstadenissa, noin kolme tuntia Partillesta, joten huomenna on aikainen aamu.

Tänään olen yksin kotona koko illan joten suunnittelin ottaa rauhallisesti, syödä hyvin ja mennä aikaisin  nukkumaan.

Ei mulla sen enempää tule mieleen tällä hetkellä, yritän muistaa päivittää tänne ensi viikolla lisää!.

- Carolina

Suunnittele blogisi - valitse Nouwin monista malleista tai tee omasi, "osoita ja napsauta" - napsauta tästä!

Likes

Comments

Moi!

Tänään on perjantai ja illan suunnitelmat on tortilla ja tacos ilta Hannan ja Annen kanssa! Meillä on myös ajatus mennä katsomaan uutta Bridget Jones elokuvaa myöhemmin illalla. Viikko on sujunut hyvin, vähän kurkkukipua mulla on kuitenkin ollut. Se ei todellakaan ole ihmeellistä kun varmaan puolet luokasta ovat kipeitä joten pöpöt liikkuvat paljon tällä hetkellä. Tähän mennessä olen todellakin huomannut miten paljon helpompaa koulu on, voin ehkä jossain vaiheessa tehdä vertailu postauksen tai jotain sinnepäin.

Otin muuten ohimennen kuvan koulun ulkopuolelta ( Ylempi kuva). Koulu on siis yhteydessä kirjastoon sekä kahvilaan joka sijaitsee sisään käynnin vasemmalla puolella. Alempi kuva on vanha urheiluhalli joka menee remonttiin syysloman jälkeen. Ennen sitä meillä on kaikki liikuntatunnit tässä hallissa, myös parisen joukkue treeniä meillä on ollut siellä. Syysloman jälkeen on tarkoitus että kaikki liikunta siirtyy uuteen halliin!

- Carolina <3

Likes

Comments

arkipäivä

Moi!

Sunnuntaina sain odottamattoman puhelun Lovisalta. Hän oli menossa Miriam Bryant keikalle parin muun tytön kanssa ja heillä oli yksi ylimääräinen lippu joten he kysyivät jos minä halusin tulla mukaan. Meillä oli todella hauskaa ja Miriam on TODELLA hyvä laulaja joten iho meni monesti kananlihalle! Oli hauskaa kuvata kunnon kameralla ja sain otettua pari oikein onnistunutta kuvaa :D 

- Carolina <3

Likes

Comments

arkipäivä

Moi!

Eilen oli ensimmäiset ottelut uudessa arenassa! Itse olin kolmen muun kanssa lattian pyyhkijöitä molemmissa otteluissa. Se oli oikein hauskaa, vaikka vähän jännittävää niin suuren yleisön edessä. Otin paljon kuvia mutta valitettavasti en pystynyt kuvaamaan naisten ottelusta yhtäkään kuvaa.

Ensiksi pari kuvaa ulkopuolelta joka ei ole ihan valmis vielä.

Ja pari kuvaa sisältä

Me tytöt vasemmalta päin Josefine, Nadja, Lovisa ja minä

Ja sitten kuvia miesten ottelusta

Molemmat ottelut päättyivät jännityksien jälkeen Sävehofin voittoon!


- Carolina <3

Likes

Comments

arkipäivä

Jag bestämde mig idag för att skriva på svenska för skoj skull!

Hejsan!

Idag är det lördag och jag har precis njutit av min frukost efter en sovmorgon! Klockan är nu halv ett och om ett par timmar är det dags för första serie matcherna i den nya areenan här i Partille. Det är först dam match klockan tre och sedan klockan ca fem blir det herr match! Vi med dam och herr juniorerna har fått i "uppgift" att få en bra stämning i hallen( vilket jag tror det kommer vara då det är nästan slut sålt). Eftersom att vi blir närmare 4000 åskådare tror jag att stämningen kommer vara i topp!

Under veckan har jag kommit igång med träning och det har gått riktigt bra. Dock, känner jag i kroppen att jag inte har den styrkan jag skulle velat ha haft då jag tränar så det ska jag jobba på! I torsdags var jag också och rida!! Det var jätte kul att få jobba med hästar igen. Dessutom hjälpte ridningen att lösa upp mina muskler efter att jag haft en sån otrolig muskelvärk i benen under veckan haha :D På fredagen hade vi en lite roligare skoldag då vi som går samhälls linjen samlades och hade lite aktiviteter tillsammans. Vi spelade toppsboll ( ja, sporten har fått namnet från sådana tops pinnar haha) och hade en DJ som spelade musik medan vi hade en turnering. Det var jätte roligt då jag fick träffa lite fler personer från både ettan, tvåan och trean!


