Puoliväli ohitettiin eilen ja uudessa perheessä on nyt vietetty jo melkein kuukausi ja pienen alkujärkytyksen jälkeen oon alkanut tykkäämään tästä uudesta todella paljon. Mulla on 12-vuotias pikkuveli ja äiti. Asustellaan suuri osa ajasta pelkästään ton äidin kanssa, sillä pikkuveli viettää yli puolet viikosta isällään. Iso osa mun perhettä on tällähetkellä myös äidin äiti, joka asustelee lähellä sijaitsevassa vanhainkodissa ja käydään häntä moikkaamassa monta kertaa viikossa. On mulla myös kaks melkein kaljua kissaa, jotka tälläkin hetkellä kehrää mun sylissä eikä anna mulle tilaa kirjoittaa.

Vaihdoin siis perhettä joulun jälkeen ja tää äiti oli se ihminen joka piti huolta, että mulla on kaikki hyvin ja oli vastuussa tulevista host perheistä. Mulle oli vaikeuksia löytää perhe mun clubista, sillä kaikki jäsenet alkaa oleen jo sen ikäsiä, että ei enää vaan yksinkertaisesti jaksa hostata vaihto-oppilasta. Siispä mun host äiti päätti, että hän ottaa mut sitten itse ja joutui tän takia myös luopumaan tittelistään vaihto vastaavana.

Kuvia äidin 50v juhlista. Vasemmassa kuvassa on äidin työkaveri, joka on tullut Libanonista tänne samoihin aikoihin kun mäkin. Se viettää paljon aikaa meillä täällä kotona ja auttaa äitiä työvideoiden ja muiden juttujen suunnittelussa. Ihana ihminen ja ymmärretään toisiamme niin hyvin kun molemmat on vähän samassa tilanteessa ja kaikki on ollut uutta.

Kelataan nyt aikaa siihen päivään kun muutin. Ilmassa oli haikeet ja jännittyneet fiilikset. Tuntu niin hassulta, että mun huone olikin yhtäkkiä ihan tyhjillään ja oven edessä vaan mun tavarat, jotka oli valmiina pakattavaks autoon (enkä tajua miten mun tavaramäärä on kolminkertaistunut...). Laurell (uusi host äiti) haki mut kolmen maissa ja tulihan siinä itku. Mä itkin, sisko itki, Lisa (vanha host äiti) itki, kaikki itki. Vasta nyt jälkeenpäin tajuaa miten tärkeiks ne muodostukaan mulle. Onneks ne ei vielä kuitenkaan ollut hyvästit ja nähään paljon. Olin itseasiassa pari viikkoo sitten katsomassa Rachelin (host sisko) tanssi kisoja Denverissä heidän kanssa.

okei okei nyt palataan siihen alkujärkytykseen. Asutaan siis Longmontin keskustan lähettyvillä ja täällä talot on todella pieniä. Vasta aamulla ennen lähtöä sain tietää missä tää talo sijaitsee ja en enää odottanutkaan mitään hienoo huvilaa, sillä tiesin ettei talot tällä alueella sellaisia ole. Kaarrettiin autolla talon pihaan ja en oikein tienny miten reagoisin. Halusin itkee, mutta sit mua vaan jotenki huvitti se tilanne. Tää talo näytti siis aivan leikkimökiltä edestäpäin! Hoin päässäni vaan "Made otat tän nyt vaan huumorilla ja tää ei oo pysyvää". Onhan tää pieni ja edellinen talo oli hienompi ja kaikkee, mutta en nyt halua tuoda enempää negatiivisuutta, sillä tää perhe on aivan ihana! Tunnen itteni täälä tosi kotosaks ja tehään aina kaikkee kivaa mun hostäidin kanssa. Meillä muutenkin mielenkiinnonkohteet ja mielipiteet kohtaa ton äidin kanssa tosi hyvin.

Kuvailisin mun nykyistä arkee aktiivisemmaks ja sosiaalisemmaks. Jokainen aamu starttaa äidin tekemällä smoothiella jutellessa päivän suunnitelmista äidin kanssa ja kissat tietysti messissä. Sit huomataankin, et ollaan juteltu liikaa ja joudutaan kiirehtimään autolle, että en myöhästy tunnilta. Äiti on siis kiinteistövälittäjä ja työskentelee pääosin kotona. Mä pääsen jokapäivä 12.17 koulusta ja mulla on niin ihanan helppoja päiviä! Meen aina kotiin koulun jälkeen syömään ja hengaileen, ennenkun taas kiiruhdetaan viideksi koululle treeneihin. On mulla kyllä aika hulluja viikkoja välillä täälä ton koripallon kanssa, sillä viime viikollakin mulle oli KUUSI peliä. Johtuu kyllä siitä, että pelaan nyt myös junior varityssä. Iltaisin treenien jälkeen useesti mennään kattomaan vanhainkodille äidin äitiä, jonka jälkeen saatetaan kattoo hetki telkkaria, kunnes nukahdan ja äiti passittaa mut nukkumaan.

Lauantaina käytiin 10km vaelluksella Rocky mountain nationalparkissa ja voi ei miten ihanat maisemat. Nyt on jalat vähän rikki, mutta oli se sen arvoista. Tehtiin samalla pikavisiitti kuuluisalla hotellilla, sillä Stephen Kinging "hohto" elokuva on kuvattu kyseisessä hotellissa. Ilmeisesti siellä myös kummittelee ja kaikki haluaa yöpyä siellä tämän takia.

äiti - "Hei Made mee seisoon tohon kivelle yhellä jalalla niin otan kuvan"

mä - "okei, jos kuolen niin sano, että kuolin onnellisena"

äiti - "hei, hei älä mee se oli vitsi! Ei täällä oo ees kenttää et voisin soittaa apua, jos tiput"

mä - "mä oon täällä jo, ota nyt jo se kuva!"

pääsin lehteenkin koripallosta! Rakastan mun joukkuetta!

