Nyt on aika "paljastaa" itsestäni kymmenen faktaa. Tällä tavoin pääsette tutustumaan minuun hieman paremmin. Tulevaisuudessa teen varmasti myös lisää näitä. Tässä tulee 10 faktaa minusta:

1. Olen kotoisin Hangosta, Suomen etelästä.

2. Olen entinen kilpaurheilija. Meni niin sanotusti maku, kun tennistä tuli pelattua joskus vähän liiankin tosissaan. :D Tennis tulee kuitenkin aina olemaan rakkain laji.

3. Rakastan treenaamista ja hyvää oloa, mutta rakastan aivan yhtä paljon herkkuja ja varsinkin suklaata.

4. Opiskelen tällä hetkellä tradenomiksi Haaga-Heliassa.

5. En voi koskaan mennä salille/treenaamaan ennen kuin olen juonut päiväkahvin.

6. En ole koskaan lasketellut, tai käynyt Lapissa. Laskettelua tuskin uskallan enää kokeilla, mutta Lappiin on päästävä!

7. Lempi vuodenaikani on kevät. Ne ensimmäiset kevätpäivät kun aurinko lämmittää ja saa pukea nahkarotsin päälle talven jälkeen, ou jees.

8. RAKASTAN koiria. Poikaystäväni kuittailee minulle kun puhun jokaiselle vastaantulevalle koiralle.

9. Musiikkimakuni voi jonkun mielestä olla hieman outo. Kuuntelen esim. Leevi & the leavingsiä, mutta myös Lady Gagaa tai vaikka Isac Elliotia.

10. Lempiruokani on pasta tai ehkä sittenkin joku kunnon burgeri. Nam.

Kivaa tiistaita sinne ruudun toiselle puolelle!

<3 Anna

It's time to reveal some facts about me. You'll get to know me a little bit better through this post and if you like it, let me know so I can write something like this in the future too! Here are 10 facts about me:

1. I come from a small town Hanko, which is the most southern city in Finland (aka Finland's Miami)

2. I've been competing in tennis for many years, but as it got a bit too serious I decided to quit. However, it will always be my favorite sport.

3. I love training & feeling healthy, but I do also love chocolate. :D

4. I'm studying business administration atm in Haaga-Helia school of applied sciences.

5. I can never go to the gym without having my coffee.

6. I've never skied or went to Lapland. (this is a weird thing here in Finland)

7. Spring is my favorite season. The first warm sunny days after the winter are the best!

8. I love dogs. Literally. I start talking to every dog I see in a very childish way.

9. My taste in music is a bit weird. I listen for example to a finnish old band called Leevi & the leavings, but I also listen to Lady Gaga and a finnish pop star called Isac Elliot.

10. My favorite meal is pasta or maybe a big fat burger.

Enjoy your day!

<3 Anna

Bloggaa matkapuhelimesta - Nouw:lla on ehkä Suomen paras blogi-sovellus - Napsauta tästä

Likes

Comments

Photos by Janina // editing by me

Hat, Zara

Coat, Mango

Army green shirt, Zara

Belt, Zara

Skirt, Vero Moda

Bag: Marc Jacobs (borrowed it from my aunt)

Ajattelin tänään koota tänne minun tämän viikon suunnitelmat. Näitä näkee blogeissa paljon ja niitä on mielestäni kiva lukea. Toimiihan tämä sitten myös vähän niin kuin kalenterina minulle itsellenikin, koska en ole vieläkään löytänyt tarpeeksi kätevää ja kaunista kalenteria, vinkkejä? :D Tällä viikolla minulla on itseasiassa suhteellisen paljon menoa (verrattaen lähiviikkoihin) ja sellaisia must-juttuja hoidettavana ennen matkaa. Nyt vasta tässä kirjoitellessani muistinkin, että minähän lupasin kertoa seuraavassa postauksessa itsestäni, mutta kävisikö lähipäivinä esimerkiksi 10 faktaa minusta -tyyppinen julkaisu? :D Tässä tulee tämän viikon suunnitelmani:

Maanantai: Rauhassa sain heräillä (taas) omia aikojani ja laittauduttuani suuntasin metrolla keskustaan yhdeksi. Nähtiin Janinan kanssa Kaisaniemessä ja suunnattiin kuvaamaan kasvitieteellisen puutarhan edustalle. <3 Se on ihana paikka! Siitä suoraan koululle syömään ja tämän vuoden viimeiselle ranskan tunnille. Illalla kävin vielä salilla treenamassa.