Idag är det endast Hanna och jag hemma då Peter har flugit till Gran Canaria på en veckas semester med kompisar och Anne är på besök hos några bekanta. Vi ska kanske hitta på något tillsammans ifall vi hinner innan jag åker iväg till invigningen. Kvällens planer är ännu oklara, vi kanske hittar på någonting med flickorna efteråt. Imorgon skall jag troligtvis följa med Anne till ett loppis på förmiddagen!

Jag har tyvärr inga bilder från senaste veckan men jag skall försöka komma ihåg att ta bilder i dag under matcherna!

- Carolina <3

Likes

Comments

arkipäivä

Moi!

Pitkästä aikaan olin tänään tarpeeksi terve menemään treenaamaan. Tällä viikolla meillä on koulussa kuntotestit johon kuuluu maksimi suorituksia eri liikkeissä. Tänään oli ns " brutal bänk", jossa roikutaan jalat kiinnikkeissä pää alaspäin ja siitä pitäisi sitten pinnistellä ylös niin monta kertaa kun jaksaa (vatsaliike) ja tämän lisäksi chins niminen liike. Huomenna meillä on cooper testi ja sitten perjantaina taas lisää maximi nostoja. Vähän hauska juttu että satuin tulla terveeksi testeihin. Näin pitkän levon jälkeen kun kunto ei ole oikein kohdallaan on hauska kokeilla kuinka paljon voimaa on saattanut hävitä.. haha, mutta sen suurempi kehitys keväälle syntyy ainakin.


Meillä on ollut todella hyvä sää joten olen ottanut pikkasen aurinkoa koulupäivien jälkeen, pitäähän ottaa mahdollisuudesta kiinni! Nautin myös muun muassa alkuviikosta ben & jerry jäätelön sen kunniaksi että minun pelilisenssi on viimeinkin valmis. Nytten olen siis IK Sävehof pelaaja kirjoissa myös, JIPPII!!

Laitoin siis vähän kynttilöitä palamaan ja otin rauhallisesti frendejä katsoessani. Tässä pari kuvaa!


Minulla oli ns mysit niin kun ruotsissa sanotaan ( joka tarkoittaa suurinpiirtein mukavaa)

- Carolina <3

Likes

Comments

arkipäivä

Moi!

En ole vähään aikaan kirjoitellut tänne, ihan vaan siitä syystä että ei ole huvittanut. Kun suunnittelin vaihtovuotta päässäni luki isosti KÄSIPALLO. Sen perään halusin muuttaa, halusin haastaa itseni.

Nytten on kulunut aika tarkasti kolme viikkoa siitä kun saavuin. Kahteen treenin olen osallistunut. Kyllä kahdet treenit olen suorittanut. Ja miksi, no kyllä olen ollut flunssassa noin kuukauden, kauhea yskä joka ei ole helpottunut. Olen todella pettynyt. Koulu ja kaverit sujuvat hyvin, koulu on kyllä tähän mennessä ollut helpompaa kun suomessa. Perheen kanssa sujuu myös hyvin. Kaikki muu on paikallaan paitsi se minkä takia tänne tulin. Jos oikein analysoin vointia niin parempaan suuntaan on menossa.

Positiivinen asia viime aikoina on että minun pelilisenssi on viimeinkin työn alla, mikä hieman lohduttaa.


Nytten viime aikoina en ole tehnyt mitään sen kummemmin kun kattonut käsipalloa, kyllähän siitäkin oppii ;) Viikonlopulla oli nimittäin Göteborgs Cup nais- ja mies junioreille. Meillä oli kaksi joukkuetta mukana josta minun ( kakkosjoukkue) pääsi semifinaalin asti kun taas ykkös joukkue tippui ulos aiemmin. Elikkä, perjantaina ajoimme Annen kanssa kaupunkiin katsomaan pelejämme. Turnauksessa tapasin myös suomesta tutut Linnea, Saga ja Oliverin jotka kaikki pelaavat Alingsåsissa. Alingisåsiin pääsee näköjään junalla nokkelasti joten ehkä menen käväisemään heidän luonaan jossain vaiheessa.

Lauantaina pelit jatkoi, ja aikaisin. Minulla oli kello soimassa 6.15 koska yksi joukkue kaverini oli tulossa hakemaan minua. Minulla oli oikein hauskaa joukkuekavereiden kanssa. Oli mukavaa tutustua joihinkin vähän paremmin. Kolmen aikaan minulle tuli kuitenkin todella väsynyt olo joten päätin lähteä yhden kaverini kyydillä kotiin.

Lopun viikonlopusta olen ottanut rennosti, tavannut vähän naapureita ja harjoitellut ensimmäisiin läksy kuulusteluihin. Koulupäivät menevät täällä paljon nopeammin, joka johtuu varmaan siitä että kaikki tunnit ovat eripituisia, jotkut lyhyitä ja jotkut pidempiä. Kouluruoka on hieman vaihtelevaa, on paljon valinnan varaa mutta mikää ei ole maistunut ihan 100 % paitsi päivän curry sååsi joka oli oikein maukasta.