Viikonloppuisin keksitään aina kaikkee kivaa kun molemmilla on aikaa enemmän. Käydään sunnuntaisin aina välillä kirkossa ja en valehtele, mutta tää uusi kirkko missä käyn on ihan kun konsertti! Netistä löytyy livelähetykset aina sunnuntaisin sivulta "Rocky mountain christian church", jos ette usko! Meidän yhteisiin sunnuntaihin kuuluu myös joogassa käyminen ja osallistuttiin nyt jo maaliskuussa olevaan pupujoogaankin (puput hyppii pitkin huonetta samalla kun joogataan)! Ollaan käyty myös salilla ja zumbassa äidin kanssa. Meillä on aina tosi kivaa yhdessä!

Mulla menee hyvin ja elämä hymyilee! 41 päivää Hawaii reissuun, 138 päivää westcoastiin ja 166 päivää niin oon taas kotona. Haleja Suomeen<3

- Madelein

Bloggaa matkapuhelimesta - Nouw:lla on ehkä Suomen paras blogi-sovellus - Napsauta tästä

Likes

Comments

15 Joulukuuta tehtiin viimeiset kokeet koulussa ja se tarkoitti kaikille loman alkua! Loppuviikko mentiin siis kouluun vaan tekemään kokeet, jonka jälkeen pääsi kotiin. Tosin mulla jatku päivät vielä koristreeneillä. En kauheesti panostanu kokeitten lukemiseen, mutta silti sain ihan hyviä numeroita, joten it's all good! Enemmän mä sain irti siitä, että tein jotain kivaa esim. vietin aikaa perheen kanssa sen sijasta, että pänttäsin koulukirjoja illat. Suomessa saan kyllä ihan tarpeeks käyttää aikaa siihen, joten ajattelin tän vuoden ottaa vähän rennommin. En oo oikein ymmärtäny miks suurin osa vaihtareista on ottanu niin kovan stressin noista loppukokeista, kun suurin osa heistä ei tuu kuitenkaan tekemään niillä hyvillä arvosanoilla kotimaassaan mitään. Matikasta, liikunnasta, historiasta ja englannista sain kaikista loppuarvosanaks A:n, joka on paras mahdollinen! Eli en mä ihan huonosti suoriutunu. Ap biologiasta loppuarvosana oli C, joka siis sekin ihan siedettävä, kun kyseessä kuitenkin vaikeempi tasonen biologia.

Nyt koulusta puhuminen sikseen ja puhutaan mitä mun joululoma sisälsi! Loma kesti siis kaksi viikkoa ja kouluun palataan jo huomenna, eli 2.1! Tän loman aikana tapahtu niin paljon taas kaikkea, että koen helpommaksi kertoa kuvien pohjalta mitä kaikkea oon touhunnut!

Loman alussa mä ja mun host-sisko mentiin Lean (vaihtari Croatiasta) perheen kanssa katsomaan pähkinänsärkijää viereiseen kaupunkiin. Lean host-veli oli tanssimassa tässä esityksessä, jonka takia me sinne oikeestaan mentiinkin. Tää oli mun ensimmäinen kerta kun näin pähkinänsärkijän livenä ja oli kyllä hieno esitys!

Keskiviikkona 20.12 oltiin perheen + isovanhempien kanssa katsomassa face vocal bandin konserttia meidän koululla. He eivät siis käytä mitään istrumentteja esiintyessään, vaikka se siltä kuulostaakin! Tää on kuulemma tosi tunnettu "bändi" täällä Coloradossa ja kyllä sen huomaskin, kun auditorio oli jokaista penkkiä myöden täynnä, jonne mahtuu siis noin 1000 ihmistä. Konsertin jälkeen kierreltiin ympäri Longmontia katsellen ihmisten hulluja jouluvaloviritelmiä. Tätä tehtiin monenakin iltana joulukuun aikana joulumusiikit pauhaten.

22.12 vietettiin Saran (vaihtari Ranskasta) synttäreitä Denverissä sen tulevan host-perheen kotona. Ilta meni syödessä ja pelatessa Saran kavereiden ja muiden vaihtareiden kanssa ja oli mahtavaa päästä tutustumaan uusiin ihmisiin. Ja hei huomatkaa mun uus "hieno" villapaita! Kyllähän munkin nyt yksi ugly christmas sweater pitää omistaa. Tätä siis metsästettiin äidin ja siskon kanssa ympäri Longmontia vielä kolme päivää ennen joulua. Kaikki kaupat oli myyty jo tyhjiks näistä. Valehtelemalla siis kaikilta Amerikkalaisilta löytyy vähintään yks tämmönen paita kaapista ja niitä käytetään sit joulukuun ajan joka paikassa. Mut hei eikö ookkin hieno!

Ja mitä olisi joulu ilman pipareiden ja piparkakkutalon tekemistä! Yhtenä päivänä äidin äiti tuli koko päiväksi meille ja leivottiin vähintään kuutta sorttia erilaisia perinteisiä joulukeksejä! Meillä oli hirmu hauskaa ja saan varmaan kuulla vielä ensi kesänäkin vitsejä siitä kuinka keskittynyt olin koristellessani! Mun pikkusisko siis kommentoi jotain liittyen mun keskittyneeseen olemukseen ja en tosiaan ollut kovin keskittynyt, sillä vastasin suomeksi "mitä?". Enkä aluks ees tajunnut sitä, kunnes äiti huutaa keittiön toisesta päästä "Made hei, toi ei kyllä nyt oo englantia!". Tästä saatiin kunnon naurut!

