Blogin perustaminen on pyörinyt nyt mielessäni yli puoli vuotta. Pienenä, tai no, pienempänä tuli kirjoitettua blogeja useampaakin, mutta nyt vanhempana kynnys oli jotenkin suurempi lähteä perustamaan uutta. Ehkä nyt vanhempana on tarkempi, mitä nettiin kirjoittaa ja jakaa, ja myös miettii paljon enemmän "Mitä muut ajattelee tästä?"

Olen silti aina rakastanut kirjoittaa ja luoda uutta. En ole ikinä ollut kova lukemaan, mutta kirjoittanut senkin edestä. Minulla on edelleen kasa novelleja, kirjoja ja tarinoita mitä olen kirjoittanut nuorempana. Kun alotin lukion, kirjoittaminen jäi oikeastaan kokonaan, ja nyt se taas alkaa löytymään muutaman vuoden jälkeen. En kyllä edelleenkään saa kynää sauhuamaan samalla tavalla kuin ennen, silloin kirjoitin päivittäin. Käsin. Pitkiä juttuja. Ihmettelin aina kun luokkakaverit valitti jos tunnilla piti kirjoittaa vaikka tarina tai muuta vastaavaa. Ne tunnit oli itselle vuoden kohokohtia, kun sai kirjoittaa mitä mieleen juolahti ja tehdä siitä tarina. Kesälomalta kun palattiin takaisin koulunpenkille, usein kaverit marmatti "kun opettaja kumminkin pyytää taas ekalla tunnilla kirjottamaan mitä tein kesälomalla", kun itse taas odotin kuin kuuta nousevaa sitä tuntia kun saa kirjoitella vapaasti omasta lomastaan. 

Halusin aloittaa tämän blogin oikeastaan vain itseäni varten, herätellä taas kirjoittamisen intoa, nimittäin tällä hetkellä tuntuu että tämän on aika ruosteessa... :-D Saa nähdä, muuttuuko tämä mihin suuntaan, mutta tervetuloa seurailemaan juttujani jos kiinnostaa!

-Anni

Likes

Comments