Tänään tiistaina: Treffattiin Stadissa muutaman koulukaverin kanssa kymmeneltä. Kuvattiin Stadiumissa meidän ruotsin suullisen kurssin ryhmätyötä. Se oli hauskaa. :D Ostin myös kahdet uudet treenitrikoot. <3 Sen jälkeen mentiin hetkeksi jatkamaan työtä läppärin ääreen Espresso Houseen. Tilasin siellä ekaa kertaa tiramisu laten, nam! Jäin vielä hetkeksi pyörimään keskustaan ja kävin Even kanssa ostamassa Alkosta ihanan Suomi 100 kuoharin huomiseksi. Suomessa valmistettu suomalaisista marjoista. <3 Oli tarkoitus mennä vielä salille treenaamaan, mutta tätä postausta tehdessä vierähtikin useampi tunti, joten taidan jättää väliin.

Keskiviikko: Itsenäisyyspäivä. Paras maa täyttää 100 vuotta tänä vuonna. <3 Huomenna on siis aihetta juhlaan. Aamulla ajattelin käydä juoksemassa lenkin, jonka jälkeen käydään Emilin perheen kanssa sankarihaudoilla Hietaniemen hautausmaalla. Sankarihaudoilla käymisestä itsenäisyyspäivänä taitaa muodostua perinne. <3 Minä vietän huomisen illan rakkaani perheen kanssa syöden, juoden ja linnanjuhlia katsellen. Oma perhe kun on taas ympäri maailmaa. <3

Torstai: Koululle 10 maissa viimeistelemään ryhmätyötä ja toiseksi viimeiselle ruotsin tunnille ennen joululomaa. Torstaina täytyy luultavasti hoitaa myös muutamia matkaan liittyviä asioita kuten esim. tilata valmiiksi lentokentälle paikallista valuuttaa ja tilata taksi valmiiksi Vietnamin päässä lentokentältä hotellille. Illemmalla siivoilen vähän kotona ja käyn treenaamassa.

Perjantai: Varasin aamuksi 8.45 suuhygienistille ajan Mehiläisestä. Ihanaa saada täysin puhdistetut ja raikkaat hampaat ennen matkaa! Aamupäivällä treenaamaan (ellen pidä välipäivää), ostamaan uudet muistikortit kameroihin ja luettavaa matkalle mukaan. Iltapäivällä mennään Emilin vanhemmille viettämään aikaistettua Joulua tai pikkujoulua, miksi ikinä sitä haluaakaan kutsua. <3 Hyvää ruokaa, juomaa ja tietysti suklaata. Tämä viikkohan on yhtä juhlaa ja herkkuja.

Lauantai: Vanhempani tulevat Hangosta viettämään yhteisiä 50.v syntymäpäiviä Helsinkiin Kämp- hotelliin yhdeksi yöksi kaikkine herkkuineen. Ihanaa, kun he pääsevät rentoutumaan, vaikka olenkin vihreä kateudesta. <3 Mutta me saadaankin karvakamu hoitoon päiväksi. Remu the labradoodle. <3 Ajateltiin tutustuttaa Remu Emilin vanhempien reilu 9 viikkoiseen Elmo pentuun. Molemmat ovat siis Austraalian labradoodleja ja tästä syystä viihtyvät varmasti erittäin hyvin toistensa kanssa. <3 Loppu päivä/ilta menee varmasti rauhallisissa merkeissä kotona.

Sunnuntai: Ei suunnitelmia. Ihanaa. Ei kun hetkinen..ranskan tentti maanantaina, eli.. Au revoir!

<3 Anna

I decided to share my plans for this week with you. This week is actually almost full booked with different kind of things (fun things though). I know I promised that I'd tell more about myself in my next post, but I really need to share my happy week with you! Will you forgive me? :D I'll write 10 facts about me kind of post in the next few days, okay? <3 So here's my plans for this week:

Monday: Is there anything better than not having to put the alarm on a monday morning? I woke up (late) and ate a good breakfast then I took the metro to the center of Helsinki after I had fixed myself and met lovely Janina there at one. <3 We had a nice photoshoot session with her beside the Botanical Garden in Kaisaniemi. We went to school after that and I had my last french class of this year in the afternoon. In the evening I headed to the gym to kick some ass.

Tuesday: Today I woke up a little bit after 8am. We met up with few class mates in Helsinki and worked with our assignment in a café. I stayed in Helsinki for a while and did some shopping. I bought a really nice bottle of finnish sparkling wine for tomorrow, 'cause Finland is turning 100 years this year and tomorrow 6.12 we celebrate our independency if you didn't already know. ;) I was supposed to hit the gym today also, but I think I'll have to pass, since writing this post took a bit longer than I thought.