Mun lemppari leipomuksiks osottautui noi suklaapallot. Siis ne oli aivan taivaallisen hyviä! Yksinkertaisuudessaan ne oli suklaalla kuorrutettuja maapähkinävoipalloja! Pakko myös kommentoida, että yleensä tykkään piparitaikinasta enemmän kun itse pipareista, mutta hyi hitto oli niin pahaa, että piti ihan sylkee pois! En tiiä johtuko siitä, että mun perhe ei oo mikään paras tuolla keittiössä, vai että nää ei vaan osaa tehdä täällä hyvän makusta taikinaa!

Vietin myös paljon aikaa mun siskon kanssa ja meistä on tullut tän melkein viiden kuukauden aikana hirmu läheisiä. Ensimmäisessä kuvassa pelataan jotain peliä samalla kun äiti ja isoäiti teki keksejä. Toisessa kuvassa oltiin just tultu ostamasta joululahjoja ja päätettiin pitää hemmotteluilta. Kolmas kuva on otettu meidän "ugly christmas sweater" shoppailureissulta ja löydettiin aivan täydellinen paita, johon mahtu kaks ihmistä! Olihan se aika hieno, vaikka ei meidän ostoskärryyn lopulta päätynytkään! Saatiin paljon hymyileviä katseita tällä kauppareissulla... Viimeisessä kuvassa on jotain Amerikan outouksia, joita löydettiin Boulderin keskustassa sijaitsevasta karkkikaupasta. (tikkari jonka sisällä ötökkä, sekä pekoni karkkeja nam...)

Joulua täällä vietettiin 25 päivä, mutta 24 päivä oltiin jo isovanhempien luona syömässä, jonka jälkeen mentiin joulukirkkoon. Illalla avattiin perheen väliset lahjat ja voi ei miten paljon tää perhe köytti rahaa muhun! Sain tosi paljon kivoja juttuja ja päälimmäisenä mieleen jäi lahjakortti, joka auttaa mua koulun takin hankkimisessa. (ne maksaa siis aivan törkeesti) Huippua, että nyt saan laittaa mun Cross Countrystä saadun letterin ja mahdollisesti koripallosta tulevan letterin tähän takkiin ja voin kulkee se päällä oikeestaan missä vaan, niinkun täällä on tapana. Keskimmäinen kuva on otettu jo ennen joulua, kun oltiin meidän porukka ja isän isä Boulderissa hienommalla jouluaterialla ja tapasin joulupukin! (Pukki ei edes tiennyt, että on kotoisin mun maastani ja kuvassa nauretaan kuinka pukilla on niin huono muisti, ettei edes tiedä mistä on kotoisin) 25 päivä vietettiin kotona perheen kesken ja aamulla herättiin aikaisin avaamaan pukin lahjat jotka oli yön aikana ilmestynyt mystisesti takasta roikkuvaan sukkaan. Päivällä syötiin lisää jouluruokaa ja nautittiin toistemme seurasta katsomalla leffoja koko loppu ilta. Erilainen joulu takana, joka ei oikein edes tuntunut joululta.

29.12 olin laskettelemassa Arapahoe Basin hiihtokeskuksessa, joka sijaitsee siis kalliovuorilla. Mun klubissa oleva mies laskettelee paljon ja kysyi, jos haluan lähteä mukaan ja tottakai mä lähdin! Aivan törkeen hienot miasemat ja mäet, joita laskea. Kyllä huomas, että ollaan 4000 metrissä, sillä päässä oli aika kova paine ja pientä heikotusta välillä, mutta se ei menoo haitannut. Tää paikka on siis yks Amerikan ja koko maailman korkeimmista paikoista, joissa voi lasketella. Parilla kaatumisella selvittiin ja nekin oli mäissä, jotka oli merkitty puoliks mustiks. Suurimmaks osaks laskettelin sinisissä mäissä, jotka nekin tosi haastavia täällä. Ei ollu ihan tasoo Ellivuori nää mäet ja oli mahtavaa, että matka huipulta alas kesti sen yli 10 minuuttia, joten ei tarttenu kokoajan olla jonottamassa hisseissä!

Siinä pääpiirteittäin mun joululoman huippuhetket. Joulun jälkeen 27 päivä vaihdoin myös perhettä ja nyt vielä totutellaan uuteen arkeen, joten postausta siitä luultavasti myöhemmin. Mun eilinen uudenvuodenjuhlinta sisälsi joogassa käyminen ekaa kertaa elämässä, joka oli odotettua rankempi! Iltaa vietettiin host-äidin kaveriporukan kanssa, joka oli aika kansainvälinen. Paikalla oli siis kolme venäläispohjaista, joista kaksi muuttanut 10 vuotta sitten Amerikkaan opintojen perässä ja yksi oli muuttanut jo kaksi vuotiaana tänne ja silti puhui venäjää ongelmitta. Tapasin myös naisen, joka on muuttanut viisi kuukautta sitten Japanista tänne ja Oikeastaan kaikilla oli jotain juuria Eurooppaan ja yhdellä jopa sukulaisia Suomessa! Aika kansainvälisiä keskusteluita saatiin aikaan ja illallisella syötiin Venäläistä perinneruokaa, joka sisälsi siis punajuurikeittoa, perunasalaattia, pastaa jonka sisällä kanaa, sekä jotain leipää jonka sisällä juureksia. Oli hirmu hyvää ja kaikki ihmiset oli todella ystävällisiä ja kiinnostuneita Suomesta.

Hyvää uutta vuotta sinne Suomeen! Nyt voin sanoa, että tänä vuonna mä tuun kotiin ja musta tulee aikuinen (ainakin numeroissa). Nyt mä lähden zumbaileen mun host-äidin kanssa, joten heippa!