Huomisen suunnitelmat on koulun jälkeen mennä katsomaan harjoituksia sekä käydä kävelyllä. Olen suunnitellut että minä rupean kävelemään lenkkejä päivittäin että kroppa pysyy liikkeessä vaikka pientä flunssaa vielä löytyy. Olisi mahtavaa jos pääsisin perjantaina treenaamaan!


Pitäkää peukkuja!

- Carolina <3



Likes

Comments

arkipäivä

Siis wow miten nopeasti ensimmäinen kouluviikko on mennyt ohitse. Toisaaltaan tätä viikkoa ei voi kutsua koulu viikoksi koska en ole ollut kuin korkeintaan 3 tuntia itse koulussa koko viikon ajan haha. Meillä on ollut pari retkeä ja muuta aktiviteettejä näin aluksi. Koulun lisäksi olen ollut ensimmäisissä treeneissä tällä viikolla. Pitkän levon jälkeen lihakset ovat ihan kipeät, ainakin on tullut jotain tehtyä haha! Harjoitukset menivät hyvin ja huomasin että tänne minä kuulun. Nytten pitää saada kunto kohdilleen niin tästä tulee vielä jotain todella hyvää!


Eilen, 26 elokuuta, oli minun syntymäpäiväni. Vähän tavallisesta poikkeava sellainen. Päivä alkoi 8.30 kun menin kouluun jossa meillä oli uuden areenan tutustuminen. Areenassa on suuri yksi suuri halli johon mahtuu runsaasti neljä tuhatta katsojaa, yksi harjoituskenttä, keilahalli, ravintola sekä mahtava sali joka on käytössämme. Tutustumiskierroksen jälkeen sain minun treenivaatteet koulusta, ne ovat todella hienot! Tämän jälkeen oli aamupalan vuoro. Minä olin kyllä unohtanut että saamme aamupalan koulussa joten olin jo syönyt aamulla. Aamupalan jälkeen suuntasimme Göteborgin keskustaan jossa meillä oli ns kaupunkisuunnistus. Ryhmissä oli tarkoitus ratkaista vihjeitä jotka olivat ympäri keskustaa. Olin ottanut kameran mukaan joten tässä pari kuvaa :)

Päivämme loppui puistossa jossa söimme lettuja lounaaksi 😜

Kello 16 vuoden toiset treenit alkoivat, tällä kertaa ykkös joukkueessa. ( On kahden tasoista joukkuetta ja näin alussa valmentajat haluavat nähdä kumpaan sovin paremmin ) Treenien jälkeen kävimme Hannan kanssa hakemassa sushia minun syntymäpäivä illalliselle. Jälkiruoaksi söimme mutakakkua ja marjoja :D Syntymäpäivälahjaksi sain vanhemmiltani kameran jolla olen tässä kuvaillut. Yllätyksenä sain Annelta, Peterilta ja Hannalta kaksi Odd Molly paitaa sekä pienen matkan Ullareedeniin joka on suuri ostoskeskus jossa myydään tavaraa todella halvalla! Illallisen jälkeen valmistauduin joukkue juhliin. Meillä oli erilaisia leikkejä / pelejä joukkueissa illan aikana. Minulle laulettiin myös syntymäpäivän kunniaksi. Ilta sujui hyvin ja minulla oli todella hauskaa!


Viikonlopun suunnitelmat ovat ottaa rauhallisesti syödä rapuja sekä venytellä kaikki lihassäryt pois!

- Carolina <3


Likes

Comments

Mukavan viikonlopun jälkeen Göteborgissa olen taas omassa sängyssäni Partilessa.


Minun äitini tuli siis käymään Göteborgissa viikonlopun ajan. Me yövyimme Scandic Crown hotellissa joka on Centrastationin vieressä, juuri Nordstanin lähellä. Perjantaina äitini saapui kahdentoista aikoihin kun Anne ja minä haimme hänet. Äidilläni oli iso matkalaukku mukanaan, johon minä olin pakannut sitä sun toista ennen lähtöäni. Tulimme kotiin ja esittelin talon äidille jonka jälkeen minä pakkasin tarvittavat vaatteet viikonlopulle. Kolmen aikaan saavuimme Göteborgiin ja menimme heti lounaalle sushi ravintolaan. Tämän jälkeen me kävelimme kaupoissa. Paljon tuli ostettua! Kun saavuimme hotelliin minä aloin tutkimaan uutta kameraa jonka sain syntymäpäivälahjaksi. Kamera on Canon eos M10, ja se on täydellinen!! kiitos <3

Illalla söimme italialaisessa ravintolassa nimeltään La Gondola Trattoria, jota vahvasti suosittelen.