Wednesday: In the morning I'm going for a run and after that we're going to stop by the soldier's graves and light up a candle there to respect the soldiers who fought this beautiful country for us. <3 I'm going to celebrate the independence day with my love and his family, since my own family is all over the world again. <3

Thursday: I have the second last swedish class before christmas holiday and then I'm going to clean our apartment, do some preparations for our trip to Vietnam and maybe also hit the gym again. :D

Friday: I booked an appointment to a dental hygienist at 8.45am. Super nice to get fresh teeth before our vacay! Later on we're going to go buy new memory sticks for our cameras and some good books to read on the beach. ;) In the evening we're having a pre christmas dinner with Emil's family. <3

Saturday: My parents are coming to celebrate their fifties to the most beautiful Kämp hotel in the center of Helsinki (just a bit jealous) and we're dogsitting our labradoodle Remu. <3 We're planning taking Remu to meet up with Emil's parents 9 weeks old Elmo puppy. They are both Australian labradoodles so I'm sure they'll love each other.

Sunday: No plans. Perfect. Oh wait no..french exam on monday, so that means.. Au revoir!

<3 Anna

Likes

Comments

Millefiori - Green reverie. Täydellinen huonetuoksu tähän aikaan vuodesta.

Eucalyptukset tuo myös ihanan jouluisen tuoksun kotiin. Suosittelen!

Tyynynpäälliset H&M home

Be&Liv Treepot 3D trivet. Mun lemppari joulukoriste tällä hetkellä, jonka sain viime vuonna lahjaksi. Tyylikäs ja ajaton joulukoriste, joka toimii myös kahtena pannunalusena.

Vielä vähän eucalyptuksia ja Ikean valotähti, jonka olen spray-maalannut mustaksi.

Ihanaa joulukuun ensimmäistä päivää ❤

Tässä ensimmäisessä postauksessani ajattelin kertoa mitä joulu merkitsee mulle ja näyttää teille miltä meidän koti näyttää tänä vuonna näihin aikoihin.

Rakastan joulua ja vieläkin enemmän sen odotusta. Mä meen ihan hulluksi tähän aikaan vuodesta sisustuskaupoissa. Ne on pullollaan kaikkea ihanaa jouluun liittyvää ja mukaan meinaa tarttua lähes päivittäin jotain, vähintään joku kynttilä tai eucalyptuksen oksa. Välillä täytyy ihan oikeasti miettiä, että kannattaako niitä kynttilöitä välttämättä polttaa ihan joka ikinen päivä. En edes halua tietää kuinka paljon niihin kuluu rahaa vuosittain. 😄 No, mutta mä rakastan tunnelmallisia koteja, joissa lämpö välittyy myös vieraille. Laitan aina kynttilöitä palamaan, kun joku tulee käymään. Vaikka rakastankin joulua ja sen hypetystä, ei se välttämättä vaadi aina kaikenmaailman joulupalloja, tonttuja, punaista tai edes joulukuusta. Erilaisilla valoilla ja väri valinnoilla saa jo luotua kivaa tunnelmaa. Mun sisustuksessa on aika hillitysti joulua tänä talvena, koska vietetään poikkeuksellisesti joulu tänä vuonna tropiikissa. Yleensä haluan aina viettää joulun kotona Suomessa, mutta tänä vuonna oon poikkeuksellisen valmis viettämään jouluaattoni aurinkotuolissa, kylmä juoma kädessä. 😉 Meidän matkasta lisää ensi viikolla! Seuraavassa postauksessa ajattelin myös kertoa itsestäni enemmän. Mulla oli vaan nyt sopivasti kuvamateriaalia tähän postaukseen. 😊

Kivaa alkavaa viikonloppua miten ikinä sitä vietätkään ❤

Happy 1of december guys ❤

This is my very first post where I wanted to show you some details in my home during x-mas time. I just looove christmas and all the pretty lights outside and things in different interior shops. All the christmas lights & candles create a lovely atmosphere here in the grey North. And I have to admit that I do have an obsession with candles and eucalyptus branches! 😄 My home is full of them. But they are an easy way to create a christmassy atmosphere at home. I'm also a big fan of different fragrances and I recommend warmly Millefiori - green reverie room fragrance during christmas time. You'll get the scent of a x-mas tree, if you're not planning to get one. 🎄😊 I think a good christmas doesn't really need all those ornaments and elfs on the couch. 😄 You can make a christmassy atmosphere with the right colors and different lights. My home has not that much x-mas stuff this year, since we're heading to the tropics for the holidays. More of our tip to Vietnam soon! 🌴

Have a great weekend y'all ❤

Anna



Likes

Comments