-Madelein

Likes

Comments

Mä sairastelen kotona ja en mennyt kouluun tänään, joten tulin kirjotteleen tänne vähän viime lauantaista!
Lauantaina 2.6 meillä oli siis pitkästä aikaa muiden vaihtareiden kanssa tapaaminen, jossa oli mukana myös lähtevät vaihtarit ja niiden vanhemmat. Meidän tehtävänä oli esitellä tuleville vaihtareille meidän maat. Samana iltana niiden oli pitänyt tehdä maavalinnat ja ne oli tosi kiitollisia meidän esityksistä, sillä monilla meni valinnat ihan uusiks! Mä vielä perjantai kello 10 illalla koris pelin jälkeen viimeistelin oman esitykseni, sillä olin jättänyt sen "vähän" viime tinkaan...
Mun esitys Suomesta herätti paljon mielenkiintoa ja kysymyksille ei näyttänyt tulevan loppua. Keskustellessa päivän päätteeks kaikkien lähtevien vaihtareiden kanssa, niin todella moni oli vaihtanut Suomen ykkösvalinnaks ja itseasiassa tänään yks tyttö jo ilmotti, että hän sai nyt jo tietää lähtevänsä Suomeen vaihtoon. Ihan huippua! Mä kun aattelin, että ei nyt ketään sinne pakkaseen halua lähtee, mutta voi kyllä kaikki oli aivan suut auki kun näyttelin kuvia revontulista, lapista ja yöttömistä öistä! Salmikki ja mämmi herätti myös paljon mielenkiintoa!

Kun meidän vaihtareiden osuus oli ohi päätettiin, että halutaanki lähteä Denverin keskustaan katsomaan jouluparaatia. Rotary tyypit siis heitti meidät läheiselle juna-asemalle ja hypättiin junan kyytiin muiden vaihtareiden kanssa. Lippuautomaatti ei myöskään toiminut kenenkään korteilla, joten mentiin pummilla! Eipä niitä lippuja kyllä lopulta kukaan edes kysynyt, vaikka meillä oli suunnitelmat senkin varalta keksitty...
Keskusta oli suoraan sanottuna kaaos. Ihmisiä joka puolella ja joululaulut raikas. Itse paraati jäi vähän näkemättä ihmispaljouden takia, mutta meillä oli aivan älyttömän hauskaa!
Ajattelin nyt kirjottaa vähän vähemmän ja liittää tähän vaan kuvia!

Saatiin kaikki hupparit, jossa takana lukee kaikkien maat ja edessä Rotary logo.

vasen: Federico, Italia oikea: Alexandra, Belgia

Likes

Comments

110 päivää ohitettu jenkeissä. En mä voi ehkä käsittää tätä, enkä haluakkaan. Viime postauksestakin on ihan just vierähtänyt kuukausi. Mulla on ollut paljon mitä olisin halunnut tulla kirjotteleen tänne, mutta yksinkertasesti mun elämä on täällä tällähetkellä tosi kiireistä, että en ehdi/jaksa.

Tän viikon oon saanut viettää lomaa koulusta, sillä torstaina 23.11 juhlittiin thanksgivingiä, eli suomalaisittain kiitospäivää. Kyse on lähinnä Kanadassa ja Yhdysvalloissa vietettävästä juhlapäivästä, jota juhlitaan Kanadassa lokakuun toisena maanantaina ja Yhdysvalloissa marraskuun neljäntenä torstaina. Kiitospäivä ja sen perinne yhteisestä juhla-ateriasta pohjautuu kiitollisuudesta kaikesta kuluneena vuonna koetusta hyvästä. Se periytyy 1600-luvulla Amerikan mantereelle saapuneilta eurooppalaisilta uudisasukkailta, jotka viettivät syksyisin sadonkorjuujuhlia kiittääkseen taivaallisia voimia onnistuneesta sadosta. Amerikkalaisille kiitospäivä saattaa olla jopa suurempi perhejuhla kuin joulu.

Tällä viikolla olen:

1. auttanut perhettä ruokahuoneen maalaamisessa. Aluks tota koko huonetta ei pitänyt rempata muuta kun lattiamatot vaan vaihtaa, koska kissa oli tehnyt tarpeensa sinne ja äiti ei halunnut, että tuleva thanksgiving lounas syötäis kissanpissan hajussa. Keksittiin kuitenkin, että hei harmaana tää huone näyttäiskin paljon kivemmalta ja ei siinä kauaa mennytkään kun oli jo valmista!

2. Nähnyt muita vaihtareita. Maanantaintaina olin siis Lean luona auttamassa leipomisessa, sillä se piti omalle klubilleen tiistaina myyjäiset, jossa myi jotain Kroatian keksejä, leipää yms. Oikeestaan koko ilta meni leipoessa Lean ja Viavianin (vaihtari Taiwanista) kanssa. Meillä oli hirmu hauska ilta ja sovittiin jo, että otetaan pian uusiks! ps. ei se näkö, vaan se maku...

3. Yökyläillyt ja black Friday shoppaillut Charloten kanssa (vaihtari Norjasta). Torstai iltana vieraiden lähdettyä äiti vei mut Charlotelle ja lähettiinkin vielä samana iltana kierteleen kauppoja Longmontissa. Meidän kummankaan kortit ei toiminut parissa ekassa kaupassa, joten paljon kivoja juttuja jouduttiin jättämään kauppaan... Ehkä meidän rukoilut autto ja joku pyhä henki pelasti meidät, sillä lopulta ne alkokin pelittään! Ei siis pystytty edes nostaan aluks rahaa kun se herjas molempien kohdilla virhettä. Kyllä joku oli meitä vastaan sinä iltana! Yhdeltätoista illalla oltiin takaisin kotona ja iltapalan jälkeen alettiinkin jo heti nukkumaan, sillä tiedettiin herätyksen olevan ennen viittä aamulla. Alle viiden tunnin unilla lähdettiin kohti Boulderin ostoskeskusta (puolen tunnin ajomatka) ja poikettiin starbucksissa hakemassa energiaa päivään. Löydettiin paljon kivoja juttuja ja SUPER halvalla! Mutta hei olihan se aika hullua! Jonot kiersi kauppojen ympäri ja ihmiset kirjaimellisesti joutu välillä töniin toisiaan... Oli hauska kokemus!