Tässä on pari kuvaa hienosta Göteborgin kaupungista.

Lauantaina me jatkoimme kaupassa käyntiä. Sain myös minun Odd Molly kenkien kengänpohjat korjattua niiden olla lähellä irrota. Neljän aikaan oli minun vuoroni käydä kasvohieronnassa / puhdistuksessa Alovea Day Spassa. Se oli todella mukavaa mutta oli toki tylsää että siellä oli ainoastaan yksi hieroja niin emme voineet äitini kanssa saada samaan aikaan hierontaa. Illalla kävimme tapas ravintolassa joka oli hotellimme lähistössä. Söimme suhteellisen pienet annokset koska emme olleet kovin nälkäisiä. 20.30 alkoi naisten käsipallo finaali jota menimme hotelliin katsomaan.

Tänään Anne haki äitini ja minut Göteborgista kahdentoista aikaan. Söimme lounaan jonka jälkeen veimme äidin lentokentälle. Nytten kello tulee seitsemän ja on miesten käsipallo finaalin aika.


On ollut todella mukava viikonloppu ja huomenna alkaa koulu 13.30 :)

- Carolina <3



Likes

Comments

Moi!

Tänään on jo keskiviikko ja maanantaina saavuin Ruotsiin. Lento meni hyvin ja kun saavuin lentokentälle Anne ja Hanna olivat minua vastassa. Kun saavuttiin kotiin pakkasin ylös vaatteni ja tavarani. Myöhemmin illalla Peter tuli kotiin ja me kaikki katsottiin miesten käsipallo ottelua, Ruotsi vastaan Brasilia ennen nukkumaan menoa.

Tiistaina nukuin suhteellisen kauan aamulla. Päivällä minä ja Hanna käytiin Nordstanissa, jossa ostin kuoren kännykälleni, penaalin, pari kynää ja kumin. Kun me ajeltiin kotiin me pysähdyimme Allumissa, joka on Partillen ostoskeskus, ostamassa lounasta. Kävimme paikassa nimeltä Paprika jossa saa itse tehdä oman salaatin. Illemmalla Anne vei minut seuraamaan Sävehofin harjoituksia. Siellä tapasin valmentajani ja tulevat pelikaverini. Partillessa rakennetaan isoa arenaa jossa joukkuea saivat harjoitella ensimmäistä kertaa. Seurasin harjoituksia ja juttelin yhden tytön kanssa jonka olin tavannut ajemmin keväällä. Illalla syötiin illallinen samalla kun katsoimme naisten jalkapallo semifinaalia jossa Ruotsi pelasi Brasiliaa vastaan. Peli oli todella jännittävä sen jatkaessaan rangaistuspotkuihin asti. Jalkapallon jälkeen seurasimme naisten käsipalloa kun Ruotsi pelasi Norjaa vastaan. Peli sujui niin huonosti Ruotsin kannalta että ensimmäisen puolierän jälkeen minä olin ainoa joka seurasi peliä. Silloin päätin mennä katsomaan lopun ottelusta huoneeseeni ennen nukkumamenoa.

Tänään nukuin oikein pitkään ja herätessäni söin amupalan sängyssä samalla kun katsoin FRENDIT sarjaa. Minulla on ollut jonkun viikon ajan ärsyttävä yskä. Sen takia olen ottanut oikein rauhallisesti jotta pääsisin huomenna osallistumaan minun ensmmäisiin harjoituksiini joukkueen kanssa! Vielä en kuitenkaan ole yhtä terve kun haluaisin, joten voi olla että minun pitää odottaa vielä päivän tai kaksi ennen kun rupean treenaamaan. Täällä on ollut todella hieno keli joten olen tänään ottanut vähän aurinkoa terassilla. Illan ohjelma on käydä illallisen jälkeen ICA:ssa ostamassa ruokaa sun muuta.


Kuvia en ole kauheesti ottanut täällä kun minulla ei ole ollut kameraa. Siihen tulee kuitenkin muutos koska olen toivonut synttärilahjaksi kameraa ja sen minun äiti tuo minulle perjantaina. Viikonlopun suunnitelmat ovat viettää aikaa äitini kanssa hänen tullessaan Göteborgiin. Asumme hotellissa pe- la ja olemme suunitelleet käymään mm. hieronnassa sekä ostoksilla.


Tuli myös mieleen että en ole kertonut teille miksi tänne kirjoittelen suomeksi. Asia on niin että kun asun Ruotsissa niin suomea ei tule kauheasti käytettyä joten ajattelin tällä tavalla ylläpitää suomenkieltä!


- Carolina <3

Likes

Comments

Nouw Magazine