4. syönyt hirmu hyvää ruokaa! Perinteiseen kiitospäiväateriaan sisältyy perunamuusi (kastikkeella), bataattilaatikko, karpalohyytelö ja jälkiruoaksi kurpitsapiirakkaa kermavaahdolla. Nams! Nämä löytyi myös meidän juhlapöydästä ja tuli jo pienehkö joulufiilis, kun joululaulut raikui taustalla.

5. Urheillut. Koripallo on nyt myös virallisesti astunut kuvioihin ja se näkyi myös thanksgiving viikolla, sillä reenejä oli lomasta huolimatta. Normaalisti treenit ovat joka ilta kello viidestä seitsemään ja lauantaisin kymmenestä kahteentoista. Sunnuntai on ainut päivä, jolloin saa vähän hengähtää. En silti valita, sillä mä oon jo vähän ehtinyt ikävöidäkin koripalloo. Treenit on kovia ja oon onnellinen, että mut valittiin kolmen päivän tryouttejen jälkeen koulun edustusjoukkueeseen. Pääsen siis taas kisaamaan varsity sarjassa! siistiä! Toki multa vaaditaan myös enemmän tän johdosta ja reenejä on useemmin kun muilla joukkueilla eikä niistä ei oikein voi lintsailla. Tänään kävin myös 7 kilometrin juoksulenkillä, sillä sää oli mitä mahtavin (läpötila hipoi 20 astetta). Alla kuva meidän peliasusta, sekä mun uusista koriskengistä jotka bongasin black fridaylta!

6. Koristellut taloa sisältä ja ulkoa joulutunnelmaan. En oo ikinä nähnyt näin paljon joulukoristeita yhessä talossa samaan aikaan. Joka huone täynnä punasta, tonttuja, joulukuusia ja kaikkee mikä ikinä vaan liittyy jouluun. Eilen perjantaina nousi kuusikin pystyyn ja äidin joulukylä valtas myös yhden huoneen. Ja koiraa unohtamatta, kyllähän silläkin nyt pitää olla oma jouluasu.

7. Hengailut perheen kanssa ja kutonut sukkia! Mikäs sen parempi tapa viettää loma-iltoja kun ottaa puikot käteen ja katsoa perheen kanssa telkkaria! Nykysin meidän telkkarista näkyy jouluohjelmia, murhasarjoja (jotka oon huomannu aina sijoittuvan Colorado Springsiin, joka on parin tunnin ajomatkan päässä), leipomisohjelmia ja tietenkin aina vähän jalkapalloo, mutta vaan sillon kun annetaan isälle lupa ja telkkarista ei tuu muuta järkevää.

8. Tällä viikolla oon ilmoittanut itseni myös Hawaii ja Westcoast reissuille! Hawaille lähden 3.3 ja siellä vietän viikon muiden vaihtareiden kanssa. Westcoast on pari viikkoa kesäkuussa ja tänne Longmontiin palaan 21.6. Tällä viikolla selvis myös, että takasin Suomen kamaralle astun 6.7.2018. Mulle ehdotettiin 1.7 tai sit Elokuun alussa, mutta molemmat vaihtoehdot tuntu vähän hölmöiltä, sillä jos olisin jo 1.7 lähteny, niin en olis nähnyt itsenäisyyspäivää täällä 4.7! Ja toi elokuun alku on muuten vaan aika huono, kun joutuisin sit heti koulun penkille... 6.7 on siis aika täydellinen! Ei liian aikasin eikä myöhään, enkä jää mistään paitsi!

Haluan vielä tähän loppuun hehkuttaa, että sain mun ensimmäisen letterin (S kirjain varsityssä kisaamisesta)! Tää olis tarkotus siis liimata koulun takkiin näyttämään oppilaan menestystä urheilussa. Mulla ei tota takkia oo niin mun kirjain pääsi koristaan mun Rotary blazeria! Meillä oli siis edellisviikolla Cross Country banquet, jossa jaettiin kunniamaininnat ja syötiin hyvin. Mä sain "suomalainen palkinnon", koska soitin aina pelkkää Suomimusaa, jos joku pyysi soittamaan musiikkia. heh ei muistella pahalla! Ja tosiaan olin ainut, joka ei ollut pukeutunut siististi, sillä juoksin suoraan treeneistä tonne juhlasaliin...

Tulipas pitkä ja sekava postaus, mutta siinä lyhyesti mitä mä oon täällä touhuillut näinä päivinä! Tää ilta vietettiin host-siskon ja Lean kanssa hyväntekeväisyys tansseissa, joissa meidän klubit oli osallisena. Vastaanotettiin ihmisten takkeja, mutta kyllä me sinne tanssilattiallekkin mentiin! Huippu ilta ja niin ihania ihmisiä!

​- Madelein

Likes

Comments

Nyt on elämäni ensimmäinen kunnon halloween juhlittu. Se oli paljon suurempaa mitä mä odotin ja aivan huippu kokemus. Oli hauska nähdä miten överiks nää jenkit tän koko juhlan veti. Karkkeja ja muita halloween juttuja on kaupat ollu jo täynnä pari kuukautta.
Kaikki on kovasti ihmetelly kun oon kertonut, että ei Suomessa oikein juhlita halloweenia. Nyt tän kokeneena harmittaa, että se ei oo Suomessa niin iso juttu! Ehkä mun pitää yksin kiertää ovelta ovelle keräämään karkkia ens Lokakuussa!
Olin vähän pihalla koko halloweenista enkä oikein tienny miks haluisin pukeutua. Mun sisko oli päättäny jo kauan aikaa sitten että hän aikoo olla Kentucky Fried Chickenin perustaja ja mulla ei ollu sillon hajuakaan mikä se edes on. Nyt kuitenkin tiiän, että se on tommonen iso tunnettu pikaruokaketju täällä Jenkeissä. Mentiin tutkiskelemaan erilaisia halloween kauppoja ja kirpputoreja, jos löytäisin jotain ideaa mikä mä haluisin olla ja mun silmiin pistikin semmonen viininpunainen haalari ja sillä hetkellä päätin, että mä Aion olla linnunpelätti (Joo hirmu luovaa, mutta oli pakko keksiä jotain ettei hostellia lähe hermo kun en löydä mitään😂). Sit löydettiin sopivasti myös samalla kauppareissulla olkihattu ja vanha flanelli! Tää shoppailureissu oli kyllä hirmu hauska ja vatsalihakset oli seuraavana päivänä kipeet niiden kaikkien hassujen naamareiden kokeilujen jälkeen.

Viime perjantaina 27.10 oli vuorossa kurpitsojen kaiverrus, joka kuuluu joka perheen perinteeseen täällä. Oltiin haettu samalla viikolla meidän kurpitsat kurpitsafarmilta 20 minuutin ajomatkan päästä. Oli hauska päästä valitseen oma kurpista niistä miljoonista eri vaihtoehdoista mitä siellä oli. Päädyin kuitenkin perinteiseen ”tylsään” oranssiin. Siellä oli ihan hulluna ihmisiä ja sai kilpailla, että löytää sen täydellisen kurpitsan ennen muita! Itse kaiverruksen luulin olevan paljon vaikeampaa mitä se oli. Olin itseasiassa aika ylpee mun minion ukosta! Koristeltiin myös meidän talo tulevia keppostelijoita varten!

Sunnuntai iltana oltiin Lean ja Jeanen (Lean kaveri) kanssa Terror in the cornissa samalla farmilla mistä käytiin hakemassa kurpitsat. Terror in the corn on siis tämmönen tosi suosittu pelottelu juttu. Siinä kierrellään maissipellolla semmosta reittiä pitkin, jossa vastaan hyppää mitä pelottavampia hahmoja. Meidän kierros olis pitäny alkaa kahdeksalta, mutta jouduttiin jonottaan yli tunti ihmispaljoudesta takia, joten päästiinkin alottajan vasta yhdeksältä. Sain kyllä jonottaessa sisäänkin jo sätkyjä, kun joku musta hahmo peläytteli mua kokoajan kun tiesi, että säikyn! Mulla oli kauhua siis jo itse jonottamisessa tarpeeks! Kun vihdoin koitti meidän vuoro, meidät vietiin pilkkopimeässä traktorin peräkärryssä keskelle maissipeltoo, josta tää kauhukierros alko.
En oo ikinä kiljunu niin paljon kun sen kierroksen aikana. Lea ja Jeanne käveli mun edellä ja tietysti kun mä olin yksin niin kaikki möröt hyökkäs mun päälle. Ihmisillä oli varmasti hauskaa mun takana nähdä kun hypin ja kiljun pelosta😂 Sai kokoajana kattoo ympärillensä, ettei yhtäkkiä joku ollutkin hengittämässä niskassa. Hyi että miten ne oli saanutkin siitä niin pelottavan!

Maanantaina oli trunk or treat, joka oli siis koulun pihalla järjestettävä karkkien jakaminen lapsille. Karkkia oli jakamassa koulun joukkueet, opettajat ja muuten vaan oppilaat, jotka halusivat tehdä oman pisteen. Me tehtiin muitten koripallo tyttöjen kanssa koristeeman mukainen piste. Auto oli koristeltu koripalloilla, kurpitsoilla ja hautakivillä ja me tytöt puettiin koristeeman mukaiset vaatteet päälle. Oli kiva päästä tutustumaan mun tulevaan joukkueeseen enemmän ja voi ei miten söpöjä ne pikku lapset oli niitten halloween asut päällä!

Eilen Tiistaina oli itse halloween ja koulussa oli teemapäivä, jolloin ihmiset oli pukeutuneet asuihinsa tai ei kyllä läheskään kaikki. Mä en ihan mun koko asua halunnu pukee niin otin hattuni ja puin flanellini päälle. Sain myös paljon kommentteja kuinka söpö mun asuni on. Kotiin päästyä odottelin, että Rachel tuli kotiin ens viikonloppuna esitettävästä koulun musikaalin harjotuksista (hän tanssii siellä ja on ollu tän takia pari viimestä viikkoo kaikki illat koululla harjoittelemassa). Viideltä alettiin laittaa itteemme kuntoon illan karkki vai kepposta varten. Siinä meni kuitenkin odotettua kauemmin, sillä pelkästään mun naamaan meni yli tunti. Voin kyllä syyttää itteeni, sillä en pystyny oleen naurultani paikallaan, kun Rachel meikkas mua Aika monta kertaa jouduttiin putsaamaan koko naama ja yrittään uudelleen. Hauskaa ainakin oli, vaikka äidillä meinas lähtee jo hermo, kun ei oltu ikinä valmiita ja se pelkäs, että jäädään pian ilman karkkia😂

Kierreltiin naapurustoo jonkun tunnin verran ja puol yhdeksältä päätettiin, että nyt mennään kyllä kotiin, kun herätettiin jo joku pikkulapsi naapurin talosta! Herätettiin myös hilpeyttä naapurustossa, kun oltiin kuitenkin jo sen ikäsiä, ettei yleensä ihmiset mee enää kierteleen tän ikäisinä. Mun aksentti onneks jo kerto kaikille, että en täältä oo ja oon kokemassa tätä ekaa kertaa. Sisko oli onnellinen ku pääsi kokeen tän vielä mun varjolla, koska oonhan mä vaihto-oppilas ja mun pitää kokee tää. Meillä oli hirmu hauskaa ja kotiin tultaessa meillä oli kassit täynnä karkkia ja sokerihumala päällä. Ihan mahtava kokemus ja todellakin harmittaa, että tää jää mun viimeiseks halloweeniks!

- Madelein

Likes

Comments

Tänään juostiin viimeiset juoksut Cross Country joukkueessa ja päällimmäisiä ajatuksia on haikeus, mutta samalla onnellisuus. Haikeus siitä, että en tuu enää ikinä kokemaan mitään samanlaista mun elämässä. Kokemuksena Cross Country on ollu aivan mahtava. Ei sitä osaa oikein sanoiks kirjoittaa miten onnellinen oon, että pääsin mukaan johonkin noin huikeeseen juttuun. Oon myös onnellinen, että se on ohi ja pystyn taas lähteä kokemaan jotain uutta.

Haasteita alussa tuotti korkeusero, jonka takia ensimmäisten harjoitusten 5 kilometrin lenkki tuntu siltä, että voisin juosta suoraan lähimmälle hautausmaalle. Kahdessa viikossa aloin tottumaan vähäiseen happipitoisuuteen ja juoksu alkoi kulkemaan, jolloin myös kehittyminen lähti kovaan nousuun. Mä oon kiriny parissa kuukaudessa itteni siihen kuntoon, että saan kisata jo oman joukkueen tyttöjä vastaan parhaasta ajasta. Tosiaan ero on se, että ne on harjotellu koko elämänsä ja mä kaks kuukautta. Toki onhan mulla jo valmiiks aika hyvä pohja rakennettu Suomessa urheilun parissa.

Sääolosuhteet on antanut myös oman mielenkiintonsa lenkkipoluille. Ensimmäisissä kisoissa juostiin 30 asteen auringon paahteessa kun taas kuukautta myöhemmin juostiin lähes pakkasen puolella. (Oli joo vähän kylmä shortseissa ja juoksutopissa, mutta ennätyksiä rikottiin tuolloinkin). Nyt jälkeenpäin on helppo nähdä oma kehitys, kun juoksee samoja reittejä ja ei tartte enää miettiä millä hitolla pysyn muitten perässä. Alussa oli pakko pysyä, sillä en olis löytänyt takas koululle... ainakaan ei pystyny antaa itsensä mennä helpomman kautta!

Oon pääsyt seuraamaan mun edistymistä ja aktiivisuutta mun mukana kulkeneen aktiivisuusrannekkeen avulla ja on hauska ollu päästä näkeen miten paljon sitä oikeesti on tullut liikuttua. Harjoituksia kertyi 41 ja kisoja 8, joka tarkoittaa noin 300 juostua kilometriä. Täällä ollessa mulla on vaan harvoja päiviä, jolloin olisin alittanu 10 000 kilometrin suositus askelemäärän. Normaalina päivänä askelia täällä kertyy 15 000. Aktiivista elämää, eikö?

Ensimmäisessä kisassa mun aika oli 28,07 viiden kilometrin matkalla. Joka kisoissa oon saanut uuden ennätyksen ja nyt kahden kuukauden jälkeen mun aika on 24.22. Pääsin heti alusta asti kisaamaan Varsity sarjassa, joka on tuonut oman paineen, sillä tytöt tossa sarjassa on sitä kovinta porukkaa. En lähtenyt tähän mukaan asenteella, että musta tulis joku huippujuoksija vaan halusta kokea jotain uutta, jota mulla ei Suomessa oo mahdollista kokea. Siinä kivana sivutuotteena tuli kehittyminen, josta oon todella onnellinen. Tästä on hyvä jatkaa kohti koriskenttiä ens kuun alussa.

Jokaisen kisan alussa tuli rukoiltua ja huudettua meidän joukkuehuuto yhdessä. "I believe that we run fast!". Usein myös huomaamatta mun jalat ja kädet oli piirrelty täyteen ristejä joukkuekavereidensa toimesta. Täysillä mukana siis!

Oon todella innoissani siitä, että mun elämässä täällä avautuu taas uudenlainen jakso koripallon parissa. Saan taas mahdollisuuden päästä osaks uutta upeeta joukkuetta. Nyt joudun jättämään taakse joukkueen, jonka kanssa vietin suuren osan mun ensimmäisistä kuukausista. Juoksu jää varmasti pysyvästi mun elämään, niin kuin osa myös noista ihmisistä tosta porukasta. Vaikka mä juoksua jo Suomessakin harrastin, niin uskon sen olevan vielä suurempi osa mua tän kokemuksen jälkeen. En malta odottaa, että pääsen taas kokemaan niitä hienoja onnistumisen hetkiä, iloja, suruja ja mitä ikinä urheilussa ja elämässä nyt voikaan kohdata. Yks ovi sulkeutuu, niin toinen aukeaa. Eikös sitä niin sanota?

Madelein

Likes

Comments

Yksi ikimuistoisimmista viikoista takana! Vietimme siis koulumme Homecoming viikkoa, jonka ideana on parantaa school spiritiä. Viikko päättyi kauden viimeiseen amerikkalaisen jalkapallon kotipeliin.
Joka päivälle oli pukeutumisteema, jossa ihmiset oli kyllä täysillä mukana! Tällä viikolla tapasin myös paljon uusia ihmisiä ja koin hetkiä, jotka tulen tekemään vain kerran elämässä.


POWDER PUFF

Torstaina pelasin ensimmäistä kertaa elämässäni amerikkalaista jalkapalloa. En mä siitä lajista vieläkään oikein mitään ymmärtänyt, mutta kun käskettiin sanoon kaikkeen kyllä, niin tottelin ja lähdin mukaan kun mua pyydettiin. En kyllä nyt jälkeenpäin kadu ollenkaan, että lähdin mukaan, sillä tapasin aivan ihania ihmisiä ja vaikka päivät olikin rankkoja, niin mulla oli kyllä hirmu hauskaa aina! Meillä oli harjoitukset 2-3 kertaa viikossa kolmen viikon ajan. Valmentajina toimi koulun jalkapallopelaajat ja ei sitä kyllä oikein harjoitteluksi voinut sanoo! Mutta hauskaa oli ja se on pääasia! Pelattiin siis senioreita vastaan eli koulun vanhimpia. Hävittiin peli, mutta sillä ei niin väliä!


FOOTBALL GAME

Perjantaina oli viikon päätapahtuma, eli jalkapallopeli! Koko koulu oli täysillä mukana, niin pukeutumisen kuin autojen koristelujenkin kanssa. Peli alkoi seitsemältä illalla ja ennen sitä oli poliisien saattelema paraati pelipaikalle ja tailgate. Pääsin paraatikulkueessa olevaan ensimmäiseen autoon heti poliisiauton jälkeen. Oli kyllä hienoo!
Pelissä keskityttiin enemmän huutamiseen ja seurusteluun, kuin itse peliin.
Peli päättyi 57-3, joten fiilis oli kaikilla katossa! Lähdettiin vielä juhlistamaan voittoa ja mentiin syömään Buffalo Wild Wingsiin. Sanoisinko, että oltiin aika onnekkaita mun porukan kanssa kun oltiin ensimmäisiä paikalla ja saatiin tilattua ruoat heti. Viittä minuuttia myöhemmin ei oltais saatu enää edes istumapaikkaa!


HOMECOMING DANCE

Lauantaina oli vurossa Homecoming tanssit. Aamulla jouduin heräämään aikaisin cross country kisoihin, mutta se oli kyllä mahtava startti päivään! 5 kilometrin matkan juoksin 24 minuuttiin, joten paransin taas aikaani! Kotiin pääsin yhdentoista maissa, eli mulla oli vielä paljon aikaa laittaa itseni juhlakuntoon!
Ilta alkoi kuvien ottamisella, jonka jälkeen lähdettiin syömään pinocchio nimiseen ravintolaan. Vielä samana päivänä jouduttiin tekemään muutos pöytävaraukseen, sillä meidän ryhmä oli kasvanut niin suureksi, että edellinen ravintola ei pystynyt ottamaan meitä. Tunnelmat oli kyllä aika tiiviit 20 ihmisen kanssa pienessä meille varatussa huoneessa. Mutta ruoka oli hyvää ja seura sitäkin parempaa!
Syömisen jälkeen lähdettiin illan päätapahtumaan eli tansseihin! Sieltä mulla ei tullut otettua kuvia laitettavaksi tähän postaukseen, sillä pelkäsin mun puhelimeni puolesta siinä väen paljoudessa.
Tanssien jälkeen muut jatkoi vielä juhlimista toistensa kodeissa, mutta mä päätin lähteä kotiin, sillä olin todella väsynyt pitkästä päivästä.


Tää viikko tulee olemaan varmasti tän vaihtovuoden yksi hienoimmista ja ikimuistoisimmista viikoista.

-Madelein

Likes

Comments

Tasan 50 päivää sitten sukelsin elämäni seikkailuun. Tein valtavan harppauksen mukavuusalueeni ulkopuolelle hyppäämällä tuntemattomaan ja aloittamalla elämän uudessa maassa, kulttuurissa, perheessä ja koulussa. Jätin elämäni tärkeimmät ihmiset, kodin ja kaiken muun taakse, jotta pystyin lähteä tutkimaan mitä maailmalla on antaa mulle.

Positiivinen asenne ja ennakkoluulottomuus ovat vieneet mua täällä pitkälle. Mun ei niin hyvää kielitaitoa kompensoi halu oppia. Halu olla pelkäämättä epäonnistumisia. Virheitä mulla täällä tapahtuu puhumisessa, jos ei jokaisessa, niin ainakin joka kolmannessa lauseessa. Vähitellen alan huomaamaan virheitäni enemmän ja päivä päivältä mä pystyn muodostamaan vaikeampia lauseita. Ongelmia ei tuota ne arkipäivän tilanteet, vaan koulu. On vaikeaa sisäistää englannin kielistä termistöä, kun se on jo hankalaa suomeksikin. Täällä ei kuitenkaan kannatta antaa tilaa lannistumiselle, sillä virheistä todellakin oppii. Sitäpaitsi suunta ei voi ollakaan muuta kuin ylöspäin!

Aika täällä on ollut suurta tunteiden vuoristorataa. Ikävän ja turhautumisen takaa puskee onneksi aina kova halu onnistua. On hetkiä, jolloin haluasi vajota maan alle, mutta seuraavassa sekunnissa sitä on maailman onnellisin tyttö, vain koska joku pyysi syömään lounasta yhdessä.

Vähitellen kaupunki, josta en ollut vuosi sitten kuullutkaan alkaa muuttua mulle kodiksi. Oikeestaan mä tunnen itseni nyt jo osaksi tätä paikkaa. Palaset alkaa loksahtaan paikoilleen ja mä niiden mukana.
Täällä nähdessään joka päivä uusia asioita ja eläessä täysin uutta elämää alkaa arvostamaan kaikkea, mitä ei ennen tajunnut omistavansa.

Henkinen kasvaminen ja hetkestä nauttiminen ovat suurimpia asioita, joita olen nyt jo itsessäni huomannut vasta alkavan vuoteni aikana. Sitä oppii elämään omien tunteideni kanssa, kun ei ole keinoa paeta niiltä.

Jokainen hetki täällä on erityinen ja elän tällähetkellä elämäni parasta aikaa. Uskon, että ensi heinäkuussa sinne palaa tyttö, joka ei ole samanlainen kun aloittaessaan matkansa. Takaisin palaa paljon nähnyt ja kokenut uudenlaisen elämänasenteen omaava itsenäinen ja vahva tyttö.

Likes

Comments